Lopettaminen (ja vähentäminen)

[Personaes]

Hyvä postaus trip. Kerrotko vähän sun käyttö historiaa, mihin oot ollut koukussa?

[Sidney]

Itsel meni ekan muutaman vuoden kuurin jälkeen vajaa vuosi ennenku pysty sanoo et on oikeesti hyvä olo selvinpäin.

Mut mä ny oonki muutenki vammanen.

Lohdullista.

Itellä nyt pari viikkoa opiaatitonta olemista takana ja fyysiset viekkarit on jo oikeestaan ohi. Yhtenä päivänä tuli otettua, sekin lähinnä pakon sanelemana.
Tullut kyllä lääkittyä itseä sitten vähän muilla substansseilla. Tarkoituksena lopettaa myös itselääkintä piakkoin.
Pelottaa kieltämättä tulossa oleva henkinen pahoinvointi. Toisaalta sitä nyt on jatkunut pitkään, ehkä jopa pahempana käytön aikana. Ken tietää, jää nähtäväksi.

[XanTemNoct]

Tramadoli. Säännöllistä käyttöä (pari päivää putkeen kuukausittain, muuten selvinpäin jos xanorin lääkeköäyttöä ei lasketa) takana joulukuusta asti.
70kpl 50mg kapseleita kuluu parissa päivässä ja koomailun jälkeen alkaa normaali elämä. Mitään vieroitusoireita ei ole tullut, en olekaan neljää viikkoa kauemmin ollut ilman tramadolia. Aina kun eräs tuttu saa lääkkensä hän tarjoaa niitä minulle ja minähän ostan koska tykkään.

Psyykkinen himo on kadonnut ja aloin miettiä että mitäs kaikkea voi mahdollisesti alkaa kun tramadolia ei kehoon tulekkaan seuraavan parin viikon päästä? Tämä vaan iski mieleen kun tramalillahan on SSRI:n kaltaisia ominaisuuksia niin voiko näin pitkäaikainen käyttö vaikuttaa negatiivisesti psyykeesseen (masennunko tms). Ei ole kokemusta minkään SSRI:n käytöstä.

Olen aina elänyt uskossa että ei tälläinen käyttö voi aiheuttaa vieroitusoireta kun keho saa olla ilman ainetta melkein kuukauden.
Päätin nyt siis lopettaa tramadolin koska ei enää toimi. 20 kapselia ja eipä tuo enää tuntunut juurikaan missään. .

[Don]

Mulle ei ainakaan jäänyt mitään jälkioloja tramalista, annokset olivat siellä 300-500mg pv puolisen vuoden ajan kun respalla sai, kerran viikkoon tiputtaa sen 50mg niin ei pitäisi juurikaan reflojakaan tulla. Tosin minä en silloin vielä harrastanut viihteilyä (enpä ). Kunhan malttaa tehdä sen pudotuksen maltilla niin hyvä tulee.

[Huiko]

Hassua ja hauskaa.

Mulla ramboreflat oli ku elokuvissa herskareflat. Melkeen kolme viikkoa kesti.

Sitten taas unikkoreflat on ollu vaan potemista. Eikä mulla buprereflatkaan ole ollu ku tympääntymistä, kolotusta, ja peiton alla lymyilyä. Noita ramboja tosin kiskoinkin päivittäin kolme vuotta. Muitahan en ole kuurittanu yhteen putkeen ku korkeintaan vuoden.

Ja olihan nuo ramboreflat myös mun ekat opparireflat. (Moni asia vaikuttaa. )

[tRip]

Hyvä postaus trip. Kerrotko vähän sun käyttö historiaa, mihin oot ollut koukussa?

Kiitos :)

Hömm.. Varmaaan ihan kaikkeen maholliseen ollu koukussa, viimesimpänä yks sairaimpia addiktioita: nikotiini.
Ihme masokistista ittesä tainnuttamista överidoseilla, josta ei oikeesti vaan saa mitään (edes sitä rauhaa).
Mut silti joku primitiivivaisto saa tinttaamaan aina vaan uudestaan. Widu, huh.

"Rautalanka kädes katon pupilliin urpoon.."

Kyl se tupakka on oikeestaan paljon parempi.. Sairaakshan se tekee, mut joteki rehellisesti syö elinvoimaa.
Shamaanitupakkaa tietty, jos osais käyttää tupakkaa oikein. Diippii tavaraa.

Opiaatit, lähinnä kodeiini, kulkenu aikojen alusta lähtien, masennusta korjaamaan.
Harvinaista kyllä, osaan myös viettää pitkiäkin kausia olla ottamatta sitä.
Ja emt, mul toiminu aina tosi homeopaattiset nanomillimäärät oikeestaan parhaiten.
Isommilla doseilla oikeen edes diggaile opiaateista, oikeen koskaan ole oppinut sietämään sitä ajanhaaskausta, nuokkua pää tyhjänä, vailla haavekuvia.
Se on mikä mun elämästä tekee just sen miks mä siitä nautin.
Elätellä ja pitää yllä sitä valtavan rikasta sisäistä (haave)maailmaa.
Jonkinlainen autistinen maailma.

Sit.

Stimulantit, eli oikeestaan vaan lähinnä dexamfetamiini..
Ristiriitaisin kaikista.. mun mielenrauha. Oleminen.
Se on mikä tekee elämästä sen et elämä on taas kivaa. Nauttii tekemisestä.
Kunhan vaan muistaa pysyä siinä, et siitä ei saa muutakuin sen keskittymisen, mielekkyys pitää tulla muualta.

Mä nautin suunnattomasti keskittyneisyyden tilasta.. Välillä tuntuu että siitä saan suurinta nautintoa. Elämää keskipisteessä.
Se myös helposti erakoittaa.
Dopamiinihoureinen torakka.

Kaipa se on myös joku psyykkinen suojamekanismi.. se että vajoaa autistiseen kun on omissa oloissaan, sulkee itsensä ahdistukselta.
Tai että ylipäätään on se kyky.
Mä uskon että skitsofrenia on jotenkin 'autistisen' kaoottinen ja ahdistunut puoli.

