LSD; Ensimmäinen matka.

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
User avatar
RisThor
Psykonautti
Posts: 78
Joined: Sun 20 Jan 2013, 22:04
Location: Kuutamolla

LSD; Ensimmäinen matka.

Post by RisThor »

Seuraava trippistoori kertoo minun ensimmäisestä kokemuksesta hapon kanssa.
Olimme suunnitelleet kokeilevamme tätä mahtavaa ainetta jo erittäin pitkän aikaa ystäväni kanssa, ja vihdoinkin siihen tuli mahdollisuus, joten ostimme yhdet laput per naama, vaikka ylihintaa maksoimmekin aivan liikaa, odotin ensin koko viikon, että viikonloppu tulisi jo, ja pääsisin kokeilemaan kaverini kanssa.
Kaveri, jolta ostimme aikoi myös ottaa lapun veljensä kanssa, joten sovimme että olemme loppuillasta yhdessä. Olimme bändimme reenikämpällä, parin muun ihmisen kanssa (ei siis kaverit jotka aikoivat ottaa lappuja) ja he aikoivat juoda kaljaa, ja viettää iltaa kämpällä, minä ja kaverini iskimme laput kielelle, tärisevinä, ja todella paljon odottavina(ennen tätä siis en ollut ikinä kokeillut muuta kuin LSA:ta, joten minua jännitti paljon). Odotin, ja odotin, ensimmäiset Placebot alkaa selvästi jo 15 minuutin kohdalla puskemaan päälle, mutta huomasin sen. N. 20 minuutin kohdalla minulle tuli todella kevyt olo, ja hyvin erikoinen, ja huomasin etten ole enää selvinpäin ollenkaan. Sitten menimme tupakalle, jolloin alkoi nousta jo huomattavasti enemmän.
Menimme kavereidemme reenikämpälle, joka on aivan meidän reenikämpän naapurissa, ja emme olleet kertoneet heille että olimme ottaneet lappuja, koska se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Ensimmäiseksi, huomasin kun seinä rupesi hengittämään, ja heilumaan todella paljon, ja vaihtelemaan värejä, se oli todella hienoa, olokin oli tuossa vaiheessa jo aika euforinen. Kaverimme ja minä kikatimme vain ja tuijotimme toisiamme, ja jaoimme hiljaa olotiloja toisillemme.
Sitten siirryimme taas tupakille, ja taivas oli erittäin kaunis ja sininen, ulkoilma oli todella kaunis, olin täynnä iloa ja euforiaa, sanoinkin kaverilleni, että jokainen asia vaikutti kun olisi löytänyt peniksensä ensi kertaa. :D Tuuli tuntui mahtavalta, ulkoilma tuntui mahtavalta, käsitin asioita aivan eri tavalla miten olin ennen käsittänyt, taivas vaihtoi väriään vaaleansinisestä tumman siniseen, ihmisten naamojen ympärille alkoi muodostua naamion tapaisia kuvioita. Minulta kyseltiin olotilaa, mutta en sillä hetkellä osannut kuvailla sitä kunnolla, en pysynyt yhtään ajatuksissa, ja ne katkesi kokoajan, mutta tykkäsin siitä, rupesin miettimään, että minkä takia ihmiset tavoittelevat kokoajan jotain? Minkä takia? Minkä takia pitää tavoitella koko elämä jotain parempaa, kun hetkestä, ja elämisestä voi nauttia, onnen ei tarvitse olla oven takana, onni voi olla sinussa itsessäsi, jos vain käsität asiat oikein. Minkä takia tällainen aine on laiton? Näin vaaraton? Näin mieltä avaava, näin kauniita asioita näyttävä, tällainen aine, joka tuskin voi satuttaa ketään. Jäimme kaksin pihalle kaverini kanssa, jonka kanssa otin lapun ja keskustelimme kuinka kiva oli, että olemme kavereita, ja että tunnemme. Huomasin kokoajan olotilani nousevan. Menimme sisälle omaan reenikämppäämme, ja siellä oli pimeää, mutta yksi valo päällä ja musiikki soi, rupesin katselemaan käsiäni, ja huomasin että pieni "vana" kulkee kokoajan sen perässä, ihan kuin matrixissa. Kuuntelimme Infected Mushroomia, ja musiikki oli todella intensiivistä.
Menimme taas tupakalle, jollon poltimme jopa 6 tupakkaa putkeen. Sieläkin näin vielä vanan käteni perässä.
Sitten lähdimme kavereilleni bussilla, jotka olivat myös ottaneet happoa, alkoholia ottaneiden seura ei tuntunut hyvältä, tuntui kun he eivät olisi ymmärtäneet meitä, ja näinhän se oli. Pidin bussimatkasta, se oli eksoottista. Sosiaaliset tapahtumat oli mahtavia, ja puhuminen oli todella mahtavaa. Sitten olimmekin jo keskustassa, keskusta ei ollut koskaan näyttänyt näin hienolta. Kello oli noin 9, ja oli vielä vähän valoisaa, mutta silti kaikki kaupungin valot olivat päällä, kaupunki näytti paljon isommalta. Kävelimme kavereilleni, koska käveleminen tuntui ihanalta, ulkoilma tunti niin eksoottiselta.
Pääsemme kavereilleni, ja he ovat yhtä sekaisin kun me, trippailemme heidän kämpillämme, ja keskustelemme kaikista asioista. Tällaisenkin kirjoitin puhelimeeni: "Minä näen, ja nyt minä näen oikeasti ensimmäistä kertaa, elämä ei ole enää mitä se oli, mutta silloinkun se oli, mitä se oli, niin oliko se silloinkin vain jonkin tavoittelemista? Kyllä. mutta miksi pitää tavoitella jotain, joka on löydettävissä itsessään."
Istuimme parvekkeella ja poltimme lisää röökiä, päätimme lähteä kävelylle puistoon, ja se oli erittäin hienoa, imin ulkoilmaa, olin vieläkin niin euforioissa, olen todella iloinen, en ole pitkään aikaan ollut näin onnellinen, olen kaivannut tätä. Sitten menimme takaisin kavereideni kämpille, ja keskustelimme lisää asioita. Kadut väreilivät ja heiluivat, taivaan värit vaihtuivat, se oli erittäin hienoa. Ilta menikin siinä että katsoimme jonkun leffan ja trippailimme rauhassa.
Yksi juttu mikä jäi mieleeni, oli se kun katsoin farkkujani, farkuissani meni muodostuneena mustia "madon" kaltaisia lankoja jotka muodostivat hienoja abstrakteja kuvioita, pidin siitä todella paljon.
Sitten kello olikin jo 5 ja menimme nukkumaan, vaikka en loppujen lopuksi saanutkaan hetkeäkään unta sinä yönä kun mietin niin paljon.

