Eli siis tässä eräs bromotrippini vuodelta _2010_. Löysin sen äsken koneen syövereistä ja ajattelin postata tänne. Kirjoitin tän tapahtuman myös näköjään puoli vuotta tripin jälkeen niin kuin lopussa tulee ilmi.
Tän tripin jälkeen en muuten vuoteen uskaltanut koskea mihinkään deeliin.
Tämä trippi alkoi hyvin omituisesti sillä lapun syötyäni se nousi TODELLA nopeasti edellisiin kertoihin verrattuna (ehkä puolessa tunnissa?) ja jotenkin eri tavalla. Millään muulla kerralla en ollut oksentanut nousuissa paitsi tällä kerralla ja jo siinä vaiheessa mulle tuli jostain syystä pahaa enteilevä olo.
Alkuun hengailimme (minä ja poikaystäväni) vähän aikaa poikaystäväni kämpällä katsellen telkkaria kunnes päätimme lähteä keskustaan.
Kävelessä minulla oli ihan hyvä fiilis, mitä nyt mahanpohjassa oli taas vähän outo tunne. Kaikki näytti niin kauniilta mutta jotenkin oloni oli hyvin outo. Keskustaan päästessämme koko sirkus lävähti toden teolla käyntiin. Kaikki muutti muotoaan eikä mikään pysynyt muutamaa sekunttia pidempää paikallaan. Olo oli todella sekainen. Olin syönyt useita kertoja aiemminkin bromoa mutta jotenkin ne eivät olleet toimineet näin hyvin vaikka olin syönyt isompiakin annoksia.
Päätimme lähteä käymään eräällä kaverilla joka asui keskustassa.Ensimmäisen kerran kiinnitin huomioni kunnolla poikaystävääni kun pääsimme kaverillemme. Huomasin kuinka hätääntyneeltä hän vaikutti ja mietin että mistä tämä oikeen johtui,hän on kuitenkin kokenut trippaaja enkä koskaan aiemmin ollut nähnyt häntä tuollaisessa tilassa. Hän sai kaveriltamme subuvedot mutta hänelläkin bromot tykitti jo niin täysiä että eihän hän pystynyt itse itselleen lyömään joten kaveri sitten auttoi. Ajattelin että noni subu varmaan rauhoittaa häntä mutta tuntui että se sai hänet vielä enemmän kuutamolle.
Vähän ajan päästä lähdimme puistoon mikä oli täynnä frendejämme. Huomioni kiinnittyi taas siihen kuinka sekaisin kaikki oli,porukka yritti jutella mulle mutta mä en pystynyt kunnolla kommunikoimaan saati keskittymään siihen mitä mulle yritettiin selittää. Ajattelin parantaa oloamme kuunteluttamalla musiikkia mp3 soittimestani mutta poikaystäväni ei halunnut kuunnella joten laitoin molemmat napit omiin korviini.
Tässä vaiheessa minulle tuli aivan helvetin hyvä olo sillä musiikki mitä kuuntelin (Amon tobin) sopi niin hyvin olotilaan. Se itseasissa alkoi kääntämään kaikkea paremmaksi,aloin tulla iloisemmaksi ja visuaalit alkoivat myös piristyttää mieltäni.Istuin vain puiston penkillä ja vaikka vieressä meni autotie unohdin sen ja jäin katselemaan taivasta ja puita jotka puhkesivat vihreisiin lehtiin vaikka kesä oli jo lopullaan. Näin myössä puissa kauniita hyppeleviä lintuja.Taivas oli täysin harmaa ja enteili sadetta mutta jostain kummasta tuli aurinko esiin hymyillen.
Äkkiä havahduin taas siihen harmauteen ja siihen kun poikaystäväni ilmoitti haluavansa lähteä takaisin kämpille.
