Lopettaminen (ja vähentäminen)

[Sidney]

Mä olen saanut lopetettua opiaattien käytön. En käytä pahemmin enää mitään muutakaan ja kuten muutama sivu takaperin uhosin, olen myös lopettanut hatsin jokapäiväisen polttelun.
Masistelutkin alkaa oleen ohi. Ihan normaali olo, ei hikoiluta eikä edes pahemmin ahdista enään. Saan iltasin unta ja muutenkin on touhu alkanut maistua hiljalleen elämältä.
Edelleen pääroolia tässä onnistumisessa näyttelee päivien täyttäminen tekemisellä. Oon alkanut duunaamaan vanhoja tuttuja asioita uudelleen ja kehitellyt myös kokonaan uutta tekemistä.
Eihän siihen hukattukaan, kun useampi kuukausi..
En mä silti vieläkään onnellinen ole, en todellakaan. Perseestähän täällä on tamplata, mutta vähemmän perseestä näin skarppina ja selvänä.

[mentalhell]

^ Tosi hienoa, että oot päättänyt lopettaa bentsot.

Omalla kohdalla heräsin vähän samanlaisesta tilanteesta; bentsoja oli viimeiset pari vuotta mennyt todella suurilla annoksilla, respalla kyllä, ja takaraivoon alkoi hiipiä ajatus siitä, että ne bentsot alkais olla enemmän ongelma kuin apu. Typerän suuri diatsepaami- ja nitratsepaamiannos vaihdettiin rivatriliin ja pudotettiin kahdessa viikossa nolliin. Jostain syystä se oli tosi iisiä, liekö johtunut vain kovasta motivaatiosta. Näin vuosia lopettamisen jälkeen täytyy sanoa, että se oli varmaankin elämäni paras päätös. Ahdistuneisuus ja masentuneisuus katosivat, ja se hirveä bentsosumu alkoi poistua. Noin vuoden sisällä kognitiiviset kyvyt alkoivat palata normaaliksi. Vähitellen alkoi ymmärtää miten paljon se bentsojen syöminen oli vaikuttanut aivan kaikkeen mun elämässä ja tehnyt meikästä todella onnettoman, hitaan ja surkean.

Mielenkiintoista lopettamisessa oli kyllä hoitohenkilökunnan vittuilu ja uskon puute. Tasan kukaan ei uskonut siihen, että voisin kahdessa viikossa pudottaa annoksen nolliin, ja koko matkan ajan sain tuen sijasta nälvimistä, kiusaamista ja epäilyä siitä, että vetäisin jostain salaisesta stäshistä bentsoja koko ajan lisää. Lopettamisen jälkeenkin moni oli sitä mieltä, että mulla on joku loppumaton jemma diapamia jota vetelen huvikseni. Sain myös kuulla olevani arvoton narkkari, koska mulle oli määrätty bentsot mainitsematta riippuvuusriskiä sanallakaan.

Joo oon tehnyt kerrankin hyvän päätöksen elämässäni, turha riippuvuus pois ja kehoki kiittää saati sit mieli.

Aika nopeesti pudotit, itel kestää tää pudotus vähintää 4 kuukautta, todnäk. noin 5 kuukautta kestää yhteensä tää tiputus. Mut haluankin tehdä hitaasti koska taustal on pitkä putki bentsoja ja keho tottunut niihin sen verran pahasti että nopea pudotus tietäs kovia refloja. Ja ois jopa vaarallista.

Vuosikymmentä lähentelee bentsojen syöminen mulla.. Tulee varmasti olee outoa olla ilman ryynejä kun on elänyt harmaassa bentsosumussa, itelläki annokset ollut kovia etenkin viime vuodet ja siks tiputus aloitettiinkin 8 milligrammasta Rivatriliä mikä on esim. Diapamiin käännettynä todella iso annos, jos yks riva vastaa 40 mg Diapamia. Eli siis 160 mg ois Diapamina toi annos.

Joskus oli Xanoriakin 6 milligrammaa, Tenoxit olleet, Diapamit, Opamoxia jne.. Rivatril ollut silti pisimpään. Noin 5 vuotta. Yksityisiltä sit ollut Insominiä yms. kovempaa bentsoo. Ja onhan tuo Rivatrilkin kova bentso, tai voimakas siis. Muistan miten joskus joku 10 mg Rivatriliä pisti ihan sekaisin joksku vuorokaudeks. Ja ykski tabletti toi mukavan bentsopöhnän.. Vaan eipä mennyt kauaa nii tolet oli sitä luokkaa et viikon lääkkeil sai pienen kuosin. Tällä hetkellä ne on niin massiiviset etten osaa kuvailla. Pystyn syömään 20kpl kakkosen rivoja ja musta ei huomaa mitään. Ei taida sellaista annosta enää edes olla mistä menisin sekaisin. Isot annokset aiheuttaa vaan väsymystä mutta blackoutit, bentsokuosit, hyvät fiilikset on jotain mitä en todellakaan saa enää bentsoista, oli annos mikä oli. Ehkä joku Dormicum IV käytös toimii mutta got the point.


Täs viime aikoina ollu myös kovasti halua ja motivaatiota vähentää douppaamista muutenkin, huomannu taas miten vituiks se pistää asiat ku kuosaa menee liikaa. Nyt "retkahin" pirii ja bupree, pilveeki menny mut sitä en piä niin isona asiana ku siihe en saa rahaa menee juuri mitään eikä se sotke mun elämää mitenkään.

23 vuorokautta olin tos täysi streittinä, se on mulle paljon. Buprenorfiinii sit tuli veettyy ja siihe jäi se selväpäisyys putki. Mut en masennu siit vaan jatkan sil linjal et douppaan välil, nii et se on hauskaa eikä varsinaista narkkaamista. Siinä vaiheessa ku aineet ei toimi tai vaatii isoja annoksia ni tietää et on aika pitää paussii. Parasta on kuosailla päivä pari ja olla pari viikkoo ilman. Rahaa menee kohtuullisesti, on hauskaa, elämä ei sotkeennu juurikaan eikä ehdi jäädä fyysisee koukkuu mihinkään. Toki nisti on nisti ja pelottaa et pystynkö pysyy tällä linjalla jatkoski mut nyt menny ihan hyvin. Välil vaan pää kiljuu doupin perään niin tällä taktiikalla henkinen koukku pysyy jossain mallissa ja elämässä on muutakin ku kama eikä se sotke jokaista asiaa elämässä.

Optimi ois saada lopetettua mut se tuntuu niin kaukaselta ajatukselta että en jaksa uskoa enää et pystyn lopettaa kokonaan, douppi ollu mun tuki ja turva aika kauan ja elämä rakentunu jollain tapaa sen ympärille. Pitäs vaihtaa maisemaa, alottaa elämä kokonaa alusta, rakentaa ystäväpiiri, keksiä tekemistä, saada aivokemiat palautuu normaaliks.. vaikeeta.. Elämä ilman douppia vois varmasti olla mahtavaa mut nyky hetkes vähentäminen kuulostaa mulle sellaselt vaihtoehdolt mihin pystyn, kokonaan lopettaa en usko viel ainakaa pystyväni.

[rufftuff]

En jaksa omaa ketjua tehä tälle aiheelle ni ajattelin tääl vaan kysyä et käykö ketään vertaistukiryhmissä (NA ja AA) täältä vaultista? Ja mitä mieltä ootte noista?

Ite tykkään käydä horisemassa juttuja, käyn enempi tolla AA:ssa kun lähempänä sellanen ja rennompi meno niissä. NA:ssa käyn välillä moikkaa tuttuja ja vaihtamassa kuulumisia kun niissä enempi tuttuja.

Käyn myös sellasen porukan kans saunoo kerta viikkoon mis entisiä käyttäjiä ja linnakundeja, se on meidän ihan oma suunnittelema homma et nähää kerta viikkoon, mut hyvää vertaistukee toikin on, enempi sellasta et jutellaa niitä näitä ja vaihdetaa kokemuksia.

[Skilla]

monen vuoden suputunneli nyt paattyny huh en olis uskonu et tallasee pisteesee paasen.. oleminen vaa meinaa olla hankalaa ku semmossest kuosist suoraa selv'ks ni t's kyl saattaa joutuu menee vahan takapakkii, mut eipa viitti manailla. jos olis joku kenenkaa pyorii ni vois olla helpompi stikkaa siihe eijarrui linjaa... tosin tal kertaa aion hakee kh jos meinaan ryssii kaiken.

[wRRa]

Tsemppia Skillalle! Muista, että kaikki on ohimenevää. Jos vaan sinnittelee reflojen läpi (subun kanssa monet on puhuneet, että voi mennä puoli vuotta tai vuosikin et myös henkisestä paskasta pääsee yli) niin siitä se elämä alkaa!

En jaksa omaa ketjua tehä tälle aiheelle ni ajattelin tääl vaan kysyä et käykö ketään vertaistukiryhmissä (NA ja AA) täältä vaultista? Ja mitä mieltä ootte noista?

Mä oon käynyt NA-ryhmässä tutustumassa kerran työni puolesta. Siellä oli oikein mukavia tyyppejä ja avauduin itsekin hieman omasta käytöstä, vaikka en ole lopettamassa ja tosiaan olin siellä ihan muista syistä. Ilmapiiri oli sillain lämmin.

Ainoo mikä noissa vertaistukiryhmissä itelle tuntuu vähän hankalalta on se, että pitäis olla motivoitunut jättämään kaikki päihteet menneisyyteen, ja sit kun siellä on tyyppejä joilla on tosi paha addiktiosairaus, niin niiden on vaikee sulattaa sitä, et kukaan pystyis pitkän aikaa käyttää kohtuudella.

Mä oon taas sellanen kausiluontoinen tyyppi. Esim. nyt en oo vetäny douppia johonkin 3 kuukauteen ollenkaan, holii tietty välillä, röökiin oon koukussa ja sen myönnän. Sit välillä mulla tulee semmosia kausia et douppailen joka viikonloppu.

Mulla oli myös elämässäni vaihe (tän topicin kirjoittamisen aikoihin) jolloin douppasin useita kertoja viikossa ja välillä jotain parin viikon putkia. Eikä siitäkään oo kauaa (1,5 vuotta) kun piriöyskytin itteni sairaalaan, tosin kyse oli vaan paniikkikohtauksesta. Viime kesänä sain ikävän palovamman käteeni ku bentsokänneissä tein pizzaa... jne. että kyllä tässä edelleen on oma päihteidenkäyttö jossain määrin holtitonta, sillon kun sitä tapahtuu. Mitään riippuvuutta ei ole (paitsi siis röökiin). Ehkä enempi kyse on siitä, että en osaa pitää kohtuudessa tuota käyttöä. Usein vedän siis lisää niin kauan kun vaan pystyn, mikä voi esim. pirin kanssa tarkottaa että alotan perjantaina ja lopetan sunnuntaina, ja sekin vaan siks että seuraavana päivänä on koulua/töitä.

Se on kyl jeesannut tosi paljon et on hankkinut elämäänsä muuta sisältöä. Ei tavallaan voi vetää niin överiks hommaa, koska on asioita mitä pitää tehä.

[rufftuff]

Mä oon käynyt NA-ryhmässä tutustumassa kerran työni puolesta. Siellä oli oikein mukavia tyyppejä ja avauduin itsekin hieman omasta käytöstä, vaikka en ole lopettamassa ja tosiaan olin siellä ihan muista syistä. Ilmapiiri oli sillain lämmin.

Ainoo mikä noissa vertaistukiryhmissä itelle tuntuu vähän hankalalta on se, että pitäis olla motivoitunut jättämään kaikki päihteet menneisyyteen, ja sit kun siellä on tyyppejä joilla on tosi paha addiktiosairaus, niin niiden on vaikee sulattaa sitä, et kukaan pystyis pitkän aikaa käyttää kohtuudella.

Ite tykkään kans kun noissa ryhmissä on hyvä ja lämmin ilmapiiri yleensä. Mulle on tosi hyvä lisä arkeen nuo ryhmät et voin käydä siel puhumassa ihan mistä vaan ja jakamassa kokemuksia uusille et nekin tuntee kuuluvansa porukkaan.

Tolla AA:ssa käyn mielummin ku tossa ryhmässä mis käyn niin ei käydä mitään niitä ryhmiin kuuluvia alkuhöpötyksiä ja perinteitä läpi, vaan mennään suoraan asiaan. Se on mun juttu enempi.

Ite en keräile merkkejä just sen takia kun en oo lopettamassa päihteitä koko loppuelämäks, mut en siitä ryhmissä jaksa puhuakkaan kun niissä tosi harvoin ymmärretään tota et vois kohtuudella käyttää koskaan enää. Tuntuis siks jotenki väärältä kerätä noita lätkiä, jos nyt keräisin ni 9kk lätkä ois tullu just

Parasta on tuo meidän oman porukan kesken saunominen ja hengailu keskenään, meitä käy sellanen 8-10 hengen porukka ja ollaan tutustuttu just noissa ryhmissä, laitoksissa ja vankilassa. Saatiin tällänen ajatus kun kaikki ei tykkää ryhmissä käydä ja et vois tehdä ton homman vähän rennomminkin. Saatiin järkkääntyy sellanen saunamesta meille kerta viikkoon tota varten. Alunperin tunsin kaks tosta porukasta mut nyt kaikkien kans tulee juttuun hyvin ja pidetään jonkinverran yhteyttä.

[wRRa]

Ite en keräile merkkejä just sen takia kun en oo lopettamassa päihteitä koko loppuelämäks, mut en siitä ryhmissä jaksa puhuakkaan kun niissä tosi harvoin ymmärretään tota et vois kohtuudella käyttää koskaan enää.

Jep. Mutta se on kyllä ihan totta, että on olemassa ihmisiä, jotka ei vaan kykene pitkällä aikavälillä tohon kohtuukäyttöön. Itse menen sinne rajamaastoon. En usko että pystyn ns. jatkuvaan kohtuukäyttöön, mutta tää liiallinen/haitallinen käyttö on yleensä kausittaista ja ne kaudet ei oo kovin pitkiä. Tällasta mun päihteidenkäyttö on oikeastaan aina ollut, tosin aikuisikää kohden vähän rauhottunut.

Parasta on tuo meidän oman porukan kesken saunominen ja hengailu keskenään, meitä käy sellanen 8-10 hengen porukka ja ollaan tutustuttu just noissa ryhmissä, laitoksissa ja vankilassa. Saatiin tällänen ajatus kun kaikki ei tykkää ryhmissä käydä ja et vois tehdä ton homman vähän rennomminkin. Saatiin järkkääntyy sellanen saunamesta meille kerta viikkoon tota varten. Alunperin tunsin kaks tosta porukasta mut nyt kaikkien kans tulee juttuun hyvin ja pidetään jonkinverran yhteyttä.

Kuulostaa tosi kivalta. Toi on kieltämättä siisti juttu noissa ryhmissä, että keksitään kaikenlaista muuta tekemistä ku se päihteily! Kun monet ei-päihdeongelmaiset frenditkin on lopulta sellasia, että lähetään kaljalle jonnekin tai baariin tms. tai sitte vaan istuskellaan jonkun kämpillä kattomassa telkkaria tai jotain muuta, yleensä siinäkin ohessa juodaan pari.

Se NA-ryhmä johon ite kävin tutustumassa tais kanssa järjestellä jotain saunailtoja ja pelasivat muistaakseni kerran viikossa sählyä yhdessä jne.

[Dexma]

Oon nykyään saanut aika hyvään malliin itellä. Tai sellaiseen malliin joka on parempi kuin ennen.

Syksyn pirikuurin oon saanut aika hyvin poistettua eikä paljoa edes tee mieli koko douppia. Jos nyt nenän eteen tuodaan niin saatan ottaa, mut onnistunut jo kieltäytymään. Piri itelläni vain jotenkin teki sen, että se vieraannutti mut ihmisenä niin itsestäni kuin muistakin ihmisistä. Tavallaan. Piristä oon ollut paskemmassa kunnossa, kuin subusta joka on sillai mun pisin "koukku".

Fyysinen koukku varsinkin. Syksyn onnistuinkin oleen ilman subua, kun tuli kiskottua sitä matofukin piriä. Sit kun pireis alkoi liikaa meneen rankaksi fyysisellä tasolla niin se hoidettiin subulla. Eli... Olin käytännössä viikon pireis sit pari päivää subua, sit kun oli subusta pientä reflaa niin korjattiin aina pirillä. Jos ei subulla niin sit lyricoil.

Mul meni parisuhde poikki tos joku 3-4kk sitten ja sit lopetin pirin käytön, kun lähti kumppani ympäriltä joka oli enemmän perso sille pirille kuin itse, mutta kyl sitä ite siihen naksahti kans tosi pahasti ja pirin kanssa oma käyttö oli aika... pakonomaista. Sitä huomas aina löytävänsä sitä piriä jostain tai enemmän. No... Piripäät kun tuntee niin ne ihmiset kantaa sitä ja vitusti välillä kantaakin kämpille. Ei tartte kuin asua keskustassa niin jengi tyyliin tulee lainaan fiktiä ja jättää geesin samalla pöytään maistiaiseksi... Piri jotenkin on liian iso magneetti sille, että alkaa kokoajan säätö ja porukat liikkuun sen ympärillä.

