Aikoinaan tunsin luonnon joka osasi kasvattaa minut aikojen puolille ainoaksi teknisesti tekevälle JÄRJESTÄYTYNEISYYDELLE
Nykyään voin ihoni pinnasta lukea lisäkseni kasvavia lajeja. Hyvä parisuhteelle muttei yksinäisyydessä...
Lisänäni on siis sittenkin kasvanut oma luonnonosani ja vaimoni Kaisa on ainoa jonka suojelen ja kasvatan omana eläinlaji lisäksemme ovat Vampyyrit ja YÖ-sudet. he ovat rojalty lisäys night trustiimme Hovissani on Kumpaakin veren ja lihan täydellistä muotoa joka näkyy penikseni varressa värjätyin verisuonin on kuvaus jolla bloodimme rushi:Siis ei blodrush vaan tämän kehittyneempi isä-osa-Äitiäni lapseni ei tule kantamaan eikä talteen korjaamaan vaan kannan vaimoni mallin osaset juurikin met-amfetamiinini älyllä lihaksen luotolla Omaan kotiimme kun jo olemme sielä.
Minä siis en missään lopu vaan jatkan hyvää työtäni vielä kotiuduttuanikin ja siihen saakka jolloin voin sen uutena lahjoittaa jollekkulle pojistani.
Niin tulevat maailmanpojatkin työkötarpeikseen saamaan minun suunnittelemani käsityöammattikunta työn valmiin työn leikkauksin ja lisäyksin sellaiselle ajalle jolloin lopetan oman työni palasten muunnon ja siirryn tuottamaan alan one peaceani joka variaatiostaan johtuen sopii jokin osa hetkeen kun hetkeen maailmassani. Jos siis näen tarpeen voin työni nimellä sen tehdä ja pitää itselleni jääneet osat omanani joka kirkkaassa päivässä paloi:KIRKKAANA kun jeesuksen kipinä. Hallelaajaa.
NAME
Silloin enenneen.
-
Ziliacus
- Psykonautti
- Posts: 96
- Joined: Tue 10 Nov 2015, 19:42
Silloin enenneen.
Last edited by Ziliacus on Tue 24 Nov 2015, 11:14, edited 2 times in total.
Miks sen asian pitäs siihen jäädä.
Kaikki kolahti päähän, henkeen ja järkeen mikä ei kuulu viemäriin.
Koht ett´ ihmettele miks vasta teidän hautoihin on kustu.
On se niin paljon parempi tehdä pahaa paikassa jossa ei koskaan ole ollutkaan eläviä.

psychiCNoob
- Kameleontti
- Posts: 981
- Joined: Sat 11 Feb 2012, 14:49
- Location: Metsä
Re: Silloin eneen.
Tiiäks näitä sun tekstejä on vähän vaikee lähtee mitenkään kommentoimaan, kun se on ilmeisesti jotenki krypatattu tohon koodiin mitä sä suollat.
Ei siis mitenkään negatiiviseen sävyyn.
Mielenkiintoista vähintään.
Mut, multa ainakin vaatii ponnistuksia pysyä kärryillä sun ajatuksenjuoksusta. Oonko mä ainoa?

Life = The Trip
-
Mushru
- Moderator
- Posts: 3003
- Joined: Mon 05 Jan 2009, 20:31
- Location: Stäshi
Re: Silloin eneen.
^ Et ole ainoa. Kryptinen kirjoittelu ei haittaa mut joku selko ois hyvä pitää että niistä ymmärtää jotain, varsinkin muissa topikeissa kuin hörhö-topikissa.
Ei pahalla tietenkään, mut oishan se jees jos sais jotain tolkkua vaikka onhan tää vähintään mielenkiintoista luettavaa.
Mut kovasti haluaisin myös ymmärtää.

Varsinkin ku en ole varma mikä tässä topikissa on aiheena.. Sillee vaa kelasin huomauttaa koska jos tolkutonta höpinää harrastaa alueilla/topikeissa jossa on tarkoitus keskustella ymmärrettävästi niin usein niitä poistellaan... .__.
Tää topikki ei nyt oo niin justiinsa mun mielestä mut anyway. Kiinnostaa vaan edelleen mikä on aiheena.