Kävelimme vähän matkaa kunnes tapahtui hirvein asia mitä siinä tilanteessa voi käydä,ainakin minun mielestäni. Muistan kun pelästyin aivan jumalattomasti kun poikaystäväni kaatui maahan mutta sain hänet onneksi kiinni ja istumaan. Sen jälkeen hänen naamansa muuttui siniseksi ja alkoi tärisemään. Olin aivan vitun peloissani koska en siinä vaiheessa tajunnut mitä tapahtui. Tärinä vaan jatkui ja hänen kasvona muuttuivat aivan kamaliksi,kuolaa alkoi valua ja aloin huutamaan apua. Joku mies tuli siihen ja sanoi että se on epilepsiakohtaus. Aivan,tiesin että hänellä on epilepsia mutta en siinä tilanteessa osannut ajatella sitä.
Kun tärinä vihdoin loppui tapahtui jotain vielä kamalempaa. Hän avasi silmänsä mutta ei osannut puhua vaan päästeli jotain ihmeellisiä ääni suustaan ja alkoi kontata eläimen tavalla. Olin todella peloissani ja aivan varma että hän on menettänyt järkensä ja minä vain itkin. Se oli oikeasti elämäni kamalin näky.
Aloin pelätä poikaystävääni koska hän alkoi käyttäytä niin eläimellisesti ja hullusti, koko tilanne oli hirveä, mutta yht' äkkiä sain jostain ihmeestä voimaa ja menin halaamaan ja suutelemaan häntä. Tämäkään ei helpottanut tilannetta vaan näytti siltä että hän ei olisi tunnistanut minua. Sitten muistin että läheisessä puistossamme oli tuttuja jotka voisivat auttaa. Juoksin puistoon ja hain muutaman kaverin siihen. He päättivät tilata ambulanssin. Onneksi kaverillani oli heittää muutama 2mg xanori poikaystävälleni ja minulle muutama pami. Minä en rauhoittunut yhtään vaan olin yhä paniikissa. Ambulanssin tulemisen jälkeen aloin pelätä että ambulanssimiehet huomaisivat kuinka sekaisin me olimme mutta onneksi he eivät jostain syystä tuntuneet huomaavan mitään. Tutkittuani poikaystäväni meidät käskettiin kämpille lepäämään. Juuri kun ambulanssi oli lähdössä niin paikalle tuli maija. Paniikki alkoi taas tulla mutta onneksi ambulanssimiehet selittivät että oli poikaystäväni oli saanut vain epilepsiakohtauksen ja että kaikki on kunnossa ja niin maijakin sitten lähti.
Ambulanssin ja maijan lähdettyä soitin frendilleni että voisiko hän heittää meidät kämpille ja hän onneksi suostui.
Jossain vaiheessa huomasin että visuaalit olivat loppuneet melkein kokonaan mutta heti kun rauhotuin niitä alkoi taas tulemaan.
Seuraavat muistikuvani ovat joskus yöltä kun olin vieläkin peloissani poikaystäni puolesta,minun piti koko ajan olla hänen lähellään että varmasti kuulin hänen sydämensä sykkeen.
Sitten alkoi tapahtua taas jotain epämiellyttävää, aloin näkemään hepokattejaa rannekoruistani (tämä on jännä juttu,edellisillä bromo-tripeillänikin tapahtui tätä samaa aina kun poikaystäväni "suuttui" tai menetti hermonsa jollekkin esim itselleen tai tietokoneelle tai jos hän alkoi voida huonosti) joten päätin leikata ne pois. Tämän jälkeen kaikki alkoi mennä suht hyvin ja jäimme vaan odottelemaan että trippi alkaisi laskemaan.
Minusta tuntuu että juuri tämän tapahtuman takia olin vähän sekasin pari seuraavaa kuukautta,olin masentunut ja peloissani koska en ollut käsitellyt näitä asioita, mutta nyt melkein puoli vuotta tapahtuman jälkeen olen päässyt jotenkin sen yli. Olen pystynyt kohtaamaan mielessäni tämän tapahtuman enkä enään pelkää.
Tätä trippiä on ollut vaikea selittä ihmisille koska he aina sanovat että hei se oli vaan epilepsiakohtaus, mutta kun se ei ollut minulle pelkkä epilepsiakohtaus vaan jotain enemmän jotain mitä en todellakaan osaa selittää,silmitöntä pelkoa vaan. Tän jälkeen ei sitten bromoon enään koskettu.
-----------------------------------------------------------------
Tässä myös toinen trippistoori minkä löysin,sekin vuodelta 2010. Mun ihka ensimmäinen kosketus psykedeeleihin ja bromoahan tuo oli vaikka happona myytiin.
Söin ensimmäisen lapun muistaakseni ehkä joskus viiden aikoihin päivällä eräässä puistossa. Vaikutukset alkoivat tuntumaan ehkä n.2 h päästä? Ensimmäinen mihin kiinnitin huomiota oli se kun minulle sanottiin että seuraa käsiäsi, niistä jää varjot kun liikutat niitä ja näin alkoi pikku hiljaa käymään. Sen jälkeen muistaakseni puut alkoivat kirkastua ja aloin huomaamaan erilaisia kuvioita maassa ja ilmassa. Mitään suurta ei silti ollut. Seuraavaksi menimme toiseen puistoon missä oli muutamia frendejä sähläämässä jotain. Siellä oli joku teltta pystyssä ja pari frendiä kai juuri kasaamassa sitä. Seuraavaksi muistan kun lähdimme taksilla tarkoituksenamme mennä erään mäen huipulle matsomaan kaupunkia mutta tämä ei onnistunut koska tie oli tukittu joten käskimme taksikuskin viedäkkin meidät kämpille. Kämpillä poikaystäväni alkoi heti säätää koneen kanssa jotta saisimme jotain musiikkia. Tässä vaiheessa alkoi tulla jo jotain todella isoja visuaaleja ja muistan kuinka kiihottuneeksi olin tullut. Katselin kun toinen yrittää saada konetta toimimaan ja samalla tuntui kuin olisin saanut monta orgasmia pelkästään katsoessani häntä. Yhdessä vaiheessa näin kun huone muuttui viidakoksi jonka keskellä hän oli .Vesi solisi ja linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Onnellisin hetkeni minkä olin kokenut.
Pikku hiljaa musiikin saaminen alkoi tuottaa ongelmia koska emme enään yksinkertaisesti pystyneet pitämään silmiämme tai käsiämme irti toisistamme.Riitti että toinen koski toiseen niin olimme jo orgasmin partaalla.. Itse ainakin olin seksuaalisesti äärimmäisen virittinyt. Sitä tulikin sit harrastettua varmaan ainakin 6h pelkkää seksiä.
Seuraavaksi asia minkä muistan kunnolla oli se kun kiipesimme kerrostalon katolle katsomaan auringon-nousua. Se oli ehkä jotain kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.
Muistan kun istuimme vierekkäin katolla ja hän piti minusta kiinni. Katselin haltioituneena ympärilleni,en koskaan ollut kokenut mitään tälläistä aikaisemmin. Maailma mitä katsoin oli niin kaunis. Puut olivat kirkkaita ja rumat rakennukset muuttuivat kauniiksi ja se aurinko... En muista kauanko istuimme katolla mutta seuraavaksi muistan vain sen kun useita tunteja oli mennyt ja trippi alkoi jo laantua ja ne hirveät jälkiolot iskivät.
Annostus oli yhteensä koko aikana neljä 500mikkistä lappua.
Tämä oli todella hyvä trippi vaikka kestikin n.36h. Olihan se typerää ottaa ensikertalaisena noin suuri annos mutta trippi oli kuitenkin kaikin puolin hyvä. Laskut olivatkin sitten jotain aivan järkyttävää mutta niistäkin selvittiin.