Parisuhteen jälkeen vedin muutaman viikon subua joka oli tosi hyvä, kun sai jotenkin objektiivisesti katottua sit elämäänsä sillä aikaa eikä ollut superahistunut ja murheissaan himassa... Sen jälkeen vedin pitkän lyrika kuurin jolla sainkin itteni aika terveeseen kuntoon, mutta sit alkoi tosi kova duunijakso ja sit vähän kosahti taas opiaattikoukkua päälle. Muutenkin pääkoppa tosi kovilla...

Huomannut, että kun aletaan puhuun monien vuosin käytöstä vaik jonkun opiaatin kohdalla niin ei se ole mikään reflat pois ja sit on kunnossa menoa enään. Omalla kohdalla ollut välillä tosi huono, että on ollut koulua ja duunia josta pitänyt pitää huolta kokoajan omien douppiongelmien hoitamisen ohella. Tavallaan. Työ ja koulu estänyt menoa menemästä ihan holtittomaksi ja oonkin ollut suhtkoht järkevän ihmisen moodissa kokoajan vaik käyttömäärät ollut ihan kiitettäviä... Mut sit myös se, että pitäis jaksaa 12 tunnin duunipäiviä (kun tekee kahta duunia samaan aikaan) niin ei silloinkaan doupin lopetus oikein onnistu.

Nyt oonkin päättänyt, että lopetan kaiken duunin tekemisen hetkeksi sit, kun valmistun ja otan itteeni sit niskasta kiinni niin, että annan oikeasti itselleni sitä aitoa oikeaa lepoa korjaantua pääkopan ilman stressiä. Toivon vain, että en nyt täs tammikuun aikana rupee liikaa sikaileen subulla ja muilla opiaateilla jotta on helppo aloittaa ehkä sit helmikuu melkein puhtaalta pöydältä. Ylihuomenna pitäis olla sellainen lääkitysarsenaali käsissä ettei kipeenä tarttis olla tammikuun aikana ja sais duunit hoidettua pois alta. Sit helmikuulle tavoittelen sitä, että alkais aidosti oleen niitä selviä päivä elämässä... Maaliskuusta- toukokuuhun ois suunnitelmissa elää paljon hitaampaa elämää. Paljon luonnossa oloa ilman yhteiskunnan paineita tyylillä.

Siinähän se duuni sitten vasta alkaakin kun pitää opetella ne selvinpäin olon aakkoset taas. Pitää alkaa oppiin nukkuminen ja herääminen ilman pillereitä tyylillä... Mut oon kyl tosi innoissani silti. Oon paljon vahvempi ihmisenä ja saanut omia pääkopan ongelmia ratkottua niin, että oon aika optimisti. Oikeastaan mul on aidosti oikeasti kerrankin se tunne, että hei nyt tässä suunnitelmassa on järkeä ja saattais onnistua. Ennen aina jotenkin kelannut, että "joo yritän lopettaa, mut fuk it jos menee pieleen niin ainahan sitä voi kuosata"... Mut nykyään kun ei kiinnosta sillä tavalla se kuosaaminen vaan arvostaisinkin enemmän rauhallisempaa elämää...

Vaik on tää päivä ja veikkaan huominen menevän pienes kuosissa niin silti jotenkin alkaa oleen sellainen fiilis "tää juttu on nähty" ja suunnittelen sellaisia elämänmuutoksia jossa rupeis arkipäivät rakentuun muullakin kuin kemialla. Pitää vain antaa aikaa itelle löytää se perusarkinen lasse olemus. Pahinta mussa ihmisenä on ollut aina mun oma suorittaja moodini ja muista ihmisistä huolehtiva tyyppi niin nyt on aika ajatella oikeasti itseään. Vaik toi kuulostaa kauheen kliseiseltä "ajatteleen nyt itseään ja omaa jaksamistaan" niin nyt alkaa oikeasti kelaan sitä, että hei mä en jaksa ehkä niin paljon, kun haluaisin ja ehkä mun pitää hidastaa vain mun elämäntyyliäni. Sit rupee etsiin sitä tasapainoo arjelle ilman päihteitä... Sanotaan näin, että elämässä on vitusti vialla jos en ehdi meditoimaan ja jos elämä on sillätavalla liian kiireistä ja hektistä, että pystyn meditoimaan vain subuissa niin mun elämässä on silloin jotain tosi pahasti vialla.

Mut mut
Saa nähä mitä tästä tulee, mut innolla odotan...
Tai sit mä aloitan jonkun uuden riippuvuuden voishan sitä vaihtaa jonkun hmm..
Kokaiini vois olla yksi sitä en ole koukussa ollut sillai ikinä siihen... Tai esim.. .Ketamiiniriippuvuus vois olla kans hyvä. Pokeri ja seksiaddiktio ois kans yhet, mut mut... Jeesus on kans aina yksi tsänssi mitä vois etsii

Mut jotenkin hmm...Toooosi rankkaa on olla koukus kokoajan douppiin ja kokoajan lopettaa niitä. Pitää perustat laittaa elämässä kuntoon, että vois alkaa elään aidosti oikeasti ilman niitä huumeita. Nyt musta tuntuu, että ne perustat luodaan uusiksi alustaperin ja jos sit ei ois mitään koukkua päällä silloin niin ei ehkä rakentais niiden perusteiden päälle elämässä sitä douppielämää enään niin paljoa.

Vaik. Tavallaan salee psykedeelit, bisse ja sauhu tulee oleen jatkossakin elämässä niin ne on enemmän sellaista kulttuuria mitä elän ja psykedeelit kiinnostaa tieteenä ja niiden potentiaali ihmisille mua kiinnostaa, mutta tollaset ei ole sitä "kamaa" jota tulee "doupattua" ja voitua pahoin jatkuvasti. Yritän päästä tästä ns akuutista kamanveto elämästä nyt ulos ja uskon oikeesti, että nyt mul ois hyvät mahdollisuudet kyl siihen vaihteeksi.

[rufftuff]

Ite en keräile merkkejä just sen takia kun en oo lopettamassa päihteitä koko loppuelämäks, mut en siitä ryhmissä jaksa puhuakkaan kun niissä tosi harvoin ymmärretään tota et vois kohtuudella käyttää koskaan enää.

Jep. Mutta se on kyllä ihan totta, että on olemassa ihmisiä, jotka ei vaan kykene pitkällä aikavälillä tohon kohtuukäyttöön. Itse menen sinne rajamaastoon. En usko että pystyn ns. jatkuvaan kohtuukäyttöön, mutta tää liiallinen/haitallinen käyttö on yleensä kausittaista ja ne kaudet ei oo kovin pitkiä. Tällasta mun päihteidenkäyttö on oikeastaan aina ollut, tosin aikuisikää kohden vähän rauhottunut.

Parasta on tuo meidän oman porukan kesken saunominen ja hengailu keskenään, meitä käy sellanen 8-10 hengen porukka ja ollaan tutustuttu just noissa ryhmissä, laitoksissa ja vankilassa. Saatiin tällänen ajatus kun kaikki ei tykkää ryhmissä käydä ja et vois tehdä ton homman vähän rennomminkin. Saatiin järkkääntyy sellanen saunamesta meille kerta viikkoon tota varten. Alunperin tunsin kaks tosta porukasta mut nyt kaikkien kans tulee juttuun hyvin ja pidetään jonkinverran yhteyttä.

Kuulostaa tosi kivalta. Toi on kieltämättä siisti juttu noissa ryhmissä, että keksitään kaikenlaista muuta tekemistä ku se päihteily! Kun monet ei-päihdeongelmaiset frenditkin on lopulta sellasia, että lähetään kaljalle jonnekin tai baariin tms. tai sitte vaan istuskellaan jonkun kämpillä kattomassa telkkaria tai jotain muuta, yleensä siinäkin ohessa juodaan pari.

Se NA-ryhmä johon ite kävin tutustumassa tais kanssa järjestellä jotain saunailtoja ja pelasivat muistaakseni kerran viikossa sählyä yhdessä jne.

Kyllä noita porukoita löytyy, se miellyttää kun noihin porukoihin on helppo mennä mukaan ja keksitään tekemistä porukalla. Monille se on viikon kohokohta et pääsee tonne iltaan tulemaan kun ei kaikilla oo tekemistä omasta takaa kauheesti viikolle niin hyvä et on muita tahoja ketkä järkkää. Ja se et meilläkin on niin monipuolinen porukka et on tosi mielenkiintosta kuunnella toisten juttuja kun kaikki on kerenny duunata jos jonkinmoista kohellusta elämän aikana

Enemmän sais olla just vaikka tollasia sählyvuoroja yms harrastehommia. Kuntosali on varmaan se yleisin mihin porukka sopii keskenään millon ja mihin mennään. Ja kyl mäkin hyviä kavereita oon noista saanu et voin soitella tai mulle voi soitaa jos joku painaa mieltä ja ihan kahvillakäynti seuraa. Mulle on tosi tärkee et on joka päivälle jotain tekemistä ja et näkee ihmisiä.

