Krooninen väsymys ja uupumus

[tRip]

mut sitku pahimpina kausina ei saa ees aurinkotervehdystä läpi ku vittu ei meinais jaksaa ees maata, ni mikäpä siinä sit eteen.

Nii-i.. Osasyy varmaan miks luovin elämää eteenpäin doupin keinoin/voimin, eikä sekään aina meinaa auttaa.
Piri on pahin, opiaatit petollinen myös, mut selkeesti näistä kahdesta potentiaalinen. Bentsot kumma poikkeus, niiden avulla mä oikeestaan eniten räpiköin ja luovin.

Välillä nukkuu päiväkausia (se on plussaa et osaa kääntää ittensä uneen/horrokseen).

[Huomioon otettava seikka, et uniongelmat olen kuitannut bentso-tainnutuksilla]

Yks syy on et mieli on jatkuvassa turhautumisen ja tekemiseen tähtäävässä välitilassa.
Mieli ei lepää, vaan aina pikkuhiljaa hiipuu, lannistuu ja masentuu - Jollen jatkuvasti pidä itteeni liikkeessä.
Pygähtäminen on pahinta. Parasta löytää elämälle oma rytminsä, et jokainen askel on jaksamiseen päin, eikä pakotettu värinpäin, kohti uupumuksen kurimusta. Toikin vaan kauniisti sanottu.
Kun ei jaksa, ei jaksa.

Välillä uupumus on fyysistä, välillä mielen kenkkuilua, kun tuntuu ettei jaksa taas yrittää räpiköidä yhtä päivää sumussa ja letargiassa. Hyvä kun sohvalle jaksaa kavuta makoilemaan. Sit alkaa mieli masentuun ja mustuun. Alkaa kuluun taas päiväkausia kun jäätyneenä vaan paikalleen, ja nukun 12h yöunien lisäksi tunnin torkkuja pitkin päivää.

Oon jo pitkään epäilly itelläni lievää aivovauriota, johtuen muutaman vuoden takaisesta elämäntavasta yhdistettynä haitallisiin päihdevalintoihin(oon tässä sitä parannellut muutaman vuoden aikana varsin menestyksekkäästi), mut toi teksti jotenki loksautti palaset paikalleen. Selittää vähän mun omia kokemuksia. Voisin yhdistää tuona aikana koettua jaksamattomuutta ja motivoitumisvaikeuksia ainakin osittain mahdolliseen etuaivolohko-vaurioon. Tietyst aika mutua koko vaurio kun mitään ei oo diagnosoitu, mut kokemus puhuu puolestaan.

Et nyt ku jälkeepäin ajattelee et jos mulla oli etuaivolohkossa häikkää tolloin niin oli kyl myös jaksaminen ihan puissa suoraan sanottuna. (Johtu se siitä vauriosta tai ei) Paras asia päivässä oli se et pääs nukkumaan. Kaikki muu oli harmaata, paitsi nukkuminen. Se jotenki anto toivoa ku ties et pääsee illalla taas sänkyy makaamaan tiedottomana. Näkemään unia. (Mut ei nukkuminen kyl mikään itsestäänselvyys ollu aina.) Vaikeuksia suunnitella pitkällä tähtäimellä, vaikeuksia motivoitua, vaikeuksia keskittyä, vaikeuksia kommunikoida. Kaikesta pienestäki aktiviteetista meni palautua aika pitkään. Ja parasta taitaa olla se et itellä ei ollu niinku mitään käsitystä siitä et mikä vois olla oloon syynä. Kaikki oli paksun usvan peitossa. Pieniä valon pilkahduksia vaan siellä täällä harvakseltaan mitä kohti sit lähin harhailemaan.

Mun on vaikee kuvitella syytä jossain aivovauriossa.
Ties vaikka oiskin, en rehellisesti sanottuna taida tahtoa edes tietää.

Yks syy on tietty monen vuoden pirin käyttö, ja sen aiheuttama letargia (nukuin 2viikkoa, ja puolen vuoden jälkeen motivaatiokin alkoi taas palata).

Mut ei se oo sekään.

Geeneissä kannan pykälää, jota vois kuvailla jumitus/toiminnanohjauksen häiriöks.
Joko pidän jatkuvasti itteni vaan kokoajan liikeessa, ja saan siitä virtaa (tietysti dopen voimin kun omat voimat hupenee). Tai sit paikalleen jäädyn ja jumitun. Se on yks pahin kurimus. Siitä ei nouse hetkessä dopella eikä parhaalla tahdollakaan.

