Eräänä kauniina tiistai-iltapäivänä päätin nauttia pitkästä aikaa annoksen LSDtä. Laitoin yhden fillarilappusen kielen alle ja odottelin n. 10 minuuttia ennen lapun nielaisemista. Aikaa vaikutuksien selvään nousuun kesti suunnilleen puolisen tuntia. Laitan musiikiksi soimaan rauhallisemmasta päästä olevaa trancea.
Vaikutusten tultua esille seinien väreilyn sekä tracereiden (esim. jos liikutat kättä voit nähdä käden "moneen kertaan" liikkumassa) muodossa päätin vaihtaa normivaatteeni cosplayasustukseen, tämä on outo tapa jota aina harrastan trippaillessani. On myös kiinnostavaa miten vaikutukset tuntuvat vahvistuvan henkisesti aina tämän tehtyäni. (?)
Käyn maate sängylleni ja katselen vuorotellen seinälläni olevia julisteita jotka ilmeilevät minulle takaisin, huomaan myös että yksi julisteista triggeröi kiinnostavan visuaalin jossa ikään kuin osa silmien reunalla näkyvistä julisteista muodostaa erilaisia kasvoja ja hahmoja. Silmät kiinni näen värikkäitä pyörteitä ja huomaan että jos keskityn musiikkiin nämä visuaalit tuntuvat ikäänkuin liikkuvan musiikin mukaan. Vähän ajan kuluttua alan näkemään myös erilaisia hahmoja, erityisesti mieleeni jäi valkoinen isot silmät omaava hahmo joka esiintyi näissä visuaaleissa monta kertaa.
Henkisesti tämänkertainen trippi tuntui vähemmän syvälliseltä siinä mielessä että alkaisin pohdiskelemaan elämäni ongelmia, tällä kertaa olin todella tyytyväinen olotilaani sekä elämäntilanteeseeni ja tunsin vahvaa hyvänolontunnetta koko tripin ajan.
Jossain vaiheessa päädyin keskustelemaan ystävieni kanssa internetissä, jostain syystä happotripeillä tulee aina palava tarve kommunikoida toisten kanssa.
Auringon laskettua päätän lähteä kävelylle lähijärvelle ja nautiskelemaan luonnosta. Ulkosalla kaikki näyttää paljon kauniimmalta kun normaalisti. Poltan muutaman tupakan ja kävelen ympäri kaupunginosaa ja puistoja. Psykedeeleillä on kohdallani jännä vaikutus lähiympäristön havainnointiin (Closed-space ilmiö), eli kaikki se mitä näen vaikuttaa yhdeltä suljetulta tilalta. Tätä on aika vaikea selittää sanoin.
Kotoisalle saavuttuani vietän loppuillan peittojen alla musiikkia kuunnellen ja pohtien kaikenlaista. Näen myös kaikista kauniimman visuaalini: Yakui (tuo avatarikuvani hahmo) ratsastamassa sarjakuvamaisella pyrstötähdellä. Huomaan myös että pystyn ajattelemalla tiettyjä asioita vaikuttamaan visuaalien sisältöön.
Tämänkertainen trippi oli hyvin nautinnollinen mutta ei yltänyt yhtä syvälliselle tasolle kun alkuvuoden trippini, silti LSD ehdottomasti on suosikki-psykedeelini. Se tarjoaa jotain joka puuttuu muista deeleistä, ainakin RCistä. Ainoa miinuspuoli minusta LSDssä on sen kesto, itse kaipaisin että trippi kestäisi pidempään kun sen 6-8 tuntia.
LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
-
Usoda
- LD50
- Posts: 2083
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06
LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
-
Aukikco
- OD
- Posts: 1492
- Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42
-
Tofupekoni
- Kameleontti
- Posts: 571
- Joined: Fri 26 May 2006, 00:16
- Location: Orgasm
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
Ensinnäkin, kiitokset hyvästä trippistoorista. On hienoa, kun jaksat ja muutkin jaksavat näitä tehdä. Yleisesti vituttaa, ku lähes aina on vaan miesten näkökulmia... Vai luuleko vaan?
Toiseksekin, haista vittu, nyt mun tekee mieli happoo, enkä sitä voi nyt just ehkä ottaa, ku henkisesti paskana erosta.