Dexman tekstistä kyl huokuu et on motivaatio lopettaa/vähentää. Tosiaan kun nuo kovemmat kamat lopettaa niin se työ alkaa vasta kunnolla kun fyysiset oireet on ohi. Se on hyvä et oivaltaa tuon et se kaman lopettaminen on paljo muutakin kun se et vaan lopettaa vetämisen, monille tuo ei oo selvillä, vaikka aika yksinkertasta onkin. Sitähän se on et oppii elämään erilailla eikä turvaudu kamaan heti eka ja ymmärtää et vastoinkäymiset kuuluu elämään oli streitti tai ei. Tekee kaikkee muuta sillä ajalla mikä menee siihen kaman vetämiseen. Vitun iso elämäntapa muutos mut ihan mahdollinen kelle vaan jos sitä oikeesti haluaa.

Monille se motivaatio tulee sit vasta kun ollaan oikeesti siel pohjalla ja kaikki mahdollinen koettu ja nähty. Omalla kohalla se tarkotti et piti nähdä monen ystävän ja omaisen kuolema, istua vankilassa, olla koditon, menettää sormet toisesta kädestä, yliannostaa lukemattomat kerrat yms paskaa että havahtu millasta paskaa se elämä on ja saada se motivaatio päästä irti tuosta elämästä.

Mut joo kannattaa antaa itelle aikaa ja miettiä mikä on oikeesti tärkeintä elämässä. Vähän katoo tollanen punanen lanka välillä siitä mitä kirjottaa mut jätän tän nyt näin.

[Dexma]

Mulle motivaatio on alkanut aika monesta... Ensinnäkin. Nää menot on "niin vitun nähtyjä pitkään jo..." Sillai diggailen vetää douppia kyl vaik kavereiden kanssa ja chillata, mutta sit samalla alkaa oleen sellainen fiilis, että voishan sitä tehdä elämällä muutakin kuin säätää huumeita ja sit istua kämpissä jumissa. Samalla käydä töissä jotka on vaan mulle ns "duunia". Mulle aika samantekevää just nyt mun työni. Tavallaan diggaan niistä ja haluisin niissä kehittyä, mut jotenkin se junnaa mun elämässä ja haluun mennä eteenpäin asioissa. Tärkein motivaatio doupin lopetukseen on kummiskin se, että musta tuntuu aidosti pahalta tämä elämäntapa. Musta aidosti tuntuu epäterveelliseltä mun elämä. Musta tuntuu, että mä pilaan omaa elämääni tietynlaisella huumeiden käytöllä. Mulle on tuolla jossain ehkä jotain parempaa, muuten täs äkkiä käy niinkuin rokkareille 27 vuotiaana, kun koko kuvio on mennyt ohi.

Mulle myös on alkanut tapahtuun jotain identiteettikriisiä. En mä enään jaksa olla nisti, mutta tavallaan alan haluaan olemaan "jotain". Haluun alkaa antaan ihmisille sitä missä mä oon hyvä. Salee jos oon näin hyvin säätänyt huumeita ja kikkaillut näissä piireissä näin hyvin, kun tähän asti niin mussa pitää olla jotain potentiaalia johonkin. Haluisin ehkä mennä lukioon opiskeleen ja testaan, onko musta opiskeleen jotain vielä. Onko musta opiskeleen mitään haastavaa jos mulla olis sellainen rauhallinen tilanne, että jaksan oikeasti panostaa... Toinen homma on taas, että haluisko aloittaa kitaransoiton tosissani. Aloittais taas rakentaan bändikuvioita ja sitä kautta tekeen itelle sellaista positiivista elämänrakennetta. Musa piireissä kummiskin on ihmisiä jotka virkistää ihmistä sitä kautta, että saa ympärilleen inspiroivia ihmisiä ja kehittävää tekemistä itselleni.

Silti nyt täs tämän kevään aikana eniten just panostan luonnossa liikkumiseen ja sellaiseen henkiseen rauhoittumiseen. Luonto kutsuu... Ehkä sieltä löydän jotain tosi merkittävää tai ainakin itseni. Parhaimmillaan voin myös kadottaa itseni sinne ja sekään ei tunnu huonolta. Myös yritän haastaa itseäni ja kohdata esim sosiaalisia pelkojani ja muutenkin ylittää omia mukavuusalueita. Varsinkin, kun olen halunnut pitkään tehdä tiettyjä asioita elämässäni, mut en ole ikinä uskaltanut. Tälläiset asiat alkaa tuntuun pahalta, kun ajattelee jotenkin elämän menevän ohi tietyillä osa-alueilla.

Ihana tuntea aito vapaus muutamalle kuukaudelle elämässä ekaa kertaa tavallaan ja odotan innoissani mitä siitä tulee. Sit taas kesällä on jo portti babyloniin auki eli on duunipaikat, koti ja kaikki kunnossa taas sit ton kevään jälkeen, kun on saanut etsiä itseään. Eli voin palata sellaiseen turvalliseen normielämään. Saa nähdä miltä se tuntuu jos siis JOS saan nää tietyt huumeet pois elämästäni niin koenko mitenkä silloin asiat elämässäni... En oikeasti tiedä yhtään miltä sitten kaikki siis IHAN KAIKKI elämässä tuntuu, kun ei ole pireis, lyricois tai subuis kokoajan. En tiedä millaista elämä on ilman akuutteja refloja ja säätöjä... Tälläiset asiat mua kiinnostaa nähdä, kun en tiiä yhtään mitään tuosta tavasta elämää. En edes tiedä tykkäänkö sellaisesta, mut haluun kokeilla.

Oon täs viimeaikoina pistellyt ihmisiin tavallaan poikki välejä jotka käyttää liikaa mun ympäristössä. Ne ihmiset jotka mulle merkkaa vain douppii. En mä enään tartte hirveesti kauppoja mistä saa jotain aina vaan mä tartten ystäviä enkä niitä säälittäviä sekopäitä jotka vetää mua alaspäin mukanaan. Mul on mun elämä nyt ja mä saan mennä siinä mihin haluun.

Toivottovasti vain saan nyt tän mun koulu/työ kuvion hoidettua kunnolla täst about kahden kuun aikana niin sit oon valmis alkaan työstään pelkästään mua itseäni ja voin panostaa oikeasti siihen, että lopetan tiettyjen huumeiden käyttöä.

[gaia]

Ei tästä nyt oikein tahdo tulla vittuakaan. Viikko menee kituuttamalla ilman opiaatteja (ja useasti ne välipäivätkin tulee otettua pieniä annoksia kodeiinia) mutta sitten aina henkiset olot käyvät liian tukaliksi. Pää ei kestä valvomista selvinpäin. Musanteko on kärsinyt todella paljon, vaikka saanut kuitenkin pakolliset asiat tehtyä että pystyy elättämään itsensä. Keikkoja (siis musa) en ole pystynyt heittämään moneen kuukauteen. Tosin ensi kuulle lupauduin ottamaan tämän vuoden ensimmäisen live-setin. Tämä perkeleen Buprenorfiini on kyllä salakavalin aine heti Heroiinin jälkeen.

En oilisi koskaan uskonut löytäväni itseäni tästä suosta kun kelaan aikaa 5 vuotta taaksepäin. Toki sitä subua tuli kinnattua silloinkin, mutta sellaisella kerran 3-4kk mentaliteetilla. Joskus tuossa 2012-2013 se käyttö alkoi lipsumaan entistä tiheämmäksi ja tiheämmäksi, ja viimeiset kaksi vuotta se on ollut lähes päivittäistä, mukaanlukien muutkin kovat opiaatit/oidit. Nyt muutaman kuukauden saanut pidettyä juurikin näitä viikon pausseja. Tiedä sitten onko niistä sen suurempaa apua, kun että tolet eivät pääset aivan tajuttomiin lukemiin. Nyt päivällä tulee viikko siitä kun viimeksi imeskelin 10mg Norspanin kun en saanut mitään muuta käsiini, ja tosiaan en onneksi ole sortunut neulaan vieläkään vaikka kokeillut toki olen.

Eikä siinä vielä kaikki. Hyvänä vastapainona notkukoukulle on bentsokoukku. Bentsokoukku on sikäli paremmin hallittavissa koska saan lääkkeeni säännöllisesti, ja jos oikeasti haluaisin lopettaa niiden syömisen, saisin apua omalääkäriltäni.

Ei tässä auta kun päivä kerrallaan yrittää. Hoitaa musahommat kunnialla ettei kuse saavutuksia turhan takia.