. . . ヽ(-▽ -)ノ °●✺
-
Ziliacus
- Psykonautti
- Posts: 96
- Joined: Tue 10 Nov 2015, 19:42
Re: Silloin enenneen.
Ziliacus wrote:Aikoinaan tunsin luonnon joka osasi kasvattaa minut aikojen puolille ainoaksi teknisesti tekevälle JÄRJESTÄYTYNEISYYDELLE
Tää on vähän niinku velvoitetut neuvoston jäsenet.
Nykyään voin ihoni pinnasta lukea lisäkseni kasvavia lajeja. Hyvä parisuhteelle muttei yksinäisyydessä...
Löydän tosiaan aika alieni merkkejä itsestäni kun olen ollut ylhäällä. Dualismin pohdintaa sillä:Olla yksin on riittävä alulle mutta vasta pariutuminen sen päätyä.
Lisänäni on siis sittenkin kasvanut oma luonnonosani ja aikovani vaimoKaisa on ainoa jonka suojelen ja kasvatan omana eläinlaji lisäksemme ovat Vampyyrit ja YÖ-sudet. he ovat rojalty lisäys night trustiimme Hovissani on Kumpaakin veren ja lihan täydellistä muotoa joka näkyy penikseni varressa värjätyin verisuonin on kuvaus jolla bloodimme rushi:Siis ei blodrush vaan tämän kehittyneempi isä-osa-Äitiäni lapseni ei tule kantamaan eikä talteen korjaamaan vaan kannan vaimoni mallin osaset juurikin (Ei se lihas vaan ne aivot joille ne on...) met-amfetamiinini älyllä lihaksen luotolla Omaan kotiimme kun jo olemme siellä.
Tää kohta on kyllä kun esiä tietävä ja pesiä avaava energia oven ylänurkassa. Plainly kiroan virheitä joita vanhempamme ovat meihin jättäneet.
Minä siis en missään lopu vaan jatkan hyvää työtäni vielä kotiuduttuanikin ja siihen saakka jolloin voin sen uutena lahjoittaa jollekkulle pojistani.
Niin tulevat maailmanpojatkin työkötarpeikseen saamaan minun suunnittelemani käsityöammattikunta työn valmiin työn leikkauksin ja lisäyksin sellaiselle ajalle jolloin lopetan oman työni palasten muunnon ja siirryn tuottamaan alan one peaceani joka variaatiostaan johtuen sopii jokin osa hetkeen kun hetkeen maailmassani. Jos siis näen tarpeen voin työni nimellä sen tehdä ja pitää itselleni jääneet osat omanani joka kirkkaassa päivässä paloi:KIRKKAANA kun jeesuksen kipinä. Hallelaajaa.
Uskon tähän sateenkaareen^
Mielenkiintoista lienee jotta olen eka jonka rinnalle tulee latin. homot lisäks,ei itteen ja jotta tästä päästäisiin liikkeelle On syntymäni tapahtunut ensin Valona Sitten sieluna ja Viimein karkeana fyysisenä inhimillisenä ihmisenä. Mikä erottaa elämän ja kuoleman toisistaan. Vain elämä.
Tossa nyt ois jos juttua aikois ylös koittais lintu ku kanaki Yo! Vois!
NAME
Miks sen asian pitäs siihen jäädä.
Kaikki kolahti päähän, henkeen ja järkeen mikä ei kuulu viemäriin.
Koht ett´ ihmettele miks vasta teidän hautoihin on kustu.
On se niin paljon parempi tehdä pahaa paikassa jossa ei koskaan ole ollutkaan eläviä.
Kaikki kolahti päähän, henkeen ja järkeen mikä ei kuulu viemäriin.
Koht ett´ ihmettele miks vasta teidän hautoihin on kustu.
On se niin paljon parempi tehdä pahaa paikassa jossa ei koskaan ole ollutkaan eläviä.
-
Ziliacus
- Psykonautti
- Posts: 96
- Joined: Tue 10 Nov 2015, 19:42
Re: Silloin enenneen.
Tai sitten ne juttuni pyörii omassa elämässäni eikä yritä elää elämäänsä korvaavasti täällä netissä.
Ja joo onhan se vaikea sulattaa mutta kai yksi aina löytyy joka tämänkin jutut tajuaa.
Taisin vaan olla ainoa niin streitti hippi että nazitkin antoi vetää sitä rotuaan nahan alle.
-Sota on ohi_
~Miksi kaikki tää propaganda-

Ja joo onhan se vaikea sulattaa mutta kai yksi aina löytyy joka tämänkin jutut tajuaa.
Taisin vaan olla ainoa niin streitti hippi että nazitkin antoi vetää sitä rotuaan nahan alle.
-Sota on ohi_
~Miksi kaikki tää propaganda-
Miks sen asian pitäs siihen jäädä.
Kaikki kolahti päähän, henkeen ja järkeen mikä ei kuulu viemäriin.
Koht ett´ ihmettele miks vasta teidän hautoihin on kustu.
On se niin paljon parempi tehdä pahaa paikassa jossa ei koskaan ole ollutkaan eläviä.
Kaikki kolahti päähän, henkeen ja järkeen mikä ei kuulu viemäriin.
Koht ett´ ihmettele miks vasta teidän hautoihin on kustu.
On se niin paljon parempi tehdä pahaa paikassa jossa ei koskaan ole ollutkaan eläviä.
-
psychiCNoob
- Kameleontti
- Posts: 981
- Joined: Sat 11 Feb 2012, 14:49
- Location: Metsä
-
Ziliacus
- Psykonautti
- Posts: 96
- Joined: Tue 10 Nov 2015, 19:42
Re: Silloin enenneen.
Olen huomannnuut; na jotta opin kyllä säästämään tarpeeksi itselleni...
Mistä tehdä lisää minuja jotka ovat tajunneet älyn tärkeyden ja sen tuossa tienaamisessa että jos jollain on tarve suurikin saada, on parempi tarjota hänelle ennen ja ottaa osa vasta kun enenneen on valmis.
Tiedän urieni kautta jo jotta minusta tulee varakas. Kannatti kuin kannattikin tulla nuorena tunnetuksi köyhäillistössä..
Kuningas-Kerjäläinen... Ei ne ketkään köyhiä eikä suojeltuja ryöstä.
Aina oli heittää setit kelle vaan hyvälle tyypille eikä koskaan ollut varaa itseeni...
Sakattoman veden ominaisuus on kovempi vesi ja pinnan on reflektoiva.
On se lammen vesi silloin paljon puhtaampi ja jäntevämpi pinta valmiina myös vastakkainasettelun/vastoinkäynnin varalta.
Olen varma että turussa he näkevät jeesuksen maksaman hinnan eteeni ja löytävät puhtaan uhrin jonka kautta löydän meidät siis itseni+??