Onhan se siis vähän kuin miekan terällä tepastelisi.. Stimulantit siis.
Dexellä kun pääsee sinne pyhään keskipisteeseen.

Puol vuottakaan vielä oikein riittänyt korjaamaan sitä innottomuutta ja apatiaa mikä vuosien käytön seurauksena..
Tavallaan masentavaa. Tai kyllähän se elämä sujui.. siitä vaan puuttu se.. No just se. joku. Pikantti.
Ja nautinkin, osin paljon syvällisemminkin asioista, jos vain sai kunnolla jostain otetta.
Innostumisen mieli oli paljon hienovarasempaa ja spontaanimpaa.

Mitä sit jos vaikka asti hautaan.. Yks todellinen ajatus, joka käyny niin monesti mielessä. Niinkun bentsotkin.
Niin voimakkaasti sitonut kaiken mielenrauhansa ja keskittymisensä niihin, et tuntuu vaan niin.... uskoa siihen et tässä elämässä voisin joskus löytää sen pisteen, et löytää niin suuren mielekkyyden elää ja hengittää, ettei niitä vaan tarvi, kun tekemisestä saa kaiken mitä tarvii.

Masentaahan ne.. Bentsot varsinkin. Tai kummatkin. Loppupeleissä..

Voikohan masennuksesta täysin toipua..

Ne on mitä mut tässä betonibunkkerissa pitää bout hengissä.

Ja sit on innostumisen mieli.

Hatsista pidin joku vuoden taukoa, ja nyt taas innostuin. Kuin olisi kotiin tullut. Mun henkinen oppaani.
Se tuo ahdistuksen (fyysisen tai psyykkisen) kautta esiin, mitä pitäis elämässä muuttaa että siitä tulis parempaa. Okei, nyt se on lipsunu vähän peruselintarvikkeeks.
Auttaa olemaan. Opettaa olemaan.

Hyvä korvike tupakalle.
Oikeestaan must tuntuu et ne menee samaan 'henkeen' (siks kait moni tykkää hiisaa med tabac, tai ei ollenkaan kuin tupakkia).

Mä elän sitä henkimaailmaa, et mulle on tärkeetä hengittää oikein.

hmm.. eli aika lääkekäyttäjähän minä. Enemmän pitäs kyl alkaa taas deelei.
Aina väliin kysyn itseltäni tarviinko tätä..
Luonnon keskellä voin karsia monia naamioita.
Sit taas paluu arkeen, ja sanon tahdon.

Sopeutumista.. tää eloonjäämisvietti.

[Opiaate]

Tramalit ollu kyllä taas loistava apu kun oon vähentäny/ollu ilman buprea. Nyt on jemmassa paketti 100mg retardeja ja jonkin verran lyricaa, sirdaludia sekä bentsoja ja ketipinoria. Olin tossa yhden viikon 0.5 - 0.8mg/päivä annoksella. Tiputti vähän toleja ja keho tottui pienempään määrään buprea. 6mg poistin kolme päivää sitten itelle ja muijalle puokkiin. Kummallekin yhdet doset vielä jäljellä. Nyt on semmonen satsi noita trampoliineja että niillä saan pahimmat kolotukset pois. Oon jo niin hyvin alkuun päässy, et loppuun mennään ja kunnialla.

[Petri6]

Tramadoli. Säännöllistä käyttöä (pari päivää putkeen kuukausittain, muuten selvinpäin jos xanorin lääkeköäyttöä ei lasketa) takana joulukuusta asti.
70kpl 50mg kapseleita kuluu parissa päivässä ja koomailun jälkeen alkaa normaali elämä. Mitään vieroitusoireita ei ole tullut, en olekaan neljää viikkoa kauemmin ollut ilman tramadolia. Aina kun eräs tuttu saa lääkkensä hän tarjoaa niitä minulle ja minähän ostan koska tykkään.

Olen aina elänyt uskossa että ei tälläinen käyttö voi aiheuttaa vieroitusoireta kun keho saa olla ilman ainetta melkein kuukauden.
Päätin nyt siis lopettaa tramadolin koska ei enää toimi. 20 kapselia ja eipä tuo enää tuntunut juurikaan missään. .

Ei tietenkään millään parin päivän kuurilla mitään vieroitusoireita tule, sen sijaan psyykkinen addiktio syntyy helposti ja tuollaisella käytöllä tulee sellainen kohonnut kestotoleranssi. Muuten on kyllä aivan älytöntä ja helvetin vaarallista (epileptisen kohtauksen riski) vetää tuollaisia määriä tramadolia. Ihan aikuisten oikeasti subuun siirtyminen olisi paljon turvallisempi vaihtoehto.

[XanTemNoct]

Tramadoli. Säännöllistä käyttöä (pari päivää putkeen kuukausittain, muuten selvinpäin jos xanorin lääkeköäyttöä ei lasketa) takana joulukuusta asti.
70kpl 50mg kapseleita kuluu parissa päivässä ja koomailun jälkeen alkaa normaali elämä. Mitään vieroitusoireita ei ole tullut, en olekaan neljää viikkoa kauemmin ollut ilman tramadolia. Aina kun eräs tuttu saa lääkkensä hän tarjoaa niitä minulle ja minähän ostan koska tykkään.

Olen aina elänyt uskossa että ei tälläinen käyttö voi aiheuttaa vieroitusoireta kun keho saa olla ilman ainetta melkein kuukauden.
Päätin nyt siis lopettaa tramadolin koska ei enää toimi. 20 kapselia ja eipä tuo enää tuntunut juurikaan missään. .

Ei tietenkään millään parin päivän kuurilla mitään vieroitusoireita tule, sen sijaan psyykkinen addiktio syntyy helposti ja tuollaisella käytöllä tulee sellainen kohonnut kestotoleranssi. Muuten on kyllä aivan älytöntä ja helvetin vaarallista (epileptisen kohtauksen riski) vetää tuollaisia määriä tramadolia. Ihan aikuisten oikeasti subuun siirtyminen olisi paljon turvallisempi vaihtoehto.

subuun en koske koska helvetin paskaa mielestäni. Norspania kokeilin (bupre-laastari) ja olo oli vaan liian sekava.
eipä nää tramalit toimi ja henkinen addiktio on kadonnut jos sellainen pieni oli alkuakoina kun sain valveunetkin ramboista.
koskaan ei ole tullut mitään kouristuksiin liittyvää, vain kusilukkoja.

