Salvian lempeään maailmaan tutustumassa

Salvia Divinorum
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Salvian lempeään maailmaan tutustumassa

Post by tRip »

Pistänpä nyt tänne trippistooreihin ensimmäisen salvia kokemukseni.
Eli tänään päätin kokeilla tilaamaani salviaa. Oikeastaan en valmistautunut mitenkään ensimmäistä kertaa varten kun ajattelin, että ensimmäinen kerta ei toimisi.

No kun sitten ajattelin, että nyt on hyvä hetki kokeilla, liotin 8 lehteä viileässä vedessä noin 10 min. Sinä aikana harjasin hampaat ja purskuttelin salvia faq:n suosittelemaa cool mint listerinea. Todella tuntui ikävältä suussa.
Sen jälkeen puristelin lehden palloksi ja pistin suuhun. Aluksi ei maistunut millekkään johtuen suun esikäsittelystä, mutta kun noin 5min oli pureskellut rupesi hieman yokkimään. Ongelmaksi muodostui kun sylkeä erittyi hirveästi suuhun ja sitä ei pystynyt sylkemään poiskaan kun muuten olisi mennyt lehtimurskaa mukana.
No sain kuin sainkin pureskeltua sen 15 minuuttia, jota enempää ei olisi edes pystynytkään.

Sitten itse kokemukseen. Kuten sanoin en odottanut oikeastaa minkäänlaisia vaikutuksia. Kävin vessassa heittämässä lehtimurskat pois ja katsoin peilistä itseäni ja ihan kuin henkilo peilissä olisi ollut joku muu kuin minä. Rupesin nauramaan hysteerisesti tajuttuani se olevan mahdotonta. Tässä vaiheessa tajusin salvian vaikuttavan.

Menin huoneeseeni, jossa oli hämärä valaistus. Sammutin valon ja pistin silmät kiinni. Näin lepakkoja ja 'lepakkomiehen', joka jahtasi lepakkoja, Se ei kuitenkaan ollut kaikkien tuntema batman, vaan joku ihan oma mielikuvitukseni luoma. Näin siis tämän aivan selkeästi ja kun avasin silmät ja pistin uudelleen kiinni näin uudelleen täysin saman asian.
Ja taas hysteeristä naurua.
Kaikki näytti kovin kaksi ulotteiselta. Näin myos kuinka sänky hengitteli allani. Ihan kuin olisin haitannut sen hengitystä kun makasin sen päällä.

Olin jotenkin todella kiinnostunut kaikista pikku asioista ja tutkiskelin kaikkea innoissani. Kaikki tuntui niin mukavalta, vähän kuin opiaateissa.

Kokemus oli kaikinpuoli _todella_ positiivinen ja mukava. Yllätti myos, että toimi jopa jollain tapaa ekalla kerralla. Uskon, että salviassa on paljon potentiaalia. Itteä juuri kiehtoo tuo mutustelu, koska ei ole liian intensiivistä ja kestää pidempään. On siinäkin huonot puolensa, kun lehtien mutustelu ei mitään herkkua ole.
Todella odotan tulevia kokemuksia. Uskon myos ettei tämä eka kokemus vastaa varmastikkaan tulevia kokemuksia. Kuitenkin rakkautta ensi kokeilulla.

Edelleen on todella kevyt ja mukava olo. Nauttimisesta noin tunti. Saa nähdä miten vaikuttaa uniin. Ainakin olen lukenut, että pitäisi vaikuttaa lisäävästi unien vilkkauteen tai jotain.
Last edited by tRip on Mon 12 Mar 2007, 16:18, edited 1 time in total.
User avatar
psyke
Lepakko
Posts: 190
Joined: Thu 22 Sep 2005, 18:37
Location: pohojanmaa

Post by psyke »

Miten kauan tuota oloa kesti? Itelläki heränny mielenkiinto salviaan mut jotenki vainottaa nuo tulliviranomaiset, kuulemma takavarikoivat kasvit helpohkosti...
Ahab

Post by Ahab »

Tuossa pari päivää sitten mutustelin taas pitkästä aikaa, tällä kertaa ei oikeen pelittäny, 10 tuoretta lehteä siinä meni ja poltinkin vähän päälle.

Oisko ne kuivat kuitenki parempia. Tällä kertaa pystyin mutustaan sen 30 minsaa ja seki on vähän sellanen mind-over-matter-juttu ja siihen makuun tottuu. Mä en oo koskaan oikeen pitäny salaatin lehdistä ja mielestäni salvia maistuu melko samalle vaan voimakkaammalle niin että salaatin puputtaminen ehkä totuttaisi makuaistin noihin viherjuttuihin.

Sitä kans oon kelannu et ois ehkä paras pistää eka puolet suuhun, mutustaa vartti, sylkee pois ja loppu setti sisään ja taas vartti. Tolleen ei ois suu kokoajan täynnä sellasta käsittämätöntä puuroa joka meinaa purskuta ulos.
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

Käsittämättöman paljon tulikin tekstiä, vaikka ei ollut edes mikään järisyttävä kokemus. Näin jälkeen tota on kuitenkin mukava lukea.

Tosiaan sen 15 minuutin mutustelun jälkeen suu oli täynnä sellasta sylki-lehtimurska mössöä. Paras tapa olisis ehkä pistää teepussiin lehdet niin saisi sylkäistyä välillä liian syljen pois. Vai katoaako tehoja siinä? Kuivatut lehdet maistuivat melko kitkeriltä ja muutaman kerran tuli yokkailtyäkin. Varmaan johtui myos siitä, että suu oli niin täynnä epämääräistä mujua.
Sylkemisen jälkeen maku säilyi pitkään suussa.

Ehkäpä tänään on uuden salvia kokemuksen aika :wink:
psyke wrote:Miten kauan tuota oloa kesti?
varsinainen vaikutus kesti ehkä noin tunnin, mutta jälkioloja ehkäpä koko ilta. Huiput oli ehkä 5-10 minuuttia lehtimujun sylkemisestä. Viellä tänäänkin on ollut tavallista positiivisempi olo.
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Post by Asidyyli »

Aika tutulta kuulosti. Etenkin tuo salvia-nauru, joka ainakin minusta on aika pelottavakin kokemus. Ei kuulosta yhtään omalta naurulta, ryöppyää vain aivan yhtäkkiä jostain sisuksista hallitsemattomana. Sellaista leffa-pahiksen naurua.

Vaikuttavaa tavaraa se on, omaa laatuaan, mutta ehkä vain harvoihin ja valittuihin tilanteisiin.
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

Toinen ja kolmas kokeilu:

Päätin ahkerasti jatkaa salvian kokeilemista eli eilen soin ensin 8 lehteä. Vaikutus: 10 minnuutin jumittaminen. Illemmalla tein kaksi quidia, molemmissa 8 lehteä.
Vaikutus: Hieman jonkinlaista silmät kiinni visuaalia ja ihan leppoisaa. Kuitenkin vaikutuksen jälkeen todella levotonta oloa ja kokoajan häiritsi joku esim. housut on vähän epämukavasti. Melko epämukavaa oloa. Nukkumaan mennessä pyoriskelin sängyssä varmaan pari tuntia levottomana kunnes otin Imovanen. Aamulla kärsin pahasta mausta suussa imovanen takia.

