Tultiin Samun kans Fosselle ja poltettii savut peltsii, minkä jälkeen Dazerc sano mulle et haluaks koittaa... Se oli ite polttanu jo ja vissiin myös Fossekin, ja kelasin et joo mä oon ihan valmistautunut tähän (olin saattanut kuulla käsitteet set&setting mutta en varmastikkaan ollut niiden merkitystä sisäistänyt), asettaudun Fosun sängylle istumaan ja laitan bongin huulille... En muista olikse Jukespuke ketä sano et kannattaa ottaa se bongi pois mun käsistä ajois et tulee olee semi hurja meininki nyt sitten tässä joo.... Otan hitin jonka jälkeen kuola alkaa valumaan aivan käsittämättömästi, pidän keuhkoissa niin kauan kuin pystyn niin isoa hittiä kuin pystyn ottamaan, kunnes kaikki alkaa väreilemään...
SITTEN MADAFAKIN KATTO AUKEE JA SIELTÄ TULEE MUN ISÄN KÄSI (kuinka flipauttavaa on kun ASA laulaa Foetida III:lla "taivas aukee iso käsi tarraa suhun...) joka ottaa mua mun kädestä kiinni ja nostaa mut tuoliin... En muista varmaks et oliko se oikeesti syöttötuoli mihinkä mä istuin mutta jokatapauksessa istuin äitiäni vastapäätä lapsuudenkotini keittiön pöydän ääressä. Äiti sanoo mulle et "Jaakko, nyt sen on määrä alkaa" tai "Jaakko nyt on aika" tjtn. siihen suuntaan jonka jälkeen mun vasemmalla puolella oleva ikkunallinen seinä, jonka vieressä tämä pöytä seisoo minkä äärellä monet lapsuuden kestit pidettiin, AUKEAA! Aukeaa niinkuin umm... Sellaiset synttärikortit jotka aukeaa molemmille puolille, vähän kuin kirkon portit, ja ulkopuolella näen mikä nyt alkaa: ihmiskunta on muuttunut valtavaksi ihmisistä koostuvaksi rataskoneistoksi, ja huomaan olevani nyt osa tätä koneistoa. Se tuntu aivan helvetin raskaalta fyysisesti, täytyy pitää kiinni täysiä ja g-voimat on tajuttomat, ihanku särkänniemes olisi, ja jotenkin tajuan et "Ei vittu... Loppuko maailma? Tulinko mä hulluks? MITÄ MÄ OON JUONUT!?!? JOUDUNKO MÄ MIELISAIRAALAAN JOS MUN KROPPA ON EDELLEEN FOSSEN KÄMPIL MUT MUN MIELI EI?", näiden kysymyksien johdosta kuumotun ihan vitusti ja lähden lentämään ulos tästä koneistosta.
Liitäessäni kuin Teräsmies tyhjyydessä näen edessäni valtavan loppumattoman lokerikon, jonka jokaisessa lokerossa on tämä sama hetki jokaisella mahdollisella tavalla miten tämä hetki voi mennä... Joissain joku päätyy ajattelee eri asiaa kuin toisessa ja joku päätyy hakemaan vettä toisessa ja toisessa oluen. Oon yrittänyt selittää tätä lokerikkoo piripäiten monen vuoden ajan kunnes kyllästyin siitä höpöttämiseen, mutta sen avulla oon ymmärtänyt jotenkin avaruuden laajenemisen. Yks lokero jakautuu aina niin moneen mahdolliseen lokeroon kuin monta mahdollista jatkumoa sille eksäkt momentille on. Eli loputtomiin... Tottakai mä alan nyt pelkään ihan vitusti tätä lipastoa lähestyessäni, että mikä on se lokero mistä mä tulin?
Kun jokasessa se sama kämppä mut niitä on niin vitusti... Lennän yhteen niistä ja tällä hetkellä olin ilmeisesti pudonnut sängyltä.Dazerc ja oisko ollu Jussi koittaa nostaa mua takas sängylle ja luulen et se oli juur samalla hetkellä kun olin palannut asuntoon, asunnosta puuttuu seinä, jonka toisella puolella on tyhjyys, ja koneistosta tulleet miehet ovat tulleet kämpille. Ne on sen "kaupungin", miksikä tätä koneistoa nykyään kutsun, työntekijöitä, pukeutuneen yksivärisiin vaatteisiin ja he koittaa repii mua takas koneistoon. Dazerc oli kuvannut jotain videoo jolla huudan et "Älkää ikinä!! Allaaah!! Agrabaaah!!!" ja luulin todella et olen juonut jotain ja mennyt siksi sekaisin, edelleen pääs luupit etten palaa koskaan bäkkiin ja seuraava asia minkä muistan on kun on pimeää kaikkialla, tai ainakin hyvin hämärää, kirkonkelloja roikkuu ympäri tilaa, ja mä roikun yhdessä kellossa halaten kelloa niin ettei jalkojenkaan tarvi roikkua vapaana, sillai tukevasti seison siinä ja halaan kelloa, ehkä roikkuminen ei ole sopiva sana mutta kuitenkin, mua vastapäätä seisoo jäbä ketä näyttää multa, ainoo ero on harmaan/ruskeet vanhanaikaset vaatteet ja pitkä suora letti joka oli muistaakseni aika ohut ja likaisen rasvainen. Kaveri esittäytyy mulle et "Hei, mä olen Jaakko 1600-luvulta, mistä päin aikaa sä oot?" Mua ei kiinnosta vittuakaan ja haluan pois niin äkkiä kun mahdollista... Palaan kämpille ilman sen kummempaa kaupungin turva-ukko saattuetta ja Jussi huomaa kuia paha olo mul on, "Ajattele jotai kukkasii tai avaruutta tai jotain", mä koitan mut ei siit tuu mitää oon nii tripil.
Paan maate siihen Fossen sängylle ja mun trippi kestää viel noin tunnin, nyt jälkikäteen sitä afterglouta vois vertaa vaikka johonkin psykedeelitrippiin vaikutuksiltaan, ainoo vaan et näen muiden lokeroiden jatkumoita. En tiedä oliko siellä kämpillä käynyt oikeesti kytät, tai olinko mä oikeesti lähteny juoksemaan sieltä ja et Daerc ois kantanut mut takas sisään, todennäköisesti niin ei oo oikeesti tapahtunut kun ei ketään sellaista muista, mutta sellaisia eläviä muistoja mulla on.
Tämä kokemus muutti mun elämän pysyvästi, salvia on todella vahva yrtti, voi vertaa meksen rännäämiseen tai jopa BENSAN IMPPAAMISEEN, jonka avulla löydetystä "ÄÄRIÄ DEMORTESTA"(joku mesta ilmeisesti) voisin seuraavan tarinan kirjoittaa. Tää onkin mun eka pitkä viesti tänne vaikka kohta kolme vuotta olen jäsenenä lueskellut... Sitä aikaisemmin alaikäisenä jo selailin monta vuotta mutten viitsinyt rekisteröityä. Jos tykkäsitte lukee niin kirjoitan viel paljon lisää <3
tuol sienipuolella mul on yks sienitrippI!