Aineiden kokeilun tarpeesta

[Keikas]

Kuten jokunen teistä on saattanut jo esittelypostistani lukea, olen tekemässä uskontotieteen oppiaineeseen gradua huumausaineista uskonnollisen kokemuksen katalyyttinä. Tarkoituksena on siis kerätä erilaisia käyttäjien kertomuksia uskonnollisiksi määrittelemistään kokemuksista, joita on tullut vastaan nimenomaisesti aineiden vaikutuksen alaisena (tai ylipäätään uskonnollisiksi määritellyistä kokemuksista, joihin aineet ovat jollain tavalla olleet osallisina).

Itse olen ehtinyt kokeilla muutamia substansseja ja minua mietityttää, voinko ymmärtää kokemuskertomuksia jos minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia nimenomaisen aineen vaikutuksista? Mitä te olette mieltä? Tarviiko ymmärtämiseen oman kokemuksen ja jos tarvii niin miten samankaltaisen? Menevätkö toisten trippikertomukset teidän mielestänne sellaisissa sfääreissä, ettei niitä voi ns. ulkopuolinen käsittää? Tätä pohdintaa voi tietty laajentaa; voiko toisten kokemuksia ylipäänsä ymmärtää, mikäli ei ole itse kokenut samaa (ja vaikka olisikin)?

[Sidney]

Mielestäni toisen kokemuksen ja tuntemusten tajuaminen ja edes jonkinasteinen syvempi ymmärtäminen vaatii samankaltaisen kokemuksen. Poikkeustapauksiakin on, toisen asemaan asettuminen riippunee reilustikin ihmistyypistä. Itse en ole kovinkaan kykenevä tällä saralla. Vaikea kuvitella, että minua jaksaisi kiinnostaa muiden trippitarinat tai vastaavat. Poikkeuksena oikeasti taidokkaasti kirjoitetut tai ilmaistut tapahtumat.
Veikkaisin myös, että vahva halu ymmärtää ja sisäistää helpottaa toisen saappaisiin astumista ja itselle vieraan kokemuksen analysointia.

Miksiköhän osa ihmisistä reagoi niin paljon voimakkaammin psykoaktiivisten substanssien vaikutuksen alaisena koettuihin asioihin, kuin toiset?
Reagoiko sama ihmisryhmä vahvemmin myös selvinpäin koettuihin mahdollisiin uskonnollisiin kokemuksiin?

[soulmate]

En usko substanssien omakohtaisen kokeilun tuovan mitään merkittävää hyötyä tutkimukseen. Ihmiset liian yksilöitä. Kokemukset ja tunteet yksilöllisiä ja useimmiten sanallisen käsityskyvyn ulkopuolella. Omakohtainen kokemus olisi vain yksi tuhansien kokemusten joukossa. Liian monikulmainen ja muotoinen ja ulottuvuuksinen ja näkökulmainen aihe.

[Keikas]

Hyviä pointteja, kiitokset!

En usko substanssien omakohtaisen kokeilun tuovan mitään merkittävää hyötyä tutkimukseen. Ihmiset liian yksilöitä. Kokemukset ja tunteet yksilöllisiä ja useimmiten sanallisen käsityskyvyn ulkopuolella. Omakohtainen kokemus olisi vain yksi tuhansien kokemusten joukossa. Liian monikulmainen ja muotoinen ja ulottuvuuksinen ja näkökulmainen aihe.

Tarkoitatko, että tutkimusaiheeni on liian monikulmainen jne? Tutkimuskysymys tarkentuu vielä tässä matkan varrella.
Mitä tuohon kokemuksen jakamisen vaikeuteen ja mielekkyyteen tulee, niin ainakin omalla kohdalla kokemuksista kertominen tuntuu avaavan niitä itselle erilaisella tavalla kuin vain asioiden pyörittely oman pään sisällä. Toiselle avautuessa pääsee kielellistämään kokemuksensa ja saa siihen tämän kautta uuden näkökulman. Tähän ei välttämättä tarvita toista ihmistä kuuntelemaan, vaan kokemusta pääsee jäsentämään itselleen myös kirjoittamalla. Kokemuksia voi olla vaikea pukea sanoiksi, mutta ainakin negatiivisia tai muuten vaan hankalia fiiliksiä on helpottavaa avata itselle sanallisesti. Ei jää sellaista epämääräistä pahan olon könttiä sisuksiin vaan koetusta tulee selkeämpi ja sulateltavampi.

