Maagista sympatiaa

[tRip]

Olin jo pitkän aikaa haikaillut jonkinlaista psykedeelistä kokemusta joka taas herättäisi minut tähän hetkeen.
Vievän pois ylimielisyyteni elämää kohtaan. Nöyrtymään hieman sen edessä.
Tahdoin täyttymyksen, halusin vapautua.
Eräs hiljattain lukemani kirja oli valoittanut elämääni merkittävästi, jonka inspiroimana tiesin haluavani löytää jotain itsessäni.

Päivä siis alkoi niinkuin yleensä niillä on tapana. Kokosin hieman itseäni ennenkuin avasin silmäni. Nousin ylös sängystäni vaikka se tuntuikin hyvin tukalalta toimenpiteeltä. Koitin saada itseäni hereille tupakan ja kahvin avittamana. Tosiasiassa tämä vain syvensi flegmaattisuuttani.

Harvoille kavereille olin edes kertonut tulleeni mökiltä käymään, sillä ihmisiä ei juurikaan olisi huvittanut nähdä, sen olin jossain sisimmässäni päättänyt. Puhelin kuitenkin alkoi piipitellä ennenkuulumattomalla tahdilla ja pian kylässäni olikin jo kolme ystävääni.
Hyvä näin. Parempi.

Saapui myös ystäväni jonka kanssa tiemme olivat erkaantuneet kauan aikaa sitten, lähentyneet uudelleen ja taas erkaantuneet..
Se oli pitkiä aikoja vaivannut mieltäni, mutta viimeaikoina sekin vain jäänyt taka-alalle.
Aluksi hieman harmitti se että olin niin epäsosiaalisella tuulella. Tarjosin viimeisiä jemma-savujani heille, hänelle erityisesti.
Toivoin että pääsisimme taas hieman niihin samoille läheisyyden aallonpituuksille, joka keskenämme joskus oli vallinnut.

Jossainvaiheessa hyvin yllättävästi, olikinkin jo haalinut itselleni joitakin lappuja lsd:tä, kuin juuri tätä nimenomaista hetkeä ajatellen oli kaveri ne tuonut, päädyimme siis yhdet niistä illalla nauttia.
Tällähetkellä olimme viellä kolme kaverusta kämpilläni.
Kolmannen, hieman 'ulkopuolisen' kaverini seura ehkä jollaintapaa vaivasi. Hän säteili jonkinlaista negaatiota jota en olisi halunnut vastaanottaa. Onneksemme, mutta ei siltikään häntä kohtaan millään pahalla, päätyi hän lähtemään.

Matka alkoi, oli jo alkanutkin.. Mutta nyt ihan erilaisella voimalla.. Aalloilla.
Olin parvekkeella kun tuuli hyökyi aaltoillen ja minä sen mukana keinuin. Tätä oli vaikea edes vastustaa, joten keinuin vain mukana. Käsittämätön tunne. Tästä se kaikki alkoi..
Tämän jälkeen hävisi aika, rationaalisuus, minuus ja kaikki turha.. Menin vain mukana.. virrassa.

Keskustelumme oli jo heti alussa henkevää , mutta syveni entisestään matkan myötä. Vain istuimme, puhuimme, ihastelimme. Poltimme pilveä.
Kaikki oli täydellistä. Vain täydellistä, ei sen enempää.

Tunsin itsestäni kumpuavan jonkinlaisia vilunväreen kaltaisia puistatuksia, jotka purkautuessaan väreinä läpi kehon kipinöivät jonkinlaista kutkuavaa euforiaa.
Kaikki se tuntui puhdistavan mieltäni ja kehoani.

Koin aivan uskomattomia ja käsittämättömiä, mutta silti niin järkeenkäypiä oivalluksia. Ymmärsin.
Tuntui kuin ymmärrykseni olisi ulottunut syvemmälle kuin koskaan ennen.
Muistan ajatelleeni, että ”miksei kaikki VOISI olla vaan näin”

Visuaalit olivat sanoinkuvaamattomia, ne olivat tunteita enkelin hahmossa tai hahmoissa. Antauduin ensimmäistä kertaa niiden armoille täysin. Ja tulihan sieltä aivan käsittämättömiä asioita. Mutta se suuri ymmärrys joka sisälläni vallitsi ei enää puntaroinut hyvää ja pahaa..
Kaiken hyväksyin.

Musiikin koin melkein sielullisena orgasmina. Se syöksyi kehoni jokaiseen sopukkaan suurena nautintona.
Kuin paholainen olisi päässyt vihdoin ulos. Järisyttävää.
Se taas antoi tilaa uudenlaiselle tuntemiselle, koin yhtäkkiä kaiken paljon valoisampana ja hyväksyvämpänä. Puhtaampana.