Pyhää kurimusta jaksamattomuus. Mitä siihen voi sanoa.

Luovimistahan tää. Jokapäiväistä jaksamisen kanssa kamppailua. Mielen harhauttamista ja katse vakaasti kiinni tekemisessä ja puuhailussa. Aktiviteeteissa ja harrastuksissa.

Yks suuri asia, mikä on auttanut jaksamaan, on löytää mielenrauha puuhailusta. Mulle se on nykyisin valokuvailu. Se on puoli meditatiivista, ei urheilua, eikä suurelta osin niin liikuntaakaan. Toisinaan hillitöntä joogaa ja ninjailua & urotekoja kavuten vuorten laelle vain kuvatakseen aamun ensi säteet tietyssä paikassa.

Sit ankara fyysinen tekeminen ja keskittyminen. Keskittyminen on parasta lääkettä mihin tahansa vaivaan.
Mulle maastopyöräily esim on sellanen.. Siinä on vaan yks kiintopiste, ja se on eteenpäin, läpi juurakoiden ja louhikoiden.. alamäkien ja tuskaisten ylämäkien. Se on ihan parhautta itsensä voittamista, jossa pitää olla täysi luottamus itseen, senhetkiseen.
Siihen hetkeen, hetkeen ainoaan, muuten muksahtaa, ja voi ittensä pahasti satuttaa.

Kiipeily on toinen. Siinä keksittyminen on tasan keskipisteessä, ei muussa, muuten tipahtaa.
Jaksaminen unohtuu, kun joutuu vain keskittymään omaan keskipisteeseen.

Tässä vain esimerkkejä, että jaksaminen on voitettavissa mielen voimalla. Mutta se vaatii sen vakaan ja vankan kiintopisteen, keskittymisen omaan keskipisteeseen, ja siihen pitää omalla kohdalla sisältyä tiettyä 'vaaraa' ja adrenaliinia. Se pitää keskittyneenä.

Suuri osa on siis mielen sisällä. Motivaatiossa. Kun motivaatio on tekemisessä, unohtuu uupumus. Helposti tietty hairahtuu maanisuuteen, eikä enää osaa levähtää (joka sekin väsymisen merkki).

(Hemoglobiini aina ollu snadisti alhasempi kuin normi, eikä kilpparissa ole vikaa.) btw.

En siis ensi - enkä toisssijassa kääntäisi enää katsettani kohti lääkärin diagnoosia. Mistä ne mitään tietää mitään, luottamus on mennyt jo täysin, ja tuskin koskaan palaa, ellei kyseessä ole jalka poikki tapaus tai muu selvä akuutti aksidentti.

Mulla on häiriö jota en itekään tiedä mitä se on, ja kiskon siihen wammaan douppia, vaikken edes tiedä mihin vaivaan.

**

Välillä hairahdun piriin. Se on illuusioista pahin, auttaa jaksamaan. Se vetää vaan nykysin niin pahiin letargioihin, et päätynyt sen olevan torakantappomyrkkyä. Silti. Siihen helposti aina vaan palaa. Jaksaa taas hetken olla elossa. Hetken tuntea kipinöivän elämän, ja asioiden etenevän flowssa ja mielenrauhaisena.

Opiaatit mainitsin alussa myöskin. Jos osaa ottaa opiaateista jaksamisen hyödyksi, niistä on kipinäksi jaksamiselle.
Tärkeintä pysyä erossa koukusta, ja päihdyttävistä annoksista. Helppoa se ei ole, mut paras mitä mä tähän mennessä olen keksinyt.

Luovimista..

Luovimista..

Jokapäiväistä kamppailua. Saatana.

Ihan jokapäiväistä, kun silmänsä aukaisee, se on joko noustava ja pakotettava rutiinit pyörimään, tai elämä ympärillä pysähtyy, ja niitä rattaita ei hetkessä enää käännetä uurastukseen ja puuhaamiseen.

Kaikesta huolimatta, oon omasta mielestäni sitkeetä tekoa, sinnikäs jaksamaan kolhuista ja liimoista huolimatta. Mä en jaksa viettää enää elämää elämättä sitä lainkaan tai jatkuvissa letargia-psykooseissa.