Veikkaisin myös, että vahva halu ymmärtää ja sisäistää helpottaa toisen saappaisiin astumista ja itselle vieraan kokemuksen analysointia.

Totta. Riippuu varmasti sekä kertojasta, että vastaanottajasta, miten "oikein" viesti menee perille, mutta tuo halu ymmärtää ja pidättäytyminen hätäisistä tulkinnoista varmasti auttaa.

Miksiköhän osa ihmisistä reagoi niin paljon voimakkaammin psykoaktiivisten substanssien vaikutuksen alaisena koettuihin asioihin, kuin toiset?
Reagoiko sama ihmisryhmä vahvemmin myös selvinpäin koettuihin mahdollisiin uskonnollisiin kokemuksiin?

Onko sulla omakohtaista kokemusta noista voimakkaasti reagoivista ihmisistä vai ootko lukenu tuosta jostain? Kiinnostaisi kuulla aiheesta enemmän. Psykologian puolella erityisherkkiä ihmisiä on tutkittu aika paljon, mutta en ole itse yhtään perillä, vaikuttaako hermoston herkkyys substanssien alaisuudessa koettuihin asioihin. Löytyistkö muilta vaulttilaisilta enempi tietoa?

[Sidney]

Onko sulla omakohtaista kokemusta noista voimakkaasti reagoivista ihmisistä vai ootko lukenu tuosta jostain? Kiinnostaisi kuulla aiheesta enemmän. Psykologian puolella erityisherkkiä ihmisiä on tutkittu aika paljon, mutta en ole itse yhtään perillä, vaikuttaako hermoston herkkyys substanssien alaisuudessa koettuihin asioihin. Löytyistkö muilta vaulttilaisilta enempi tietoa?

Sekä että. Vähän hankala selittää mitä ajan takaa tuolla voimakkaasti reagoimisella, mutta yritetään.
Tiedän muutaman tyypin, ketkä on ottanut psykedeelitripillä oivaltamansa asiat (loppu)elämänsä ohjenuoraksi. Näissä tapauksissa se on tarkoittanut jonkinasteista uskoontuloa.
On myös tullut vastaan tapauksia, jossa henkilö jää miettimään tripillä koettua mitätöntä asiaa pitkäksikin aikaa. Toinen taas sivuuttaa vastaavan kokemuksen olan kohautuksella. Voihan se tietysti olla, että miettimään jäänyt henkilö on juuri oivaltamassa elämän tarkoitusta.


En osaa ottaa kantaa henkilökohtaisten aivokemioiden ja hermoston herkkyyden vaihteluiden merkityksestä kokemuksen influenssiin. Enkä pahemmin tunnista mitään yhdistävää tekijää herkkien tai ei-herkkien kokijoiden välillä. Erityisherkkä ihminen ei välttämättä ole herkkä kokemaan aineiden vaikutuksia.
Äkkiseltään tulee mieleen vaan, että pidempään kovia huumeita narkanneet ja niihin pahasti koukussa olevat tyypit ei tunnu kokevan psykedeelejä samalla tavalla, kun joku muu ihmisryhmä. Hypoteesini on, että tälläiset tyypit ei niinkään hae psykedeeleiltä hengellisyyttä, oivalluksia tai vastaavaa vaan lähinnä hyvää oloa. Tämä menee kyllä pahasti yleistämisen puolelle, mutta menköön.
On myös tullut huomattua, että pidempään ja runsaammin psykedeelejä käyttäneet kokee ne paljon merkittävämpänä asiana, kun käyttöuransa alkutaipaleella olevat.
Nämä on tietysti vaan mun mietteitä oman subjektiivisen näkökulmani kautta lähipiiristäni havainnoiduista asioista. Ei tässä aihepiirissä ole yhtä oikeaa vastausta.

[soulmate]

Kyllä, juurikin tutkimusaiheen monimuotoisuutta tarkoitin. Ainakin musta tuntuu todella hankalalta jäsennellä aihetta mielekkääksi kokonaisuudeksi, johtuen juurikin monimuotoisuudesta seraavista ajatusövereistä. Vaikee käsitellä näin abstrakteja juttuja, varsinkaan jos pyrkii objektiiviseen näkökulmaan.

