Lopettaminen (ja vähentäminen)

[Landmark]

Oonpa ylpee itestäni,oon kohta yli kuukauden ollu ilman buprea ja tänään tultiin tarjoomaan ja sanoin EI. \o/

[smokywestern]

Oonpa ylpee itestäni,oon kohta yli kuukauden ollu ilman buprea ja tänään tultiin tarjoomaan ja sanoin EI. \o/

!!!! Jatka vaan samaan malliin ja muista vihata opiaatteja! Niin olen itse pysynyt kohta 3kk ilman oppareita. Mut ei piä pitää pelkkää vihaa ittessään. Rakkaus on avain niinku oon varmaa tääl maininnu joskus

[Scarlett]

Jaaha, kuukausi ja viikko putsina. Aiiiika siistiä.

Edelleenkään ei ongelmaa missään. Tunteet nyt on pelottavan vahvoja mutta kuuluu toimenkuvaan muutenkin tuntea vahvasti.

Parasta on, että se perkeleen aivastelukin on viimein takana. Koko nisteily on takana. Wooooo !

Landmarkilla on todellakin syy olla ylpeä!

[SahkoinenVelho]

Koko nisteily on takana.

En haluu latistaa mitenkään, ja ihan alkuun että musta oot tehny ihan älyttömän kovan ja arvostettavan työn jota ei voi kuin ihailla ja näistä sun viesteistä tulee oikeesti aina tosi hyvä mieli - mut muista että kahdeksan vuoden jälkeen PAWS saattaa isolla todennäkösyydellä iskeä takavasemmalta ja kovaa Käsittääkseni pidempään käynnissä olleista riippuvuuksista irti pääsemisessä se on yleensä se kovin homma. Alussahan sitä saa tosiaan kiksit jokaisesta päivästä jonka on pystynyt olemaan kuivilla, mut mitä sitten kun se alkuhuuma menee ohi ja sitä on sitten oikeasti täysin ulkona siitä, elämään jää iso aukko ja reseptorit on vielä vähän vituillaan pitkään... Tai siis, käsittääkseni moni noin pitkästä opioidiriippuvuudesta irti taistellut sanois pahimman olevan ehkä vasta tulossa.

Tosin en ihmettelis vaikka mahdollinen PAWS ois sulle ihan pikkujuttu, vaikutat oikeesti sen verran sitkeeltä tapaukselta

[wRRa]

Alussahan sitä saa tosiaan kiksit jokaisesta päivästä jonka on pystynyt olemaan kuivilla, mut mitä sitten kun se alkuhuuma menee ohi ja sitä on sitten oikeasti täysin ulkona siitä, elämään jää iso aukko ja reseptorit on vielä vähän vituillaan pitkään...

Mun mielestä tää ei oo mitään latistamista vaan ihan tärkeä fakta. Näinhän se yleensä menee. Eräs ystäväni joka on nyt ollut lähemmäs 2,5 vuotta opiaateista kuivilla sanoi, että 3kk, 6kk, 1v ja 1,5v on ainakin hänelle ollut tosi kriittisiä vaiheita.

Kun aikaa kuluu niin unohtaa, minkä takia alunperin lopetti. Suosittelen Scarlett (ja muutkin) että teet esimerkiks listan niistä syistä, joiden takia oot lopettanut. Voit sit myöhemmin lukea sitä jos tulee sellainen olo, että jostain syystä tekiskin mieli... VAIKKA nyt ei yhtään tunnukaan siltä. Mä tein kans tollasen listan kun lopetin ja se on auttanu mua myöhemmin...

Tosin mulla stoppas tää tauko reilu vuoden jälkeen. Nyt en oikeen tiiä mitä sitä tekis. Tavallaan tuntuu epäonnistujalta kun en oo ollut täysin ilman ja kaikki muut ku psykedeelit tuntuu turhilta. En tiiä.