Anteeksi voimasanat, mutta haluan niillä painottaa sitä miten vakavissani olen, vaikka toki tiedän monen muun olevan samassa pisteessä.

[Analyytikko]

Lopetin neuroottisiin tiloihin määrätyt bentsot seinään puoli vuotta sitten. Luulin jotenkin typerästi pääseväni helpolla; pahimmat olot kesti max kaksi viikkoa, mutten oikeasti ymmärtänyt pidempään kestävien vieroitusoireiden päälle, vaikka olinkin lukevani ja tietäväni asiasta. Äkkipudotus oli typerää mutta mahdollisti sen, että "tarvittava" Xanor-annos ei ole enää vähintään 2 mg/pv, vaan 0,5 mg. Jälkimmäisellä annoksella en huomaa sellaisia sivuoireita mitä 2 millillä huomaan, mutta kuitenkin haluan tästä lääkkeestä eroon. Nyt alan vierottamaan itseäni järkevämmin, eli seuraavat viikot otan Xanoria ja sitten vaihto Diapamiin, ja viimein Diapamin lopetus.

Aikoinaan Xanor oli ainoa lääke, jolla sain edes jotenkin siedettävän olon (+ kykenin liikkumaan hetkeksi ovesta ulos) ja sitä sitten määrättiin vuosikausia kuukausittain tietty määrä. Tietysti hieman harmittaa erit. fyysinen riippuvuus mutta uskon selviäväni tästä lopettamisesta ihan hyvin. Viekkareina hirveimpiä on käsittämättömät kiputilat.

Venlafaksiinin lopetus oli muuten ihan hirveää mutta siitä ei sentään seurannut pidempi aikaisia lopetusoireita. Ehdottomasti järkyttävin masennuslääke, mitä olen kokeillut ja lopetellut. Onneksi sitä osaa jo itse hakea tietoa asioista, nimittäin silloin aikoinaan 18-vuotiaana tyttösenä ei kukaan kertonut masennuslääkkeiden haitoista ja lopettamisvaikeuksista (määrätessään lääkkeitä). Jälkikäteen on helppo sanoa, että olisipa joku kertonut jotain.

Noh mutta, tästä siis Xanor alas, niin saa kokea elämän elämäni ja tunteet tunteina Enää en sitä lääkettä tarvitse, kuten aikoinaan...

[renttuni]

Venlafaksiinin lopetus oli muuten ihan hirveää mutta siitä ei sentään seurannut pidempi aikaisia lopetusoireita. Ehdottomasti järkyttävin masennuslääke, mitä olen kokeillut ja lopetellut. Onneksi sitä osaa jo itse hakea tietoa asioista, nimittäin silloin aikoinaan 18-vuotiaana tyttösenä ei kukaan kertonut masennuslääkkeiden haitoista ja lopettamisvaikeuksista (määrätessään lääkkeitä). Jälkikäteen on helppo sanoa, että olisipa joku kertonut jotain.

Mulla vaihdettiin yli vuosi sitten Venlafaksiini Cymbaltaan. Olin tuolloin onneksi osastolla. Vaihto kesti kolme viikkoa, onneksi niin hitaasti niin en huomannut juuri mitään sivuoireita. Mulla venlafaksiinin annostus oli 300mg. Ahdisti hieman normaalia enemmän aina parina päivänä sen jälkeen kuin annostusta tiputettiin. Joskus kun lopetin jonkun muun masennuslääkkeen, taisi olla paroksetiini, se oli yhtä helvettiä.

[bilehile]

Nyt tuntuu et olis aika pitää pieni paussi. Luullu itteensä suht skarpiks entiseen verrattuna mutta kaikkien muiden mukaan ollu tutkalla ku mikä. Painoo lähteny joku 15 kiloo reilus kuukaudes. Kaikki kusee mut silti ihan kuningas olo! Mutta kaikki muut harvoin on väärässä. Bupreekin alkanu taas mennä vaikka oon pitkään ollu ilman opioideja, tai no välillä ottanu, mut siis päivittäin en oo käyttäny pitkään. Hölmöö. En vaan osaa. Kaikki elämässä pyörii päihteiden ja yössä pyörimisen ympärillä, mitä ihmettä pitas tehä elämällä kun kaikki "normaalit" asiat ei tunnu yhtään miltään. Mä rakastan tätä elämäntapaa vaikka tää alkaa taas muistuttaa syöksykierrettä. Tapan itteeni pitämäl hauskaa. Vai onko mulla koskaan ees ollu hauskaa? Vedän huomen kaiken mitä himas ja sit ei ees hatsii ennen ku alkaa sujuu ittensä kanssa oleminen. Ärsyttää jo valmiiks mut ei tästäkään tuu mitään

[Lautturi]

Mielenkiintoista lopettamisessa oli kyllä hoitohenkilökunnan vittuilu ja uskon puute. Tasan kukaan ei uskonut siihen, että voisin kahdessa viikossa pudottaa annoksen nolliin, ja koko matkan ajan sain tuen sijasta nälvimistä, kiusaamista ja epäilyä siitä, että vetäisin jostain salaisesta stäshistä bentsoja koko ajan lisää. Lopettamisen jälkeenkin moni oli sitä mieltä, että mulla on joku loppumaton jemma diapamia jota vetelen huvikseni. Sain myös kuulla olevani arvoton narkkari, koska mulle oli määrätty bentsot mainitsematta riippuvuusriskiä sanallakaan.

Soot tehnyt ne tarpeettomiksi ihmisinä
En siis yritä puolustella jannujen käytöstä, äkkiseltään vaan tulee mieleen että jos jokainen tekisi zerk:t, eli ottaisi elämänsä omaan tunppuun, niin aika pirusti olisi paijuuhenkilökuntaa kortistossa.
En edelleenkään tiedä, mutta arvelen että yksiköiden määrärahoja nillitellään ihan samalla tapaa montako maisteria ylopistolasta valmistuu. Jos aamuisin hoitoonpääsylän oven edessä ei ole jonoa, niin seuraavalla YT-kierroksella sitten se oma tuoli.

Rahastahan ne ihmiset sua paijaa.

[Mekstori]

huhhuh, mulla ei oo omasta mielestäni ollu pahaa päihdeongelmaa ennen vuoden vaihdetta. Toki vimisinä vuosina oon kokeillut kaikkea ja välillä saattanut esim. 1g ketamiinipussi tyhjentyä päivässä tai 2cb:ta mennyt 1-2krt viikossa tai pilveä >1g päivässä. Ja muutenki oli tarve kokeilla kaikki mahdolliset päihteet läpi. Ja tolla tahdilla 2014 syksy ja 2015 kevät opiskelut suju hyvin ja sain itseasiassa enemmän opintopisteitä ku minään kolmena vuonna aikasemmin ja opin myös ittestäni enmmän kun koskaan ja kavereiden mielestä muutuin myös parempaan suuntaan.

Sitten totesin että kovempiin opiaatteihin en ole koskenut ja pakko tietää mistä niissä on kyse (kodeiinia kyllä mennyt 300mg kin). Oxycontinia aloin vetää pari kertaa kuukaudessa mutta ei se ollut oma juttu ja muutenkin lamautti liikaa ja pelkäsin riippuvuutta. Sitten viime syksynä mulle määrättiin unettomuuteen tenoxeja 30 kpl. Mulla on joskus aikoinaan diagnosoitu joku sekamuotoinen ahdistushäiriö mikä lie. Semmonen että heti stressitaso nousee ku on muita ihmisiä isompi määrä tai pitää lähteä hoitamaan asioita.

Tenoxit nappasin vikkelään tahtiin ja ne oli suorastaan euforisia kun kaikki ahdistus lähti ja nukahti pumpuliin. Tämän jälkeen tilasin yhdeltä vendorilta xanor-lappuja kun pilveä en saanut mistään ja aluksi tuntu että ne on TÄYDELLINEN lääke itteleni. Kun ne loppu menin lääkärille valittaa ahistusta ja sain imovaneja nukkumiseen ja diapameja ahdistukseen/nukkumiseen.. kierre alkoi.

Xanoreita tuli tilailtua useampaankin otteeseen ja erään kerran sain samaan aikaan kaverilta 100 kpl panacodeja(eroteltuina kyllä mutta nollatoleilla). ~40-50mg xanoreita ja 100 kpl panacodeja kuluivat 5 vrk!! Olin säveltänyt vaan kotona biisejä koko ajan.. osa ihan hyviäkin mutta en muitanu edes tehneeni niitä.