[zerk]

subuun en koske koska helvetin paskaa mielestäni. Norspania kokeilin (bupre-laastari) ja olo oli vaan liian sekava.
eipä nää tramalit toimi ja henkinen addiktio on kadonnut jos sellainen pieni oli alkuakoina kun sain valveunetkin ramboista.
koskaan ei ole tullut mitään kouristuksiin liittyvää, vain kusilukkoja.

Jos ei oo tullu kohtausta niin ei sitä ole tulossakaan, niinkö?

Moni on vedellyt grammojen annoksia tramadolia, ja sitten saaneet 600mg dosesta kouristuskohtauksen. Toleranssin kasvu ei tarkoita sitä, että kouristusriski pienenee.

[Whirl]

Koht kk viimesistä bupre vedoista. Tavallaa tekis mieli ottaa ja tavallaa ei. Jokoha kroppa ois siin kunnos ettei heitä refloi yhestä kerrasta?

[Dexma]

Koht kk viimesistä bupre vedoista. Tavallaa tekis mieli ottaa ja tavallaa ei. Jokoha kroppa ois siin kunnos ettei heitä refloi yhestä kerrasta?

Riippuu siitä kuinka kauan vedit sitä ennen...

Mut siis itellä niin kuukauden jälkeen yhen päivän kuosaus ei refloja tehnyt, mut sit pitää oikeesti pitää se siinä kerta viikossa menossa. Mieluiten ei siinäkään. Bupre kertyy elimistöön sillä tapaa, että yllättävän helposti niitä refloja tulee.

Pari kuukautta kun on ollut ilman niin sit voi vähän helpommin vetää, ehkä jopa pari päivää putkeen. Sinällään itsellä on mennyt nykyään sillain, että kun tulee usein puolikas pallo kiskottuu yhteen menoon niin jos putki on sanotaan kolmepäivää niin masennusta ja pientä kolotusta huomaa sen jälkeen ja nämä oon korjannut aina PIRIIIIILLÄÄÄÄÄÄ tai hatsilla, bentsoilla yms yms. Mut siis. Myöhemmin jos haluaa käyttää hupiinsa niin aina pitäis pitää putket lyhyinä. Yleensä olen ite huomannut, että kuurittamisen sijaan niin pitäis aina sen kolme päivää taukoo yhen päivän kuosauksesta niin on ollut hyvä, mutta... Bupre on tosiaan niin pitkäkestoinen että se uusii kyl sen oppareiden käytön aika helposti. Sit jos on vähän masennusta tai jotain niin vielä suurempi mahollisuus.. Itellä isoin ongelma on se, kun elän aika normaalia työelämää ja oppareilla lasketellaan pirikuoseja ja refloissa ei voi olla töissä niin sit bupre äkkiä menee siihen, että tulee jatkettua kuureja.

Toisaalta oon kait tälläkin viikolla hakemassa puolikkaan bupren ja varmaan kuuritan sen kokonaan...

Bupressa on myös sekin huonoa, että silloin kun on oppari käyttäjä joka tarttee jokapäiväsen dosen niin subu ja metis on jossain määrin ainoot jotka toimii. Sit taas ei opparikäyttäjänä niin bupre toimii VITUN HYVIN. Mut esim entinen opparikäyttäjä kantsis miettiä, että vetäis jotain lyhytkestoisempaa opparia nollatoleihinkin niinkuin oksikodonii tai vaik ihan tramalii ettei niin helposti uusis sitä fyysistä riippuvuutta.

[Whirl]

Koht kk viimesistä bupre vedoista. Tavallaa tekis mieli ottaa ja tavallaa ei. Jokoha kroppa ois siin kunnos ettei heitä refloi yhestä kerrasta?

Riippuu siitä kuinka kauan vedit sitä ennen...

Mut siis itellä niin kuukauden jälkeen yhen päivän kuosaus ei refloja tehnyt, mut sit pitää oikeesti pitää se siinä kerta viikossa menossa. Mieluiten ei siinäkään. Bupre kertyy elimistöön sillä tapaa, että yllättävän helposti niitä refloja tulee.

Pari kuukautta kun on ollut ilman niin sit voi vähän helpommin vetää, ehkä jopa pari päivää putkeen. Sinällään itsellä on mennyt nykyään sillain, että kun tulee usein puolikas pallo kiskottuu yhteen menoon niin jos putki on sanotaan kolmepäivää niin masennusta ja pientä kolotusta huomaa sen jälkeen ja nämä oon korjannut aina PIRIIIIILLÄÄÄÄÄÄ tai hatsilla, bentsoilla yms yms. Mut siis. Myöhemmin jos haluaa käyttää hupiinsa niin aina pitäis pitää putket lyhyinä. Yleensä olen ite huomannut, että kuurittamisen sijaan niin pitäis aina sen kolme päivää taukoo yhen päivän kuosauksesta niin on ollut hyvä, mutta... Bupre on tosiaan niin pitkäkestoinen että se uusii kyl sen oppareiden käytön aika helposti. Sit jos on vähän masennusta tai jotain niin vielä suurempi mahollisuus.. Itellä isoin ongelma on se, kun elän aika normaalia työelämää ja oppareilla lasketellaan pirikuoseja ja refloissa ei voi olla töissä niin sit bupre äkkiä menee siihen, että tulee jatkettua kuureja.

Toisaalta oon kait tälläkin viikolla hakemassa puolikkaan bupren ja varmaan kuuritan sen kokonaan...

Bupressa on myös sekin huonoa, että silloin kun on oppari käyttäjä joka tarttee jokapäiväsen dosen niin subu ja metis on jossain määrin ainoot jotka toimii. Sit taas ei opparikäyttäjänä niin bupre toimii VITUN HYVIN. Mut esim entinen opparikäyttäjä kantsis miettiä, että vetäis jotain lyhytkestoisempaa opparia nollatoleihinkin niinkuin oksikodonii tai vaik ihan tramalii ettei niin helposti uusis sitä fyysistä riippuvuutta.