Ei douppi ole ratkaisu, eikä ehkä siunaus tai kirouskaan. Pitää vaan osaa käyttää oikeita asioita oikein, katalyyttina, ja pitää mielessä, et tärkeintä on se mitä on mielellä. Siinä on kaiken avain.

Tekojen syy on hataralla pohjalla, mutta jos seurauksena on tekeväisyys, on se parempi kuin tekemättömyys.
Se on pahinta myrkkyä mielelle. Antautua uupumukseen ja turhautumisen kurimukseen. Se ei ole vaihtoehto.

Silti.. On niitäkin päiviä.

..Kun maailma ympärillä on mustaa, eikä näe toivon kajoa.
Se pelottaa elämässä ehkä eniten.

[frapathea]

Oon jo pitkään epäilly itelläni lievää aivovauriota, johtuen muutaman vuoden takaisesta elämäntavasta yhdistettynä haitallisiin päihdevalintoihin

Mun on vaikee kuvitella syytä jossain aivovauriossa.
Ties vaikka oiskin, en rehellisesti sanottuna taida tahtoa edes tietää.

Joo siis trip on siinäkin suhteessa ihan oikeessa, että aivovaurio, tai oikeemmin aivovamma tarkoittaa fyysisestä traumasta johtuvaa aivojen vaurioitumista. Sikäli jos on joskus saanut kovan iskun päähänsä niin aivovaurio voi olla jatkuvan uupumuksen taustalla kyllä.

[Dexma]

Yks syy on et mieli on jatkuvassa turhautumisen ja tekemiseen tähtäävässä välitilassa.
Mieli ei lepää, vaan aina pikkuhiljaa hiipuu, lannistuu ja masentuu - Jollen jatkuvasti pidä itteeni liikkeessä.
Pygähtäminen on pahinta.

Sit ankara fyysinen tekeminen ja keskittyminen. Keskittyminen on parasta lääkettä mihin tahansa vaivaan.


Tässä vain esimerkkejä, että jaksaminen on voitettavissa mielen voimalla. Mutta se vaatii sen vakaan ja vankan kiintopisteen, keskittymisen omaan keskipisteeseen, ja siihen pitää omalla kohdalla sisältyä tiettyä 'vaaraa' ja adrenaliinia. Se pitää keskittyneenä.
.

Noita halusin jotenkin quottaa. Mieli tarttee saada ravintoa. Erilaisia aktiviteetteja. Itseäni aika helposti ahdistaa tekemättömyys ja se jos en ole keskittynyt päivän aikana eri projekteihin. Jos on tekemättä liian kauan mitään huomaan kuinka piri alkaa kiinnostaan, soittelee turhan aikasin kavereille että mites ois puistokaljat ja älyttömänä ihmisten objektoimisena, että jatkuvana masturboimisena. Rupee äkkiä elään tosi huonoilla kikseillä.

Adrealiini, vaarat, itsensä kuritus vaik luonto harrastuksissa on kuin raskainta joogaamista mun mielelle. Nautin siitä, kun mieli pakolla joutuu työskenteleen kovaa. Silloin myös väsyneet olotilat on terveellisiä, kun on oikeasti rentoutuneesti väsynyt. Eikä silloin kun on väsynyt siitä, että alkaa pygähtään tai homehtuun.

Mielen keskittyminen. Zen tai joku oikeis doseis on mun elämän nykyaikanen tärkein asia. Se poistaa tarpeita jotka ruokkii pahoinvointia mulla.

Pakko pysyy liikkeessä, kub pysähtyä ei oikein osaa hyväl tekniikalla.

[frapathea]

Noita halusin jotenkin quottaa. Mieli tarttee saada ravintoa. Erilaisia aktiviteetteja. Itseäni aika helposti ahdistaa tekemättömyys ja se jos en ole keskittynyt päivän aikana eri projekteihin.

Toisaalta tässäkin pätee se syyn ja seurauksen ongelma, että silloin kun ahdistaa/väsyttää/uuvuttaa niin kyky keskittyä erilaisiin aktiviteetteihin ja projekteihin on myös yleensä alentunut. Jos jo pelkkä vessassa käyminen vaatii pientä ponnistusta niin vittuako siinä mitään huilua alkaa soitella.

