Dxm 750mg + paja = WTF

Dekstrometorfaani
Illuusio

Dxm 750mg + paja = WTF

Post by Illuusio »

Hellurei, ajattelin yrittää kirjoittaa jotain stooria eilen koetusta, 3P:n keskivahvasta (Vai vahva?) kokemukseta. Muistikuvat on hiukan hämäränpeitossa, sekä ajantajukin vituillaan.

Päivä alkaa sillä, että lähdetään paikkakunnalta toiseen, kämppään, jossa erottelu tapahtuu sekä saadaan jengiä kasattua. Soodatuhkat uunissa lähdettiin metsästämään Ressupulloja yhden kaverin kanssa, sanotaan vaikka (Herra A). sitten liittyy seuraan (Herra B) ja lähdetään hakemaan hatsia. Kämpillä kaikki on valmista, sekä seuraan on liittynyt nyt 5henkilöä lisää. Erottelu alkakoon, kaikki menee niinkuin pitääkin, ja poltettiin semi-akuutti jointtikin jossain välissä. Dexmit valmiiksi annosteltuna ilta on valmiina alkamaan, joten kittaamme tämän vitun happamen virtsan makuisen nesteen alas. Itse jouduin kakomaan juomista paljon, toiset jäbikset sai sen alas ilman suurempia ongelmia.

Tripin alku: N. 15min juomisen jälkeen, tulee pilvisen ja kännisen olotilan sekoitus puskemaan, oli myös helvetin kuuma. Tästä abaut 10-15minuuttia, niin paha olo alkaa valtaamaan kehoa, tuntui kuin olisi kaatokännissä sekä oksettaisi paljon. Lyyhistyn pöntölle, ja laattaan, se ei oikeastaan tunnu miltään. Juon hörpyn vettä ja siirryn parvekkeelle, harmittaa ettei olo helpottunut kokonaan, vaan paha olo jatkui, ilman kaatokännioloa. FUM. Mitä tapahtui ? Äskön tulin vessasta, ja nyt olen parvekkeella yökkäämässä eikä mitään havaintoa siirtymä-vaiheesta. Herra B kävi myös kakomassa parvekkeella, ja porukkaa ramppasi savukkeella. En tiedä kauan siellä olin, tuntui tunnilta, mutta varmaan kumminkin alle 10minuuttia. Siirryn sänkyyn, käsken kaikkia olemaan hiljaa ja laittamaan musiikin helvettiin koska Musiikki alkoi oksettamaan, koska pyörin sen mukana erittäin epämiellyttävästi.

Nyt alkaa sota, vaikka en liiku, niin helvetin raskasta vain maata. Kävin päänsisäistä helvetin isoa sotaa siitä, että pahaolo menisi pois. Hetken päästä alkaa jo helpottamaan, mutta vaihtelevasti niin, että lyhyin väliajoin olo muuttui hyvästä pahaksi ja toisinpäin. Tässä vaiheessa alkaa meno olla liian rajua, makoilin sängyllä aivan koomassa, enkä kyennyt puhumaan mitään, en liikkumaan, enkä mitään, toisten ihmisten puhe oli syystä tai toisesta häritsevää. Saatananmoinen jano, mutta ei jaksa liikkua, yritän kysyä yhdeltä paikaltaoliajta vettä, se meni jotenkin näin: " Hsaa ! haeskho shä mule vet ämmmm.. " Tajusi kumminkin hakea vettä, mutta en uskaltanut juoda sitä koska kuvittelin siinä olevan dexmiä. Hei.. Mullahan on jo neutraali-olo JES! paha olo on ohitettu, yritän sanoa sitä muille koomaajille, mutta en kyennyt sanomaan sitä vaan huusin. " JES!!! "