3 vuotta, mutta noista oikeastaa 1 vuosi "vaa" buprea päivittäin. tää on vitun hankalaa ku mikää muu päihde ei tuo oikee mitää fiilistä niin vaikee korvatakkaa oppareita. Monta päihdettä testattu mut niistä jää aina se jokin puuttumaan minkä opioidit antaa. Joo kyl täs ny oon niin hyvin saanu itteni katkastua kierteestä ettei enää bupree enempi ku kerta viikkoon jospa se viel menis viihdekäyttöön takas oli se vaa niin siistiä ku toimi erilailla. Töitäki niin helkkaristi ny onneksi niin ei täs kerkee kuosata paitsi ny täs ois parit vapaat :3

[Sidney]

Älä helvetissä vedä, jos on vasta kuukausi viimeisistä.
Itsellä oli aika sama tilanne, vajaa kuukausi edellisistä bupreista.

Tuli sitten yhtenä iltana vedettyä buprea, piriä ja brenkkua. Tottakai sitä sitten joutu korjaamaan seuraavan päivän darrankin buprella.
Ja vittu, todellakin iski reflat takas päälle, vaikka annokset oli minimaalisia.
Reflojakin pahempi juttu oli mun mielestä se, että olin taas vähän aikaa oma itseni. Olo oli normaali. Muistan vielä miettineeni, että ei se voi olla bupren ansiota, olihan annoksetkin niin pieniä..
Oli jo kerennyt tulemaan sellanen mentaliteetti, että seuraavaksi oon oma itseni, kun oon kunnolla päässyt irti kaikista päihdykkeistä. Koko homma alkoi kuitenkin alusta, joskin reilusti pienemmässä mittakaavassa. Oloja on taas pitänyt fiksailla itselääkinnällä..

Voitaisiin puhua lisää tosta käytön lopettamisen jälkeisestä masennuksesta, mua se pelottaa tällä hetkellä ehkä eniten.
Toisaalta, mä oon ainakin voinut todella huonosti tänä ajanjaksona, jona kovia huumeita on tullut vedettyä. Toki huumeissa sitä tuppaa olemaan tyytyväinen, mutta silti. Tää on kuitenkin ollut mun elämän onnettomin ajanjakso ja uskon, että pääsyy onnettomuuteen löytyy huumeista. On tässä tietysti kaikkea muutakin ollut. Tuttu tarina varmasti usealle täällä?
Voisi äkkiseltään kuvitella, että tällästen kokemusten jälkeen ei pieni masennus paljoa paina.

Mihin te muut vertaatte tota lopetusmasennusta? Minkä tyyppistä se on?
Elämä vaan ei maistu, vaiko takaraivossa kolkuttelee koko ajan ajatus pahan olon korvaamisesta jauhemaisella onnella?

[Whirl]

Älä helvetissä vedä, jos on vasta kuukausi viimeisistä.
Itsellä oli aika sama tilanne, vajaa kuukausi edellisistä bupreista.

Tuli sitten yhtenä iltana vedettyä buprea, piriä ja brenkkua. Tottakai sitä sitten joutu korjaamaan seuraavan päivän darrankin buprella.
Ja vittu, todellakin iski reflat takas päälle, vaikka annokset oli minimaalisia.
Reflojakin pahempi juttu oli mun mielestä se, että olin taas vähän aikaa oma itseni. Olo oli normaali. Muistan vielä miettineeni, että ei se voi olla bupren ansiota, olihan annoksetkin niin pieniä..
Oli jo kerennyt tulemaan sellanen mentaliteetti, että seuraavaksi oon oma itseni, kun oon kunnolla päässyt irti kaikista päihdykkeistä. Koko homma alkoi kuitenkin alusta, joskin reilusti pienemmässä mittakaavassa. Oloja on taas pitänyt fiksailla itselääkinnällä..

Voitaisiin puhua lisää tosta käytön lopettamisen jälkeisestä masennuksesta, mua se pelottaa tällä hetkellä ehkä eniten.
Toisaalta, mä oon ainakin voinut todella huonosti tänä ajanjaksona, jona kovia huumeita on tullut vedettyä. Toki huumeissa sitä tuppaa olemaan tyytyväinen, mutta silti. Tää on kuitenkin ollut mun elämän onnettomin ajanjakso ja uskon, että pääsyy onnettomuuteen löytyy huumeista. On tässä tietysti kaikkea muutakin ollut. Tuttu tarina varmasti usealle täällä?
Voisi äkkiseltään kuvitella, että tällästen kokemusten jälkeen ei pieni masennus paljoa paina.

Mihin te muut vertaatte tota lopetusmasennusta? Minkä tyyppistä se on?
Elämä vaan ei maistu, vaiko takaraivossa kolkuttelee koko ajan ajatus pahan olon korvaamisesta jauhemaisella onnella?

Joo itelläki vapaapäivät tuuppaa olee vaikeita. tekis mieli tämä tekemättömyys korjata nimeomaa jauhemaisella onnella joka tappaa tylsyyden ja tuo valoa joka asiaan :3
Ny onneks sai taas työelämästä kiinni niin tekemistä päiviksi muutako kelata bupren vetoa aamusta iltaan.

Emt itellä ei ees pahemmi masentanu tuo putken loppuminen. Kroppa ei vaa tunnu oikee palautuvan. ihan poikki kokoaika vaik mitää tee. Kuumottelin nimeomaa että iskee joku pahempi masennus mut näköjää meniki toisippäin

[Dexma]

Mulla ei sillai ole lopetusmasennusta.

Enemmän se on uuden elämäntavan oppimista.

Jossain kohtaa sitä on tottunut siihen, että nukahtaa jossain pirinkiskonnan lomassa, kun alkaa oleen niin vitun loppu. Mulle se on sitä, kun pitäis saada syötyä ilman mässyjä. Mulle se on sitä, kun miettii, että pitäis kotona imuroida, kun ei jaksa kiinnostaa enään mikään normaali.

