Poltin pesällisen lehteä. Olen joskus sanonut, että kannabis ei aina sovi minulle. Mutta tavallaan tykkään siitä kovasti. Tykkään siitä siinä missä itsestänikin
Olin jo aikaisemmin polttanut jointin lehteä ja nuuhkinut sen perään kahdesta kolmeen nuuhkaisua Jungle Juice nimistä popperssia. Tämän seurauksena näin väritäpliä joka puolella, lähinnä vaalean vihreitä. Kaikki pinnat aaltoilivat. Kun laitoin silmät kiinni ja annoin maiseman muodostua itsekseen alkoi pikkuhiljaa eteeni tulemaan aurinkoinen kesäsää, pyörätie, nurmikkoa, puita ja miespyöräilijä. Joku pyöräili luomieni alla siis. Se siitä sitten pääpiirteittäin, vaikka luomeni aukaustuani näin vielä hyvän tovin vihreitä täpliä ja pinnat aaltoilivat…
Jonkun ajan päästä poltin tuon pesällisen. Melkein heti tämän jälkeen kaadoin arviolta 3ml popperssia jo käyttökelvottomaksi menneeseen silmälasien puhdistusliinaan. Tämän jälkeen seurasi hetken aikaa jotain sellaista visuaalista tykitystä jota olen saanut kun olen ottanut 30mg 2c-e:tä (josta viimeset 10mg nokkiin) päivän aikana yhden esson lisäksi. Mukana oli myös vahva deliriumin maku. Makasin pimeässä hiljaisessa huoneessa ja kaikki muuttui täysin kummalliseksi. Onko tuossa tuo lamppu jonka olen laittanut sänkyni viereen? Vai onko se puunhaara? Hapuilen ilmaa, en tunne mitään. Hapuilen lisää, lamppua tai haaraa ei ole, mutta näen jotain joka muistuttaa lehdetöntä, hieman karua puunhaaraa. Huoneen muiltakin puolilta alkaa syntymään hämäriä tummia paksuja haaroja. Seinät ja katto, eritoten katto tuntuu tulevan lähemmäksi minua. Pimeässä katossa näen sanoin kuvailemattoman kauniita fraktaaleita. Siis ihan kunnollisia, sellaisia joita voi nähdä netissä jonkun psyke-taiteilijan tekemänä. Kaikki huojuu, lähenee, loittonee. Vääntyilee. Aaltoilee. Laitan silmät kiinni ja kaunis visuaalinen tykitys jatkuu vielä hetken. Trippi haihtuu pikkuhiljaa pois nuoren miehen naaman myötä joka ensin tulee hieman epäselvänä näkyville, mutta kun annan kuvan muodostua rauhassa tulee siitä täysin selvä. Pääpiirteittäin tuo siis tässä, enintään 10 minuutin matkailu. Jään makaamaan sänkyyn, laitan Satumnaisuutta soimaan ja olo on erittäin levollinen.
Olen erittäin hämmentynyt tapahtuneesta. En ollenkaan tiennyt, että popperssista voi seurata moista. Kyseessä oli kyllä ilmeisen tuhti annos. Tuolla tavalla rätistä nuuhkittunahan tuota saa sieraimiinsa huomattavasti isomman määrän kuin pullosta nuuhkittuna. Vahva sekoitus deliriumia ja tryptamiinimaista / fenetyyliamiinimaista näkymää. En tiedä mistä pitäisi puhua. Silkasta silmän karkista vaiko myös psykedeliasta, kenties hieman myös psykedeliasta.