Toi viikko oli pieni herätysliike että nämäkö turvalliset bentsot joita mummonikin syö joka ilta voi olla näin koukuttavia. Tietysti olin tutkinut asiaa ja tiesin tämän mutta enhän minä fiksu ihminen nyt riippuvaiseksi mistään voi tulla olin ajatellut

Myönsin riippuvuuden ja tilasin diapameja 100kpl 5mg pari viikkoa sitten ja ottanut kun tuntuu siltä ja annoksia pikkuhiljaa vähentämällä. Elämä pyörii ihna hyvin opiskelut sujuu musiikin teko onnistuu ja kaikki toimii mutta kai nuo olisi kokonaan lopetettava? Pitkäaikaishaittana muistin heikkeneminen tyyliiin "ai olinko ne billet muka viimeviikolla". Elämän aikajanaa tulee häiriöitä. Olen varma että onnistun lopettaa mutta silti pieni kutkutus päässä sanoo että ne ovat ainoa lääke joka itsellään auttaa ahdistukseen. Budi auttaa mutta sitten en saa mitään aikaiseksi.

Olennaisin asia jos koko viestiä ei jaksa lukea on kysymys: voiko bentsoja käyttää pitkäaikaisesti? Tiedän ettei ne pitkäaikaiseen käyttöön oo tarkotettu. Toiseksi tiedän että tällähetkellä pystyisin vaihtamaan pamien napsimisen pilven polteluun mutta sekin toisaalta menee usein yli. Onkohan kuitenkin kohtuukäyttö pilvellä saavutettavissa helpommin kuin bentsoilla?

Nytkin alla uutta diclazepamia mutta vain 2mg vastaa noin 20mg diapamia. Ehkä pitää käydä uudemman kerran psykiatrilla. Ekalla kerralla se määräs opamoxeja tokalla kerralla voxraa ja nyt sitten on varma että mulla ADHD. Jotenki tuntuu että tietää ite omat aivokemian epätasapainot paremmin ku joku lääkäri jonka näkee kerran vuoteen (psykologilla kyllä käyn). Pystyn kyllä bentsoissa keskittymään hyvin vaikka saman annoksen ottaneet kaverit tippuu, mut eihän benzoja adhd lääkkeenä käytetä..

Veny vähän posti mutta jos jollain jotain sanottavaaa löytyy niin hyvä

EDIT: ja onnea muille kamppailuun. Voin vaan kuvitella mitä se on jos on bentsoja tai opiaatteja nauttinut päivittäin useita vuosia

[Dexma]

Jahas. Tänään sit lähti avovieroitus päälle. Rivatrileilla lähdetään hoitaan plus muilla randomlääkkeillä.

Tavoitteena olis antaa tälle kropalle kuukausi taukoa päästä vieroitusoireista pois ja sit lähtö landelle ja lappiiin. Hankkiin uutta elämää. Tai elämää joka voittais nää iänikuiset päihdekuviot.

Musta tuntuu, että pitää päästä näistä pahimmistä refloista eroon ja sit kattella uusia motivaatiota elämään, että jotain uutta suuntaa joka mua alkais kiinnostaan. Ois ihana löytää elämän tyyli jossa ei enään tarttis niin paljon douppia,

Pitää rakennella uusia sosiaalisia kuvioita ja harrastuksia sit kun jaksaa. Ois ihana löytää jotain muutakin kun se päihdepuoli elämään. Ehkä pikkuhiljaa taas kaivaa innostusta omiin harrastuksiin jne,

Mut joo. Nyt ensi kuu pitäis hoitaa parit asiat, antaa kehon levätä, keksiä jatkoa ja lähtee eteenpäin.

[tRip]

elämää joka voittais nää iänikuiset päihdekuviot.
..
antaa kehon levätä, keksiä jatkoa ja lähtee eteenpäin.

<3

Alkanut vihdoin hogaan miten paikallaan sitä polkeekaan niin kauan kun päihteet on kuvioissa..
ja alkanut ihan tosissani uskoon, et streittinä oon ihan oikeesti paljon onnellisempi.

Vaatinut vaan pidempiä ja pidempiä selviä kausia tajuta tää, ja et ei enää epäilystäkään, etteikö näin olisi.

Vanhat paskat luupit jo niin luupattu ja niin väsyny niihin, et mikään voi enää olla hajottavampaa kuin palata niihin yhä uudestaan.

Pitää vaan antaa ittelleen aikaa, ja lepoa, ja mikä vaikeinta, kohdata se hetken tyhjyys ja äärimmäinen turhautuminen.

Sen verran mä elän enää itteeni varten.

[PsykeAnonyymi]

Ehkä kerran 3 kk otan jotain, mutta nyt bannasin itteltäni 2CB:n ja Allalyescalinen koska psykoosi oli aika lähellä, tai oli varmaan sitä mutta sain handlattuu. Ahdistusta tullu aina välillä...

Nyt 1 kk kokonaan ilman alkoholia ja röökiä (+tietenkin ilman muitakin päihteitä), niin nähdään miten miehen olot selvinpäin. Korkeintaan välillä kahvia tai ES, ehkä viikonloppuna 1 kpl nuuskaa huuleen ja se on siinä...

Kivaa nollata itsensä, nähdä millaista on olla selvänä kun alkoholin kanssa tullu vähintään joka viikonloppu läträttyä (en edes muista koska viimeksi ollut viikonloppua ilman). Seuraavan kuun auetessa sitten mietitään, että mennäänkö selvänä vai alanko taas juomaan alkoholia tms... Toukokuussa sitten ADHD-lääkitystä/masennuslääkitystä tms. vastaavaa hakemaan... Olen vaan hyväksynyt, että jollain tapaa päihteet on vaan se mun juttu, ei se oo kaikkien juttu, mutta mun juttu se jollain tapaa on. EHkä kaikilla mun alamäilläkin on tarkotus silleen, että löytäisin sen oikeen lääkityksen, sen joka tasottais tilit ja antais mulle palan taivasta, tän tylsyyden ja ahdistelun sijasta... Karma is a bitch, and I am the king!

Tää kuukausi tulee olemaan jännä, parhaimmillaan tietty jotenkin kummasti valaistun ja saan hyvät olot terveellisesti syömisestä ja liikunnasta, ehkä jopa jätän kaikki päihteet pitemmäksikin aikaa. Wish me luck.

[Blackened]

Tuolla Subutex-ketjussa kerroinkin ajatuksiani lopettamisesta ja sen henkisestä tuskasta. Nyt 8. päivä ilman buprea ja olo alkaa helpottamaan. Ajatus oli ajaa bentsot omin päin alas samalla, mutta eihän sitä pää kestänyt ja iski totaalinen romahdus. Nyt onneksi pitkällä sairauslomalla niin saa rauhassa kärsiä reflat.

Fyysiset alkaa olla ohi, mitä nyt jalat heiluu kuin heinä pellolla. Silmäterien "supistuminen" normaaliin on hyvä merkki fyysisten reflojen päättymisestä, refloissahan pupillit pikkaisen laajana. Psyykkiset edelleen vaivaa, eli ajoittainen (mutta yllättävän vaimea) himo sekä sisäinen tyhjyys. No, bentsoilla pysyn kasassa ja psykoterapiaa varattu pari tuntia. Pyskoterapia ei siis sinällään liity itse lopettamiseen, vaan lopettamisen laukaisemaan masennukseen ja takautumiin nuoruuden narkkausajoista.

Paljon siis käsittelemätöntä shittiä noussut pintaan männävuosilta ja nyt olen niitä valmis käsittelemään. Hoidan ne alta pois ja jatkan elämääni, tämä on ainakin tavoitteeni. Olen luonteeltani luja kun on pakko, mutta 30v itsensä kovettaminen kuitenkin nyt sitten kosahti silmille. Panssariin tuli särö ja nyt näkyy vähän jo läpi. Hitto soikoon, en ollut itkenyt varmaan 15 vuoteen, en osannut. Paha olo purkaantui aggressiona muita tai itseä kohtaan, ja tietysti päihteiden avustuksella.

Yhden todella erikoisen ja introspektiivisen sienitripin jälkeen (tapahtui jo pari kk sitten) itkin tunnin, ilosta ja surusta ja liikutuksesta yhtä aikaa, sain kosketuksen sisimpääni. Pardon my French, mutta vittu että teki hyvää. Sen jälkeen olen osannut itkeä, itkeä liikutuksesta, itkeä surusta, itkeä ilosta, itkeä ihan muuten vaan. Nyt vaan masennus kuriin ettei vetistele liikaa...

PS: Muistakaa huumori, nauraminen ja itseironia. Huumorilla en tarkoita Pirkka-Pekka Peteliusta hokemassa "Eh-heh-heh, eh-heh-heh", vaan mikä nyt vaan sattuu toimimaan. Synkkänä hetkenä kun katsoo videon jossa joku saa osuman kiveksille tai kompuroi juovuspäissään fillarilla, niin muistaa että vielä on ripaus inhimillisyyttä tallella ja tuntee ilon; vahingonilon. Beggars can't be choosers!