Se jatkuva akuutti säätö ja akuutti kuosi kun loppuu ja elämästä taas tulee normaalia fyysisellä tasolla niin en osaa käyttäytyä sen kanssa. Motivaation puute asioihin ja se, että pitää aloittaa taas asiat opetteleen tekeen ilman huumeita.

Tietyllä tapaa ite tässä kohtaa olen vain yksinkertaisesti unohtanut sen miten toimia ja elää selvinpäin. Toisaalta täs on 10 vuotta jo rundattu sillä aikaa päällimäisenä mielessä ollut aina pillu ja huumeet. Nyt alkaa pikkuhiljaa kiinnostaan kalastus ja luonnossa oleminen. Se on mun eteenpäin vievä voima. Ne auttaa mua hetkeksi aina, sit kun palaan kaupunkiin ja työelämään niin täällä on liikaa ne huumekuviot lähellä niin sit alkaa vanha käyttäytymiskuvio. Jota en ees kauheesti pistä vastaan.

Toisaalta en kait mä oo ikinä kunnolla onnistunut lopettaan aina jotain menee kehossa.

[Don]

Minulla aika sama tilanne Whirlin ja Sidneyn kanssa ilmeisesti, eli fyysiset viekkarit bupresta takana (tasan 3vk sitten lopetin), mutta se henkinen puoli on ollut todella perseestä. Päivittäiskäyttöä aika tarkkaan vuosi.
Lyrica on ollut tuki ja turva reilun kahden viikon ajan, olen koittanut olla päivän ilman, mutta kun aamulla tulisi nousta sängystä ylös, olo on vaan niin ihanvitunsamaeikinostamikään. Jos ei olisi mitään opiskeluja
tai muuta hoidettavaa, mikä tässä tilanteessa tuntuu ainoastaan lisätaakalta, olisi paljon helpompaa vaan olla chillisti ja pikkuhiljaa toivoa fiiliksen kohentuvan. Noh, tietenkin noi olot voi korjata pirillä. Ja jälkiolot bentsoilla...
Tämä on ollut sellaista jatkuvaa looppia, korjattavaa korjataan toisella, muttei se systeemi tunnu oikein lopullisesti korjaantuvan. Lyricoissa olo on helvetin hyvä viikkojenkin käytön jälkeen, normaali motivoitunut ihminen.

Subua on tässä muutaman päivän sisään alkanut tekee mieli pelottavan paljon ja kun miettii kuinka se toimisi kolmen viikon breikin jälkeen. Mutta se olisi taas kaiken vaivan ja säätämisen vetämistä vessasta alas, takaisin alkupisteeseen. Minun kohdalla tässä pelissä ei ole extra-elämiä. Kun keväällä pidin ensimmäisen vajaan kuukauden breikin, jolloin taisin kahdet vedot ottaa, mutta se pysyi niissä kaksissa jonkin aikaa. Siinä kuukauden
tauon jälkeen sain kaverilta muutaman xonen, piti vaan vetää kerran viikkoon ihan maksimissaan, enemmänkin lääkkeeksi kouluproggisten hoitoon kuin päihteeksi, koska omalla kohdalla subu auttaa keskittymään asioihin
paljon tarkemmin kuin katupore, vaikka olisikin hyvää. Eihän se sitten niin mennytkään, vaan ekasta kerrasta lähtien alkoi 3,5kk päivittäinen putki. Ei kuitenkaan niin intensiivinen kuin talvella, kun rahatilannekkin oli suhteellisen
heikko. Nyt taas ollaan lopettamassa tätä touhua.

Kai sitä omalla kohdalla on taustalla jotain masennusta tai stressiä, suorituspakkoa, mikä edesauttaa käytön jatkamista muodossa tai toisessa. Pari vuotta mennyt näin kokonaisuudessaan. Kyllä sitä selvinpäinkin osaa olla ja on tekemistä mitä tehdä ihan riittämiin, eri asia on vain kun mikään ei tunnu kiinnostavan. Minun mielestä apaattisena selvinpäin elämisenä päivät kattoon räkien on paljon pahempaa elämän tuhlausta, kuin pienissä "avuissa" oleminen
ja saaden nautintoa omista teoistaan ja muiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta.

[tRip]

Subject: Lopettaminen (ja vähentäminen)

Se on vaikeinta.

Mielenrauhaa, sitä mä vaalin. Vaati se mitä hyvänsä, kaikki keinot on sallittuja.
(Sen avulla selviää myös niistä kauheimmista hengenhätä guoseista;-)

Tosi hyvää tekstiä koko juttu!

Sori, doof, halusin quotaa. Mulle tuli tosta vaan niin hyvä mieli.

Mutta siis.

Miettiny kans mistä kaikesta sitä onkaan vuosien varrella selvinny. Vannonu itelleen, et sellasiin kuoseihin enää ikinä päädy.
Synkkää kamppailua kuoleksmä oikeesti, mut mielenrauha aina sit kumminkin voittanu, ja uskaltanu luottaa seuraavaan aamuun.
Elämäni voimakkaimpia ja opettavaisimpia kokemuksia, jotka muuttanu mua.
Elämän vietti on voimakkaampi kun itsetuhovietti. Ja elämä on luotu säilymään hengissä.

Ku kelannu, et ei samperi, en mä kyl halua kuolla huumeisiin, mulla on maailmalle vielä niin paljon annettavaa.
Ei o mun aika viel o lähteä, ja et ihmiset tarvii mua täällä.
Et vaikka mä itteeni varten kait täällä elän, ni muita varten mä täällä kyl elän.

Muutenkin kuoleman läsnäolo on ollut tosi paljon läsnä viime vuosina sekä deeleissä että kuoseissa.
Must tuntuu et sen läsnäolon vaan aavistaa. Kertoo mis menee rajat ku niitä ei oo.
Se ei o sinänsä mitään pelottavaa, se vaan näyttää sen paikan, jos mä päätän jättää tän maailman.
Vähänniinkun mörkö, mut sanojen ulkopuolella.

Ketamiineissa kokenut mustan aukon. Ankeuttajan.
Sienissä Auringon. Elinvoiman.