[Kitty]

Onko kenelläkään muulla fibromyalgiaa ?
Se on ilmeisesti pääsyy mun väsymykseen, energian puutteeseen ja huonosti nukkumiseen. Sen lisäksi minulla on myös unettomuutta. Pari viime vuotta olin täysin poikki jo siitä että menin kouluun ja helposti nukuin missä ja milloin vain, vaikka silloin kyllä nukuin säännöllisesti. Lisäksi bipolaarina iskee joskus masennus ja se vasta vetääkin sängyn pohjalle.

Viime syksynä sitten pikkuhiljaa lopetin koulun, sen jälkeen väsymys helpotti jonkin verran. Nyt tänä vuonna on enemmän ongelma että nukun aivan liian pitkään, kesällä sitten melatoniini lopetti toimintansa ja luin että jos on huono maksa niin sitä melatoniinia saattaa sitten ilmestyä päivän aikana kiertoon mikä selittäisi osittain väsymystäni koska maksani ei ole ihan huippu kunnossa.

Nyt minulle sitten alotettiin Azona ja Ketipinor ja lisäksi on Opamoxia sekä Fluanxolia ja Pertriptylia ja Dormixia unenlaadun parantamiseen. Ketipinor saa minut nukkumaan älyttömiä määriä ja en halua jäädä koukkuun siihen ettei unettomuuteni pahentuisi. Azona ei varsinaisesti väsytä mutta tekee kai vähän helpommaksi nukahtaa. Olen tänä vuonna ollut selkeästi pirteämpi kuin koulu aikoina osittain kai ihan luonnollisesti mutta olen myös yli vuoden päivät käyttänyt Duactia että jaksan. Nuyt astui kuvioihin piri ja se vasta tekee elämisestä helppoa, energiaa on kuin pienessä kylässä, mutta en voi ottaa sitä kauhean usein kun on liian kivaaa. Toinen mikä aiheuttaa energiapiikkejä on sitten hypomania, jonka yritän saada aina päälle kun mahdollista kun siihen on jotain triggereitä.

Olisiko antaa jotain neuvoja millä jaksan vaikka käydä koulua, huomenna pitäisi alkaa ja ei yhtään tunnu siltä että jaksaisin.

[tRip]

Nuyt astui kuvioihin piri ja se vasta tekee elämisestä helppoa, energiaa on kuin pienessä kylässä, mutta en voi ottaa sitä kauhean usein kun on liian kivaaa. Toinen mikä aiheuttaa energiapiikkejä on sitten hypomania, jonka yritän saada aina päälle kun mahdollista kun siihen on jotain triggereitä.

Olisiko antaa jotain neuvoja millä jaksan vaikka käydä koulua, huomenna pitäisi alkaa ja ei yhtään tunnu siltä että jaksaisin.

Älä hyvä neiti siihen piriin..

Jos on jaxamispulma, se tekee jaksamisesta lopulta aivan mahdotonta.. ja siihen kurimukseen mä en todellakaan suosittele kenenkään kroonikon itseään ajavan.

Turha se mun on sinänsä moralisoida, mut läksyni oppinut vuosien saatossa, ja piri on must pahinta torakantappomyrkkyä jaksamiseen.

Noh, se siitä. Oli mulla aiheestakin jotain..
Jonka mä nyt ehkä koitan viel kiteyttää.

Ei voi vaan odottaa sitä päivää ku et taas jaksaa.. Loputtomiin sitä voi vaan koomaa, ja odottaa koska ne voimat palaa, mut ei se jaksamiseen auta. Ei se päivä koskaan koita. Ennenkuin nousee omille jaloilleen, ja lähtee liikkeelle. Sit huomaakin et jaksaa kokoajan pikkasen enemmän ja enemmän.

Liikkuminen (tai liikunta) on oikeestaan elintärkeää jaksamisen kannalta.

Tollasta vaan tässä tullu miettineeks, kun opetellu taas uudestaan käveleen. Aina se on yhtä työlästä ymmärtää, et levonkin löytää vaan tekemisen kautta.

Aina ei tietty vaan jaksa.. Ja ahinoita aiheuttaa tietty myös krooniset vaivat.

En o ihan varma mitä meinaa toi fibromyalgia. Joskus luulin et mulla on se.. Sit luulin et se on kolmoishermosärky. Sit kelasin et se on syöpä.
Kunnes aloin olemaan vaan antamatta ajatustakaan (hermo)kivuille ja väsymykselle.. Noh, kummasti kivut on enää harvassa, sillonkun mä muistan et ne on olemassa, ni se on ihan kauheeta.