[Blackened]

Niin, ja se ydin; tekeminen ja rutiinit. Tee ihan mitä vaan ja noudata aikatauluja, vaikka se aamulla herätessä tuntuu mahdottomalta ja vastenmieliseltä. Eilen kävin luonnonpuistossa kävelyllä, vaikka ei huvittanut sitten pätkääkään. Kävely oli lumisessa maastossa vaelluskengissä raskasta, ja meinasin luovuttaa pian. Olen kuitenkin ollut Lapissa pitkällä erävaelluksella, jossa opin yhden (no okei, opin monta muutakin...) asian; ajattele vain seuraavaa askelta ja liikuta jalka toisen eteen, rinse and repeat. Matka jatkui. Matkalla näin todella läheltä pitkiä loikkia harppovan metsäkauriin. En tiedä miksi, mutta se oli jotenkin aika koskettava kokemus. Tullessa olo oli huomattavasti parempi kuin lähtiessä.

Tänään aamulla tuntui, että haluan vain vajota koomaan. Silti nousin klo 8:00 niin kuin olen päättänyt tehdä vaikka ei huvittaisi, sitten avasin verhot ja toivoin aurinkoa. Olin tehnyt TO-DO listan tälle viikolle, ja tänään vuorossa oli siivous. No imurin pölypussi oli perhana täynnä, arvatkaa kävikö mielessä luovuttaa... Lähdin silti nöyränä miehenä Motonettiin hakemaan pölypusseja, koska samalla voisin ostaa pari ruuvia yhteen ovenkahvaan ja öljyä autoon. Vieressä oli Tokmanni, ajattelin käydä katsomassa ihan piruuttani. Ostin pari energiasäästölamppua eteiseen ja pari (vain kaksi) olutta perjantain kunniaksi.

Kotiin päästyäni asensin pölypussin ja suodattimen ja aloin imuroida. Sen jälkeen ajattelin samoilla höyryillä viedä matot ulos ja pyyhkiä pinnat kunhan pölyt laskeutuu. Sitä odotellessa pesin kylppärin ja vessan. Tästä päästyäni pyyhin pinnat ja pesin liesituulettimen rasvasuodattimen. Nyt kämppä tuoksuu puhtaalle eikä ahdistukselle.

Rutiinit, tekeminen, rutiinit, tekeminen. Välillä on myös hyvä käydä tuulettumassa ihmisten ilmoilla vaikkapa ostarilla tai keskustassa, ihan vain siksi, jotta voit todistaa itsellesi että pystyt siihen. Ajatus luuppaa; "mitähän ne ajattelee, näytän varmaan ihan hampuusilta, tälläinen reflainen masistelija", mutta silti - tai ehkä juuri siksi - kaupan kassa hymyilee ja toivottaa aurinkoista viikonloppua. Pankin nätti virkailijakin väläytti kaunista hymyään, vaikka ajattelin; "mitähän se ajattelee, näytän varmaan ihan hampuusilta, tälläinen reflainen masistelija".

Tässä omia ajatuksia. Innolla odotan ensi viikon ensimmäistä psykoterapiaa.

Tsemppiä ja voimia kaikille! Muistakaa, että ette ole yksin, ettekä ole erilaisia tai outoja. Tai vaikka olisittekin, niin mitä vittua sitten. Minä olen erilainen ja outo, ja sen takia ne vähät ihmiset joiden kanssa tulen toimeen minusta pitävät. Tätä vain on helvetin vaikea muistaa aamulla, kun yrittää herätä uuteen päivään ja ikkunasta näkyy harmaan kaikki kolme sävyä.

[Blackened]

Kolmas puhe... ööh... kirjoitusripulikohtaus.

Hankkikaa Möllerin Tuplaa/Triplaa sekä vahvaa magnesiumia. Nalle pikakaurapuuroa aamuisin ja iltaisin. Kahvia mahdollisimman vähän, mieluummin vaikka teetä. Proteiini- ja kuitupitoinen lounas/päivällinen tai ylipäätään lämmin ruoka. Hedelmiä; banaania, mandariineja, omenoita. Vettä, paljon vettä. Keinotekoisesti makeutetut juomat ja sokerilitkut hiiteen ja vettä tilalle. Kuulostaa ehkä ankealta, mutta vielä ankeampaa on ankea ruokavalio refloissa.

Vaatii siis ponnisteluja ja jaksamista, ja tietysti vähän rahaakin. On sen väärti, takaan sen.

Disclaimer: Ei ole absoluuttinen yksi ja ainoa oikea tie, mutta toimii minulla. Ainakin mieluummin näillä eväillä kuin Kristuksen verellä...

[sxoxyvg]

Jatkossa paina tota edit namiskaa ja pistä monologit yhteen viestiin.

[Blackened]

Argh, nyt olisi U-47700 tai satsi pregabaliinia tarjolla ja rahaa vain toiseen. Ensimmäinen tuhoaisi lopettamisyrittämisen, mutta tekee mieli niin perkeeleesti, koko eilisen lupailin itselleni että "tämä on se viimeinen kokeilu, ihan mielenkiinnosta, keskiviikkonahan alkaa se terapiakin niin sitten loppuu...". Toinen olisi "lääkinnälliseen" käyttöön, vaikka osittain sekin itsehuijausta. Kuitenkin nuo opitaatit tässä on se ongelma, ei pregabaliini.

Tehdäkö helvetin iso itsepetos vai lievä itsepetos, vai onko kolmatta vaihtoehtoa...

[Dexma]

Kuitenkin nuo opitaatit tässä on se ongelma, ei pregabaliini.

:

Ota se pregabaliini. Se poistaa reflat. Ja oot kunnossa sen jälkeen. Toisaalta jos oot varma ratkeemisestas niin ota vaik ne u-opioidit aluksi ja sit pregabaliinia tai alennat edes toleranssin sil pregaballa.

Mut joo.
Itse tein sen oman subukoukun kohdalla, että tietyssä vaiheessa aloin maksaan ihan samaa hintaa tyyliin 7 300mg lyricasta kuin subusta, kun sillä pysy viikon terveenä. Se on paljon parempi vaihtoehto.

Ite ehkä vois kirjoittaa tänään illasta päivitystä miten menee reflailun kanssa. Kohta ainakin lähen juoksulenkille vähän hakeen kiksejä omista endorfiineista.

[bilehile]

Pistin itteni sit pienelle jäähylle, eilinen ensimmäinen päivä tosi pitkään aikaan ettei olis yhtään mitään, ees hatsii menny. Valmiiks jo hiukan ärsyttää, eihän mitään refloja sentään oo tulossa kun ei oo riippuvuutta sinääns mistään mikä fyysisiä refloja tuottas, mut siis tuntuu et sormet iha syyhyy et sais niihi jonku porepussin. Kummallisen levoton olo, ei huono mitenkään mutta tosi outo.

[Blackened]

Tuli testattua se U-47700, ja samalla todistettua itselleni että miksi nimenomaan opioidit koukuttavat meikäläistä. Tässä on tosiaan masennuskausi menossa, mutta eilen olo oli nuokkujen jälkeen euforinen sen pari-kolme tuntia, ja tunsin oloni "normaaliksi". Juttelin mukavia duunikaverin kanssa puhelimessa ja aika lensi. no, sitten tulikin karu paluu arkeen...

Nyt hommailin pregabaliiniä ja lähden rentoutumaan tuonne pohjoisemmaksi. Ristiriitaiset tunteet nyt, pelottaa etten koskaan tunne itseäni normaaliksi ilman opioideja.

PS. Tämä päivä meni kaapin perukalta löytyneen pirtsakan voimalla (pieni annos ja leppoisan tasaista tavaraa), ja hyvin menikin. Ei hitto soikoon tätä touhua... Ehkä pitää aloittaa taas (ihan diagnosoitu ja laillinen) ADD-lääkitys, saa ainakin itsensä pidettyä kasassa. Tosin metyylifenidaatti on aika myrkkyä, ei sitä pitkään kroppa kestä. Ja tällä päihdehistorialla dekstro- tai lisdeksamfetamiini voipi olla toiveajattelua.

Kaksijakoiset fiilikset kyllä tosiaan. Kävin ystävämme Lassen voimalla jäähallilla lätkimässä ja tutustuin pariin vanhempaan herraan jotka pelaavat työporukka/höntsypelejä, ja sain kutsun sekä lätkä- että kaukalopallorinkeihin. Normaali minä ei olisi koskaan lätissyt herrojen kanssa toista tuntia, mutta pienellä buustilla tunsin olevani jälleen normaali.

Mitähän helvettiä tässä enää itsensä kanssa keksii...