[Scarlett]

Emmä minään latistamisena ota tietenkään tota, realismia toi on. Kyllä tuolla NA -ryhmissäkin näkee sen että porukka on niin paskana välillä juuri tuon vuoksi. Että no hätä, oon ihan tilanteen tasalla mutta mikä tulee niin tulee ja sen otan sellaisena vastaan.
Mulle on tärkeetä kuulla näitä juttuja ihmisiltä. Arvostan että jaatte näitä.

Ja tässä alkaa pahin hype olemaan takana ja joskus ahdistaa ihan perkeleesti, mutta opettelen kaiken aikaa vaan kohtaamaan sen. Tämmönen mä oon ja tältä musta tuntuu.

Ja tiiä siitä mun sitkeydestä sitten, joskus sitä on ja joskus ei. Mutta elämä on tässä ja mä saan siitä eniten irti elämällä sitä itseni, en muiden tai roinan ehdoilla. Niinkun kaikkien pitäis. En valita vaikka useat päivät on ihan törkeen hankalia. Niihinkin on helpompi suhtautua kun tiesin mitä tuleman pitää, tästäkin varoitettiin. Oon niin paskaa täynnä ja sitä aikani yritin unohtaa kemiallisesti ja nyt se paska pitää lappaa ulos. Ehkä tulee vielä se päivä, kun huomaan että se taakka on keventynyt.

[wRRa]

Oon niin paskaa täynnä ja sitä aikani yritin unohtaa kemiallisesti ja nyt se paska pitää lappaa ulos. Ehkä tulee vielä se päivä, kun huomaan että se taakka on keventynyt.

Tää just. Mä ahdistuin ja masennuin tosi pahasti ekojen kuukausien jälkeen kun lopetin. Nyt oon hakemassa terapiaan. Paljon käsittelemättömiä juttuja menneisyydestä puskenu pintaan. Nyt ois sit varmaan aika selvitellä ne.

[Scarlett]

wRRa, itse oon saanut todella isoa vertaisapua NA:lta. Siellä on kaikki samassa veneessä, jokainen taistelee tavallansa oman päänsä kanssa. Osa ui syvemmissä vesissä kun osa, mutta kaikilla on pohjalla niin samankaltaisia juttuja sekä tietenkin itse addiktio.

Jos et oo ennen käynyt, niin suositan lämpimästi koittamaan. Voihan sen jättää siihen kertaan jos ei toimi. Itse ainakin hyödyn niistä pimeimpinä hetkinäni suunnattomasti, kuten juuri eilen.

[wRRa]

Musta tuntuu, että oon tavallaan päässyt jo sille tasolle tässä prosessissa, että ongelma ei niinkään ole enää se kamanvetäminen kuin ne menneisyyden jutut, jotka on olleet taustalla douppaamiselle. Ne taas on niin henkilökohtaisia, että en usko kykeneväni ryhmässä puhumaan niistä. Ainakin sain psykiatrilta sellaisen neuvon, etten oikein saisikaan niistä puhua muille kuin terapeutille... vaikka välillä lipsahtelee

[frapathea]

Ainakin sain psykiatrilta sellaisen neuvon, etten oikein saisikaan niistä puhua muille kuin terapeutille... vaikka välillä lipsahtelee

Miksköhän? Tai ainakin mun järkeen toi kuulostaa siltä, että se vain lisäis häpeäntunnetta ja piilottelun tarvetta. Tai siis, ymmärrän jos omasta aloitteesta haluaa pitää joitain asioita itsellään, mut tbh kuulostaa potentiaalisesti asioita hankaloittavalta neuvolta psykiatrin suusta, ettei sais olla avoin asiasta, jos tuntuu siltä.

