Hei.
Olen lueskellut tätä forumia pidemmän aikaa ja ajattelin nyt rekisteröityä ja kertoa omat kokemukseni nyt kun ensimmäisen kerran eilen pääsin kokeilemaan salviaa. Haluan vielä mainita että Salvia on ensimmäinen psykedeeli mitä olen kokeillut.
Sitten itse tarinaan.
Ilma oli oikein hyvä ja ajattelin että metsä olisi oikein sopiva paikka ensimmäiselle kokemukselleni. Minulla oli käytössäni vain pelkkää kuivattua lehteä joten ajattelin että en tarvitse ketään vahtimaan. Toisaalta keskellä metsää kun olin niin en uskonut että mitään kovin tuhoisaa edes voisin siellä saada aikaan. Kyseinen metsä on minulle tuttu paikka koska olen siellä lapsuudessani käynyt aika monesti ja muistin sieltä erään hienon paikan jossa olisi hyvä kokea ensimmäinen salvia kokemus. Löysinkin tämän paikan suhteellisen nopeasti, istuin alas ja otin hyvän asennon, latasin bongin ja annoin mennä. Savu oli hieman vaikea pitää keuhkoissa yskimättä koska en ole tupakkamiehiä mutta onnistuin kuin onnistuin jotenkuten. Muutaman keuhkollisen jälkeen olo rupesi tuntumaan humalaiselta. Tunsin että minun pitäisi ottaa vielä yksi keuhkollinen mutta päätin jättää sen väliin ja aloittaa tutustumisen varovasti joten rentouduin ja suljin silmäni.
Silmät suljettuani melkein samantien huomasin leijuvani mustuudessa. Tunsin painovoiman tulevan selkänitakaa joten ajattelin että leijun selälläni. Tunsin kuinka "jokin" on yläpuolellani mutta juuri näkökenttäni ulottumattomissa hieman vasemmalla puolella. Noin kello yhdessätoista. Halusin palavasti nähdä tämän jonkin ja yllätyksekseni sanoin "Äiti pyydän" En tiedä miksi sanoin noin...se tuli kuin itsestään..pyysin tätä "äitiä" näyttäytymään. Tämän jälkeen avasin silmäni ja näin että istun metsässä ja näin myös bongin olevan vielä kädessäni. En tajunnut että käsi joka pitää bongia on oma käteni. Tajusin vain että siinä on käsi joka pitää bongia vaikka kyllä tajusin että istun siellä metsässä. Jostain syystä en vain tajunnut että tämä käsi on oma käteni. No suljin silmäni uudestaan ja palasin vielä hetkeksi leijumaan samaan pimeyteen kunnes avasin silmäni uudestaan ja kokemus oli ohi.
Pohdiskelin tätä kokemusta hetkenajan ja ajattelin kokeilla uudestaan. Otin jälleen kaksi keuhkollista ja suljin silmäni. Tälläkertaa löysin itseni kiertymästä maton sisään. Tiedättehän kuinka kierrätte maton rullalle siivotessanne. Joku kiersi tätä mattoa ja itse kierryin siinä keskellä maton sisään. Siinä sitten mietiskelin päässäni että eihän tämä salvia toimi. En minä oikeasti koe tätä kokemusta. Kuvittelen vain. Mutta sitten avasin silmäni ja löysin itseni istumasta metsässä ja hoksasin että taisi se sittenkin toimia koska hetkisitten en muistanut olevani metsässä ollenkaan. Tämä oli hassu kokemus.
Tämän jälkeen ajattelin että koetan vielä kerran. Jälleen kerran poltin 2 keuhkollista ja suljin silmäni. Tälläkertaa löysin itseni yrittämästä pellolle jonkin muun kanssa. En nähnyt tätä toista mikä lie se oli eikä minulla ole mitään hajua mikä tämä toinen oli jonka läsnäolon tunsin. Tiesin vain että yritän mennä pellolle hänen kanssaan. Pelto oli vihreä pelto. Vähän niinkuin pellot millä pidetään lehmiä. Tämä saattoi ollakkin jokin sellainen pelto koska pellolle oli hankala päästä. En tiedä tarkasti miksi, pellon ympärillä saattoi olla jonkin aita tai vastaava mutta minulla ja tällä toisella oli vaikeuksia päästä tälle kyseiselle pellolle. Lisäksi tunsin että pellolle meno oli kiellettyä. Ei mitenkään ankarasti kiellettyä mutta vähän niinkuin äiti kieltää lapsiaan lempeästi syömästä keksejä ennen oikeaa ruokaa. Tämän jälkeen avasin silmäni ja kokemus oli ohi.
Kokemukset olivat oikein kiinnostavia ja päätin että jatkan salvia kokeiluitani tulevaisuudessa. Yksi asia jonka huomasin oli että en oikeasti "nähnyt" mitään näistä tapahtumista. Ne olivat vain kuvia päässäni. Ihan niinkuin ennen nukahtamista hypnagogiset kuvat. Mutta silti silmät suljettuna en muistanut että istun metsässä mutta heti kun avasin silmäni tajusin että täällähän minä istun. Kun jälleen suljin silmäni uppouduin takaisin näihin "mielikuviin". Oikein miellyttävä ja lempeä kokemus näin ensikerraksi.
3 ensimmäistä salvia kokemusta.
-
Aukikco
- OD
- Posts: 1492
- Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42
Re: 3 ensimmäistä salvia kokemusta.
salvia on kyllä jotenkin täysin käsittämätön.
-
Happotatti
- Apteekki
- Posts: 353
- Joined: Thu 20 Sep 2007, 14:27
- Location: Sad N.Pike P.U
Re: 3 ensimmäistä salvia kokemusta.
Kun luki tuota sun kertomusta, tuli sellainen olo että ompas tuttua.
Mullakin tulee aivan täysin irrationaalisia lauseita salvioissa. Mutta tuntemukset ne on kaikkein parhaimpia: Kerran olin lastenohjelma. Toisella kertaa patja.
Mullakin tulee aivan täysin irrationaalisia lauseita salvioissa. Mutta tuntemukset ne on kaikkein parhaimpia: Kerran olin lastenohjelma. Toisella kertaa patja.
Valehdeltaisko, että kaikki ois kohta ihan vitun hyvin?
-
Bablo
Re: 3 ensimmäistä salvia kokemusta.
Itsellekkin tutulta kuulosti tuo oman ruumiin osan tunnistamattomuus. Olen huomannut joskus saman pilvessäkin. Tunnostaa että ruumis ei ole oma, tai on oma mutta niinku olis jotenki irrallaan siitä. Eli niinku oisi ite aivot vain pelkästään ja ruumis on semmonen semmonen sovellus fyysisen maailman tuntemiseen. Eli niinku se oisi semmonen apuväline vaan millä saadaan kaikki päivän askareet tehtyä. Että itte oisin sitte vaan ne aivot. Vaan niinhän se oikeastaan onkin. Enhän minä ajattele tällä kropilla enkä koe mitään tunteita tällä kropilla. Aivoissahan se on.
Mutta sitte Salvian, ja Dullan avulla se voimistu semmoseksi. Niinku oisin vasta saanu tämän ruumiiin ja se tunnosti ihan joltaki oudolta, niinku se oisi erossa minusta itsestäni mutta se tottelee minun käskyjä
Mutta sitte Salvian, ja Dullan avulla se voimistu semmoseksi. Niinku oisin vasta saanu tämän ruumiiin ja se tunnosti ihan joltaki oudolta, niinku se oisi erossa minusta itsestäni mutta se tottelee minun käskyjä