Kolmanneksikin, kestääkö vaikutukset pidempään isommilla annoksilla? Itelläni oon huomannu, et "laadukkaammat" laput on pidempikestosia, mut ne on voinu olla vaan tujumpia, ehkä, kai, miksi hä?
Toiseksekin, haista vittu, nyt mun tekee mieli happoo, enkä sitä voi nyt just ehkä ottaa, ku henkisesti paskana erosta.
Kolmanneksikin, kestääkö vaikutukset pidempään isommilla annoksilla? Itelläni oon huomannu, et "laadukkaammat" laput on pidempikestosia, mut ne on voinu olla vaan tujumpia, ehkä, kai, miksi hä?
With a bit of luck, his life was ruined forever. Always thinking that just behind some narrow door in all of his favorite bars, men in red woolen shirts are getting incredible kicks from things he'll never know.
-
Ahab
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
Mulla on tietyt housut ja tietty huppari jotka heitän yleensä päälle varsinkin yksin trippaillessa ja ne antaa jotain outoa voimaa. Varsinkin kun tuota hupparia en oikein muuten pidä niin siitä on jotenkin tullut pyhitetty. Pyhävaatteet.Usoda wrote:päätin vaihtaa normivaatteeni cosplayasustukseen, tämä on outo tapa jota aina harrastan trippaillessani. On myös kiinnostavaa miten vaikutukset tuntuvat vahvistuvan henkisesti aina tämän tehtyäni.
Mulla on ollut niin että jostain 250 mikrogrammasta kun lähtee nostamaan annosta, niin psykedeelisyys ei enää kasva, ehkä nousuissa voi olla vähän levottomampi olo mutta vaikutukset kestää pitempään tai ainakin se stimuloiva ja valvottava puoli niistä.Tofupekoni wrote:Kolmanneksikin, kestääkö vaikutukset pidempään isommilla annoksilla? Itelläni oon huomannu, et "laadukkaammat" laput on pidempikestosia, mut ne on voinu olla vaan tujumpia, ehkä, kai, miksi hä?
-
bom
- Lepakko
- Posts: 281
- Joined: Sun 24 Feb 2008, 13:43
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
Tää oli ihan kiinnostava maininta. Mä olen kokenut usein muuntuneessa tietoisuudentilassa omituisen ajattoman ja paikattoman fiiliksen, ikäänkuin paikka jossa olen, olisi jotenkin irrallaan kaikesta muusta maailmasta eikä sijaitse missään suhteessa muihin paikkoihin. Sellainen mystinen ja arkkityyppinen fiilis. Kuulosti mahdollisesti vähän samalta.Psykedeeleillä on kohdallani jännä vaikutus lähiympäristön havainnointiin (Closed-space ilmiö), eli kaikki se mitä näen vaikuttaa yhdeltä suljetulta tilalta. Tätä on aika vaikea selittää sanoin.
"Life is like stepping into a boat that is about to sail out to sea and sink." —Shunryu Suzuki
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
Mulla se tuntuu jatkuvan.. ja jatkuvanwrote:outoa, minä olen aina mieltänyt vaikutuksen lähemmäs kahtatoista tuntia. ehkä olen oudon herkkä tai lasken vaikutuksiksi myös sellaiset jutut joita muut eivät laskisi, mutta kyllä minusta aina aktiivivaikutukset yltävät kellon ympäri.Usoda wrote:Ainoa miinuspuoli minusta LSDssä on sen kesto, itse kaipaisin että trippi kestäisi pidempään kun sen 6-8 tuntia.
Vai loppuuko se siihen kun tulee uni?
Toki huomaan huiput ja laskun.. mutta ei se trippi ole vain se pelkkä itse vaikutus. Se on vain katalyytti ymmärrykselle
Usoda, kiitos hienosta kertomuksesta :)
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
Aukikco
- OD
- Posts: 1492
- Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42
-
aphos
- Kameleontti
- Posts: 826
- Joined: Mon 26 Jun 2006, 09:32
- Location: In da ghetto...
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
Tiedän kyllä. Johtuu varmaan siitä, että LSD:n vaikutuksen alaisena (ainakin minä) sitä yrittää ymmärtää kaikkea liian nopeasti, kerralla. Yrittää tajuta kaiken massivisuutta, mutta se ei tietenkään ole mahdollista, joten tulee illuusio kaiken rajallisuudesta. Esim. merenrannassa on joskus mukava katsella, kun huomaa miten planeetta taipuu horisonttiin.Usoda wrote:(Closed-space ilmiö), eli kaikki se mitä näen vaikuttaa yhdeltä suljetulta tilalta. Tätä on aika vaikea selittää sanoin.
