Jungilainen uudelleensyntymä

[Psyyke]

PROLOGI

Kävin viime viikonloppuna kahden toverini kanssa vetämässä sieniä ja kannabista. Olen kokeillut sieniä vain kerran tätä ennen, kannabista useasti. Sieniannos oli tällä kertaa kuitenkin suurempi - viimeksi kyseessä taisi olla jotain 0,5g tällä kertaa kyseessä oli 2g.

Kutsun tässä tapauksessa ensimmäistä kaveria, jolta sain sienet, Oppaaksi ja toista kaveria, joka oli mukana polttamassa pilveä, Tarkkailijaksi. Opas oli koko tapauksen ajan selvin päin.

* * *

Alussa taisimme olla kavereideni kämpillä kuuntelemassa King Crimsonia ja katsomassa visuaaleja tietokoneen ruudulta. Tässä vaiheessa vaikutukset olivat vähäisiä, vain pientä väsymystä. Laitamme musiikin pois. Menimme parvekkeelle polttamaan pilveä. Kaikki alkoi hidastua. Minulle tuli hyvin voimakas assosiaatio, että olin sisällä Andrey Tarkovskyn ohjaamassa elokuvassa.

Alamme valmistautua lähtöön ulos. Eteisessä huomaan, että varjot ovat muuttuneet violeteiksi, aivan kuin silmieni edessä olisi jokin violetti filtteri.

Olemme ulkona. Huomaan, että puiden varjot liikkuvat oudon eloisasti. Tuuli kuulostaa siltä, kuin siihen olisi pistetty flanger-efekti ja paljon kaikua.

Saavumme metsään. On pimeää. Kuljemme jonossa, Opas ensimmäisenä, minä keskimmäisenä ja Tarkkailija takana. Yhtäkkiä tuntuu kuin Opas olisi hävinnyt pimeyteen. Näen pimeydessä oudon varjomaisen hahmon, joka seisoo aivan lähettyvillä. En ole varma kuka tai mikä se on. Menemme Tarkkailijan kanssa lähemmäs, kunnes näen Oppaan hahmottuvan taas omaksi itsekseen pimeydessä.

Puistossa (sijaitsee jossain päin Helsinkiä, Etelä-Haagassa) on puinen siltapolku joka päätyy eräänlaiseen neliömäiseen terassiin, jonne jäämme istumaan ja poltamme lisää pilveä. Huomaan, että puiden oksat alkavat muuttua suuriksi spiraaleiksi.

Paikalle saapuu kolme muukalaista, nuoria miehiä, itsemme ikäisiä (20-24) kaikki. Esittäydymme kaikki toisillemme, mutta unohdamme samantien uudet nimet. Sitten esittäydymme uudelleen niin, että kättelemme kaikki toisiamme ja tällä kertaa muistamme.

Kysyn, ovatko pojat aineissa. He sanovat, että ovat vetäneet sieniä. Nauramme yhdessä yhteensattumalle.

Juttelemme siinä niitä näitä, kerromme mistä tulemme ja mitä teemme. Kysyn, näkevätkö hekin puiden oksissa spiraaleja. Yksi heistä nauraa ja sanoo näkevänsä.

Alamme syödä. Pojilla on mukana hedelmiä. Meilläkin on mukana muutamia, lisäksi meillä on vettä. Tarjoamme kaikki toinen toisillemme erilaisia hedelmiä niin, että kaikki huomioidaan jatkuvasti. Kerron pojille japanilaisesta tavasta, jonka mukaan vieraissa ollessa tulee jatkuvasti vahtia kaverinsa saken (viinan) määrää, ettei se pääse loppumaan. Kuuluu hyviin tapohin. Totean, että tilanteessa on aika mukavan kommunistinen fiilis. Kaikki nauravat.

Hedelmät maistuvat äärettömän hyvältä.

Lopulta pojat lähtevät ja mekin lähdemme. Kättelemme ja sanomme näkemiin. Jatkamme matkaa.

Alkaa sataa.

Saavumme kallioille. Kiipeämme kallioita pitkin ja minusta tuntuu, että tämä on se paikka, jossa ihminen kohtaa pelkonsa. Jostain syystä olen hyvin varma, että täällä synnyn uudelleen. Tunne siitä, että olen sisällä jonkinlaisessa elokuvassa muuttuu yhä vain vahvemmaksi.

En tunne ympäristöä lainkaan. Yhdessä vaiheessa Opas ja Tarkkailija alkavat väitellä siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Huomaamme, että olemme eksyksissä. Tunnen oloni toivottomaksi. Jatkamme matkaamme päämäärättömästi.

Tässä eksymisen tilassa huomaan, kuinka etäinen olen ollut koko elämäni ajan ihmisille. Huomaan, että olen vältellyt yhteyttä muiden ihmisten kanssa ja näin ollen muuttunut heille eräänlaiseksi auktoriteetti-hahmoksi tai muutoin pelottavaksi ihmiseksi. Tunnen rakkauden maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan vuotavan lävitseni. Tuntuu, kuin olisin muuttunut ihmisenä totaalisesti.

Tässä vaiheessa muistikuvani ovat vähäisiä ja epälineaarisia. Muistan vain välähdyksiä.

Kävelemme metsässä. Kuulen kaikuvan oudon huudon ja säikähdän. Tullessamme lähemmäs näemme, että huudon päästi joukko nuoria tyttöjä. Minun korvissani huuto kuulosti enemmänkin joltain hyvin epäinhimilliseltä olennolta.

Olemme maanalaisessa kammiossa. Minulla on tunne, että tämä kammio johtaa alitajuntaani. Tutkimme kammiota Tarkkailijan kännykän valossa.

Alan laulaa. Laulan mitä mieleeni tulee, missä melodioissa tahansa. Kaverini katsovat minua ja Tarkkailija liittyy hyräilemään kanssani.

Huomaan paastoavani jotain proletariaatista, tasa-arvosta ja inhimillisyydestä. Joensuulainen kaverini soittaa minulle ja selitän hänelle hyvin jylhin sanoin, että olen juuri tripeissä ja että tapaisin hänet sitten, kun tulen takaisin Helsingistä.

Olemme alikulkutunnelin alla. Minua väsyttää. En jaksa enää kävellä. Menen makaamaan maahan. Tuntuu, että aika hidastuu. Yhtäkkiä huomaan Oppaan jo sanovan, että olen ollut tässä vaikka kuinka kauan ja että olisi aika jatkaa matkaa. Me nousemme.

Tripin aikana keskustelimme lähes taukoamatta aika filosofisista aiheista. En muista tarkkoja yksityiskohtia, mutta muistan esimerkiksi, että väittelin Oppaan kanssa siitä, onko hänen näkemänsä katulamppu sama kuin minun näkemäni ja toisekseen, onko katulamppu kaunis vai ruma. Minä pidin katulampuista. Opas ei pitänyt niistä läheskään yhtä paljon.

Palaamme alikulkutunnelin luokse pitkän matkan jälkeen. Muistan, että tuossa menin makuulle. Mietimme, millainen reissu olisi ollut, mikäli olisin jäänyt paikoilleni. Pystyn kuvittelemaan itseni makaamassa alikulkutunnelin lattialla hyvin elävästi.

Sataa kaatamalla. Saavumme dyykkauspaikalle ja alamme kahmia syliimme ravintoa - löydämme muunmuassa ananaksen ja ison kesäkurpitsan.

Kun palaamme takaisin sisälle, olemme aivan likomärkiä. Valmistamme itsellemme voiton aterian, joka koostuu grillatuista vihanneksista ja kanasta. Ennen tätä vedämme vielä Tarkkailijan kanssa viimeisen jointin ja keskustelemme metafysiikasta. Keskustelu päättyy toteamukseen, että kaikkeus on yhtenäinen, vaikka ihmisten havaintoja ei voidakaan suoraan sovittaa yhteen todellisen, aistien ulottumattomissa olevan todellisuuden kanssa (mutta tämä johtuu vain ihmisaivojen kapasiteetin rajallisuudesta, ei todellisuudesta itsestään).

Kun herään seuraavana aamuna, aurinko paistaa kirkkaana. Minusta tuntuu, että kaunis sää on hieno kontrasti ja lopetus eilisen hirmumyrskylle jonka koin tripeissä.

* * *

EPILOGI

Kaiken kaikkiaan kokemus oli mieluisa ja äärimmäisen inspiroiva. Sain tripin jälkeen voimakkaan innon kirjoittaa uusi elokuvakäsikirjoitus tuon tripin pohjalta. Lisäksi koin vahvan vakaumuksellisen uudelleensyntymän - vaikka olinkin jo pitkään pitänyt mielessäni erilaisia ajatuksia yhteiskunnasta, tuntui, että tripin jälkeen opin tuntemaan sosialismin olemuksen huomattavasti selkeämmin. Ylipäätään koin, että yhteyden ottaminen muihin, lempeys ja välittäminen muuttuivat huomattavasti suuremmiksi arvoiksi elämässäni. Näin elämän hyvin selkeästi - yksittäisten hetkien toisiinsa liittämänä jatkumona - menneisyys ja tulevaisuus muuttuivat mielessäni hyvin fiktiivisiksi käsitteiksi. Oleelliseksi muodostui se, mitä on tällä hetkellä, juuri nyt.

[Pristine]

Kiitos, tää oli mukava kokemus lukea

Oleelliseksi muodostui se, mitä on tällä hetkellä, juuri nyt.

Ja tiivistääkin kaiken