Huippu: Tästä alkaa se kohta, mitä jo kauan odottanut, rento, suhteellisen pieni porukka, hyvä fiilis. Lähden hakemaan vettä, ja tajuan samantien, mitä tarkoittaa robokävely. Kävely oli aluksi erittäin hankalaa, mutta silti huvittavaa sekä outoa. Kun join vettä, tuntui että menen veden sisälle, johtuen tosin varmaan kraanan tuottamasta äänestä. Vesi ei maistu miltään, raikas, mutta silti maistuu ilmalle. Kuiva suu ei paljoa hellitä. Hehheh, alan jo oppia robokävelyä, tämähän on kivaa. Sitten alkaa tulemaan toistuvasti sitä mitä kävi jo kerran, lähden keittiöstä ja yhtäkkiä vain säpsähdän jostain ihan eri paikasta. epätodellinen, mutta silti mukava olo. Menen sänkyyn, laitan silmät kiinni, josta seuraa elämäni mind-fuckaavin tilanne. heheh.. Mitä vittua tapahtui, laitoin äskön silmät kiinni ja nyt ihan yhtäkkiä olenkin jointtiringissä. :shock: En oikeastaan muista miten pilvi vaikutti, mutta sen muistan että robokävely muuttui unissäkäveliäzompiksi. Havahtelin n.5 sekunnin välein siihen että kävelen kädet edellä, heiluen, sekä slow-motion tyylillä. Kaikki on niin hidasta, ja kävely taas vaikeutuu, käveleminen oli jo suoritus. Aina kun olin menossa johonkin, katse ei löytänyt oikeaa paikkaa, ja kun löysi, niin se tuntui epätodelta ja menneisyydeltä. Ja taas, hups. Olenkin sängyssä, huutamassa yhdelle paikallaoliosta että on hiljaa. En voinut käsittää tapahtumakulkua. Mindfuck on dexmin synonyymi, oikeesti. Keskutelu onnistui ja ei onnistunut, pystyin puhumaan semihyvin ilman söngerrystä, mutta mulla ei itellä ollut mitään hajua mistä puhun, huulet vain liikkua ja huomaan että puhun ihan jostain väärästä aiheesta. Voi vittu, herra A: alkaa flippaamaan & luuppaamaan, pitäisikö huolestua ? Mainitsen että hän on ottamassa vasta toista kertaa dexmiä, ja niinkuin minäkin, ensikertaa yli 450mg dosella (Hän otti n. 800mg) minullakin vain muutama kokemus takana.

Seuraava tunti meni lähinnä makoillessa, biisien kuuntelulla, pajalla, euforialla, ja keskustelulla(Jos sitä voi siksi kutsua). Kaikki meni silti ohi, en tajunnut oikeastaan mistään mitään, mutta ei minulla deliriuma ollut läheskään. Herra B tuijottaa kattoa, herra A yrittää käydä läpi kokemaansa ja looppaileen taas, hokee jotain että onko tää vaarallista ja että kuoleeko hää jne. Sain hänet rauhotettua. (väliaikasesti) Tarinan kompastuskivi tuli vastaan, mä en muista hyvin trippiä. Unohdin meinaan sen tripilläkin n. 200kertaa että minkälainen tää olo on, suljin silmät, näin jotain, puhuin jollekkin siellä missä ikinä olenkaan. Mutta välittömästi kun avaan silmän, niin alkaa closed-eye hallut hämärtymään, ei muista kunnolla mitä siellä oli. Minuutin päästä ei mitään tietoa siitä. Muistan vain kerran, kun kävin jossai kaivoksessa, lensin puiden korkeudelta erittäin kovaa tunneliin, jossa oli pimeää ja harmaata. Tein luolassa jotain, mutten muista mitä. Mennään polttamaan spliffi parvekkeelle, olen ihan horroksessa enkä oikein kykene ajattelemaan mitään. Kävelen vain. Herra B ja A näytti ihan yhtä hämmentyneelle kuin varmaan itsekkin. Parvekkeella on kylmä, mutta kylmyys ei tunnu epämiellyttävälle.

Laskut: En todellakaan pysty muistamaan illan kellonaikoja, tai että mikä asia tapahtui ennen mitäkin, mutta muistaakseni n. 4h jälkeen alkoi laskemaan, sen huomasi sillä että pystyin muodostamaan järkevää puhetta ilman että se tuntuu mahdottomalta. Jutellaan niitä näitä, edelleen erittäin kuoseissa, mutta siihen alkoi saamaan otetta. Error. Blackout, en muista mitään. Anyway, joskus Kahen jälkeen(????) ilta alkaa päättymään. poltetaan vielä parit putket bongista, ja jengi alkaa pikkuhiljaa hipsimään poijes. Itse jään kämpille missä trippailtiin yöksi. oho, Herra B: on lähdössä. Sanoi olevansa vain pilvessä ja kykenee lähtemään, mutta seuraavana päivänä sain kuulla, että matkalla himaan hänelle puski dxm takas päälle. Oli kuulemma aika seikkailu :D. Ennen herra B:tä asunnosta poistua muistaakseni jo pari kappaletta ihmisiä( :mrgreen: ). Kämpille jäi omistaja(hra A), minä, ja kolme muuta.

Herra A alkoi sekoamaan, ja nyt olin siitä jo vähän huolissani, koska looppaukset oli pahempia kuin aikasemmin ja itselläni oli jo n. 45min ollu laskut. Hän ravasi neuroottisesti huoneesta toiseen hokemalla seuraavia kysymyksiä.