Kävin läpi tuhannet persoonani osat, sirpaleet. Kokosin ne yhdeksi kokonaisuudeksi. eheäksi minäksi.

Olin nyt paljon vahvempi.
Maailma, todellisuus oli edelleen hyvin kaunista fantasiaa. Koko kokemusmaailmani oli kuin suurin haaveeni, unelmani. Suuri satu, johon on kätkeytynyt kaikki se toivo ja mahdollisuus.
Menin vain mukana. Olin siis uskaltautunut vihdoin vaan päästämään irti.
Olin satuhahmo omassa maailmassani. Maailmassa jossa kaikki todella ON mahdollista. Mahdollisuudet koin paljon voimaa antavana.
Nyt tiedän että minulla on mahdollisuus mihin vaan. Olen valmis kaikkeen. Sain suurta luottamusta tästä.

En osaa myöskään sanoin kuvailla sitä sielun sympatiaa mitä koin ystävääni.
Olimme kokeneet niin paljon yhteistä sillä aikaa kun tiemme olivat erkaantuneet. Olimme vihdoin käyneet läpi samat vaiheet elämässämme. Ymmärsimme toisiamme. Sanoja ei enää tarvittu. Olimme jälleen lähentyneet.
Kumpikin meistä osaltaan tarvitsi ja oli osa juuri tätä kokemusta, yhdessä me sen koimme täyttymykseksi.

Tunsin myös samankaltaista sielun sympatiaa monia ihmisiä kohtaan.
Ikäänkuin olisin kokenut oman persoonani kautta heidän sielullisen viisautensa.
Etenkin erästä ihmistä kohtaan, jonka vastikään olin tavannut. Jonkinlaisen lähtemättömän jäljen se silloin jätti itseeni, enkä ollut osannut tavoittaa mikä se olisi.

Ymmärrys.. syvä ymmärrys. Vapautuminen tähän yksinkertaisuuteen on aloittanut uuden polun elämässäni.
Nyt tiedän mikä elämässäni oikeasti on tärkeää ja minkälaisia tekoja se itseltäni vaatii.
Tajusin niin selkeästi miten pienillä teoilla maailma tosiaan voisi olla parempi paikka elää.
Miten tärkeitä ystävät ja perhe ovat.
Vain se että ymmärsin tämän kaiken niin selkeästi, antoi voiman sen todelliseen tajuamiseen.
Olinhan kuitenkin jo pitkään ollut tästä kaikesta tietoinen. Kuitenkaan vaivautumatta tekemään asioille mitään.
Kaikkein selkeimmin tajusin sen miten hetkessä eläminen on ollut koko elämässäni niin vaikeaa.
Ja kuinka nimenomaan hetkessä eläminen on se tavoiteltava asia. Vain elää hetkessä. Yllättävän vaikeaa, mutta silti niin helppoa.

Kävin läpi menneet asiat, kävin läpi tulevat ja arkistoin ne. Tämä mahdollisti nimenomaan hetken. Hetken täyttymyksen elää hetkessä. Täydellisesti vain siinä hetkessä.
Siinä hetkessä koin äärettömän paljon asioita.

Ymmärsin myös rauhottumisen ja rauhallisuuden syvemmän merkityksen, tai oikeastaan taidon miten sen voi saavuttaa.
En ole koskaan elämässäni osannut oikeasti rauhoittua.. rauhoittua hetkeen. rauhoittaa ajatukseni.
Tämän ymmärryksen myötä sain täyden levollisuuden sielulleni. Edes hetkeksi.

Aamulla lehti tipahti postiluukustani, melkein masensi kaikki se mitä se edustaa.
Kaiken sen mistä olin yöllä luopunut, tai ainakin halunnut luopua, tipahti nyt taas postiluukustani. armotta.
Olen taas osa tätä. Taas paljon etäisempänä mutta viisaampana.

[bol]

Tajusin niin selkeästi miten pienillä teoilla maailma tosiaan voisi olla parempi paikka elää.
Miten tärkeitä ystävät ja perhe ovat.

Itsellänikin on pariin kertaan tullut tripillä käsiteltäväksi nuo asiat. Jos noista asioista osaisi pitää yhtä hyvin kiinni kuin tripillä, niin olisin jopa hieman ylpeä itsestäni.

Hyvin kirjoitettu tarina. Muistuttaa hyvin paljon asioita, mitä olen itsekkin käsitellyt.

+++

[Aukikco]

~~~

[MetsänNeito]

Mahtavaa että oot tRip saanut kokea nuo oivallukset.
Eikö oo jännä, että kuinka helppoja asioita mutta kuitenkin niin vaikeita.
Koko ajan tiedossa olleita, muttei kuitenkaan ole Oikeasti mitään niille tehnyt.
Elämän totuuksia. Pidä kiinni niistä, ja mene eteenpäin, kohti henkistä tasapainoa.
Tsemppiä. <3