Uupumukseen ikäväkyllä sama ei auta.. Vaikka sekin osin mielen pulma, koska ei siitä voimalla pyristellä ulos. Pitää olla balanssia ja toleranssia et kovinkaan aina se ei oo mieluisaa lähtee tonne jaksamaan. Ja aina huomaa sen saman, et perhana, miten mä nyt jaksanki taas ku lähin vaan liikkeelle.

[frapathea]

Joo pirillä, etenki katupirillä vetää ittensä kyllä niin nätisti kierteeseen ku sillä alkaa lääkitä itteään. Harvahkot, pienehköt annokset deksamfea auttaa kyllä aivosumuun ja keskittymisongelmiin, multa ei olis lukio ilman sitä menny ihan niin hyvin ku se meni, mut käyttö saa kyl jäädä tasan sellasiin rajoihin ettei hae tai edes saa mitään "säväreitä" koska se on eka varoitusmerkki siitä että käyttö kostautuu myöhemmin.

[Kitty]

En tarkottanu et käyttäisin piriä koulunkäyntiin korkeintaan kokeisiin taij jtn. Nyt oon vetäny sitä että sain siivottua koko kämpän ku tää oli niin pommi. Jääny kevätsiivoukset useampana vuotena väliin. Täs siivoomiseski oli enemmän alottamisen vaikeus ku ettei olis energiaa tai kiinnostusta, mun energiatasot on aika hyvät vaikka teen asioit vähän pakon kautta.

Mä luulen et vaikeempaa on vaan se etten oo tottunu tekee mitään ja nyt näil pirikokeiluil oon yrittäny aktivoitua. Kävely kouluun vois alkaa taas piristämään ihan huomaamatta mutta pelkään että alan taas nukahtelee pitkin päivää ku se alko koulussa yhen vuode jälkee ja loppu ku istun himas. Nyt ku ollu himas ni vähä vaihdellen oon nukkunu päikkäreit.

Luin muuten että jos on maksa paskana ja syöt melatoniinia ni sitä melaa vapautuu kehos päivän aikana mikä sit saattais selittää mun tilanteen ainaki osittain, lopettelin sen syömisen täs kesän aikana ku ei se edes vaikuttanu enää.

Alotin mielialantasaajatki taas kerran uudestaa ja syön sitä Azonaa ni ei pitäis olla masiskaan olla ni ehkä sitä energiaa vaan löytyis ittekseen kunhan vaan tekee eikä ajattele että sitten kun..

[Patterson]

En varsinaisesti pysty samaistumaan krooniseen väsymykseen, mutta silloin tällöin elämässä ollut kausia, jolloin ei vain jaksa fyysisesti yhtään mitään. Pakko päästä päikkäreille joka päivä, eikä edes itsestään huolehtiminen kiinnosta yms. yms.

Lähivuosina työn ja oman kiinnostuksen kautta olen huomannut kuinka ainakin omalla kohdalla arkiravinto ja tietyt yrtit, mausteet ja valikoidut ravintolisät auttavat huomattavasti fyysiseen jaksamiseen henkisten harjotteiden ja kevyen kotijoogaamisen ohella. Äitimuorikin kertonut ihan samanlaisista tuloksista, kun ryhtyi yrittäjäksi ja alkoi doussaamaan vitskuja ihan huolella vrt. entiseen sairaalatyöhön. Ihminen kuitenkin on aina uniikki psykofyysinen kokonaisuus ja yhtä kultaista keskitietä on todella hankala löytää jokaiselle.

Lähtökohtaisesti lähestyn näiden asioiden pohtimista aina ravintopohjalta (sattuneesta syystä) ja kiinnittäisin huomiota umpieritysjärjestelmän ja hormonien toimintaan. Suolistonsa kunnosta kannattaa myös pitää erityisen hyvää huolta. Jos suoliston epiteeli on esimerkiksi vahingoittunut, voi olla että tarvittavat ravintoaineet eivät pääse imeytymään, mutta taas haitalliset aineet läpäisevät sen. Suolisto myös tuottaa valtaosan serotoniinista (ja ties mistä muista välittäjäaineista), joten sen kunnon merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on valtava. Kaisa Jaakkolan kirjat ovat suht päteviä, jos nämä hormoniasiat kiinnostavat.