Noh, Tsemppiä toivotan koitokseen.

[frapathea]

On myös tullut huomattua, että pidempään ja runsaammin psykedeelejä käyttäneet kokee ne paljon merkittävämpänä asiana, kun käyttöuransa alkutaipaleella olevat.

Tismalleen vastakkaista on tullut itse havainnoitua. Usein pitkään psykedeelejä käyttäneet on mun kokemuksen mukaan jo kyynistyneitä vaikutukselle. Tavallaan siitä tulee niin vanha juttu, ettei jokaista asiaa jaksa ihmetellä ja liittää johonkin salamyhkäiseen merkitysten ketjuun. Vedin viimeisen happotrippini yhden kokeneen ja yhden ensikertalaisen trippailijan kanssa. Ensikertalainen oli ihan katossa asti jatkuvasti, meistä kokeneemmista tuntui enää vain siltä että tää on yks happotrippi lisää. Kuvaavinta oli kenties, kun kaivoin vaikutuksen jo tasaantuessa jotkut budinrääpimet esiin jostain stashista ja ensikertalainen tuli siihen viereen kattomaan sitä surkean pientä muruskasaa silmät lautasina että "ONKO TÄÄ JOTAIN... SPESSU BUDII SPESSU STÄSHISTÄ??" ja meikä vaan totes että eiku nää on vaan mun vikat budit

Tää ei liity niinkään henkisyyden merkityksen vähenemiseen, vaan psykedeelien arvon vähenemiseen henkisenä vaikuttimena. Tuntui yksinkertaisesti siltä, että psykedeelit saa näkemään liikaa merkitystä ja mystiikkaa kaikessa, mikä omalla kohdallani johti tietynlaiseen apaattisuuteen ja tunteeseen siitä, että mun on otettava itse vastuu omasta kehityksestäni ihmisenä eikä sysätä sitä psykedeelien vastuulle. Aloin tuon jälkeen etsiä toisenlaisia keinoja toteuttaa henkisyyttäni. Tuosta on nyt reilut neljä vuotta ja mulla oli siinä vaiheessa takana n. 20 trippiä, joista n. puolet hapolla. Sen jälkeen oon ottanut kerran treshold-annoksen sieniä ja polttanut kerran DMT:tä ja sama tunne on seurannut niitäkin: meditaatio, magia, moraalinen pohdiskelu ja musiikin kirjoittaminen kehittää mua ihmisenä ainakin tällä hetkellä huomattavasti tehokkaammin. Ayahuascalle aion tosin vielä antaa tilaa sitten, kun elämäntilanne tuntuu ehdottoman oikealta sille.

[Keikas]

Sekä että. Vähän hankala selittää mitä ajan takaa tuolla voimakkaasti reagoimisella, mutta yritetään.
Tiedän muutaman tyypin, ketkä on ottanut psykedeelitripillä oivaltamansa asiat (loppu)elämänsä ohjenuoraksi. Näissä tapauksissa se on tarkoittanut jonkinasteista uskoontuloa.

Tarkoitatko tuolla jonkinasteisella uskoontulolla jotain kristillispohjaista vai liittyvätkö nämä oivalletut asiat johonkin muuhun?
Tulee noista sinun ja Frapathean kertomuksista mieleen, että voisivatkohan psykedeelit toimia jossain määrin ennakko-odotusten mukaan? Mulla ei ole käsitystä, miten paljon tuota kokemusta voi tietoisesti esivalmistella haluamansalaiseksi tai voiko siihen vaikuttaa ollenkaan silloin kun trippi on jo päällä... Mutta voisko olla, että aineen vaikutukset tunteva konkari tietää ja saa mitä haluaa ja yllätyksellisyys (ja mahdollisesti jopa mielekkyys) karisee joiltain sen vuoksi? Ja sitten taas sellaiset, jotka hakevat aineilta vastausta elämän suuriin kysymyksiin, saavat niitä ja pysyvät näin tyytyväisinä matkaajina?

[frapathea]

Mutta voisko olla, että aineen vaikutukset tunteva konkari tietää ja saa mitä haluaa ja yllätyksellisyys (ja mahdollisesti jopa mielekkyys) karisee joiltain sen vuoksi?