Se on se polariteetti mitä taustaa vasten mä oon oppinu arvostaan eri deelei ja päihteitä.
Toiset vie sinne mustaan aukkoon, mikä imee elinvoiman, ja lopulta katoaa sinne syövereihin.
Sit taas kohti valoa, on sitä et pysyy sillä kaidaalla tiellä, et tekee kaikkea sitä mikä tuntuu et et tekee oikein. Dokais vaik lasolia aina sillontällöin. Jos se antaa sitä.. mitä elämä virtaakseen vaan vaatii. Pitää elinvoimasena.

Mulla on syntynyt luja luottamus elämään, et kyl se kantaa. Ja kaikki hyvin käy.

[pallokorva]

Kaman käyttö ahdistaa ja haluisi olla selvä, mutta kun on selvänä niin todella usein tulee mieleen et mitä sitä hankkis seuraavaksi... Helvetin ärsyttävää.

Jos nyt viikon pystyn olemaan selvinpäin, olen ylpee ittestäni!

[Sidney]

Missä määrin muilla on ilmennyt opiaattien käytön lopettamisen jälkeistä ahdistusta? Miten olette kokeneet ahdistuksen?

Tässä on vierähtänyt noin kuukausi lopettamisesta ja fyysisiä oireita ei enää ole. Ahdistus sen sijaan on kammennut fyysisten oireiden tilalle ja tuntuu kasvavan jatkuvasti. Mielestäni kyse ei ole esimerkiksi masennuksesta, vaan juurikin ahdistuksesta höystettynä sille tyypillisillä autonomisen hermoston oireilla.

Olen ollut toisinaan ahdistunut useamman vuoden ajan, viimeaikoina kuitenkin lievempänä ja välillä olen jopa kerennyt unohtamaan moiset tuntemukset. Ylläri, viimeaikoina kun on huumeet maistuneet. Käytön aikanakin ahdistusta ilmeni, se kuitenkin juonsi juurensa osittain eri syihin ja lähteisiin, kun tällä hetkellä.

Mahtaako kyse olla normaalista lopettamisen jälkeisestä masennuksesta/ahdistuksesta?
Mahtaako kyse olla bupren mielialalääke -vaikutuksesta, joka on pitänyt ahdistuksen poissa?
Vai liekö kyseessä viimeaikojen tapahtumien ja sattuman summa, eli huumeilla ja niiden lopetuksella ei ole mitään tekemistä ahdistuksen kanssa?
Uskon todellisen syyn löytyvän enemmän tai vähemmän kaikista edellämainituista. Toki mahdollisesti myös jostain muusta.

Kirjottelin aikasemmin tähän topiciin lopettamisen jälkeisistä depiksistä ja siitä kuinka niitä tuli kuumoteltua. Tässä sitä ollaan, tätä on toisinaan vaikeeta händlätä, jopa vaikeampaa kuin fyysisiä vieroitusoireita.
Tuntuu, että nykyään ei ole työkaluja pahan olon prosessointiin. Pahan olon poistamiseen päihteillä kerkeisi muodostua näköjään paljon vahvempi tottumus, kuin olisin arvannut..

[Whirl]

Missä määrin muilla on ilmennyt opiaattien käytön lopettamisen jälkeistä ahdistusta? Miten olette kokeneet ahdistuksen?

Tässä on vierähtänyt noin kuukausi lopettamisesta ja fyysisiä oireita ei enää ole. Ahdistus sen sijaan on kammennut fyysisten oireiden tilalle ja tuntuu kasvavan jatkuvasti. Mielestäni kyse ei ole esimerkiksi masennuksesta, vaan juurikin ahdistuksesta höystettynä sille tyypillisillä autonomisen hermoston oireilla.

Olen ollut toisinaan ahdistunut useamman vuoden ajan, viimeaikoina kuitenkin lievempänä ja välillä olen jopa kerennyt unohtamaan moiset tuntemukset. Ylläri, viimeaikoina kun on huumeet maistuneet. Käytön aikanakin ahdistusta ilmeni, se kuitenkin juonsi juurensa osittain eri syihin ja lähteisiin, kun tällä hetkellä.

Mahtaako kyse olla normaalista lopettamisen jälkeisestä masennuksesta/ahdistuksesta?
Mahtaako kyse olla bupren mielialalääke -vaikutuksesta, joka on pitänyt ahdistuksen poissa?
Vai liekö kyseessä viimeaikojen tapahtumien ja sattuman summa, eli huumeilla ja niiden lopetuksella ei ole mitään tekemistä ahdistuksen kanssa?
Uskon todellisen syyn löytyvän enemmän tai vähemmän kaikista edellämainituista. Toki mahdollisesti myös jostain muusta.

Kirjottelin aikasemmin tähän topiciin lopettamisen jälkeisistä depiksistä ja siitä kuinka niitä tuli kuumoteltua. Tässä sitä ollaan, tätä on toisinaan vaikeeta händlätä, jopa vaikeampaa kuin fyysisiä vieroitusoireita.
Tuntuu, että nykyään ei ole työkaluja pahan olon prosessointiin. Pahan olon poistamiseen päihteillä kerkeisi muodostua näköjään paljon vahvempi tottumus, kuin olisin arvannut..

Joo kans ite mietin tuota ahdistusta. Kokoaika ihan sietämätön stressitila ja ahdistus päällä. Bentsot auta yhtään mitään emt miksi ei toimi sama ku buranaa söis . Lyriikoi söin pariviikkoa ja sillo olo oli kyl vitun mahtava eikä yhtää vetohalui. Ny oli pakko sit ykspäivä sitä bupree ottaa ku olo oli niin saatanan kauhee eikä bentsot ees jeesiny oloon. No onneksi ei tullu vierotusoireita takasi mut eihä toi buprekaa korjannu oloja ku päiväksi kaheksi. Pitäs keksiä jotaki muuta ku en päivittäis käyttöön enään halua takasi. kerta viikkoon max ja thats it. Otin opiksi jo (toivottavasti)

Toisaalta ikävä sitä olotilaa ettei mistää jaksaa välittää paskaakaa sitä vaa heilu vuositolkul bupreissa ja kaikki oli huoletonta elämää.. Ny selvipäi taas alkaa välittää asioista ja vetää iha kauheeta stressiä joka vitun asiasta. Eli eiköhä tää vaa oo lopettamisen takia. Ainaki haluan uskoa niin ei kyl tähä päälle tarvis mtn oikeeta masennusta minkä bupre pitäny poissa näkyvistä.