Joo, mulla kestää yleensä sen 8-9 tuntia, afterglowt monta päivää sen jälkeen. Tai niin kauan, kun niitä haluaa ylläpitää.Ainoa miinuspuoli minusta LSDssä on sen kesto, itse kaipaisin että trippi kestäisi pidempään kun sen 6-8 tuntia.
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8756
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
Itsekkin teen tälläistä, ehkä jossain määrin minä kuvan sörkkimistä... Pukeutumalla tietyllälailla kesken tripin, teen jotain kummallista... mut en kerro kyllä mitä.. hihhiiihiii...Usoda wrote:
Vaikutusten tultua esille seinien väreilyn sekä tracereiden (esim. jos liikutat kättä voit nähdä käden "moneen kertaan" liikkumassa) muodossa päätin vaihtaa normivaatteeni cosplayasustukseen, tämä on outo tapa jota aina harrastan trippaillessani. On myös kiinnostavaa miten vaikutukset tuntuvat vahvistuvan henkisesti aina tämän tehtyäni. (?)
Joo ei, mut pistän kitaran soimaan ja leikin Jimi Hendrixiä... Vittu missään muussa tilassa en osaa soittaa niin loistavalla tyylillä kitaraa... IHAN KUIN JIMI!
-
Usoda
- LD50
- Posts: 2083
- Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
LSDstä kyllä nuo ns. jälkiolot kestää sen koko päivän nukkumiseen asti.
Tämä sama tuntuu olevan lähes kaikissa psykedeeleissä ja dissosiatiiveissä. Jotenkin nukkuminen nollaa pään.
Visuaaleja tosin ei noiden 6-7 tunnin jälkeen kovin vahvana enää esiinny.
Noita jälkioloja on vaikea kuvailla, tryptamiineissä omalla kohdallani se on sellaista jännää "värinää", ja aistien herkkyyttä. Deksmeissä taas jälkiolot tuntuu siltä että Olney olisi käynyt porailemassa aivojani...
On muuten jännää myös miten pimeä huone vaikuttaa paljon kirkkaammalta psykedeelien vaikutuksen alaisena, johtuukohan tämä pupillien laajentumisesta vai mahd. jostain muusta aivokemiallisesta reaktiosta?
Tämä sama tuntuu olevan lähes kaikissa psykedeeleissä ja dissosiatiiveissä. Jotenkin nukkuminen nollaa pään.
Visuaaleja tosin ei noiden 6-7 tunnin jälkeen kovin vahvana enää esiinny.
Noita jälkioloja on vaikea kuvailla, tryptamiineissä omalla kohdallani se on sellaista jännää "värinää", ja aistien herkkyyttä. Deksmeissä taas jälkiolot tuntuu siltä että Olney olisi käynyt porailemassa aivojani...
On muuten jännää myös miten pimeä huone vaikuttaa paljon kirkkaammalta psykedeelien vaikutuksen alaisena, johtuukohan tämä pupillien laajentumisesta vai mahd. jostain muusta aivokemiallisesta reaktiosta?
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
-
tropic
- Apteekki
- Posts: 339
- Joined: Tue 20 Dec 2005, 23:44
Re: LSD - Trippistoori pitkästä aikaa.
Toisinaan trippaillessa on kiva pukeutua jollain tietyllä tavalla, jos ei ole menossa ihmisten ilmoille. Kerran tein itsestäni intiaanin ja sitten taputtelin bongorumpuja. Hauskaa oli.Ahab wrote:Mulla on tietyt housut ja tietty huppari jotka heitän yleensä päälle varsinkin yksin trippaillessa ja ne antaa jotain outoa voimaa. Varsinkin kun tuota hupparia en oikein muuten pidä niin siitä on jotenkin tullut pyhitetty. Pyhävaatteet.Usoda wrote:päätin vaihtaa normivaatteeni cosplayasustukseen, tämä on outo tapa jota aina harrastan trippaillessani. On myös kiinnostavaa miten vaikutukset tuntuvat vahvistuvan henkisesti aina tämän tehtyäni.
Can it be all so simple?