Koen itselläni tuon psykedeelien hedelmällisyyden vähenemisen liittyneen ensisijaisesti siihen, etten työskennellyt oman kehitykseni eteen konkreettisesti riittävästi. Psykedeelit antoivat ajateltavaa, mutta lopulta työ on tehtävä itse. Koen, että ehdin muutaman täsmäosuman kautta löytää jo sen, mitä psykedeeleillä oli sanottavanaan – ainakin tuolloin. Psykedeelit toimivat hyvin abstraktilla tasolla – musta alkoi tuntua jotenkin yhdentekevältä kokea mystisiä kokemuksia integroimatta niitä arkielämään. Olen usein kuvaillut sitä sanomalla, että psykedeelit kertoivat mulle tarinaa, ja jossain vaiheessa tulin tyhjälle sivulle, josta mun on jatkettava oman tarinani kirjoittamista itse.

Sanoisin myös, että kokonaisuudessaan erinäiset selväpäiset harjoitteet ovat suoneet mulle paljon syvempiä mystisiä kokemuksia – tietenkään ne eivät ole samanlaista helisevää, neonväristä ilotulitusta kuin LSD tai surisevaa sähköä ja luonnonvoimien myllerrystä kuin sienet, mutta se lieneekin ennemmin tuo kokemuksen kokonaisvaltainen integraatio, joka kokemuksesta tekee syvemmän. Ts. koen, että haluan ilmentää jokapäiväisessä elämässäni niitä hyveitä – kuten aitoa myötätuntoa, rehellisyyttä, oikeudentajuisuutta, luovuutta, antautumista ja omistautuneisuutta – joita psykedeelikokemukseni aikanaan mulle avasivat, ja olisi yksinkertaisesti turhaa enää käyttää psykedeelejä, kun ne eivät kuitenkaan tee työtä mun puolesta.

Yksi vasta-aihe psykedeelien käytölle löytyi omassa elämässäni myös siitä, että niiden vaikutuksen alaisena on niin helppo kokea mystisiä kokemuksia. Koen paljon palkitsevammaksi ja mielenkiintoisemmaksi, kun koen järisyttäviä mystisiä kokemuksia oman, aktiivisen työskentelyn tuloksena. Niitä on myös helpompi käsitellä, sillä usein ne tulevat hillitympinä annoksina, jolloin kognitiivinen kuorma ei ylitä käsityskyvyn rajoja.

Tässä pitänee ottaa huomioon kyllä sekin, etten koskaan kovin paljoa innostunut psykedeelien viihdekäytöstä – ne ovat mulle ensisijaisesti työkaluja, joita käytin karkea- ja hienosäätääkseni itseäni ja elämääni. Eli sikäli olet varmaan ihan oikeilla jäljillä: jos odotukset jäävät sille tasolle, että hapoissa on kivaa ja musa kuulostaa siistiltä, niin varmaan siitä sitten yleensä saa sen verran irti. Mutta hengellisyyden kontekstissa näkisin jatkuvan psykedeelien käytön kertovan lähinnä jumiutumisesta.

[Dexma]

Tuntui yksinkertaisesti siltä, että psykedeelit saa näkemään liikaa merkitystä ja mystiikkaa kaikessa,

Itelläni kun työskennellyt psykedeelien kanssa 7 vuotta tavallaan niin tuo mystiikka deeleistä on todella vähäistä enään. Oikeastaan jos saa jotenkin mystisen kokemuksen niin sitä katsoo ihan eri silmin. Sitä alkaa analysoimaan ja katsoo sen läpi monella eri tapaa. Nykyään psykedeelit ovat arkinen asia mun elämää ja jossain vaiheessa psykedeeleissä oleminen oli myös. Se on kyl totta, että monesti ne ihmiset jolla on vain muutama trippi takana niin heille ne mystiset kokemukset ovat yllättävän normaaleja ja he saattavat kokea deeleistä ne kaikista tärkeimmiksi jutuiksi.

Ite taas lähinnä happopäissäni availen sellaisia arkisia ongelmia pääkopassani.

Olihan mul alussa aika mystisiä kokemuksia. Itse vielä käytin paljon dissosiatiiveja aikoinaan niin lopputulos oli aika selvä. Aivot oli vitun avaruudessa ja kelailin, että ihmiset voivat tyyliin teleportata ja aikamatkustaa

Myöhemmin aloitin lähinnä pelkät psykedeelit. Mulla on ollut kiinnostus sellaiseen shamanisiin ja budhalaisuuteen, mutta tietyssä vaiheessa en sillai uskonut sellaisiin juttuihin vahvasti enään, mutta aikana jolloin käytin ayahuascaa noin viikottain niin se tietynlainen "uskonnollinen" tai "shamanistinen" tapa katsoa maailmaa oli hyvä konsti tarkkailla ja ohjailla sitä trippiä. Enemmän oikeastaan se oli hyvä pohja jonka perusteella katseli sitä trippiä joka ohjaili itse itseään. Tietyis ehkä öööäääh "mystisissä ajattelutavoissa" on jotain joka antaa pienen alun ammentaa jotain psykedeeleistä. Mitä enemmän deeleihin tottuu niin sitä enemmän niistä saa jotain joka helpompi kiinnittää siihen arkeen. (jos ei nyt ihan maanisena rupee vetään kolme kertaa viikossa äsidiä) Toisaalta olis mielenkiintoista kokeilla psykedeelejä ilman mitään psykedeelikulttuuria. Ilman niitä ennakkoasetelmia. Monesti miettinyt miltä ihmisistä tuntui 60-luvulla, kun he alkoivat rakentaa jotain täysin uutta joka on ollut tavallaan unohdettuna jo pitkän aikaa.

Tarviiko kenenkään kokeilla niitä aineita, jotta pystyis ymmärtään niitä? Tarviiko jonkun elään siinä kulttuurissa jotta voi ymmärtää kokokuvioo? Niin no... Kuinka paljon oikeasti haluat oppia? Kuinka syvälle mennä vai pystytkö katsoon kauempaa sitä kaikkea ja havainnoida sillä tarpeeksi?

[Darw]

... huumausaineista uskonnollisen kokemuksen katalyyttinä.

Olisi mielenkiintoista kuulla ensin, miten aiot gradussasi määritellä uskonnollisen kokemuksen? Onko uskonnollinen kokemus jonkin käsittämättömän yliluonnollisen kokemista? Entäpä "uskonnollinen kokemus" henkilöllä jonka kieli ei tunne sanaa uskonto (ainakaan länsimaisessa kristillisessä käsityksessä) ja jolle meidän (kristillisen uskon kautta maailmaa käsittävät) tapamme jäsennellä maailmaa ovat vieraita, koska hänelle on luonnollista arkielämässään ottaa huomioon aspekteja jotka me käsittäisimme voimakkaasti uskonnollisiksi (esimerkiksi kuolleiden läsnäolo)?

Eikös uskonnolliset kokemukset ole jo yhdessä eli useammassa tutkimuksessa todennettu vahvasti aivojen kemiallisista reaktioista riippuvaisiksi? Voitko tutkia pelkästään päihteiden vaikutuksen alaisena saatuja kokemuksia, jos et vertaa niitä ilman päihteitä saatuihin kokemuksiin?

Tätä pohdintaa voi tietty laajentaa; voiko toisten kokemuksia ylipäänsä ymmärtää, mikäli ei ole itse kokenut samaa (ja vaikka olisikin)?

Tästä tuli mieleeni dokumentti Placebo ja siitä kohtaus jossa opiskelija ahdistuneena sanoo kameralle, miten ei voi ikinä ymmärtää asioita samalla tavalla kuin joku toinen ymmärtää (sanamuoto ei ole tarkka). Voiko ihminen kokea jotain täsmälleen samalla tapaa kuin joku toinen ihminen? Voiko ihminen samaistua riittävästi toisen ihmisen kokemukseen ymmärtääkseen sitä samalla tapaa kuin tämä kokija?

Toivottavasti ei ollut liian off-topiccia, en tainnut edes vastata otsikon kysymykseen.

[Keikas]

Olisi mielenkiintoista kuulla ensin, miten aiot gradussasi määritellä uskonnollisen kokemuksen? Onko uskonnollinen kokemus jonkin käsittämättömän yliluonnollisen kokemista? Entäpä "uskonnollinen kokemus" henkilöllä jonka kieli ei tunne sanaa uskonto (ainakaan länsimaisessa kristillisessä käsityksessä) ja jolle meidän (kristillisen uskon kautta maailmaa käsittävät) tapamme jäsennellä maailmaa ovat vieraita, koska hänelle on luonnollista arkielämässään ottaa huomioon aspekteja jotka me käsittäisimme voimakkaasti uskonnollisiksi (esimerkiksi kuolleiden läsnäolo)?

Eikös uskonnolliset kokemukset ole jo yhdessä eli useammassa tutkimuksessa todennettu vahvasti aivojen kemiallisista reaktioista riippuvaisiksi? Voitko tutkia pelkästään päihteiden vaikutuksen alaisena saatuja kokemuksia, jos et vertaa niitä ilman päihteitä saatuihin kokemuksiin?

Uskonnollista kokemusta on tutkittu paljon viimeisen parin sadan vuoden aikana ja pitkälti kaikki varteenotettavat tutkimukset päätyy siihen, ettei tutkija voi tavoittaa tutkittavan ihmisen kokemusta. Kokemusten merkityksiä etsiessä voidaan tutkia ainoastaan tutkittavan puheen tai kirjallisten (tai muiden vastaavien) tuotosten kautta kokemusten jättämiä muistikuvia ja kokemusta tulkitsevaa kerrontaa. Aivoja tutkimalla voi toki selvittää, mitä aivoissa tapahtuu uskonnollisen kokemuksen hetkellä ja kokemuksen fysiologisia seurauksia voidaan tutkia myös. Itseäni lähinnä kiinnostaa kertomukset kokemuksista ja niiden merkitys kokijalle. Alkuperäisen kysymykseni hypoteesina ei siis ollut pyrkiä identtiseen kokemukseen vaan lähinnä pohtia, helpottaisiko omien kokemusten kartuttaminen ymmärtämään haastateltavien kertomuksia paremmin.

Tutkimuksessani olen päättänyt antaa haastateltavien määritellä itse oman kokemuksensa. Omaan käsitykseeni haastattelututkimuksesta olennaisesti liittyy ns. interaktiivinen tietoteoria, joka kytkeytyy pitkälti ajatukseen tiedon tuottamisesta vuorovaikutuksena (haastateltava ja haastattelija tuottavat hankitun tiedon yhdessä, koska tutkijan on mahdotonta olla täysin objektiivinen). Uskonnollisen kokemuksen määrittelen itse haastattelijana alustavasti mm. John Hickin mukaan (hänen mukaansa kokemus on muutos tietoisuuden sisällössä, uskonnollisen kokemuksesta tekee uskonnollisen käsitteistön käyttäminen), mutta haastateltava saa vapaat kädet tulkita kokemuksensa omalla tavallaan. Mielestäni ei ole oikeaa tai väärää tapaa kertoa tai kuvailla näitä - kokemuksen uskonnollisuus/henkisyys/mystisyys on tarkoitus olla kokijan oman tulkinnan määrittämää, ei minun. Haastatteluun aion pyytää ihmisiä, jotka tuntevat kokeneensa jotain uskonnolliseksi määriteltävää ja tämä tietysti rajaa pois sellaiset henkilöt, jotka ei kokemuksiaan ole uskonnolliseksi/mystiseksi jne. määritelleet. Oletuksena siis on, että jokainen haastateltava tuo haastattelussa esiin jonkin (tai useamman) uskonnolliseksi määrittelemänsä kokemuksen.

Haastattelu tulee käsittelemään myös haastateltavan mahdollisia uskonnollisia kokemuksia, jotka on koettu päihteettömässä tilassa.

Tästä tuli himmee paasaus. Toivottavasti onnistuin vastaamaan kysymykseesi.

Dexma ja Frapathea, jos teitä vain yhtään kiinnostaa niin tulkaa haastateltaviksi. Olisi tosi hienoa, jos saisin tutkimukseeni perspektiiviä tuomaan sellaisia henkilöitä, jotka ovat kokeneet ehkä jotain uskonnollista/mystistä aiemmin elämässään, mutta eivät käytä psykoaktiivisia aineita aktiivisesti sellaisten kokemusten hankkimiseksi.

Mielestäni mikä tahansa maailmankatsomukseen vaikuttava asia mitä deeleistä on saanut voidaan sisällyttää tutkimukseen. Uskonnollinen sanana kantaa kristillisyyden leimaa, mutta en ole vielä löytänyt tarpeeksi kattavaa, neutraalimpaa synonyymiä josta tykkäisin. Jaakko Lavonius käytti omassa gradussaan termiä elämänkatsomukselliset vaikutukset ja se vois ehkä sopia omaakin tutkimustani kuvaamaan paremmin. Uusia uskontoja tutkineet käyttävät paljon termiä henkisyys. Sekin voisi olla neutraalimpi kuin uskonnollisuus. Saa heitellä mielipiteitä ja parempia ideoita jos vaan keltään löytyy.

