Lälläsdee ~1mg

[wRRa]

//E 21:02 tein pieniä lisäyksiä.

Emmä tiä paljon mä tota otin, loppujen lopuks mitäpä väliä sillä ees on. Mut joku 1mg ehkä. Tarkemmin arvioitiin kaverin kanssa että 1200ug. Saattoi olla enemmän, saattoi olla vähemmän. Mitäpä väliä. Suurin osa tekstistä on vaikutuksen alaisena kirjoitettua.

Vaikutusten alkamisessa menee 5 minuuttia. Silloin ilmestyvät ensimmäiset tracerit. Pian menen sänkyyn makaamaan ja koen sen. En tiedä enää kauanko aikaa meni hapon nauttimisesta siihen, että koin sen.

Flash!

Olen jumala. Ykseys. Kaikki. Pelkkä singulariteetti.
Jakaannun kahtia. Hyvä ja paha. Oikea ja väärä.
Tajuntani yrittää selittää itselleen, mitä nyt tapahtuu.
Tässä loopissa olen edelleen. Nää kaikki elämät.
Kaikki nää lukuisat, miljardit elämät, joiden läpi kuljen.
Yritän ottaa selville jotain, mitä ei voi ottaa selville, koska minulla on jo vastaus. En vaan näe sitä, sillä olen unohtanut, kuka todella olen.
Sitä on elämä.

Siitä asti kun yritän purkaa sanoin kokemaani, menen vain kauemmaksi kokemuksesta. Sanat ovat vain yritys jakaa ja lokeroida jotain,
mikä on pohjimmiltaan jakamatonta. Ei ole yhtä, eikä ole kahta. Kaikki vain on. Mutta sille ei ole olemassa sanoja. Koko puhe on pohjimmiltaan yritys selittää jotain, mitä puheella ei voi selittää. Oikeastaan puheella voidaan selittää vain, mitä asiat eivät ole.

Tajuntani on kuin miljoonat ovet, joista jokaisesta voin mennä sisään tai tulla ulos. Missä tahansa ajassa, milloin tahansa. Tajuntani ovet ovat portteja toisiin todellisuuksiin joissa asiat tapahtuivat toisella tavalla, tai jatkuvat tästä eteenpäin toisella tavalla.

Aika ja eri ulottuuvudet risteytyvät ja haaroittuvat jatkuvasti. Ei ole mitään yhtä tiettyä. Vaikka olenkin nyt tässä, kaikki multitodellisuudet ovat silti myös olemassa.

Mä voin itse vaikuttaa kaikkeen. Siis kaikkeen. Se on ihan mieletöntä. Mun omat tulkinnatkin on semmosia, joihin mä voin itse vaikuttaa. Loppujen lopuksi todellisuus ei oo mitään muuta kuin mun tulkinta todellisuudesta.

Todellisuustunneli.

Olen yksi olento joka yrittää ymmärtää itseään ja syntyy siitä yrityksestä ymmärtää itseään. En tarkoita vain tätä pientä minää, vaan sitä suurta minää, joka on kaikkeus. Koko elämä. Mä olen koko elämä. Jumala. Jumala, joka jahtaa itseään.

Alkuräjähdys tapahtuu tässä ja nyt. Me ollaan koko ajan menossa takaisin kohti ykseyttä, kohti singulariteettia, kohti sitä mistä me lähdettiin, jotta tää maailma voisi syntyä uudestaan.

Tietoisuuden säikeet tavoittelee toisiaan. Me yhdistytään. Me ei olla enää kaukana täydellisyydestä, eli tuhosta, siitä pisteestä, jossa kaikki alkaa taas alusta. Meidät tajunnan muruset kurkottelee toisiaan kohti yhdistyäkseen. Liitoksista tulee koko ajan täydellisempiä. Fyysinen etäisyys ei ole enää este. Me on luotu teknologia. Se yhdistää meidät. Mut voidaanko me koskaan päästä takaisin singulariteettiin? Vai lähestytäänkö me vaan sitä aina saavuttamatta sitä kuitenkaan koskaan?

Aika.

Palaan takaisin. Mikä näistä todellisuuksista olikaan omani? Mistä lähdin? Täällä on nämä lukemattomat, loputtomat eri vaihtoehdot ja mahdollisuudet.

"It was just like a flash and the rest of the trip was just me trying to understand what the fuck just happened."

Se on alkuräjähdys. Minä on tää koko vitun universumi. Ei pelkästään minä. Se miksi yleensä kutsun itseäni. Tämä yksi organismi.