" Oonko mä kuollu "

" Oonko mä seonnu ? "

" Nytmä oon psykoosissa "

" Sä oot pelottava "

" nyt mä kuolen "

Jne.... Annan Herra A:lle xanorin ja käsken nukkumaan, nyt poistuu (vai poistuko jo ennen tätä?) yksi henkilö. Ja toinen katsoo yödösäaikatauluja. Yksi on sammunut, toinen ihan sekasin. yritettiin herätellä sammunutta että hän lähtisi dösäaikataulumiehen ( :D ) kanssa samaa matkaa, mutta siitä ei tullut mitään, ja päätettiin että kattoo jos se siitä kohta heräilis. Dösäaikataulumies poistuu, itse jään sohvalle toiseen huoneeseen, Herra A yrittää omasta tilastaan huolimatta herätellä sammunutta (hänkin muuten nauttinut 150mg dexmiä) Ilmeisesti hän siinä onnistuu koska sammunut ilmestyy olohuoneeseen, ja alkaa selittämään että irtautu kehostaan jne, unohtui muuten mainita että Ko. henkilö oli sitä ennen ollut myös osittain huolestuttavassa tilassa, hän itki vähän, eikä reagoinut puheeseen. Mietitytti että hänellä on SSRI- lääkitys päällä, että oliko dexmi huono idea. No, heränneenä hän kertoo että tuli ihan totaalinen blackoutti, eikä edes tiennyt missä hän on. Poltettiin siinä röökit ja alettiin katsomaan dösäaikatauluja, josta ei tullut mitään, koska en ymmärtänyt miten sitä käytetään. Sanon herra A:lle että antaa avaimet että lähen näyttää missä on dösäri, mutta A oli semmoisessa kuosissa, että ainot mihin hän kykeni oli " ÄRhmmm Arghhh Menhä VASEMMALLE!!! mmmmhh.. Äh. oheighog " Sain topuutettua hänet jotenkin ylös, mutta ei hän löytänyt avaimia.Sanoin että jää eteiseen oviauki koska en luota että pystyt avaaman minulle oven.

Samantien kun lähden rappuun, menee ovi kiinni ja kuuluu taas tuttu möngerrys. Vittu, se ei saa sammua. Näytettyäni tien "sammuneelle" lähdin takaisin sisälle. *kop kop* Ei piihdastukaan. Kiroan jo mielessäni että vittu mitä se flippaa, epäröin että ei ollut hyvä idea jättää hänt yksin, muttei hän halunnut tulla mukaan saattamaan. Ovikellonsoiton jälkeen hän, luojan kiitos, avaa oven. Arvatkaa mitä hän tekee ? Leikkaa metallisella voiveitsellä jugurttia. Vaikka tilanne kuulostaa hauskalle se ei ollut sitä. Huomatin hänelle asiasta, jonka jälkeen hän heittää mysliä jugurtin päälle ja jatkaa leikkaamista. Huomautan tästä uudestaan, hän sanoo "oho" ottaa lusikan, ja alkaa syömään sitä normaalisti. Ei pystynyt kyllä syömään loppuun. Taas sama luuppaus jatku, kyseli minulta että onko hän seonnut jne, pitkän " Kaikki on ok " jankkaamisen jälkeen, sain hänetkin rauhotettua. Menen sohvalle, laitan silmät kiinni, ja mietin että huhhuh, olipa ilta.

Afterglow/seuraava aamu: Herään ihan normaalisti n. 9h nukkumisen jälkeen, harmikseni en muista mitään unista. Heikottaa vähän, mutta ei paljoa. Fiilis vähän motivaatiomaton. Hetken heräiltyäni alan pommittamaan Herra B:tä että tulee polttamaan myssyt, koska arvelin hänelläkin olevani sama heikotus. Hatsia teki ihan vitusti mieli. Mentiin Herra A:n ja B:N kanssa ihmettelemään eilistä, ja polttamaan pilveä. Pilvi kolahti ihan vitun mukavasti, fiilis nousi ihan saatanasti. Sanotaanko näin että nyt olin todellakin "high" Uskoisin sen johtuvan afterglowista, koska se erosi normaalista pilvestä jonkun verran ja saman huomasi Herra A ja B. Vieläkin on hiukan hidas olo, mutta eiköhän se tästä.

Pakkoa sanoa vielä, että harmittaa että muistikuvat on liian hämäriä, ja tänne olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta pää lyö vähän tyhjää. Itse kokemus oli mielestäni varsin positiviinen, mutta alussa n.40min kestävä nausea oli aika hirveä. Mutta tulen silti vielä ottamaan tätä varmasti, mutta en nyt ihan lähitulevaisuudessa näin paljoa ota. Jotenkin tuntuu että tämmösil annoksil alkaa huomaamaan aineen terveellisyyden. :D (Herra B otti about 600mg)

Loppukevennys: http://i8.aijaa.com/b/00948/13123467.jpg :up:

Varastin kuvan törkeästi Herra B:ltä joka on myös vaulttilainen, ja kuvakin löytyy vaultista muuallakin. :mrgreen: