Tossa kesän alussa tosiaan innostuin juomaan dxm aluksi vähemmän sitten taas enemmän ja kun jokuaika oltiin jo trippailtu (puoleen kesään asti) liian usein, alkoi huomaamaan jo vaikutusta todellisuudentajussa ja näkökentässä, noh se tuntui menevän ohitse ja viihteily jatkui. Puolen kesän kohdilla festareilla alkoi mennä diipiksi, annostelin 1200mg drinkin kaverin luona aika lähellä festari aluetta, siinä polteltiin ja aloteltiin porukalla, kun olimme lähdössä kävelemään festareille join tuon drinkin siinä ja sitten menoksi.
Festari alueelle päästyä alkoi olla jo hurja olo paikka oli täynnä ihmisiä jotka olikin yhtäkkiä kääpiöitä tai sitten että paikka tyhjeni kokonaan ja jäin yksin, sain kuitenkin jotenkin kiinni vielä ajatuksesta että "olen tripillä pysy kasassa". Päästyäni jonoon missä tarkistettiin ranneke yms että pääsee katsomaan esityksiä, alkoi kuulumaan mielenkiintoinen surina joka kuului takaani, siinä väkijoukossa katselin taakse mutta käännettyä päätäni ääni kuului taas takaani ja voimistui kokoajan ja siks syke hakkas lujaa ja alkoi jo jännittämää, sitten surina lakkasi yhtäkkiä ja näin kun eteeni siinä festarialueella ilmestyi todella kirkas portti johonkin kauas, johonkin mihin en ole koskaan dxm tripillä saanut tilaisuutta mennä, no myrkkyä nauttineena en tiennyt onko se oikeasti siinä vai ei, yhtäkkiä tuli ajatus siitä että näkevätkö muutkin tämän ja yritin katsoa muita ihmisiä että katsooko ne samaa porttia kun minä mutta en saanut siitä selkoa koska ajatus siitä katosi heti kun näin että jack sparrow räkii takana olevan naisen naamaan (tämä jäänyt jotenkin lujaa mieleen en tiedä miks).
Oli outoa kun viimein sain ajatukset kasaan ja lähdin kävelemään tätä porttia päin niin huomasin että oloni paranee joka askeleella kun meen lähemmäs porttia, portin juurella tuntui olevan pakkasta ja euforia oli kovempi kun MDMAsta, jalat tuntui olevan jäätynyt kiinni maahan. Samaan aikaan pelotti.. Sain lopulta astuttua portista jolloin kaikki hyvät ajatukset, se taivaallinen euforia mitä portti toi KATOSI.! Yksinkertaisesti kaikki pimeni... Silmissä vilisi jotain "videota mun elämästä" ei jääny päähän että mitä mutta mielikuva mulla on siitä että mun elämä siinä pyöri.... Ei missään mitään tuntoa saatika ajatusta siitä kuka olen miksi olen.... Tuntui kun olisin kuollut....
Ajatukset olivat jo sen verran palanneet että sain ajateltua ajatuksia että missä olen miten olen ja mitä on tapahtunut tajusin että en näe vielä, veikkaan että näkökin piti etsiä jotenkin koska heti kun ajattelin että silmät ei toimi nii ihan sekunttien päästä alkoi toimimaan, oli ihana tunne tuntea että on hengissä, kun olin hetken katsellut ympäriinsä havahduin että kaikki ei oo ok vaikka selvisin, DXM ei tolloin enään voinut potkia koska trippasin koko yön ja herättyäni henkiin oli aamu leirintäalueella. Tuon illan jälkeen olin omissa ajatuksissani ja näin hallusinaatioita ilman mitään aineita enkä tajunnut niiden olevan halluja.. esim että kämppä täynnä kavereita koko päivän ja ollu tosi hauskaa yms. mutta oikeesti ollu yksin, sit yks tyttö ilmesty yleensä joka paikas, sillä oli kahta eri väristä pukua toinen ei ollut pelottava toinen oli, välillä tyttö halus pahaa ja laitto mut pelkäämään aivan vitusti.
Kaverit tajus aika nopsaa että nyt ei oo hyvä ja ne koitti kysellä multa sillon että mitä aattelen nään ja että tajuanko ite et ei oo ehk hyvi kaikki mut jotenki sillo oli kaikki ok omasta mielestä, olin vaan sillai et koomasin seinää ja saatoi alkaa yhtäkkiä nauramaan ja ihan omissa maailmoissa mutta kävin salilla ja kaupassa kävin ja muut sain hoidettua. Festarien jälkeen seuraavan kerran ku poltin savut niin meni jotenki aivan vitun sekasi, olin kaverin kyydis etupenkillä ja yhtäkkiä alan painamaan päätä sitä niskatukea vasten ja kuulostan siltä etten saa happea ja kurkku "vetäytyny" sisäänpäin, koska katoin apukuskin peilistä ittee ja näin et sellane hallu hahmo mitä näin niin on veitti mun kurkulla ja painaa sieltä takaa sitä kurkkua vasten, säpsähdin ja pelästyin mutta ajatus tapahtuneesta katos hetkenpäästä jonnekki syvälle. Tämä tila kesti sen melkein puolivuotta ja tuona aikana hallusinaatiota puski joka päivä aamusta iltaan, välillä meni lujaa mutta osaksi oli lepposta oman mielen kanssa esimerkiksi kun istuskeli vaikka kaverin luona sohvalla polttamassa savuja ja muut jutteli siinä ja kuunteli musiikkia niin ite katos johonki syvälle ajatuksiin ja kattelin ku jotkut hahmot alko rakentaa olohuoneen matolle jonkun näköstä majaa, melkein mitä halus kattella nii sitä saiki kattella HD ja aitona.. ei aivan kumminkaa
Kohtuudella!
Mieli on avaruus.