[Hieman myöhemmin]

Mikä on mun arvojen mukaista elämää? Minkälaista elämää mä haluan oikeasti viettää?
Mun on hyvä rajoittaa itseäni sen verran kuin tarpeellista, jotta mä saavuttaisin mun arvot. Mun on toisaalta myös hyvä olla samaan aikaan armelias ja myötätuntoinen itseäni kohtaan, eikä ruoskia itseäni siitä, jos en aina pääse päämääriini.

Meditaatio on ratkaisu. Se on ainoa tapa. Ei ole muita.

Havannoi. Tarkkaile. Kaikki on tässä. Ihan kaikki.

Kunpa voisin välittää edes pisaran mun kokemuksesta näillä sanoilla. Mut ei. Näihin sanoihin ei mahdu mitään.

[Dexma]

Tän kokoiset psykedeeli annokset jotenkin jää pitkälti sanaan. Singulariteetti.

Vähän kuin joku painava painais seinää vasten, mutta ei vain pääse läpi siitä...

Mut se kokemus itsessään on jotain niin massiivista, että sillä aikaa on tapahtunut jotain...

Jossain huasca kokemuksissa tuntuuu menevän vähän sillai, että kokemuksen lopussa saa eräänlaisen viimeisen viestin, sitä ennen asiat on abstraktia viestiä omista aivoista, kosmoksesta tai jostain

Mut vitsi. Varmasti oli cool kokemus sul.

[Pristine]

Kuulostaa tosi huikeelta tripiltä. Näitä elämää suurempia oivalluksia.

Meditaatio on ratkaisu. Se on ainoa tapa. Ei ole muita.

Mitä tarkoitat tällä? Ainoa ratkaisu ja tapa mihin?

En saanu oikeen selvää oliko kyseessä hyvä vai huono matka (voiko sitä oikeen määritellä?), mut toivottavasti nautit

[wRRa]

Hyvä vai huono? Pikemminkin sanoisin matkanneeni pisteeseen, joka on hyvän ja huonon tuolla puolen. Hyvä ja huono. Mut ei hyvä eikä huono. Mun set & setting oli kyl täydellinen.

Joo, ei sanoilla voi selittää ymmärrettävästi. Saman kokenut voinee jotenkin ymmärtää.

Tietoisuus on avain. Meditaatio on työkalu. Psykedeelit palauttaa mut aina takaisin sinne, mistä mä lähdin. Mut jos mä haluan oikeasti päästä singulariteettiin, laajentuneeseen tajuntaan, meditaatio on ainoa keino. Läsnäolo, tarkkailu, havannointi. Kaikki vastaukset on jo mulla. Mä en vaan nää niitä, koska mä en ole tarpeeksi läsnä.

En mä osaa selittää tätä sanoilla. Kyse on aistimuksista. Kaikki on yhdessä aistimuksessa, kaikki, koko maailmankaikkeus, alkuräjähdys, kaikki. Meditaatio on aistimusten havannointia.

Mä tiedän tän siks, et oon ollut meditaatioretriitil ja koin siel jotain samanlaista.

Mut joo. Tätä on varmaan vaikee ymmärtää, jos ei ole kokenut samaa. Tietäjät tietää.

[Pristine]

Hyvä vai huono? Pikemminkin sanoisin matkanneeni pisteeseen, joka on hyvän ja huonon tuolla puolen. Hyvä ja huono. Mut ei hyvä eikä huono..

Uskalsin vähän odottaakin jotain tällästä vastausta. Itsellänikin kaikki syvimmät psykedeelikokemukset ylittää aika hyvin nää polariteetit.

Mä oon ainakin henkilökohtaista elämääni miettien tullut ihan samaan oivallukseen siitä, että meditaatio on ainut 'ratkaisu', mutta toisaalta se ei myöskään ole välttämätöntä. Paradoksaalista. Nykyään ite kuitenkin tuntuu, että ei voisi elää ilman sellaista jatkuvaa säännöllistä pysähtymistä ja pelkkää olemista. Mä saan tosi paljon irti vaan istumalla huoneessani tuntikausia silloinkun ei huvita tehdä mitään muuta ja sittenkun jokin tarve tai halu tulee tehdä jotain on siihenkin entistä enemmän energiaa ja virtaa. Todella moni mielen ehdollistumista on vähintäänkin muuttunu ja suurelta osin myös kadonnut kokonaan tässä viime aikoina. Kyllä se kannattaa. Kokemus on kokija.

[VXA]

Mut joo. Tätä on varmaan vaikee ymmärtää, jos ei ole kokenut samaa. Tietäjät tietää.

meitsi tajuu, kiitos tästä. uskon että hyötyä.