Acid wrote:Toimiiko subutex LäSDin jälkeen?
Kyllä toimii.
Acid wrote:Toimiiko subutex LäSDin jälkeen?
Olet oikeassa siinä että LSD voisi laukaista uudelleen paniikkikohtaukset, mutta LSD myös voisi auttaa niiden arpien parantumisessa. En voi kehottaa ottamaan, mutten myös olla ottamatta. Jos päädyt kokeilemaan muista mitä sitten ikinä tapahtuukaan että rakkaus on suurin voima maailmassa ja sillä voi parantaa kaikki taudit ja voittaa pahimmatkin pelot.Ne tosin jättivät pienen arven henkeeni jos joskus vielä joudun niitä kärsimään ja pelkään että LSD kokeiluni voisi jotenkin uudelleen aktivoida sen. Onko teillä ajatuksia tästä?
Tripin loputtua kokonaan (LSD) noin 12h jälkeen voi kyllä jo polttaa. Ota kuitenkin huomioon että jos trippi on ollut raskas ja vaikea käsitellä niin pajauttelu saattaa herätellä niitä pelkoja tai muita vielä tripin jälkeen. Jos olet epävarma niin kannattaa odottaa siihen asti että pää tuntuu selvältä ja olet käsitellyt asiat joita tripillä koit.Toisena juttuna kun tykkään poltella blossii sillon tällöin ni miten pitkään tripin jälkeen pitää odottaa että on turvallista taas poltella ettei tule backflashejä?
Riippuu annos koosta ja psyykkestä kuinka hyvin pystyt erottamaan tripin ja todellisuuden. Itse monesti käynyt sellaisissa kuvio maailmoissa että unohdin täysin tämän maailman reaaliteetit, osa kerroista pelottavia osa taas taivaallisia. Mutta sitä ei kannata pelätä, toimit vain "oikein" ja niin kuin jo sanoin rakkaudella kaikki selviääHaluan myös kokea miltä visuaalit näyttävät. Tosin jännitän niitä myös, ehkä myös turhaan, koska luin että tiedät että se on vaan se huume mitä elimistössä on luo sen eikä niitä voi luulla oikeiksi.
Setting on omasta mielestäni oivallinen. Ainoa potentiaalinen haittavaikutus voi olla se, että vanhemmat eivät välttämättä hyväksy "huumeiden kokeilua", mikä voi johtaa ikäviin luuppauksiin tai ajatuskierteisiin. Nämä yleensä moninkertaistuvat ja jossain vaiheessa irtoavat täysin konsensustodellisuudesta, mutta jos tämä ei ole ongelma, en näkisi mitään haitallista settingissä. Pääasia, että on stimuloivaa tekemistä jota voi halutessaan vaihdella. Kodin tuntu on yleensä se paras "paikka", oli se sitten omassa päässään joko muut ihmiset tai staattinen ympäristö. Pääasia, että tuntee olonsa kotoisaksi. Itsellä on ollut psykedeeleissä olo, jota kuvaisin ilmaisulla "I have come home to a place I never left".doof wrote:Eiköhä toi kuulosta hyvältä settingiltä? Eikä pääkään paina hanttiin, vaan tekisin tän hyvillä mielin ilman kuumotuksia! hopeso
Sieniä oon syöny melko vähän enkä oikee muista vaikutuksia, mut 2cb on jees 20-35mg annoksella (hiema enemmänki menis), niin paljonkos microgrammoja uskaltais kiskasta LSD?
Mielipidekysymys, mut ehdoltelkaas silti
Vois sanoo et mielellä on joku selkee käsitys siitä miten asioiden kuuluisi olla ja miltä niiden kuuluisi tuntua. Kaikki tästä poikkeava ainakin aluksi aiheuttaa henkistä pahoinvointia.Numb3r0 wrote:
Riippuu annos koosta ja psyykkestä kuinka hyvin pystyt erottamaan tripin ja todellisuuden. Itse monesti käynyt sellaisissa kuvio maailmoissa että unohdin täysin tämän maailman reaaliteetit, osa kerroista pelottavia osa taas taivaallisia. Mutta sitä ei kannata pelätä, toimit vain "oikein" ja niin kuin jo sanoin rakkaudella kaikki selviääHaluan myös kokea miltä visuaalit näyttävät. Tosin jännitän niitä myös, ehkä myös turhaan, koska luin että tiedät että se on vaan se huume mitä elimistössä on luo sen eikä niitä voi luulla oikeiksi.Tosin ekalla kertaa tuskin kannattaa mitään hirveitä annoksia ottaa, sellain sopivasti että juttu aukeaa kunnolla muttei imase kokonaan.