[rufftuff]

Tuli testattua se U-47700, ja samalla todistettua itselleni että miksi nimenomaan opioidit koukuttavat meikäläistä. Tässä on tosiaan masennuskausi menossa, mutta eilen olo oli nuokkujen jälkeen euforinen sen pari-kolme tuntia, ja tunsin oloni "normaaliksi". Juttelin mukavia duunikaverin kanssa puhelimessa ja aika lensi. no, sitten tulikin karu paluu arkeen...

Nyt hommailin pregabaliiniä ja lähden rentoutumaan tuonne pohjoisemmaksi. Ristiriitaiset tunteet nyt, pelottaa etten koskaan tunne itseäni normaaliksi ilman opioideja.

PS. Tämä päivä meni kaapin perukalta löytyneen pirtsakan voimalla (pieni annos ja leppoisan tasaista tavaraa), ja hyvin menikin. Ei hitto soikoon tätä touhua... Ehkä pitää aloittaa taas (ihan diagnosoitu ja laillinen) ADD-lääkitys, saa ainakin itsensä pidettyä kasassa. Tosin metyylifenidaatti on aika myrkkyä, ei sitä pitkään kroppa kestä. Ja tällä päihdehistorialla dekstro- tai lisdeksamfetamiini voipi olla toiveajattelua.

Kaksijakoiset fiilikset kyllä tosiaan. Kävin ystävämme Lassen voimalla jäähallilla lätkimässä ja tutustuin pariin vanhempaan herraan jotka pelaavat työporukka/höntsypelejä, ja sain kutsun sekä lätkä- että kaukalopallorinkeihin. Normaali minä ei olisi koskaan lätissyt herrojen kanssa toista tuntia, mutta pienellä buustilla tunsin olevani jälleen normaali.

Mitähän helvettiä tässä enää itsensä kanssa keksii...

Se on aikamoista opettelua elämään uudestaan kun lopettaa kaman käytön. Mulla meni sillai et viimisen vuoden ajan ennen lopettamista, niin käytin lähinnä yksin kamaa enkä nähny enää ketään ellei ollu pakko tai kun sääti doupit jostain, aina kun kamat oli kourassa niin suorinta tietä lähimmän kaupan yms mestan vessaa fiksille ja kiireesti himaan niin kauaks aikaa kun douppia on. Ennen heiluin ties missä ja olin koko aika menossa ja säätämässä mut sit ns. Paloin loppuun vissiin ja syrjäydyin tarkotuksella.

Nyt selvinpäin oon tosi puhelias ja tykkään olla jatkuvasti ihmisten ilmoilla, kauan sit nuorena kun en vielä kamaa vetäny niin olin hiljanen ja rauhallinen, sit kun kamaa rupesin vetää, niin vilkastuin ja menin koko aika ja 12-14vuoden päätteeks syrjäydyin ja paloin loppuun.

Nyt tällä hetkellä oon tyytyväinen tähän tilaan, oon rauhallinen ja skarppi mut teen paljon asioita ja oon puhelias luonnostaan. Ja mikä tärkeintä kannan vastuuni asioissa ja teen mitä pitää.

Nojoo vähän hankalasti selitetty kun nyt oon kuitenki vitun väsyny ja ajatus vähä pätkii, toivottavasti ymmärrätte mitä ajoin takaa.

[Blackened]

Tuli testattua se U-47700, ja samalla todistettua itselleni että miksi nimenomaan opioidit koukuttavat meikäläistä. Tässä on tosiaan masennuskausi menossa, mutta eilen olo oli nuokkujen jälkeen euforinen sen pari-kolme tuntia, ja tunsin oloni "normaaliksi". Juttelin mukavia duunikaverin kanssa puhelimessa ja aika lensi. no, sitten tulikin karu paluu arkeen...

Nyt hommailin pregabaliiniä ja lähden rentoutumaan tuonne pohjoisemmaksi. Ristiriitaiset tunteet nyt, pelottaa etten koskaan tunne itseäni normaaliksi ilman opioideja.

PS. Tämä päivä meni kaapin perukalta löytyneen pirtsakan voimalla (pieni annos ja leppoisan tasaista tavaraa), ja hyvin menikin. Ei hitto soikoon tätä touhua... Ehkä pitää aloittaa taas (ihan diagnosoitu ja laillinen) ADD-lääkitys, saa ainakin itsensä pidettyä kasassa. Tosin metyylifenidaatti on aika myrkkyä, ei sitä pitkään kroppa kestä. Ja tällä päihdehistorialla dekstro- tai lisdeksamfetamiini voipi olla toiveajattelua.

Kaksijakoiset fiilikset kyllä tosiaan. Kävin ystävämme Lassen voimalla jäähallilla lätkimässä ja tutustuin pariin vanhempaan herraan jotka pelaavat työporukka/höntsypelejä, ja sain kutsun sekä lätkä- että kaukalopallorinkeihin. Normaali minä ei olisi koskaan lätissyt herrojen kanssa toista tuntia, mutta pienellä buustilla tunsin olevani jälleen normaali.

Mitähän helvettiä tässä enää itsensä kanssa keksii...

Se on aikamoista opettelua elämään uudestaan kun lopettaa kaman käytön. Mulla meni sillai et viimisen vuoden ajan ennen lopettamista, niin käytin lähinnä yksin kamaa enkä nähny enää ketään ellei ollu pakko tai kun sääti doupit jostain, aina kun kamat oli kourassa niin suorinta tietä lähimmän kaupan yms mestan vessaa fiksille ja kiireesti himaan niin kauaks aikaa kun douppia on. Ennen heiluin ties missä ja olin koko aika menossa ja säätämässä mut sit ns. Paloin loppuun vissiin ja syrjäydyin tarkotuksella.

Nyt selvinpäin oon tosi puhelias ja tykkään olla jatkuvasti ihmisten ilmoilla, kauan sit nuorena kun en vielä kamaa vetäny niin olin hiljanen ja rauhallinen, sit kun kamaa rupesin vetää, niin vilkastuin ja menin koko aika ja 12-14vuoden päätteeks syrjäydyin ja paloin loppuun.

Nyt tällä hetkellä oon tyytyväinen tähän tilaan, oon rauhallinen ja skarppi mut teen paljon asioita ja oon puhelias luonnostaan. Ja mikä tärkeintä kannan vastuuni asioissa ja teen mitä pitää.

Nojoo vähän hankalasti selitetty kun nyt oon kuitenki vitun väsyny ja ajatus vähä pätkii, toivottavasti ymmärrätte mitä ajoin takaa.

Juuri näin. Lopetin kaman käytön 2008 ja nyt tässä joku eksistentiaalinen kriisi ajoi "koittamaan pitkästä aikaa". Sen tietää miten siinä käy... Viimeiset puoli vuotta lokeroituneena himassa ja kamoissa, piilossa ihmisiltä ja todellisuudelta. Duunissa nuokkuen ja tehden vain välttämättömät. Refloissa hakemaan saikkua flunssan takia.

Huomenna tulee 2vk ilman buprea, mikä on se arkkivihollinen/sydänystävä. Toki tässä on oheiskäyttönä mennyt kaikkea mahdollista A:sta Z:aan. Muut ovat kuitenkin täysin toisarvoisia, en minä niistä ongelmaa saa itselleni. Opioidit ja varsinkin bupre on aina ollut se suuri rakkaus, joka on mennyt kaiken edelle. Siitä koitan pysyä ja olenkin nyt pysynyt erossa.

Aloitin muuten tänään psykoterapian. Oli todella virkistävä ja positiivinen kokemus, aion jatkaa pidempäänkin. Ei voi kuin suositella kaikille, jotka tietävät ne konfliktit joita haluaa työstää. Se oli ihan normaalia keskustelua, jossa minä sain päättää puheenaiheet ja puhua niin paljon kuin halusin, terapeutti teki havaintoja ja tarkentavia kysymyksiä. Aion käydä hetki hetkeltä kaikki traumaattiset kokemukset läpi, ja toivon että saan sitten sen pandoran lippaan kiinni ja pääsen jatkamaan puhtaalta pöydältä elämääni.

[renttuni]

^
Onko sulla Kelan tukemaa terapiaa, vai mitä kautta? Hieno homma

Itse sain viimein lääkärinlausunnon ja Kelalta myönteisen päätöksen, ja oon joulukuusta asti käyny traumaterapiassa kerran viikossa. Se on tosi mukavaa, vaikka välillä vaikeaa kun puhutaan niistä ahdistavista kokemuksista. Viime terapiakäynnin jälkeen mä vaan itkin ja itkin kotona ja olin ihan muissa maailmoissa. En edes osaa sanoa että mikä itketti, mutta oli semmonen kokonaisvaltainen ahdistunut olo. Mutta nyt otin pitkästä aikaa buprea niin ei ahdista enää.

Pitäisi lopettaa. Mullahan on kaikki hyvin.