Eräänä päivänä eräs hippi tuttavani tuli kadulla vastaan ja kertoi, että sillä olisi LSD:eetä. "Jippii...vihdoinkin hapot löysi minutkin", ajattelin.
Pitemmittä puheitta parin päivän päästä noin kello 18-19 välillä yksin kotona laitoin 1,5 lappua kielen päälle. Mikki määrä yhdessä lapussa oli muistaakseni 110μg.
Pariin tuntiin ei tapahtunut mitään, kunnes olo alkoi tuntua hieman kevyemmältä. Sitten vielä vähän enemmän kevyemmältä, kunnes värit alkoi näyttämään kirkkaammilta ja pinnat alkoi liikkua. Tässä vaiheessa veljeni saapui kannabiksen haku reissulta ja laittoi itsekkin saman määrän lappuja suuhun.
Nousut oli hieman ahdistavat, mutta otin hippi tuttavani neuvosta vaarin ja sukelsin siihen ahdistukseen. Makasin silmät kiinni sängyllä, koska visuaalit alkoi olemaan jopa hieman liiankin häiritseviä näkökentässä. Sitten jonkun ajan päästä nousin ja olo oli mahtava. Pyörin ympäri kämppää ja leikin, että käteni olisivat siivet. Tunsin itseni tietoiseksi totuudeksi.
Voisi miettiä vaikkapa puuta, jossa sen puun runko edustaa sitä tietoisuutta, mistä me kaikki ollaan lähtöisin ja eri olennot on niitä oksia. Me ollaan alkuujaan kaikki lähtöisin samasta tietoisuudesta. Oikeastaan tripillä ymmärtää, miten totta kaikki ne kliseet on, mistä jotkut on aina toitottanut. "Elä hetkessä", "älä välitä muiden mielipiteistä" yms... Onhan ne jutut sinänsä aina tiennyt, mut tossa hetkessä YMMÄRSI, miten totta ne on. Ne on ne, mitkä nimenomaan on totta. Ikuisia totuuksia.
Sitten mutsi saapui töistä. Olin siis tiennyt koko ajan, että se tulisi jossain vaiheessa. Nykyään en deelejä ottaisi, jos mutsi on hereillä samassa asunnossa, mutta tuolloin en varmaan vain jaksanut odottaa. Eipä tuo haitannut, kun oli omassa huoneessa ja ovi lukossa. Oli kyllä hieman kuumottavaa, kun se yhdessä vaiheessa toi jotain pyykkejä sinne huoneeseen, mutta muuten oli rauhallista.
Jossain vaiheessa päätin kokeilla, miltä piirtäminen tuntuu. Olen piirtänyt pienestä asti epäsäännöllisen säännöllisesti. Visuaalisesti oon aina varmaan ollut potentiaalinen, mutta siinä harrastuksessa oli jotain, mitä mä en vaan ollut ymmärtänyt ja se oli se loogisuus, jonka pitää olla visuaalisuuden takana ohjaamassa. Eli otin kynän käteen ja BOOM...mindfuck. Aloin vaan piirtämään jotain yksinkertaisia spiraaleja ja ymmärsin, että se on se kaaren liike, mikä pitää tuntea. Spiraali on paras esimerkki siitä. Sitä mä olin aina ettinyt ja tämä trippi kyllä herätti kyseisen harrastuksen uudelleen.
Yksi asia noissa visuaaleissa, mikä yllätti oli ne kirjaimia muistuttavat kuviot, mitä näkyy esim. lattiassa. Sellainen psykedeelinen fontti, tiedätte varmaan. Oon ennen aina luullut, että se on joku taiteilijan keksimä juttu, mut sitähän näkeekin oikeasti. Menee nyt vähän pois aiheesta, mutta joskus on nähnyt myös semmosia atsteekkimaisia symboleita. Mielenkiintoista...
Loppu ilta/yö meni piirtäessä ja american dadia katsoessa, mikä on muuten mun makuun ainakin hyvä sarja tripille. Tullut tavaksi aina tripillä taustalle laittaa joko american dadia tai family guyta.
No ei tässä muuta...toivottavasti tämä kelpaa tänne.
LSD-Ensimmäinen kerta tiivistettynä
-
RisThor
- Psykonautti
- Posts: 78
- Joined: Sun 20 Jan 2013, 22:04
- Location: Kuutamolla
Re: LSD-Ensimmäinen kerta tiivistettynä
Hieno stoori! Voin kuvitella, että pelkkä omien vanhempien läsnäolo samassa asunnossa kuumottaisi niin pirusti. 
Jotenkin muutenkin tuntuu, että varsinkin tripin loppuvaiheessa keskittyminen on todella helppoa.
Voin samaistua suurella kädellä, nää sarjat toimii hapoissa ihan kympillä, läpät iskee ihan puun takaa.Loppu ilta/yö meni piirtäessä ja american dadia katsoessa, mikä on muuten mun makuun ainakin hyvä sarja tripille. Tullut tavaksi aina tripillä taustalle laittaa joko american dadia tai family guyta.
Sinne minne nenä nenä näyttää ja tuuli tuuli kuljettaa.