Edit. Happo ois ihan kivaa, pitkä aika alkaa olemaan...
Joo, kyllä mulla paja boostaa kaikkien aineiden psykedeelisiä vaikutuksia.tattivanukas wrote:Onko jengi tosissaan mennyt tripissä syvemmälle hatsia polttamalla? Itselläni vasta yksi matka takana (2x120ug) ja hatsi poisti omalla kohdallani lähes kaiken diippailun ja visuaalisuuden ainakin tunniksi. Ihmettelimme ystäväni kanssa tätä suuresti, tuntui kuin Trippi olisi mennyt pauselle. Polttelen kyllä päivittäin, lähinnä lääkekäyttöön. Eli täysin yleiskokemuksiin verrattuna vastakkainen vaikutus?
Kyllä mäkin kokisin että hitit vaan buustaa trippiä..Värit räjähtää silmille ja vähän kun koko homma nousis uudelle tasolle. En tarkemmin ajatellen muista että olisin ikinä kenenkään kuullut kertovan päinvastaisista kokemuksista mutta yksilöitähän me ollaan. Tietysti sit jos jotain "syytä" haluaa etsiä sille miksi näin olisi, niin lähtisin ekana miettimään mahdollisten lääkitysten etc. kannalta jos sellaisia on, kun vaikuttavat enemmän tai vähemmän douppikokemuksiin. Kannabiksen vaikutus ainakin mulle on jotenkin niin tuttu ja turvallinen olotila, et jos on meinannut jäädä pahoja looppeja päälle, siis sillä tavalla että se on jo meinannut alkaa ahdistaa, niin hitit on stopannut sen siihen ja helpottanut mahdollisesti alkavaan ahdistukseen/hidastaneet ja selkeyttäneet ajatuskelaa tuoden sellaisen ihanan selkeänsakean "kaikkihan on todella hyvin"-fiiliksen. Entiiä happo tuntuu joskus jotenkin "sekavalta" jos vaan hengailee jossain kelaamassa omia ajatuksiaan, että savut rauhoittaa sitä sekavuutta siinä määrin että ajatuksista on helpompi saada kiinni. Toisaalta mulla on myös selvinpäin liiankin vilkas ajatuksenjuoksu joka manian iskiessä lähtee ihan käsistä, asiat on sekaisin päässä ja jos mistään ei saa kiinni niin stressaannun. Kannabis on auttanut tuollaisessa perus mielenhallinnassa ja sitä kautta yleisesti elämänhallinassa allekirjoittanutta paljon.tattivanukas wrote:Onko jengi tosissaan mennyt tripissä syvemmälle hatsia polttamalla? Itselläni vasta yksi matka takana (2x120ug) ja hatsi poisti omalla kohdallani lähes kaiken diippailun ja visuaalisuuden ainakin tunniksi. Ihmettelimme ystäväni kanssa tätä suuresti, tuntui kuin Trippi olisi mennyt pauselle. Polttelen kyllä päivittäin, lähinnä lääkekäyttöön. Eli täysin yleiskokemuksiin verrattuna vastakkainen vaikutus?
Allekirjoittaneella ei ole minkäänlaista lääkitystä jos ei kannabiksella itselääkintää lasketa. Trippi "väistyi" kokonaan, ainoa hapon paljastava tekijä oli serotonerginen "hymyilyttävä" olo. Toki kannabiksen vaikutuksen laannuttua trippi toki jatkui, mutta visuaalit eivät palanneet illan aikana ennalleen vaikka niitä toki vielä oli pienissä määrin ja helpommin kontrolloituna. Sienien kanssa taasen savut buustivat jo melkein liikaa. Yksilöitä tosiaan ollaan.Helia wrote:Kyllä mäkin kokisin että hitit vaan buustaa trippiä..Värit räjähtää silmille ja vähän kun koko homma nousis uudelle tasolle. En tarkemmin ajatellen muista että olisin ikinä kenenkään kuullut kertovan päinvastaisista kokemuksista mutta yksilöitähän me ollaan. Tietysti sit jos jotain "syytä" haluaa etsiä sille miksi näin olisi, niin lähtisin ekana miettimään mahdollisten lääkitysten etc. kannalta jos sellaisia on, kun vaikuttavat enemmän tai vähemmän douppikokemuksiin. Kannabiksen vaikutus ainakin mulle on jotenkin niin tuttu ja turvallinen olotila, et jos on meinannut jäädä pahoja looppeja päälle, siis sillä tavalla että se on jo meinannut alkaa ahdistaa, niin hitit on stopannut sen siihen ja helpottanut mahdollisesti alkavaan ahdistukseen/hidastaneet ja selkeyttäneet ajatuskelaa tuoden sellaisen ihanan selkeänsakean "kaikkihan on todella