Ihmisille, jotka lukee tätä, ja aikovat kokeilla, suosittelen erittäin paljon, mutta käyttäkää hetki jolloin teillä ei ole huolia eikä stressiä elämässä. Ja muistakaa, tämä ei ole todellakaan pelkistä visuaaleista kyse, LSD on paljon muutakin, se on itsensä löytämistä, asioiden käsittämistä, ihmismielten kohtaamista, iloa, sosiaalisuutta, lämpöä, rakkautta ja kaiken kaikkia EUFORIAA.
Odotin todella paljon, mutta tuntuu että sain paljon enemmän. LSD on vähän sellainen juttu, että se pitää itse kokea.

Kiitän kun käytit aikaasi tämän tarinan lukemiseen, ja varmasti aijon käyttää tuota kaunista substanssia vielä toisenkin kerran, kesällä metsässä olisi tarkoitus, tuostakin aijon tänne stooria sitten kirjoitella, mikäli tietysti kesällä tulee happoa vastaan. :)
Last edited by RisThor on Mon 22 Apr 2013, 12:29, edited 1 time in total.
Sinne minne nenä nenä näyttää ja tuuli tuuli kuljettaa.
User avatar
placebo
Kameleontti
Posts: 757
Joined: Thu 05 May 2011, 20:14

Re: LSD; Ensimmäinen matka.

Post by placebo »

Hieno trippistoori ja hyvin pystyit kuvailemaan omia fiiliksiäsi :) Ehkä vielä enemmän olisin halunnut kuulla keloistasi matkan aikana, mutta ihan ymmärrettäväähän se on että ihan kaikkea ei välttämättä muista :) Todella paljon tekisi varsinkin tän stoorin jälkeen ittekkin kokeilla happoa, muttakun ei perkele ole tullut missään vastaan ja omassa piirissä todella vähän psykedeelien käyttäjiä. Vaan silokkeja ja cubensiksia oon itte päässy kokeilemaan :(
Periaatteet perustana, totuus selustana.
User avatar
RisThor
Psykonautti
Posts: 78
Joined: Sun 20 Jan 2013, 22:04
Location: Kuutamolla

Re: LSD; Ensimmäinen matka.

Post by RisThor »

placebo wrote:Hieno trippistoori ja hyvin pystyit kuvailemaan omia fiiliksiäsi :) Ehkä vielä enemmän olisin halunnut kuulla keloistasi matkan aikana, mutta ihan ymmärrettäväähän se on että ihan kaikkea ei välttämättä muista :) Todella paljon tekisi varsinkin tän stoorin jälkeen ittekkin kokeilla happoa, muttakun ei perkele ole tullut missään vastaan ja omassa piirissä todella vähän psykedeelien käyttäjiä. Vaan silokkeja ja cubensiksia oon itte päässy kokeilemaan :(
Kiitos kommentistasi! :)

Ja näinhän se on, oli siinä niin paljonkin kaikkea muuta, mitä ei vaan pysty muistamaan, eikä sanoin kuvailemaan. :) Itse haluaisin sieniäkin kokeilla, ja nähdä minkälaisia eroja sillä on, esimerkiksi jos vertaa happoon.
Sinne minne nenä nenä näyttää ja tuuli tuuli kuljettaa.