Mmm ja kantsii myös muistaa, et ihan kaikkee psykiatrien sanomaa ei kannata myöskään niellä purematta. Mulle on psykiatri ainakin määrännyt psykoosilääkityksen "varmuuden vuoksi estämään kannabispsykoosia" kun kerroin aikanaan 15-vuotiaana kokeilleeni pilveä (oikeesti kokeilleeni, silloin vielä pari kertaa vasta), että...

[wRRa]

Miksköhän? Tai ainakin mun järkeen toi kuulostaa siltä, että se vain lisäis häpeäntunnetta ja piilottelun tarvetta. Tai siis, ymmärrän jos omasta aloitteesta haluaa pitää joitain asioita itsellään, mut tbh kuulostaa potentiaalisesti asioita hankaloittavalta neuvolta psykiatrin suusta, ettei sais olla avoin asiasta, jos tuntuu siltä.

Mä ymmärsin tosi hyvin sen psykiatrin neuvon. Se selittikin sen mulle. Syynä oli seuraavat:

1. Ennen terapian alkamista ei kannata liikaa tuoda asioita pintaan, koska ne saattaa vähän lumipalloefektillä alkaa tulvia ulos aika pahasti ja olisi hyvä, että terapia olisi jo alkanut ennen kun kaikki vaikeat tunteet tulevat pintaan.
2. Mulla liittyy niin paljon voimakkaita tunteita näihin asioihin (vihaa lähinnä) et ne saattaa kohdistua tosi holtittomasti ihmisiin joille puhun näistä, jos ne esimerkiks ei osaa suhtautua oikealla tavalla. Näin on tapahtunutkin, oon esim. ollut väkivaltainen.
3. Olis hyvä rajata asioiden käsittely vain terapiaan niin, ettei se häiritse muuta elämää kovin paljoa. Niin että terapiahuone on se paikka, jossa ne asiat saa tulvia, ja muualla elämässä niitä ei tarvitse ajatella. Tavallaan siis tarkoitus on, että saan muualla elämässä olla rauhassa niiltä ajatuksilta ja levätä.

[miryam]

Mulla on nyt subutexin käyttöä takana muutama vuosi, välillä mennyt enemmän ja välillä vähemmän. Koskaan ei ole ihan päivittäiseksi käytöksi asti mennyt, mutta joskus on sekin ollut lähellä. Monesti on käynyt mielessä lopettaminen tai edes vähentäminen, mutta jotenkin se tuntuu niin pirun vaikeelta. Mitään hirveitä refloja mulle ei tuu, lähinnä semmonen kaikinpuolin hankala olo, minkä vielä kestäisin, mut tää TYHJYYS. Sitä en kestä.

En tiedä oonko sotkenut aivokemiat buprella vai mistä johtuu, mut heti kun on pari-muutaman päivän ilman buprea, tulee äärettömän tyhjä ja synkkä olo. Sellanen, ettei mikään kiinnosta, mikään ei tunnu miltään... sitten alkaa tehdä mieli buprea ihan vaan sen takia, että jaksaisi taas kiinnostua asioista ja duunata edes jotain eikä vaan koomata kotona. En tiedä meniskö tää olo ihan vaan oottelemalla ohi, ehkä pitäis vaan sinnitellä jonkun aikaa ja katsoa miten käy. Toisaalta oon kyllä ollut pahasti masentunut jo ennen kun olin edes kuullut subutexista, joten vähän pelottaa että se olo jää päälle eikä meekkään ohi.

Onko muilla ollut tämmöstä bupren yhteydessä?

[wRRa]

miryam, hyvin yleinen oire juuri tuo tyhjyyden tunne. Kaikki tuntuu merkityksettömältä, missään ei näe mitään mielekästä jne. Eräs exäni joka yritti subutexiä lopettaa vuosikausia sanoi aina, että fyysiset viekkarit kestää, mutta sen jälkeen on puoli vuotta niin maassa eikä mikään tunnu miltään että siihen tyhjyyden tunteeseen tulee lopulta aina sorruttua. Onnistui kuitenkin myöhemmin lopettamaan ja ollut nyt useamman vuoden kuivilla ja vaikuttaa ihan tyytyväiseltä elämäänsä. Hän oli kans masentunut jo ennen subutexiä mut ilmeisesti nyt lopettamisen jälkeen voinut ihan yleisestikin paremmin, kun saanut mielekästä sisältöä elämään (parisuhde, duuni jne). Sanoi, että lähemmäs vuosi siinä meni et elämä alko taas maistua hyvältä.

[miryam]

Aika hirvittävältä kuulostaa, että tätä pitäisi jaksaa puol vuotta tai jopa vuosi... Siinä ajassahan ehtii jo opiskelut sun muut mennä perseelleen. Miten muut ovat jaksaneet olla sen ajan ilman? Ei ymmärrä!

[wRRa]

miryam, kaipa se on se tieto siitä, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Huom. siis exäni veti subutexiä hihaan päivittäin vuosikausia ennen lopettamista. Jos käytät vielä epäsäännöllisesti niin suosittelisin pitämään pitkän tauon tai lopettamaan ennen kun menee samanlaiseksi. Sulla tuskin kestää vielä noin kauaa noi jälkioireet jos nyt onnistuisit lopettamaan.

Subutex nyt vaan tuntuu erityisesti olevan sellainen päihde, joka lipsuu päivittäiseksi tosi helposti ja eroon on enää vaikea päästä. Jossain vaiheessa se alkaa ottaa enemmän kuin antaa, eikä enää välttämättä edes vie sitä masentunutta olotilaa kunnolla pois, tekee vaan olosta jotenkuten siedettävän. Itsehän tosin en ole edes kokeillut, niin en voi sanoa tietäväni siitä ihan hirveästi, mutta niin monta kertaa nähnyt subukoukut ja lopettamiset ja yritykset vierestä että jonkinlainen käsitys on sitä kautta tullut.

[SahkoinenVelho]

Kyllähän melkein mistä vaan muusta opioidista tulee parempi ja euforisempi olo kuin subusta. Subu on vaan lähes poikkeuksetta pitkäkestoisempaa, vähemmän lamauttavaa, sen vaikutuksen alaisena on helpompi toimia ja ainakin yhtään useammin ja pienemmillä annoksilla otettuna se tuntuu paljon miedommalta tavaralta kuin monet täysagonistit. Sitä on siis helpompi vetää pikkuannoksia jotta saa asioita hoidettua, ja näin siihen on myös helppo koukuttua.

[wRRa]

Jep. Oon itsekin ymmärtänyt että subussa se pahin koukuttava tekijä on just toi, että masentuneen ihmisen on pienissä subuissa jopa helpompi hoitaa niitä arkisia askareita kuin normaalisti. Exäkin selitti, että ei jaksanut ikinä tehdä mitään, kuten siivota, tiskata, laittaa ruokaa jne. mutta sit kun otti vähän subua niin johan hoitui hommat kun ei enää ahdistanut. Siitä huolimatta pitää subua nykyään kamalana paskana ja on tyytyväinen että pääsi eroon.

[miryam]

Kuulostaa tosi tutulta.. Selvänä normaalien asioiden hoito tuntuu joskus niiin vaikeelta, ettei mistään tuu mitään, mut subupäissään asioita tekee jopa ihan mielellään. Välillä tuntuu, että TARVII buprea pystyäkseen toimimaan normaalisti. Vaikka kyllä ihminen pystyy ihan mihin vaan kunhan tarpeeksi haluaa.

Muutenkin tosi salakavala aine. Pitkään mun käyttö oli todella satunnaista, pystyin olemaan pitkiäkin aikoja ilman ja muut nistit ihmettelivät, miten mulla pysyy homma niin hyvin hanskassa. No eipä pysy enää! Tosi paljon tsemppiä kaikille, joilla on ongelma bupren/minkä tahansa muun päihteen kanssa!

[Scarlett]

Se masennus ei oo mikään kirkossa kuulutettu fakta että kaikille se tulee, miryam ja muut.

Itse oon nyt toista kuukauttani ilman ja kyllä mä nyt kelasin että ei oo aikaa alkaa masentumaan. Ja itselläni ei oo mitään tyhjyyden tunnetta, vaan joku sen vastakohta. Omasta päästä se on kiinni tässä jutussa.

Että sitä on turha pelätä ja lykätä lopettamista koska pelkää sitä oloa, sen näkee sitten ja jos se on tullakseen niin sitten siinä on taustalla varmasti paljon muutakin ja homma pitää kohdata ja selvittää.

Se voi kestää puoli päivää tai kokonaisen vuoden, jokainen on yksilö.
Jokaisen pää toimii erilailla.

[LeFairylette]

Hmm. Itellä ollu puol vuotta sellanen olo että haluan eroon subusta. Ja mä en ole käyttäny kovin kauaa, jotain puoltoista vuotta päivittäin ja melkein vuoden siitä hihaan. Ja miksi mä alotin? Masennus, liian isot muutokset elämässä, välillä jopa toivoin kuolevani lääkkeisiin ja kamaan, mut en kuitenkaan menny mitenkään "vedänpä nyt oodeet"-meiningillä, ainakaan usein.

Tänä keväänä kun lopettaminen oli vahvasti mielessä ja siihen oli äärimmäisen tärkeä syykin, sekin meni vituiksi ja vähän sen jälkeen äiti kuoli yllättäen. Siihen jäi lopettaminen.
En ole vieläkään käsitellyt äidin kuolemaa kunnolla, ja viime yönä näin untakin jossa äiti oli pääosassa. Aina kun äiti tulee mieleen, alan itkeä.

Pelkään niitä asioita, joita joudun kokemaan jos bupre ei ole sumentamassa todellisuutta.
Koutin keväällä päästä johonkin hoitamaan mielenterveyttäni, mutta mua ei otettu mihinkään vastaan, joten lopetin senkin yrittämisen.

Kaikenkaikkiaan lopetus tuntuu mahdottomalta.. En uskalla kohdata menneisyyden mörköjä!

[wRRa]

Itse oon nyt toista kuukauttani ilman ja kyllä mä nyt kelasin että ei oo aikaa alkaa masentumaan. Ja itselläni ei oo mitään tyhjyyden tunnetta, vaan joku sen vastakohta. Omasta päästä se on kiinni tässä jutussa.

Mä oon ymmärtänyt, että sulla on elämässä kuitenkin aika paljon sisältöä. Parisuhde, duuni jne... Se on varmasti tosi hyvä juttu, sillä sun on tavallaan vaan pakko opetella hoitamaan hommat ilman subua. Sen sijaan joku, jolla ei oo elämässä mitään muuta ku se subu ja sen säätäminen voi kokea elämänsä hyvinkin tyhjäksi lopettamisen myötä.

[KarstaFari]

Sillonku mä lopetin pirin yms paskan vetämisen, siirsin riippuvuuden alkoholiin, holii tuli vedettyy kunnes päädyin deliriumiin.. Sen jälkeen, on ollut aika vaikeetakin olla ilman tota alkomahoolia, helposti tulee just funtsittuu et "vittu et on tylsää, pakko hakee tvelsu" .. Muttei kyllä oo mitään putkia enään tullu juotua, max 2 päivää viikossa, ja nekin sijoitettu viikonloppuun Douppinkii tulee nykysin kans paljon vähempi nautittua, about kerrankuussa subua, ja viikoittain ganjabista..
Aika vaikeeta keksiä mitään hommia kun on viimeiset parivuotta elämästään käyttäny huumeita/alkoholia hieman liikaa..
Työharjoittelussa olen, ja kouluunkin pitäis hakea, huh.
Olin pahasti väärässä kun ajattelin "noh, ennemmin tätä laillista alkoholia kuin noita laittomia päihdeaineita.." rappioiduin viinasta pahemminku huumeist, wtf..
Välil tosin tulee sillanen olo, et ihan vitun sama, ja tekis mieli alkaa vetämään kamaa oikein kunnolla taas, vaikkei tossa mitään järkeä ole, kun ollu mihinkään huumeeseen +vuoteen koukussa. Päihdevammasen mieli..

Oliks täs es mitään pointtia, eikai. Kunhan jaoin mietteitäni

[wRRa]

Välil tosin tulee sillanen olo, et ihan vitun sama, ja tekis mieli alkaa vetämään kamaa oikein kunnolla taas, vaikkei tossa mitään järkeä ole, kun ollu mihinkään huumeeseen +vuoteen koukussa. Päihdevammasen mieli..

Mitä jos vaikka hankkisit jonkun muun harrastuksen ja saisit niitä kiksejä jostain muusta kuin päihteistä Harrastukset, opiskelu, duuni, parisuhde yms. on usein hyviä keinoja saada muuta ajateltavaa.

Harrastusten ei tarvii olla semmosia että maksaa kamalasti ja jossain ryhmässä tekee niitä. Maalaaminen, piirtäminen, valokuvaaminen, kirjottaminen, taidenäyttelyissä käyminen, leffojen ja sarjojen kattominen, kirjojen lukeminen... jne

[KarstaFari]

Välil tosin tulee sillanen olo, et ihan vitun sama, ja tekis mieli alkaa vetämään kamaa oikein kunnolla taas, vaikkei tossa mitään järkeä ole, kun ollu mihinkään huumeeseen +vuoteen koukussa. Päihdevammasen mieli..

Mitä jos vaikka hankkisit jonkun muun harrastuksen ja saisit niitä kiksejä jostain muusta kuin päihteistä Harrastukset, opiskelu, duuni, parisuhde yms. on usein hyviä keinoja saada muuta ajateltavaa.

Harrastusten ei tarvii olla semmosia että maksaa kamalasti ja jossain ryhmässä tekee niitä. Maalaaminen, piirtäminen, valokuvaaminen, kirjottaminen, taidenäyttelyissä käyminen, leffojen ja sarjojen kattominen, kirjojen lukeminen... jne

Njoo, siis kyllähän mä aika paljon kyl kaikkee duunailen, kattelen leffoi, pelaan ja nostelen painojakin himassa. Mut eipä nuo tunnu riittävän :s Ehkä jos ton koulupaikan saan, saisin hieman enemmän sisältöä elämään..
Osais vaan ottaa sen koulunkin sitten vakavasti, mielellään kävis sen ilman poissaoloja ja antais parhaansa.. Saas nähä, eipä ole ennenkään tuo koulu kiinnostunut, mut täll hetkellä ainakin ois motivaatiota sihenkin

[miryam]

Tuo on kyllä niin totta, että pitäis kehitellä jotain muuta sen douppaamisen tilalle. Mulla ainakin kaikki puolitosissaan tehdyt lopetusyritykset on lopulta päätyny siihen, että otan subua tylsyyteen. Pahinta ainakin mulla on kotiin jääminen, sillon iskee ahistus ja alkaa miettimään niitä vetoja.

Nyt oon ollu viikon ilman ja sain tänään sellaset itkupotkuraivarit että huhhuh! Tuli ihan angstiset teinivuodet mieleen. Luulin, että oisin iän myötä tasottunut ja rauhottunut eikä noita kohtauksia tulis enää, mut oiskohan bupre vaan turruttanut tollaset voimakkaammat ahistukset ja kiukut taka-alalle? Sääliks käy miestä, jos se joutuu taas sietämään mun raivareita :<

[wRRa]

miryam, vaikea sanoa, mistä oikein johtuu lopulta. Voi johtua subusta tai voit muuten vaan olla luonteeltasi sellainen. Voi myös olla, että jotkin tunteet tuntuvat voimakkaammilta alkuun, koska subu kumminkin vie niistä "terän" pois. Ainakin minun kokemus siis oppareista on, että ne tavallaan vie tunteilta sen terävimmän kärjen. Sit kun niihin tunteisiin taas tottuu, niiden kanssa on helpompi elää. Itellä tosin siihen on mennyt aika kauan aikaa.

Voisitteko tehdä miehes kanssa kahdestaan jotain kivaa? Voisitko selittää sille tilannettas ja mistä raivarit johtuu?


puslu, joo, siis on tosi hyvä jos on semmosia aktiviteetteja joista ei voi luistaa niin helposti. Jos harrastukset ei ole semmosia että joku etukäteen maksettu tunti tiettyyn aikaan joka viikko niin helposti lipsuu niistä.

[Scarlett]

Mä oon ymmärtänyt, että sulla on elämässä kuitenkin aika paljon sisältöä. Parisuhde, duuni jne... Se on varmasti tosi hyvä juttu, sillä sun on tavallaan vaan pakko opetella hoitamaan hommat ilman subua. Sen sijaan joku, jolla ei oo elämässä mitään muuta ku se subu ja sen säätäminen voi kokea elämänsä hyvinkin tyhjäksi lopettamisen myötä.

Totta tuokin mutta mikään ei estä hankkimasta juurikin niitä juttuja jotka jeesaa eteenpäin. Eikä niiden tarvii olla parisuhde tai duuni. Itse nostaisin taas tähän NA -ryhmät. Ne auttavat siihen tyhjyyteen, tapaat ihmisiä, puhut asioista, saat rutiinin, opit kuuntelemaan.... jaat elämääsi ja tunteitasi muiden kanssa jotka ovat myös toipuvia addikteja. Korvaamatonta.

Ja muutenkin yksin lopettaminen on typerää, etenkin jos koko elämä on ollut kadulla. Kyllä siihen tarvitaan tukea ja pitkään tarvitaankin. Oli se sitten ryhmät, päihdetyöntekijä, terapia... you name it.

[wRRa]

Scarlett, tuokin on totta. Ryhmistä monet frendit on kans saaneet sisältöä ja apua elämään. Toisaalta yks nyt jo 2,5v kuivilla ollut frendi nosti esiin sen ongelman, ettei pääse liikkumaan eteenpäin elämässään, koska ryhmät ovat kaikki sisältö siinä. Eli tavallaan ryhmien kautta huumeet ja huumehuuruinen menneisyys on edelleen liian iso osa elämää. Haluaisi kuulemma päästä jo puhumaan jostain muusta kuin huumeista ja kaipaisi elämäänsä sisältöä joka ei jotenkin niihin liity.

Mut lopettaminen on vaiheittaista... Niihä se yleensä menee. Eka lopettaa huumeet ryhmien avul, sit myöhemmin voi päästää irti niistä ryhmistä jos olo sen sallii.

[Dexma]

Olin pahasti väärässä kun ajattelin "noh, ennemmin tätä laillista alkoholia kuin noita laittomia päihdeaineita.." rappioiduin viinasta pahemminku huumeist, wtf..
Välil tosin tulee sillanen olo, et ihan vitun sama, ja tekis mieli alkaa vetämään kamaa oikein kunnolla taas, vaikkei tossa mitään järkeä ole, kun ollu mihinkään huumeeseen +vuoteen koukussa. Päihdevammasen mieli..

Itellä omalla tapaa just pahin päihdeongelma on ollut tähän asti holi.