Iltapäivällä päätin sinnikkäästi taas kokeilla salviaa. Tällä kertaa polttamalla. Väsäsin nopeasti jonkinnäkoisen bongin ja poltin yhteensä noin 3-4 lehteä.
Vaikutus: Melko pilvimäinen olo ja jotenkin hieman "tyhmä" olo, mutta hauska. Jokaisesta asiasta tuli jonkinnäkoinen mielikuva. Vähän ajan päästä kaikki rupesi vituttamaan. Esim. vitutti kuinka surkean bongin olin tehnyt, vitutti kun on niin sotkuista jne. Siis kaikki asiat vaan jostain syystä ärsytti. No tein sitten kratom teen, joka häivytti vitutuksen. Sen jälkeen onkin ollut ihan leppoisaa.

Olen siis tällä hetkellä hieman pettynyt Salviaan, vaikka kokemukset on ollut hyvin positiivisia Salvian kanssa. Kuitenkin kun tiedän siinä olevan enemmän sitä potentiaalia. Ehkä vaatii vaan sitkeää yrittämistä. Ehkä myos pitäisi kokeilla mutustelua + polttaa.
No nyt saa jäädä salvia kokeilut vähäksi aikaa.
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Post by Asidyyli »

Ajan kanssa mahdollisesti käyvät kokemukset intensiivisemmiksi. Hiljaa hyvä tulee.
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

No huh!

Nyt on sitten tullut matkattua Salvian kyydissä. Ehdottomasti parhaita kokemuksia.

Tein siis taas quidin eli pistin noin 10 lehteä palloksi. Kun olin saanut mutusteltua sen, ei ollut minkäänlaisia oloja viellä havaittavissa.
Olin sitten pistänyt bongini valmiiksi ladattuna poydälle, jonka poltin välittomasti mujun sylkemisen jälkeen.

No ensimmäinen jättikeuhkollinen sisään, pidin niin kauan keuhkoissa kuin pystyin ja puhalsin ulos. Vaikutukset alkoivat melkein välittomästi. Sain kuitenkin toisen keuhkollisen viellä imettyä ja sitten oltiinkin jo matkalla. trippi pukkasi päälle mielettomällä voimalla.
Kokemusta on todella vaikea selittää. Olin kuin jossain toisessa maailmassa, kuin unessa. En osaa sanoa oliko siellä ihmisiä. Olin kuin jättiläinen kääpioiden kylässä. Jos olette nähneet Big Fish elokuvan niin se jättiläinen mikä elokuvassa on voisi kuvailla aika hyvin tuota.
Siellä kylässä kuitenkin oli joitain, sanotaan nyt vaikka henkiä, jotka piti minua vieraana ja toivotti hyvin tervetulleeksi. Kun vaikutus pikkuhiljaa hiipui niin "kyläläiset" ikäänkuin yritti pitää minua vieraana ja jouduin ottamaan toiset keuhkolliset. Ja taas oltiin samassa tutussa kylässä ja kyläläiset olivat iloisia, että jäin. Kun vaikutukset taas hiipui ajattelin etten halua lähteä tästä niin mukavasta paikasta. Oli kuin uni josta ei olisi halunnut herätä. Ja taas oltiin todellisuudessa. Olin kuitenkin viellä melko sekaisin.

Kävin tässä välissä syomässä ja juomassa.
Sitten taas bongin ääreen ja savulliset keuhkoihin. Vaikutusta kesti ehkä 5 minuuttia ja taas olin todellisuudessa. Eli ei enään auttanut polttaa lisää.

Salvia on kuin ilokaasua. Lyhyen keston vuoksi sitä haluaa kokoajan lisää.
Oli kyllä melkoista trippailua sen kanssa.
Kuitenkin se oli melko mukava paikka mihin Salvia vei. Ei minkäänlaista paniikkia, mitä itellä yleensä psykeissä tulee.