hyvin"-fiiliksen. Entiiä happo tuntuu joskus jotenkin "sekavalta" jos vaan hengailee jossain kelaamassa omia ajatuksiaan, että savut rauhoittaa sitä sekavuutta siinä määrin että ajatuksista on helpompi saada kiinni. Toisaalta mulla on myös selvinpäin liiankin vilkas ajatuksenjuoksu joka manian iskiessä lähtee ihan käsistä, asiat on sekaisin päässä ja jos mistään ei saa kiinni niin stressaannun. Kannabis on auttanut tuollaisessa perus mielenhallinnassa ja sitä kautta yleisesti elämänhallinassa allekirjoittanutta paljon.tattivanukas wrote:Onko jengi tosissaan mennyt tripissä syvemmälle hatsia polttamalla? Itselläni vasta yksi matka takana (2x120ug) ja hatsi poisti omalla kohdallani lähes kaiken diippailun ja visuaalisuuden ainakin tunniksi. Ihmettelimme ystäväni kanssa tätä suuresti, tuntui kuin Trippi olisi mennyt pauselle. Polttelen kyllä päivittäin, lähinnä lääkekäyttöön. Eli täysin yleiskokemuksiin verrattuna vastakkainen vaikutus?
Toi sun tarinas on sellainen ettei kuulosta yhtään tutulta.Tempelli wrote:Onko kukaan teistä kokenut ns. "pahaa trippiä" happoa otettuanne? Kysyn tätä lähinnä siksi, koska kuulin tapauksessa jossa kaveri oli ottanut noin 100 ug annoksen happoa ja lähestulkoon sekosi.
Joo ei tuo omaan korvaankaan kovin tutulta kuulostanut, ja itselläkin tuli mieleen yläasteaikojen kauhutarinat. Mutta tässä oli kuitenkin ihan eräs oma kaveri osallisena. Ei tämä kaveri turhia palturia puhuisi, ja tapahtumaketjun huomioonottaen tarina kuulostaa yhä enemmän todelta. Happo ei kuitenkaan päästä helpolla. Ehkäpä tässäkin tapahtuneessa oli huono yhdistelmä set & settingiä, mielen sisäisiä asioita ja väärää suhtautumista itse trippiin.Dexma wrote: Toi sun tarinas on sellainen ettei kuulosta yhtään tutulta.
Kummiskin noi parveke tarinat yleensä kerrotaan yläasteen aikoina huumeista, kun ensimmäistä kertaa joku polttaa pilvee... Sit "EIKS NIISTÄ MENE IHAN SEKASIN JA NÄE HALLUSINAATIOTA, MUN YKSI KAVERI MEINAS HYPÄTÄ HAPOIS PARVEKKEELTA"
Täytyy olla ihmisenä vitun sekaisin, että sekoaa noin haposta. Ei kukaan hyppää parvekkeelta... Ei edes kamoissa jos ei ole halukas tappaan itseään. Jos joku tappaa itsensä hapoissa jostain kevyestä peruspikkuahdistus kohtauksesta niin kyl sillä on oikeasti jotain muutakin vialla ja hiton pahaa. Sellaisten ihmisten jolla on noin syvii henkisii ongelmii niin kantsii jättää huumeet terveille ihmisille. Kaikki ne mieluiten.
Täydellisestä egokuolemasta en tiedä, mutta ensimmäisellä happotripillä egokuolema oli jonkintasoinen. Kun tuli vedettyä samaa happoa kokonainen lappu, trippi meni sen verran diipiksi että kyllä se egokuolema oli lähellä täydellistä. Kavereidemme kanssa mielet sulautuivat yhteen, pystyimme telepaattisesti lukemaan toistemme mieliä ja muutenkin olimme lähes täydellisesti yhtä ympäristön kanssa eikä omalla persoonalla ollut enää mitään merkitystä. Vertailua DMT:hen en osaa sanoa, pitäisi sitä jostain etsiä käsiini.Mekstori wrote: Mut joo onkos muuten lsd mahdollista saavuttaa iha täydellistä egoguolemaa ja minkälaisella anoksella tai semmosta dmt vahvuista egokuolrmaa. Semmonen annos tuntuu varmaan ikuisuuden pituselta ku lsd vaikuttaa niin pirun pitkään
juu hyvin ymmärrän ton että kokeilis pelkiltään. madamea olis tarjolla mutta en ole mitenkään varma että sitä olis pakko vetää samaan aikaan. onko 100mikin ja 150mikin annoksilla kovinkin huomattava ero? mutta jos on sellainen hyvä olo ja tila niin miks ei sitten madmaa sekaan? (sitä kuitenkin kiskottu jo lähemmäs parikyt vuotta eri muodoissa). paljon on kokemusta kaikenlaisesta etten niinkään pelkää pahoja oloja tahi tiloja.Mushru wrote:No buustailu ei ainakaan toimi, 75 mikkii voi jäädä vajaaksi niin mieluummin se sata IMO.
