Kaikki alkoi, kun kokeilin salviaa ensimmäisen kerran kolme päivää sitten. Silloin sain jo ensimmäistä kosketusta tähän kasviin ja minua harmitti, että onko tämä VAIN tälläistä?
Päätin kokeilla uusiksi. Täytin bongin noin 0,1-0,15 grammalla. Taas tuli samankaltaiset vaikutukset kuin ekalla kerralla, ehkä vielä miedommat. Kuulin salvian kutsun, mutta en saanut sitä kiinni. Kainalot hikosi, tuli jano ja lattia aaltoili.Itse testasin tänään ekaa kertaa Salviaa 10x. Tuli poltettua ehkä noin 0,5g. Ei tullut mitään maailmaa mullistavia vaikutuksia, mutta ihan mielenkiintoisia. Käärmeennahkaa alkoi muodostua kattoon ja lamppu kaksinaistui ja tuli yhdeksi kokonaisuudeksi. Vaatteet tuntui iljettäviltä päällä. Kokoajan oli sellasissa fiiliksissä, että trippi alkaisi tykittää, mutta ehkä kaverini lähellä oleminen jarrutti sen alkamista. Ja piipusta polttaminen ei ehkä ollut paras idea, olisi pitänyt käyttää bongia. Aika meni todella nopeasti. Luulin, että makoilin 1-2min, mutta olinkin makoillut 10min.
Odottelen uutta kertaa innolla ja bongin kera.
Olin pettynyt ja aloin miettimään, että miksi minä olen näin epäonninen? Kavereillani Salvia toimi paljon potentiaalisemmin.
Kun kaverini olivat laskeutuneet hieman, päätimme kokeilla uusiksi noin 40-45 minuutin päästä ja päätin ottaa poppersia samalla.
Tällä kertaa bongiin laitettiin ehkä 0,2 grammaa. Poltin pesän tyhjäksi, pidin savuja noin 20 sekuntia sisälläni. Sen jälkeen otin heti poppersia yhden ison nuuhkasun ja kuinkas sattukaan astuin uuteen maailmaan.
Katsoin ikkunasta ja näin kaverini olevan televisiossa ja tirkistelemässä sieltä, sen jälkeen ikkunaan tuli joku suomalaisesta sketsisarjasta oleva hahmo ( luultavasti Hymyhuulista tai Veli Puolikuusta). Sitä yritin kosketella ja tämä asia nauratti minua suunnatomasti. Yht'äkkiä ikkunan päällä käveli nopeasti lisko, joka luultavasti käski minua lähtemään pois kaverieni läheltä.
Kävelin huoneeseeni ja stereoissa paukkasi musa. Menin sängylle kunnes huomasin olevani metsässä hienon lammen lähellä. Näky oli hieno, mutta meinasin tippua lampeen, mutta tipuinki maan sisään ja näin lammen alakulmasta ( en tiedä miten tuo on loogisesti mahdollista ). Yhtä äkkiä olinkin kallion reunalla, minulla oli leijonan tassut ja katsoin alas. Olisin halunnut hypätä sinne ja katsoa, mutta ei.
Yhtä äkkiä kaunis maisema katosi. Aloin leikkimään näkökyvylläni. Minulle oli tullut kolmas silmä, minkä edessä oli lasi. Sitä ei saanut rikki. Käteeni alkoi muodostumaan pieniä suomuja ja kun katsoin itseäni pelistä, tiettyhin paikkoihin alkoi tulemaan samanlaista kudosta ( naamaan, käsiin ). Ne muodosti tietynlaisen suojan minulle. Tein itselleni myös sänkyyni pesän missä olin. Oletin, että trippi on loppumassa, kunnes nuuhkasin uudestaan poppersia kaksi kertaa. Sitten se vasta alkoi.
Kiinnitin katseeni julisteeseen ja varjooni, mikä heijastui seinälle. Varjoni näytti 'Kuolemalta' ja jokin tunkeutui minun pääni sisään varjon mukaan. Vähän niinkuin joku informaatiovirta. Se pelotti hieman.
Aloin kiinnittämään katsetta julisteeseen. Pääsin jonkun eteiseen. Siellä oli laminoitu puulattia ja valkoinen hylly missä oli ruukku täynnä kuivuneita kukkia ja yksi vanhanaikanen ruukku. Vanhanaikaisesta ruukusta muodostui yht'äkkiä leijona, joka katsoi minua äkäisesti ja luultavasti käski minua häipymään. Se toimi sen talon vahtina, luulen, että olin käynyt Salvian eteisessä. Sen jälkeen julisteesta muodostui gorilla, kiinalaista tekstiä ja julisteen ukot ei lähteny oikeen tanssimaan vaikka käskin.
Tämän jälkeen taas olin palautumassa. Olin pesässäni ja mennyt palloksi. Aloin katsomaan kattoani ja näin siinä tälläisen hymiön: ' : - ) '. Sen jälkeen siitä tuli Hitlerin totinen naama Tämä kuva kuvaa ehkä parhaiten ja nauroin asialle hirveästi. Huomasin, että Salvialla on myös huumorintajua.
Päätin taas ottaa poppersia ja katsoa mihin Salvia johdattaa tällä kertaa. Polttamisesta oli ehkä 10min aikaa. Tämä trippi oli enemmän hengellisempi. Näin ekaksi kärsivien ihmisten naamoja, 'Kuoleman' hahmossaan taas jostain syystä ja kärsivät ihmiset yritti koetella minua. He eivät pelottaneet minua, koska tiesin, että Salvia on turvanani ja nousin sängyltäni pystyyn ja näytin vihaani heitä kohden. Käskin heidän tulla tappelemaan kanssani, jos haluaa riitaa, mutta eipä niitä ole sen jälkeen näkynyt
Kävin katsomassa kaverieni menoa, aika jumittavia olivat ja sen jälkeen menin takaisin omaan pesääni ja olin todella iloinen. Pidin tästä pesästä ja se tuntui ihanalta. Peiton tunteminen ja todella tunnelminen fiilis olivat ihania. Musiikki täydensi tilaa. Makailin sängyssä ehkä noin 10 minuuttia, enkä olisi halunnut ikinä nousta sängystä, mutta oli pakko. Sen jälkeen oli kulunut 40 minuuttia. Kaikki näkyjä ja oivalluksia en muista, mutta niihin liittyivät valot aika paljon.
Sen jälkeen kavereitteni kanssa katsoimme Mustanaamiota viitisen minuuttia ja nauroimme itsemme kipeiksi. Olotila oli todella positiivinen ja pieni puheripuli päällä. Saatoin kaveriani ja puhuimme vaikka mistä. Positiivinen olotila jatkui ja jatkuu vieläkin
Todella positiivinen trippi. Kesto oli ehkä sen 40 minuuttia ja siinä ajassa kerkesin käydä vaikka missä ja oivaltaa vaikka mitä. Rakkaus tuli tätä Salviaa kohtaan. Se on kuin opettaja, joka on iloinen ja hyvämielinen. Ihana persoona.
Poppers todella auttoi tämän kokemuksen saamisessa joten BIG UP Quick Silver ja Ahabikselle, kun irkissä kertoi, että poppers toimii hyvin Salvian kanssa.