Kesto on sekä positiivinen, että negatiivinen asia. Tällä kertaa sitä olisi halunnut että kestää pidempään. Kuten kerroin se oli kuin unesta, josta ei olisi halunnut herätä. Ehkä 5x extrakti olisi melko välttämätonta päästä vielläkin pidemmälle, joka tuntuu houkuttelevalta tämän kokemuksen perusteella. Salviassa on mieleton potentiaali. Melkein kontrolloimatonta olotilaa kesti kuitenkin vain hyvin lyhyen aikaa. Sitteri olisi ollut mukava, kun siinä tuli kaikennäkoista sählättyä, muttei mikään välttämäton ollut. Voin kuitenkin vain kuvitella jos vetää vaikka 10x extraktia, niin silloin sitteriä kyllä tarvitaan.

Olo on tällä hetkellä melko energinen ja positiivinen. Hieman särkee päätä, voi myos johtua siitä etten ole juonut kahvia tänään.
User avatar
benelux fat
Kameleontti
Posts: 510
Joined: Wed 21 Sep 2005, 23:54
Location: Hki

Post by benelux fat »

Vaikutti todella siistiltä tuo kylä kokemus. :) Ihmeellisiä yrttejä tämä pallo päällään kantaa. Maltan tuskin odottaa että pääsen itse matkailemaan salvialla. Muutes kuinka kauan tuo itse trippi, siis se että olit siellä kylässä kesti hatsin jälkeen?
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

Heh, loysin lapun johon kirjoitin heti tripin alussa "paikkaniinsano on JEHU"

Niin siis siellä "kylässä" viivyin todellisuudessa varmaan joku 5 minuttia, mutta paha mennä sanomaan kun Salvioissa aikaa ei pahemmin ole. Se oli siis melkein täysin kontrolloimaton 5 minuuttinen, sitten pikkuhiljaa sitä valui todellisuuteen. Kuitenkin pystyin edelleen kuvittelemaan "kylän" mutten läheskään niin intensiivisesti.
Kun sitten otin uudet hatsit palasin tähän täysin samaan kylään, tosin hieman tiedostetummin.

Koko tota uneliasta tilaa kesti noin tunnin. Intensiivisin osa kesti ehkäpä sen 10 minuuttia.

Niin ja kokemus oli kyllä täysin omaa luokkaansa. Vosi jopa sanoa että menee päihdelistassa ykkoseksi. No enkohan ole jo hehkuttanut tarpeeksi salviaa :D
Last edited by tRip on Thu 16 Feb 2006, 18:02, edited 1 time in total.
powergrower
Kameleontti
Posts: 583
Joined: Wed 21 Sep 2005, 17:47
Location: viewtopic.php

Post by powergrower »

Samanlaisia kokemuksia minulla salvia 5x extractista. Tosin tuota huippua kesti silloin joku 15minuuttia. Suosikki kaikista päihteistä mitä olen kokeillut, ehdottomasti.

Tripin lyhyt kesto on todellakin sekä hyvää että huonoa. Terveydellisistä syistä se on hyvä (ei voi yksinkertasesti mennä psykoosiin tjsp. kuten sienien tai lsd jne. kanssa koska on niin lyhyt) ja jos on huono vaikutus se loppuu nopeesti. Sit taas huonona puolena on se että "lopahtaa" kesken se vaikutus

Mutta vielä kerran: sais yleistyä tämä päihde, OIKEESTI! kaikesta kokeilemastani siis ehdottomasti suosikki :)
User avatar
artemisia absinthium
Apteekki
Posts: 463
Joined: Tue 04 Oct 2005, 15:38

Post by artemisia absinthium »

powergrower wrote:
Mutta vielä kerran: sais yleistyä tämä päihde, OIKEESTI! kaikesta kokeilemastani siis ehdottomasti suosikki :)
Täällä (UK) salvia on täysin laillinen yrtti :P
Delirium Tremens
Kameleontti
Posts: 581
Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13

Post by Delirium Tremens »

artemisia absinthium wrote:
powergrower wrote:
Mutta vielä kerran: sais yleistyä tämä päihde, OIKEESTI! kaikesta kokeilemastani siis ehdottomasti suosikki :)
Täällä (UK) salvia on täysin laillinen yrtti :P
...vielä. Niin se on ollut täälläkin. :P

Eivaan, olisivatkohan ne siellä päässeet enimmästä kieltämisinnostaan jo eroon, kun kannabiksenkin luokitusta kevennettiin...
User avatar
artemisia absinthium
Apteekki
Posts: 463
Joined: Tue 04 Oct 2005, 15:38

Post by artemisia absinthium »

Delirium Tremens wrote:
Eivaan, olisivatkohan ne siellä päässeet enimmästä kieltämisinnostaan jo eroon, kun kannabiksenkin luokitusta kevennettiin...
Njaa, kielsivät perkaleet taikasienetkin kesällä. Mutta toivottavasti salvia vielä pysyy laillisten listalla (:
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Post by Asidyyli »

Joo Suomessahan salvia on vain lääkeainelistalla, mutta käytännössä meinaa ettei juurikaan enää ilmannu eteen meillä. Kyllä brittien kelpaa.

Jälleen tutun oloisia kokemuksia yllä (matkalla kirjoitettuja hassuja lappuja myöten :P ).

Tuttua myös salvian kanssa tuo, miten se aivan omanlaisensa salviatodellisuus kontrolloi sinua, pistää helposti polttamaan lisää.

Tästähän on myös esimerkkinä tämä vanha kauhutarina; tyttö oli koko illan hiisannut salviaa, vaikuttaen aivan normaalilta ja sanonut aina haluavansa polttaa lisää, koska yrtti ei toiminut. Sitten myöhemmin kertoi olleensa koko illan aivan mielettömällä tripillä, mutta Sally oli pakottanut polttamaan lisää ja sanomaan ettei toimi.
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

Tänään kun kokeilin salviaa pelkästään polttamalla tuli hillittomät loopit. Kaikki ajatukset ja äänet toistui päässä koko tripin ajan. Tuntui jo hieman ahdistavalta, mutta onneksi laskut tulikin jo hetken päästä.

Tripistä jäi jäljelle ajatus, että salvia jatkaa siitä mihin kannabis ei enään pysty. Salviassa on jotain samankaltaista kuin pilvessä. Tuli jotain samanlaista assosisaatio (vaikee sana) tulvaa. Palasin myos muistoihin joita koin lapsena ja jota myos koen kannabiksen vaikutuksen alaisena.

Heh, se on kyllä jännä juttu miten salvia tosiaan 'pakottaa' ottamaan lisää vaikka tuntuu ettei enää edes kykene polttamaan niin johan on jo pesä ladattu ja sytkäri kädessä :D

Toi lehti kyllä on melko turvallinen tapa tutustua salviaan. Vaikee edes saada 'liikaa' sitä.

Täähän rupee melkein olemaan jo salvia päiväkirja :D
User avatar
Jihad
Psykonautti
Posts: 90
Joined: Tue 08 Nov 2005, 16:14

Post by Jihad »

Omatkin salviakokemukset rajoittuvat pariin eräänä iltana poltettuun pesälliseen tavallista lehteä, ja se varsinainen todellisuuden korvautuminen salvia-maailmalla jäi vaan joidenkin sekuntien-kymmenien sekuntien mittaiseksi, mutta kuulostaa kyllä erittäin tutulta tuo samankaltaisuus kannabiksen kanssa jossain mielessä.
Myös kannabiksella pääsin joskus alkuaikoina sellaiseen lapsenomaiseen tilaan jossa jokin esine tai muoto saattoi tuntua muistuttavan jostain kauan sitten unohdetusta mystisestä asiasta, ja kellun vain ihan siinä oivaltamisen rajalla saamatta kuitenkaan millään mieleeni mikä tämä asia on.
Salviatripin jälkeisessä assosiaatiotilassa oli jotain erittäin samaa.

Allekirjoitan myös tuon että vaikutus tuntuu hyvin samanlaiselta kuin vaipuminen uneen. Niin kuin se pieni hetki ennen nukahtamista kun ajatukset alkavat vaeltaa vapaana virtana jokseenkin epäloogisia ratoja noudattaen, ja saatat vielä hetkeksi havahtua tuosta tilasta tajuamaan että ajattelet sekavia ja olet nukahtamassa ihan pikapuoliin.
Samalla tavalla salvianousuja ei edes tahdo tajuta silloin kun se tapahtuu, vaan usein ymmärrys siitä että on tripillä ylipäätään tulee vasta jo ollessasi palautumassa sieltä, tai hetkittäisinä selvinä hetkinä ennen vaipumista takaisin sinne salvia-uneen.
Omaan ekakertaani liittyi heti alusta asti tunne siitä että se tila johon olin vaipumassa oli aina ollut olemassa jossakin sisälläni, ja että olin palaamassa takaisin sinne vaikken vastaavaa kokemusta ole aiemmin kokenutkaan. Jotakin salaperäisen tuttua siinä vaan oli. Sellainen "ah, taas Kotona!" -fiilis.

Äänet ja muut häiriötekijät myös kiskaisevat ainakin matalammilla annoksilla helposti takaisin todellisuuteen, ihan vastaavalla tavalla kuin ne herättävät kevyestä unestakin.
Uskonkin että salvinoriinilla on jotakin hyvin läheisesti tekemistä samojen aivojen mekanismien kanssa jotka liittyvät nukkumiseen ja unennäkemiseen. Niin samalta se tuntuu.

Täytyy sanoa että meni itsellänikin välittömästi ihan tuonne suosikkilistan kärkeen Sally :)
Saispa sitä lissää..
"And I asked the mushroom once about the social chaos at the end of history, and the mushroom said 'No worry, bro. This is what it's like when a species departs for hyperspace."
-Terence McKenna
Tuhopolttaja

Post by Tuhopolttaja »

Asidyyli wrote:Aika tutulta kuulosti. Etenkin tuo salvia-nauru, joka ainakin minusta on aika pelottavakin kokemus. Ei kuulosta yhtään omalta naurulta, ryöppyää vain aivan yhtäkkiä jostain sisuksista hallitsemattomana. Sellaista leffa-pahiksen naurua.

Vaikuttavaa tavaraa se on, omaa laatuaan, mutta ehkä vain harvoihin ja valittuihin tilanteisiin.
Tuo "salvia-nauru" on tosiaan minullekkin tuttu. Ensimmäinen kertani kyseisen aineen kanssa laukaisi juuri aivan uskomattoman naurukohtauksen joka oli täysin hallitsematon. Kyllä siinä sylki lensi. 5x extractia oli tuo, sellainen pieni bongin pesällinen, mikä on usein akryylibongeissa (sellainen alumiiniputki jossa "kertapesä"). Hauskaa oli... Mahtava aine, mutta hyvin salakavala.
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Post by Asidyyli »

Todellakin, muihin deeleihin verrattuna niin unenkaltainen. Hallusinaatioita, ei visuaaleja, siis uskot niihin täysin etkä voi kontrolloida niitä. Ja ne ovat aivan omia maailmojaan, eivät vain havaitun todellisuuden vääristymää.
Walrus
Psykonautti
Posts: 129
Joined: Sat 15 Apr 2006, 16:19

Post by Walrus »

Mä vetasin pari kertaa amsterdamissa ku kävin ni salviaa, luonnollisesti vahvinta ostin(makso joku 33€) ja kaikki bongiin vaa, vitu hämy trippi ja se olo.Olin sit kaatunu joku litran jugurttipurkin päälle ja häröilly vitusti jotain omaa:D

Tokal tripil olin sammunu kaverin sänkyyn ja se oli palanu vähän se sänky:D

Muutenki meni ihan lujaa, vajaa 200€ meni päiväs, mut nii oltii suuniteltukki:D
Varas
Karvakuono
Posts: 26
Joined: Wed 12 Apr 2006, 19:07

Post by Varas »

Siis mistä noita salvian lehtiä vois tilata? Ite en oo missään ainakaa nähny. :shock:
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

Tuli testattua pari pesää bongista polttamalla salviaa.. sativapilven päälle.