Itse otin ekalla kerralla aikoinaan 150 mikkiä mutta hyvä toki aloittaa pienestä ja sit myöhemmin nostaa annosta.
Kannattaa eka kokeilla pelkiltään happoa niin tietää miten vaikuttaa ja ensikerralla sitten candyflipata vaikka.
Tässä on kuvailtu hapon vaikutuksia eri annostuksilla. Toki ei kannata pitää tuota sataprosenttisena totuutena, mutta hyvän osviitan tuosta saa mitä tuleman pitää. Itselläni oli ainakin 100 ja 125 mikin annostuksilla selkeät erot. Tosin set & setting oli tilanteissa hyvin erilainen. Tuo 125 mikkiä oli hyvin harkittu ensimmäinen kerta kauniina kevätpäivänä, 100 mikkiä oli uusien lappujen vahvuuden testaamista aika extempore talvella, ja koko trippi tuli vietettyä sisällä. Itse ainakin olen huomannut, että visuaalit lisääntyvät ainakin alle 200 mikin annoksilla suhteessa enemmän mitä hapon mieleen vaikuttava puoli. Joten ehkä ensisijassa tuo 100 mikin ja 150 mikin erot ovat nimenomaan visuaalisuudessa.Downfallen wrote:juu hyvin ymmärrän ton että kokeilis pelkiltään. madamea olis tarjolla mutta en ole mitenkään varma että sitä olis pakko vetää samaan aikaan. onko 100mikin ja 150mikin annoksilla kovinkin huomattava ero? mutta jos on sellainen hyvä olo ja tila niin miks ei sitten madmaa sekaan? (sitä kuitenkin kiskottu jo lähemmäs parikyt vuotta eri muodoissa). paljon on kokemusta kaikenlaisesta etten niinkään pelkää pahoja oloja tahi tiloja.Mushru wrote:No buustailu ei ainakaan toimi, 75 mikkii voi jäädä vajaaksi niin mieluummin se sata IMO.
Itse otin ekalla kerralla aikoinaan 150 mikkiä mutta hyvä toki aloittaa pienestä ja sit myöhemmin nostaa annosta.
Kannattaa eka kokeilla pelkiltään happoa niin tietää miten vaikuttaa ja ensikerralla sitten candyflipata vaikka.
Nyt viikonloppuna oli gramma madamea ja 20mg 2c-b:tä. Madamella mentiin emännän kanssa ja cb:t jäi vasta aamuun eikä kovasti mitään sanoneet..
Rupesin miettimään tarkemmin, kyseessä oli siis 110mikkinen lappu? Netistä "luotettavalta" vendorilta tilattu, piti vielä varmistaa tää vahvuus netistä kun rupes epäilyttämään että olikohan se sittekin 200mikkiä. Kun vertailee muiden kokemuksiin ni tää vaikutti todella visuaaliselta ja diipiltä, muistuttaa enemmänkin muiden 200mikin kokemuksiagerhes wrote:
Sitten kokeilin pelkkää lsd:tä. Olin ennen pitänyt näitä kaikkia elämää suurempia happo-oivalluksia ja kelailuja ja pulmien ja solmujen ratkomisjuttuja hippien höpönpöppönä, mutta vittu; vaikka olin oikeastaan asennoitunut että sellaisia ei tule, niitä tuli aivan sponttaanisti, ilman minkäänlaista yritystä alkaa käsitellä asioita.
Koki vaan erilaisia ahaa -elämyksiä ja tunteita kuin tuhannen kilon taakka lähtisi sydämeltä ja harteilta. Aevan mahtavaa!
Erikoinen juttu: koko trippi oli ihan vitun eroottinen? Selvästi suurin osa visuaaleista muodosti kaikkea seksiin liittyvää, ja ajoittain tuntu tosi vahvaa euforiaa, sellasta kutkutusta genitaalialueella? En ollut mitenkään puutteessa, eikä sillon oikeastaan panettanutkaan, mutta tuntuu melkeen kuin olisin harrastanut seksiä lsd:n kanssakuulostaapa hämärältä.