Ilta alkaa kamomilla-nokkos teellä hunajan kera ja yhdellä Stilnoctilla nokitettuna. Tarkoituksena on saavuttaa suurempaakin tajunnantilan hämärtymistä, joten nokitan samantien toisen. Sitten kolmas ja neljäs. Mitään ei tapahdu ja aikaa kuluu! Viides nokkiin ja kolme vikaa jotenkin pureksimalla tai jotain, en muista varmasti. Aikaa nappien välillä on ja siksi niitä otinkin nopin paljon kun ei missään tuntunut. Välissä 2mg myös Rivatrilia.
Tämän jälkeen siirryin katsomaan leffaa. Ei väsytä normaalia enempää, kello on yksi, ei ole outoja ajatuksia, ei harhoja, ei deliriumia. Tekisi mieli jopa sanoa, että vaikutukset ovat täysin ZERO! Motoriikkaa ehkä heittää.
Kello on päälle kaksi ja menen nukkumaan. Olo on kireä. Uni ei tule samantien. Yllättäen kuitenkin olen kohta saman matkaporukan kanssa Unkarissa, joiden kanssa pari viikkoa sitten olin Tsekeissä. Tiedän syöneeni 80mg tsolpideemia. Hotellihuoneemme on valtava, minulla on leveä sänky itselläni. En saa unta, kaveri nukkuu krapulaa pois. Lähden kaupungille, jossa sitten tapaan tämän kaverini istustamasta terassilla vierellään ilotytön näköisiä tyttöjä, kera monien drinkkien. Juon siinä itse jotain alkoholia ja kaveri sanoo minulle jotain todella epä-kaverimaista ja ilkeää.
Sitten siirrytään ajassa ja paikassa...
Istumme taksissa koko matkaporukan kanssa. Siskoni on mukana ja istuu kolmen istuttavalla etupenkillä keskellä. Minä taas vastaavasti suoraan hänen takanaan. Olen todella sekaisin ja silmät hyrräävät aivan miten sattuu. Eräs vanhempi naismatkatoveri tekee minulle jonkinlaisia testejä. Pyörittelee sormiaan silmieni edessä ja kysyy kuinka monta näen. Näen kaiken kahtena, lisäksi pyöritys on sitä luokkaa vinhaa, etten saa siitä mitään selkoa. Joudun myös sylkäisemään pienelle pahvilapulle, jonka olisi tarkoitus osoittaa mitä minä olen ottanut, sylki liikkuu pahvinpalalalla ja aina kohtaa vaihtaessaan muuttaa väriään aina tumman sinisestä neon-vaaleanpunaiseen, varsin psykedeelisen oloisesti. Tästä pahvilapusta ei varmaan kumpikaan matkatoveri voinut sanoa mitään, ellei se tainnut olla peräti vitsi siinä unessa.
Sitten sisko rupeaa karjumaan etupenkiltä, että olen pilannut koko matkan. Menetän hillintäni täysin ja revin hänen hiuksiaan niin, että puolet repeytyvät pois (ei yhtään minun tapaistani, edes unissa). Samantien testejä ottanut henkilö viskaa minut autosta ulos ja poliisi on minua vastassa. Taianomaisesti poliisit häviävät hetkessä näköpiiristäni, samoin taksi ja huomaan olevani keskellä jotain valtavaa tyhjää torialuetta. Kauempana siintää aivan toisissaan kiinni juoksevat ukot, jotka lähenevät minua. Kunnes lähöetäisyys on tarpeeksi suuri otan itse jalat alle. Juoksen torin ohi, päädyn karulle maantiealueelle jossa on mutainen pelto ja oja vieressä. Katson taakseni, kaverit ovat yhä perässäni, mutta tuntuvat hitailta juoksijoilta. Jatkan juoksuani, kompastun mutaiseen ojaan ja jään epätoivoisena makaamaan ajatellen, että tulkaa, tehkää mitä haluatte. Hetken makailtuani katson taakseni ja nämä ukot siintävät edelleen - toisissaan aivan kiinni - todella pitkällä. Mielessäni herää toivo, näin otan jalat alleni ja jatkan pakomatkaani. Löydän pienen rivitalo-alueen. Paniikinomaisesti syöksyn painelemaan ovinappeja. Huomaan, että ulko-ovi onkin auki joten ryntään sisään. Olen hiukan rähjäisessä ja punaisen oloisessa käytävässä. Käytävän perältä avautuu ovi, jonka takaa ilmestyy alaston (tai ehkä sillä kalsarit oli) suurikokoinen kalju mies, joka vaikuttaa lempeältä ja joka ilmoittaa nimekseen Sam. Sönkötän hengästyneenä "I need help, I need help..." ja pääsen sisälle. Eteisen jälkeen paljastuu olohuone josta löydän 8, siis kahdeksan (!) täysin identtistä "Samia", vaatteiden puuttuminen mukaanlukien. Tähän herään.
Ne oli n. 2 tunnin unet. Olo on taas täysin normaali, joskin hieman järkyttynyt tuosta unesta. Tiedä sitten noista stilkkareista, muuten olivat suuri pettymys ja ihmetyksen aihe, etteikö muka tuollaisen annoksen pitäisi sanoa jotain, mutta sitten tuo uni
- ja se oli niiiin elävä ja todentuntuinen. Nyt ehdoton tupakka ja sitten takaisin näkemään unia