[Don]

Kyllä aika parantaa psyyken vaivat. Mulla onneksi ole kuin vuosi päivittäistä käyttöä, fyysiset ovat osaltani nyt ohi. Ja myös koko douppaus juttu. Uutta sisältöä vaan elämään ja pois douppi mielestä.

[poppers]

Kaman käyttö ahdistaa ja haluisi olla selvä, mutta kun on selvänä niin todella usein tulee mieleen et mitä sitä hankkis seuraavaksi... Helvetin ärsyttävää.

Kuulostaa tosi tutulta! Ja kun sitä palaa on jäljellä, niin oikeen "ärsyttää" kun pitää käyttää se pois, vaikkei toimi enää, mut ku ei voi olla vetämättäkään. Sit kun se loppuu niin kummasti rupee taas tekeen mieli ja vituttaa, ettei voinut säästää siit pallost palaa pahalle päivää...

Mut meikällä tuli nyt uus ennätys subuttomuudes sen jälkeen, ku oon sitä ekan kerran kokeillu > 10 päivää! Edellinen oli 5 päivää. Mulla on tällä hetkellä tavotteena vähentää. Oon sopinu tietyn summan rahaa ja pallomäärän, mitä kuussa saa mennä ja siinä pysyn, sama vedänkö sen pallon päivässä vai viikossa, se on vaan sit mahdollisesti pois niiltä muilta päiviltä. Siks kuukaudes tulee oltuu vähintää kerran tai kaks useimmiten viis päivää putkeen selvänä. Tai ilman bupree... Tulee sitä sit ehk vedettyy muuta kamaa/bentsoja jos vaan on.

[Don]

Toi on ehkä enemmän sisällön puutetta elämässä, mitä sitten kamalla korvaa. En siis halua mitenkään vähätellä, mutta mun mielestä jos ei ole fyysistä koukkua esim. jarruihin niin homma on ihan asenteesta kiinni. Ja varsinkin asenteesta myös jarruja lopettaessa. Mulla tuntuu menevän jarrujen korvaus sekakäytöllä, mikä on loppupeleissä typerämpää kuin olla vaan esim. bupreissa. Silloin halusi vaan olla "terveenä" eikä homma ollut niinkään boltsin sekottamisesta. Mä oon tähänkin topicciin jo kirjoittanut niin paljon paskaa, ilman oikeata proggista asian suhteen, no en mä vedä enää subua, mutta silti. Vitun kaukana selvästä perusjampasta. No emmä mikään perusjamppa toisaalta haluis edes olla, mut ainakin edes välillä vittu selvinpäin. Oispa joku reset nappi tuolla pääkopassa millä voisi formatoida kaiken doupin jättämän kaaoksen sieltä, olisi paljon helpompaa.

[poppers]

Oon mä fyysisesti kans koukussa, se tuli huomattuu ekan pidemmän pakollisen tauon aikana. Aikasemmin oli 1-3 päivää ilman ja viel oikeen leveilin sillä, miten en oo ees koukussa, kun ei tuu refloi. No, tuli tajuttuu mitä tarkottaa ku jengi sanoo et vast kolmantena päivänä ne olot alkaa... Mut kyl mä pidän omalla kohdalla kuitenki sitä psyykkistä koukkua pahempana. Mul on ollut ihan nuoresta asti pakottava tarve jäädä koukkuun kaikkeen, mikä helpottaa oloa. On siis kaiken näköstä ongelmaa mielenterveyden kanssa ja niihin sairauksiinki kuuluu osaltaan juurikin monesti se päihderiippuvuus. Subun käyttö on mulla itselääkintää, se tekee mut toimintakykyseks, turruttaa, selvänä en pysty sosiaalisiin tilanteisiin, selvänä ei pysty eikä osaa elää jne. Kesti kyl helvetin kauan ees myöntää itelleen tätä tilannetta ja vuoden päivät on selitelly itelleen niitä perus nistivalheita, ettei muka ois koukussa. Toisaalta viimenen notkahdus tuli siinä, kun se käyttö muuttukin itsetuhoseks ja alko rännään ajatuksella, et vie itsensä sillä hautaan, mitä mä vähän edelleen meinaan, vaikka osaltaan tää on kans se mikä pitää mut sieltä poissa. Ristiriitasta, mut mä oon vähän (enemmänki) sellanen ihmisenä.

En mä tiedä, en mä tällä hetkellä edes halua elää ilman aineita, koska elämällä ei oo mulle sen enempää tarjottavaa selvänä. Tää on mun tapa elää ja oisin tyytyväinen siihen, kun vaan sais just noi fyysiset reflat kitkettyy ja käytön pidettyy siinä, että ei joutus stressaan rahattomuudesta ja siitä ettei oo kamaa/pärjäis sen hetken ilmanki. Ellei sit sinne hautaan oo menos.

[Asystole]

RIippuvuusen tunnustaminen on vaikea homma. Itse kielsin kauan olevani riippuvainen. Nyt olen tunnustanut olevani riippuvainen vaikken mitään käytä. Riippuvuus se on henkinen riippuvuuskin. Katkolla ollessa mä sen tajusin.

Minusta tää on aika tärkeä oivallus.

Ite olen kokenut olevani riippuvainen jo 20 vuotta. Koin olevani riippuvainen silloinkin, kun en mitään käyttänyt. En edes alkoholia varmaan vuoteen. Riippuvuus on ja pysyy. Toisinaan se oireilee (käytän) ja toisinaan ei oireile (en käytä). Mutta vähän samalla tavalla kuin alkoholisti on alkoholisti silloinkin kun ei juo, mä koen olevani riippuvainen silloinkin kun en käytä.

