Kesäloma Dextroversessä

Dekstrometorfaani
TiiEitsKay
Lepakko
Posts: 188
Joined: Mon 29 May 2006, 22:44

Kesäloma Dextroversessä

Post by TiiEitsKay »

Nonnih.
Puolen vuoden deksmitauon jälkeen päätin, ettei tauko ole tauko, ellei se jossain välissä myös lopu. Tämän ajatuksen siivittelemänä riensin apteekkiin ja sieltä kotiin kiero hymy naamallani ja resilaaripullo laukussani. Sekoittelin bensat ja ressut, annoin niiden erottua, leikkasin minigrip™ pussin kulman auki. Ällö ruskea mömmö valui viemäriin ja bensakerros toiseen pussiin c-vitamiinitabletin ja veden kera. Tätäkin pussia hetken ravistelin, sain bensat talteen ja lopullisen tuotteen tökkäsin muovipulloon odottamaan päivää seuraavaa, jona minun oli määrä kitusiini kiskaista tämä sekavuuden sakramentti.
Seuraava päivä tuli, muovipullo tyhjeni, ilta sujui leppoisasti, mutta kahdeksannesta ulottuvuudesta ei näkynyt vilaustakaan. Itse asiassa sigmareseptorini eivät havainneet pienintäkään kutitusta.
Paria päivää myöhemmin interwepsiä selatessani sitten tajusin, että se helevetin soodatuhka oli unohtunut reseptistäni tyystin. Taidot näemmä ruostuvat varsin nopeasti. Lääkintäkaapistani löytyi kuin löytyikin vielä pullollinen robottieliksiiriä, joten toimivan reseptin ja "ainiin"-elämyksen kera aloin taikajuomaa jälleen uuttamaan.
Noh.. Tokihan piti samoin tein hörpätä iso huikka kemistintaitojeni ylvästä tuotosta. Muistan pelanneeni peliä nimeltä Civ IV noin puolisen tuntia kunnes yllätten kaikki ympärilläni muuttuikin kieroksi. En ehtinyt edes ajatella lausetta "nyt mennään ja lujaa" ennenkuin mentiin (ja lujaa.)
Oma asuntoni tuntui suurimman osan ajasta koko maailmankaikkeudelta. Ei sillä, että se olisi ollut suuri ja mahtava, vaan mitään muuta sen ulkopuolella ei minun tietoisuudentilassani juurikaan ollut. Muistikuvat parilta ensimmäiseltä tunnilta ovat varsin ylivalottuneita, mutta sen verran tiedän, että maailmankaikkeus tuntui samalta kuin FarCry Commodore64:llä. "fps":iä oli siis noin 3 per minuutti. Muistan myös hatarasti rikkoneeni epähuomiossa lasin ja imuroineeni sirpaleita hymyillen samalla kuin irvikissa konsanaan.
Yritin kaiketi elokuvaakin katsoa jossain välissä, mutta eihän siitä mitään tullut. Aina välillä löysin itseni etsimästä hukkuneita asioita, joita en muistanut. Noh. Pointti on kai se, että tein kaikenmoista perin oudoksuttavaa ja ihmeellisen turhaa kämpässäni tässä eriskummallisessa tajunnantilassani. Suurin osa näistä tapahtumista jäänee iäksi unholaan, sillä en kertakaikkiaan muista kuin pieniä väläyksiä illan tapahtumista.
Kun sitten kolme tahi neljä tuntia myöhemmin aloin saamaan hataraa kontaktia tosielämään, iski yllättäen suuri tarve piirrellä satunnaisia viivoja tietokoneeni ruudulle. Annoin pikseleiden valua digitaaliselle kankaalle täysin omalla painollaan ajattelematta kertakaikkiaan yhtään mitään. Hiirikäteni tuntui liikkuvan ilman minkäänlaista kontaktia aivoihini joten päätin vain antaa mennä. Lopputulosta voivat halukkaat katsastella tästä. (ja ei. minulla ei ole mitään tietoa mitä kuva esittää.)
Kaikki omituinen loppuu aikanaan, niin myös pakettiloma dextroverseen. Ehkä seuraavalla kerralla jään asumaan hieman pidemmäksi aikaa...

--TiiEitsKay
Image
User avatar
Shro
Apteekki
Posts: 322
Joined: Wed 21 Sep 2005, 21:43

Re: Kesäloma Dextroversessä

Post by Shro »

Haha, hauskasti kerrottu tarina.
Itselläni on vähän samantyylistä meininkiä dexmeissä yksinäni; Erittäin kieroutuneella mielellä ja ilmeellä häröilen pitkin kämppää. Leikin ja juttelen pehmoleluilleni, samalla vielä silmät kiinni matkustaen muissa galakseissa, ircaten sängyssä maaten silmät kiinni ilman tietokonetta, matkustaa tähtiportilla!
invisus
Karvakuono
Posts: 19
Joined: Mon 09 Apr 2007, 12:16

Re: Kesäloma Dextroversessä

Post by invisus »

hyvä stoori :) alkoi kyllä tehdä dexmiä mieli...
en pidä kokaiinista, se vain tuoksuu hyvältä
User avatar
Lymykonna
Kameleontti
Posts: 858
Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
Location: Nilkkilä

Re: Kesäloma Dextroversessä

Post by Lymykonna »

DXM on digitaalista ja se glitchaa.
Fronix
Tuppisuu
Posts: 14
Joined: Sat 14 Jul 2007, 00:37
Location: Etelän ja pohjoisen välissä.

Post by Fronix »

Näyttää ainakin,että tuossa vasemmalla on joku muumi ja oikealla sikiö... :shock:
User avatar
bol
Kameleontti
Posts: 601
Joined: Tue 12 Jun 2007, 22:27

Re: Kesäloma Dextroversessä

Post by bol »

Taidetta sanon minä FOUTRSTLYY
User avatar
Happotatti
Apteekki
Posts: 353
Joined: Thu 20 Sep 2007, 14:27
Location: Sad N.Pike P.U

Re: Kesäloma Dextroversessä

Post by Happotatti »

deksmiä kokeilemaan-----> :D
Valehdeltaisko, että kaikki ois kohta ihan vitun hyvin?