Holi on just se joka pistää mielen sille tilalle, että monesti kattoo eilistä ja totee ois voinut jättää tuon asian tekemättä. Fyysinen tila krapuloineen riippuvuuksineen on ihan älyttömän karsee alkoholista. Alkoholi on vielä niin ympäristöön liittyvä, että monissa piireissä jossa alkoholi on se "juttu" niin alkaa jo muiden ihmisten toiminta sekoittaan omaa elämää. Eniten koen niin, että holipäissään ja siinä joka viikonloppu perseet menossa tulee ne pahimmat sekoilut ja yliampumiset.

Pieni silloin tällöin narkkaus voittaa ihan kevyesti omalla kohalla silloin tällöin KÄNNIN. Toisaalta taas jos menee siihen päivästä toiseen piripiri tööt tööt subusubu kööt kööt, niin sekin aika överii.

Itellä vieläkin subu on se joka pistää vähän miehen seinä seinää vasten. Oikeastaan aika paljon. Tos ollut koko syksyn niin on off meno, että alkaa se lopettamis energia väheneen ja alkaa oleen sellainen seinä seinään vasten. Ei muuten olis ongelmaa subun kanssa, mut tulevaisuus ei vain voi jatkua sillä, että jos ei oo subua niin oon kolme viikkoa kipeenä. Muutenkin nyt oma ala mihinkä oon menossa on aika ristiriidassa päivittäisen narkkauksen kanssa, mut nyt ois taas kahen viikon päästä avohoito lopetusyritys. Vähän sellainen fiilis, että nyt tai ei koskaan. Sit otan koulusta taukoo ja istun himassa vain kylmästi ja odotan reflat pois.

[Scarlett]

Scarlett, tuokin on totta. Ryhmistä monet frendit on kans saaneet sisältöä ja apua elämään. Toisaalta yks nyt jo 2,5v kuivilla ollut frendi nosti esiin sen ongelman, ettei pääse liikkumaan eteenpäin elämässään, koska ryhmät ovat kaikki sisältö siinä. Eli tavallaan ryhmien kautta huumeet ja huumehuuruinen menneisyys on edelleen liian iso osa elämää. Haluaisi kuulemma päästä jo puhumaan jostain muusta kuin huumeista ja kaipaisi elämäänsä sisältöä joka ei jotenkin niihin liity.

Mut lopettaminen on vaiheittaista... Niihä se yleensä menee. Eka lopettaa huumeet ryhmien avul, sit myöhemmin voi päästää irti niistä ryhmistä jos olo sen sallii.

Itse kun aloin vetämään juuri siksi silloin aikanaan kun olo oli tyhjä, mikään ei tuntunut miltään ja tottakai se tyhjyys olis uudelleen ollut mua vastassa ellei mulla nyt olisikin näitä tärkeitä juttuja joiden vuoksi olla kuivilla. Ja ilman nykyistä suhdettani ei ehkä lopettaminen ees olis ollut vielä mahdollista tai ainakaan näin helppoa kun se lopulta oli. Ryhmät on toki olleet ihan valtava selustanpitäjä mulle myös.

Perhehaaveet ja kaikki mikä sen ympärillä on pitää suunnan oikeena.

Toikin on totta noista ryhmistä mutta ryhmääkin on niin joka lähtöön, mutta tunnistan ton tyypin joka korvaa juurikin vetämisen ryhmillä pakkomielteisesti mutta toisaalta, mielummin itsekkin olisin ryhmiin koukussa kun kamaan. Mutta ryhmä on myös tärkeä tuki ja apu siinä kun etsit sitä muuta sisältöä.

Itse tarvitsen ryhmiä juuri siihen että tunnistan haitalliset kelat itsessäni ja huomaan etten todellakaan oo yksin vatkaamassa päässäni näitä kaikkia juttuja joita vatkaan vaan kaikki toipuvat tuntuu enemmän tai vähemmän vatkaavan samankaltasia juttuja.


Se toisten toipuvien tuki on järjettömän iso juttu.

Dexmallekin suositan kyllä ryhmiä ja toivotan myös suuren määrän onnea ja mielenlujuutta!