Ystäväni V ja J oli valmistanut yopot nautittavaan kuosiin valmiiksi, joten minun ei tarvinnut muuta kuin kiskoa kamala määrä pahan hajuista siemen mössöä sisuksiini. En tiennyt mitä odottaa, enkä ollut muutenkaan suorittanut mitään henkistä valmistautumista psykedeeliä varten. Ehkä virhe ehkä ei.
Ystäväni V annosteli murskan minulle valmiiksi, koska en tiennyt yhtään minkälaisista määristä minun pitäisi suoriutua. Olimme ulkona, puistossa, perjantai-iltana ja sää oli oivallinen ulkoiluun. Siispä tositoimiin. Kiskoin mössöä vuorotellen molempiin sieraimiin niin kauan, kunnes tuntui kuin pääni olisi täynnä kuumaa ilmaa ja painetta. Olin saanut noin puolet jauheesta nenääni ja tuntui jo siltä että nenäni sulaisi. Ystäväni V:n painostuksesta jatkoin kuitenkin snorttaamista. Loppujen lopuksi olin saanut jauheesta noin 4/5 osaa nenääni ja päätin etten kyennyt enempään.
Lähdimme kävelemään kauppaa kohti vaikka en olisi millään halunnut liikkua, mutta en saanut sanotuksi mitään. Olo oli jotakuinkin hakattu ja avuton. Kuten ystäväni oli varoittanut: "Yopo nousut on maailmaa murskaavat". Raajani olivat jäykät ja painavat kuin teräs palikat ja päässäni pyöri, oksentaisin kohta. Vaikka oli talvi alkoi minulle tulla tajuttoman kuuma. otin takin pois ja sysäsin sen ystäväni V:n syliin mitään sanomatta. Hän muistaakseni mutisi jotain, mutta en saanut puheesta enään mitään selvää. Päässäni pyöri ja kieputti. Värit ja kontrastit tummenivat jatkuvasti. Raajani tuntuivat yhä painavammilta ja minulle tuli yhä kuumempi. olimme päässyt kävelyssämme etenemään ehkä 50m, kun pysähdyin keskelle autotietä ja suljin silmäni. Oksensin. Se tuntui täydellisen luonnolliselta ja miellyttävältä (yleensä en nauti oksentamisesta erityisemmin). avasin silmäni ja tuijotin maahan. Korvissani soi jatkuvasti jokin korkea ääni ja tuntui siltä, kun silmäni ja koko ruumiini olisi resonoinut äänen kanssa. Tuijotin maahan, jossa oli oksia ja lehtiä. Ne muodostivat symmetrisen kuvion joka alkoi levittäytyä joka puolelle maahan. Nostin katseeni ja yritin kysyä ystävältäni V:ltä, että onko tämä normaalia, mutta en saanut mitään sanotuksi (muistaakseni). Katselin kummastuneena ympärilleni.
Huono olo ja kieputus oli helpottanut jo huomattavasti, mutta mieleni valtasi ihmetys. En ollut ennen kokenut näin selviä visuaaleja. Aiemmilla psykedeeli kokemuksillani LSA:n kanssa visuaalit ovat rajoittuneet väreihin ja erilaisiin kuvioihin, mutta nyt yopot tarjosivat jotain aivan uutta. Ne muokkasivat koko ympäristön uudelleen. Parhaiten olen osannut selittää näkemäni ihmeellisen symmetrisen maailman kaledoskoopilla. Aivan kuin olisin tarkastellut näkymää kahden tumma sävyisen kaledoskoopin läpi, jotka laittoivat kaiken toistamaan itseään sekaisin, mutta noudattamaan silti jotain tiettyä symmetrisyyttä.
Jatkoimme matkaamme kaupalle päin, kun huono olo alkoi taas kummitella. Ystäväni V lähestyi minua sanoen jotain hitaasta etenemisestämme. Ymmärsin täysin mitä hän haki takaa, vaikka aika ei merkinnytkään mitään. Hän halusi mennä nopeampaa, mutta minä en pystynyt.
En myöskään kyennyt sanomaan sitä, joten yritin elehtiä, mutta V ei selvästikkään ymmärtänyt ajatustani, koska yritti taluttaa minua nopeammin. Se oli epämiellyttävää ja ahdistavaa ja halusin sen loppuvan välittömästi, joten huitaisin kättäni V:tä päin ja hän ymmärsi lopettaa.
Visuaalinen puoli matkasta alkoi hiipua ja keskityin ajatuksiini. Fyysinen huono olo oli taas pääsemässä vallolleen ja ajattelin sen häiritsevän henkistä hyvää oloani. Mielessäni kävi ajatus, että kuolemalla voisin poistaa fyysisen pahan olon ja jatkaa trippiäni ilman häiriöitä. Kuolema tuntui jotenkin niin arkipäiväiseltä ja pieneltä. Se ei pelottanut tippaakaan. Onneksi pieni järkevä ääni sisälläni sanoi, ettei kannata kuolla vielä, sillä henkinen minä tarvitsee ruumiin elääkseen ja jatkaakseen matkaa (tai kuka tietää).
Saman efektin olen huomannut myöhemmin nauttiessani DMT:tä. Pelästyin ajatuksiani selvittyäni hieman. Toisaalta totesin sen olleen hyvinkin terapeuttista.
Varsinaiset efektit olivat jo ohi, kun saavuimme kaupalle. Itse en halunnut mennä sisälle ja jäin ystäväni J:n kanssa odottamaan kaupan läheiselle bussi pysäkille V:n kaupassakäyntiä. Pyörin pysäkillä ympäriinsä enkä ollut missään asennossa hyvin. Puhuin jatkuvasti jotain ja olin yli energinen. Minulla ei itselläni ole mitään muistikuvaa mitä puhuin. Egoni oli paisunut maailman kokoiseksi ja sopersin J:lle jotain, että "bussipysäkki ei riitä" ja että "en mahdu tänne". Siltä se tuntui. loppu ilta olikin ihmeellisen aktiivista menemistä.
-Immuzu
Se oli oikeestaan just se hyvä aika, koska oisin seonnu siihen kieputukseen jos se ois kestäny yli tunnin 
En kyl ymmärrä miten kukaan voi ees harkita liikkumista yopoissa, musta vaaka-asento on vaan ehdoton!