Vaikutus alkoi tutulla 'salvia-'vieraantumisella''.
Poltin toisen pesän, nojasin taaksepäin ja suljin silmät..
Täydellisen opiaattimainen kehon-euforia, tuntui vain niin hyvältä siinä maata ja seikkailla valveunissa.. tosin visuaalit jäivät lähes kokonaan pois, vain joitain muotoja hahmottui.

Ehkä vartin 'nautiskelun' jälkeen salvian vaikutus hävisi yhtä nopeasti kun tulikin.. jäljelle jäi pilvipöhnä.

:P
Keep it unreal.

Vaultti.net - coming soon..
User avatar
Dagga
Apteekki
Posts: 443
Joined: Tue 03 Oct 2006, 19:31
Location: Kotona

Post by Dagga »

Niin tuo valmis polttomatsku taitaa tulla huonosti tullin läpi..? Mut entäs pistokkaiden tilaus, tuleeko ne paremmin tänne, ja onko laillista kasvattaa?
User avatar
Lasipallo
Kameleontti
Posts: 872
Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09

Post by Lasipallo »

Dagga wrote:Niin tuo valmis polttomatsku taitaa tulla huonosti tullin läpi..? Mut entäs pistokkaiden tilaus, tuleeko ne paremmin tänne, ja onko laillista kasvattaa?
Käytä searchia. Asiaa on käsitelty miljoonassa eri topicissa.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Post by Asidyyli »

Onko nää postaukset todellakin vanhimmat vuodelta 2005! :? :shock: ?
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

Onko siitä tosiaan jo kaksi vuotta kun kokeilin ensimmäistä kertaa salviaa..
Niin topicin nimen muutin :D
Keep it unreal.

Vaultti.net - coming soon..
User avatar
Dagga
Apteekki
Posts: 443
Joined: Tue 03 Oct 2006, 19:31
Location: Kotona

Post by Dagga »

Lasipallo wrote:
Dagga wrote:Niin tuo valmis polttomatsku taitaa tulla huonosti tullin läpi..? Mut entäs pistokkaiden tilaus, tuleeko ne paremmin tänne, ja onko laillista kasvattaa?
Käytä searchia. Asiaa on käsitelty miljoonassa eri topicissa.
Aah, sori mä luulin lukeneeni kaiken jo tarkkaan, mut taidan olla vähän puusilmä! :roll:
Hiljaisuus
Tuppisuu
Posts: 8
Joined: Wed 29 Nov 2006, 17:44
Location: Somewhere Around Nothing

Post by Hiljaisuus »

Ehkä hieman OT mutta kysyn silti: miten salviaa kannattaisi polttaa? Meinaan kun mulla ei oo piippua, vesipiippu kyllä löytyy mut se ei taida oikeen toimia salvian kanssa? Ja sätkän seassakaan toi ei varmaan toimi eli mites toi kannattaisi nauttia ja paljonko ottaa kerralla? Pussissa on 1 gramma 10X
Ehkä riipasen
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

Vesipiipusta aka bongista toimii oikein hyvin.
Jointista ei tietääksein toimi, sillä salvia vaatii hyvin kuuman lämpötilan jotta toimisi.. tosin mitään erityissytkäriä ei siihen tarvita IMO.
Noista extrakteista en osaa sanoa mitään.

Enempi tietoa aiheesta:
viewtopic.php?t=91&postdays=0&postorder ... ia&start=0
Keep it unreal.

Vaultti.net - coming soon..
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Post by Asidyyli »

Jos poltan vesipiipusta niin poltan ilman vettä.