[Darw]

^ Kiitos pitkästä vastauksesta uteliaan kysymyksiin.
En ole vielä päässyt kehittämään itseäni yliopistomaailman sivistyksellä, niin mukava kuulla millaisilla eri näkökannoilla asioita voidaan tarkastella.

Tuo uskonnon määrittely tuli mieleeni, kun luin hetki sitten Juha Pentikäisen Samaanit - Pohjoisten kansojen elämäntaistelu -teoksen yhdeksänkymmentäluvun puolelta. Siinä hän kertoo, miten hanteilla, nenetseillä ja nanailla ei ole kielessään vastinetta sanalle uskonto. Yhden nanain sanoin "Uskonto? Se on venäläisten. Meillä on vain meidän samaanimme". Aloin vain pohdiskella tuon gradusi idean luettuani, miten tällainen "uskonnottomuus" tai uskonnon sulautuminen osaksi arkipäivää, ainakin voimakkaammin kuin kristinuskossa, vaikuttaa ihmiseen kokemiin uskonnollisiin kokemuksiin päihteillä tai ilman.

Ehkä vain tartuin tuohon sanaan uskonto. Ehken vain tällaisena panteistipakanana osaa mieltää "uskonto"a muuna kuin kirkonmiehinä ja jumalanpelkona.

Kello 00.16 ja kirjoitusvirheet...

[psychiCNoob]

voinko ymmärtää kokemuskertomuksia jos minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia nimenomaisen aineen vaikutuksista? Mitä te olette mieltä? Tarviiko ymmärtämiseen oman kokemuksen

Jos puhutaan ns. "Psykedeelisestä" kokemuksesta, joka on niin irrallaan meidän normaalista ajattelu- ja havainnointitavasta, niin kyllä.

Jos aikoo keskustella aiheesta niin pohjalla on oltava samankaltainen tai jopa yhdessä koettu kokemus. Sanat eivät vain yksinkertaisesti pelkästään riitä. Siihen tarvii jonkun yhteisen konseptin ns. pohjustamaan keskustelua. Ja suora, orgaaninen kokemus on tie siihen.

Jotkut aihetta käsittelevät tekstit, artikkelit ja kirjat olivat miltein merkityksettömiä ennen kuin itse koin sen mistä puhutaan "Psykedeliana".

Taide itseasiassa oli/on parempi tapa In My Experience psykedeelisen kokemuksen kommunikointiin.

[Dexma]

Niin siis tavallaan psykedeliahan on jotain minkä Timothy Leary ja kumppanit keksi aikoinaan kommunikointi välineeksi, kun käytetään psykedeelisiä huumeita.

Psykedelia on kulttuuria. Alakulttuuria, mutta se silti näkyy kaikissa pop kulttuureissa aina myös vähän.

[Personaes]

Nyt viimevuosina, kun oon kärsinyt jonkunlaisesta jatkuvasta masennuksesta ja tuskaisasta angstista, on ruennut psykedeelit(silloin hyper harvoin kun niitä otan) antaan ihan uudenlaisia viboja. Noita vois kuvailla sanoilla "pimeitä trippejä". Pystyn kommunikoimaan ihan konkreettisesti universumin kanssa katsoen televisiota. Ajattelet jotain, vaihdat kanavaa ja tektityksenä/sanoina tulee vastaus sun ajatuksiin. Lähes kaikki noista tripeistä on ollut helvetillisen pelottavia, mutta kasvattavia. Oon oppinut arvostaan omaa elämääni, sitä että oon vielä elossa ja mulla on vielä parhaat vuodet edessä.

Menevätkö toisten trippikertomukset teidän mielestänne sellaisissa sfääreissä, ettei niitä voi ns. ulkopuolinen käsittää?

Menee todellakin. Ei sanoilla voi kuvailla lähellekkään miltä tuntuu vaikka Ayahuasca trippi. Vähänkuin koittaisi selittää miltä väri sininen kuulostaa.

Jos halut ymmärtää noita mystisiä kokemuksia tai ymmärtää psykedeelejä/tietoisuutta enemmän, niin sun on pakko kokea itse...