Ravintopohjalta testaisin aina ensimmäisenä perus 5-htp:t, ruusujuuret, macat, shilajitit sun muut läpi, näistä saanut itse paljon virtaa arkeen ja suurella osalla ihmisistä antaa ihan hyvän vasteen, mutta kuten tässäkin topikissa on mainittu niin ei jatkuvaan käyttöön, vaan ehdottomasti kuuriluontoisesti ja mielellään vaihdellen. Lisäksi jokapäiväiseen ruokavalioon jotain probiootteja sisältävää, oli se kombucha, kefiiri tai hapankaali, mutta bakteereita kannattaa syödä.

[Blackened]

Tuttu tunne. Olen jatkuvasti rättiväsynyt, vailla motivaatiota tai energiaa. Kärsin vaikeasta kroonisesta unettomuudesta, nukahtaminen on äärimmäisen hankalaa ja heräilen n. 30-60 minuutin välein joka yö. Ylensä alkaa nukuttaa silloin kun huomaa että enää 5 minuuttia herätyskellon soittoon.

Taustalla kliinisesti todettu ADD, krooninen unettomuus, keskivaikea masennus sekä selkänikaman liukuma- ja siirtymä. Tämän päälle opioidiriipuvuus. ADDiin syön ajoittain Concertaa joka on oikeastaan aika myrkkyä, mutta pakollinen apu. Masariin ei lääkitystä tällä hetkellä. Unettomuuden hoitoon reseptillä: mirtatsapiini, mianseriini, Atarax, ketiapiini, tratsodoni, diatsepaami. Mikään ei tunnu auttavan.

Unettomuus paheni merkittävästi kun lopetin bupren kylmäkalkkunalla pari viikkoa sitten. En ole nukkunut n. 10 vuorokauteen tuntia pidempää jaksoa yhtäsoittoa, eli aika tööt fiilis. Ensi viikolla pakko aloittaa bupre ja arki alkaa taas sujua, joskin taas limbossa. Ennemmin oppaririippuvuus kuin unettomuuden aiheuttaman masennuksen aiheuttama kuolema. Olen kirjaimellisesti "kuolemanväsynyt".

Kuten frapa, olen kohta 15 vuotta odotellut virkeää aamua. Heräisi levänneenä ja täynnä intoa ja energiaa uuteen päivään. Luulenpa että voitan Lotossa (lottoamatta) ennen sitä...

[aghoriyogini]

Jep, täällä on unihäiriöt, krooniset väsymykset, fibrot, endometrioosit ja Aspergerit (kaikki nämä yleensä muuten esiintyvät kovasti yhdessä XX-kromosomisilla... en ole varmaan nähnyt yhtään kroonisesta väsymyksestä valittavaa joka vaikuttaisi neurotyypilliseltä) eikä mikään tunnu auttavan. Paitsi kodeiini siihen aivosumuun (parantanut peräti muistia niinä päivinä jolloin univaje on pirstonut kognition täysin) ja olen alistunut nyt siihen että pitää sitä päivittäin syödä ihan jo toimintakyvyn takia. Sitä oli ilmeisesti joskus 80-luvun alussa peräti käytetty narkolepsian hoitoon ja löysin tuonkin tiedon ihan muita juttuja lukiessani (päiväväsymykseen liittyviä juttuja lueskelin enkä varsinaisia opiaattijuttuja). Mutta se selittää paljon siitä että miksi mä olen toimintakykyisempi sillä. Opiaateilla kun muutenkin on sellainen ihan selkeästi parantava vaikutus moneenkin tänkaltaiseen hommaan mitä kovasti vähätellään niiden haittoja paisutellessa. Esim. vähentää mun autistisia vittumaisuuksia (sitä kilahdusherkkyyttä ja monia yliherkkyyksiä) huomattavasti. Tietty olisi kiva jos olisi joku vähän vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttava ja vähemmän koukuttava lääkekin tähän helvetin uupumukseen ja aivosumuun joka mulla on invalidisoivaa tasoa, mutta kyllä tässä alkaa loppua toivo. Etenkin kun Suomessa on niin moni lääke mikä tähän voisi auttaa kiven takana (en usko että on olemassa pilleriä mikä tekisi minut normaaliksi, mutta se olisi jo kiva jos pystyisi pitämään huolta itsestään ja kämpästään paremmin, edes muutamana päivänä viikossa).