Tällä hetkellä riippuvuus oireilee taas vahvasti ja huumehia kuluu koko ajan vaan lisääntyvässä määrin. Eli sinänsä totaalisen väärä ihminen kirjoittamaan ketjuun, joka käsittelee lopettamista ja vähentämistä Mutta suhtautumiseni päihteisiin on niin ristiriitojen repimää, että vaikka lopettaminen / vähentäminen ei ole mulle ajankohtaista juuri nyt, väitän silti tietäväni helvetin hyvin mistä täällä porukka puhuu. Kuten:

Kaman käyttö ahdistaa ja haluisi olla selvä, mutta kun on selvänä niin todella usein tulee mieleen et mitä sitä hankkis seuraavaksi... Helvetin ärsyttävää.

Tämä. Just näin se tahtoo olla mullakin. Tosin kaman käyttö ei tällä hetkellä sanan varsinaisessa merkityksessä ahdista, mutta en mä siitä mitään ylpeyttäkään tunne. Mä olen aika monta kertaa sanonut, että jos saisin yhden piirteen deletoida itsestäni pois, se olisi mun viehtymys päihteisiin. Ihan ehdottomasti. Tavallaan siis ajattelen, että elämä ois aika hiton paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa jos suhtautuminen päihteisiin ois kielteinen. Nyt käytän niitä koska viehtymys niihin on niin suuri, mutta samaan aikaan toivon, ettei sitä viehtymystä olisi. Tosi paljon tulee myös mietittyä sitä, mitä aineita haluaisi kokeilla ja mitä ei. Ja tietenkin sitä mistä niitä saisi. Tavallaan ei haluaisi tällaisia ajatella, mutta kuitenkin niitä vaan ajattelee. Niin helvetin ärsyttävää.

[XanTemNoct]

5mg pameilla lähetään purkaa xanoreita. Seuraavat 10vko on vain Diapamia määrätty. Ekat 2vko 5x5mg päivässä ja sitten pudotellaan annosta.
Pitääkö Diapam oikeasti vieroitusoireet poissa?Eka päivä menossa niin paha sanoa kun kerenny jo aamulla napata 4mg xanoria.
Ja toinen ois että kannattaako ne 5kpl heittää kerralla naamariin aamulla? En usko että yks vitospami kerrallaan poistaisi viekkareita ainakaan ekalla viikolla tarpeeksi nopeasti.10kpl meni tänään testiksi ja ainakaan mitään viihdettä ei irtoa, hyvä näin niin ei mene kaikki kerralla .

[XanTemNoct]

Voi vittu mitä paskaa. Apteekkisopimuksella nää pamit. Eilen meni 50mg ja tänään 100mg ja olo on perseestä. Ei viihdytä, vähän lääkitsee mutta pitää mennä reilusti yli apteekkisoppari annosten. Kaikki loppuu huomenna kunnes ensi viikolla pääsen apteekkiin.


Vois alkaa ottamaan pamia xanoreiden lisänä ja vähentää tolleen eikä kerralla kun ei onnistu.Vituttaa vaan .

[Sidney]

Pari kuukautta lopettamisesta, alkaa elämä voittaa pikkuhiljaa. Muutamana, ehkä yhteensä viitenä päivänä tullut otettua opioideja, mutta se on jäänyt max. kahden päivän sessareihin. Himotkaan ei ole ollut enää ylitsepääsemättömät, vaikka vieläkin kaksi päivää opiaatteja vetää olon muutamaksi seuraavaksi päiväksi aika paskaksi. Varsinkin henkisesti, mutta myös fyysisiä oireita ilmenee.
Addiktina kyllä kyseenalainen tapa vetää mitään näin pian lopettamisen jälkeen, mutta mestarillisena itsepetoksen harrastajana oon toisinaan mukamas oikeuttanut itselleni päivän tai pari ilman ahdistuksen häivää. Tämän tavan poisjättäminen on kyllä to do -listan kärjessä.

Oon lopettanut myös kaikkien muiden kemikaalien käytön, mikä oli loistava päätös. Tuntui, että pienet määrät bentsoja tai lyricaa vaan pahensi mun oloa entisestään. Näiden käyttö ei tosin koskaan ole ollut säännöllistä. Hatsia palaa vielä, muttei sekään ole pelkästään niin mukavaa. Aion lopettaa myös käyhän päivittäisen blaadailun. Oon myös välttänyt monen entisen opiaattinipan kohtalon, eli alkoholismin. Dokaaminen ei ole ollut enää samanlaista, kun ei voi korjata darroja ja morganeita opiaateilla, tai säestää iltaa muilla tajusteilla.

Sokerina pohjalla, ahdistuskin on alkanut helpottaa. Oon harrastanut reilusti itsetutkiskelua ja selvitellyt keinoja ahdistuksen lieventämiseen kemikaalivapain keinoin. Tyytyväisenä voin todeta, että oon jopa jossain määrin onnistunut, tai ainakin olen oivaltanut tärkeitä asioita.
Tullut kehiteltyä uutta duunattavaa itselle ja näinä hetkinä tuntuu välillä ihan hyvältä. Paikoissa ja tilanteissa joissa olin aikaisemmin tyypillisesti opiaateissa tuppaa toisinaan ahdistamaan vieläkin.

En silti tunne vieläkään kummoista ylpeyttä tai vastaavaa. Lähinnä pienet morkkikset mun viimevuosien toiminnasta, tuntuu että moni ovi on jo kerennyt sulkeutua, vaikken mä koskaan pahemmin tunaroinut ja vaan pieni porukka oikeesti tiesi/tietää mun tekemisistä. Koko totuutta ei tiedä kukaan.

Yhtenä vittumaisimmista asioista. Mun tyyli, sosiaaliset taidot, keskittymiskyky, kunnianhimo ja elämänilo jne. ei ole vielä palautunut täysin ennalleen. Tosin kaikki edellämainitut, varsinkin elämänilo on useamman viimevuoden ajan loistanut poissaolollaan.

Ehkä tää tästä.

[psychiCNoob]

Hei hyvältä kuullostaa !

Jatka samaan suuntaan.