Kello oli jotain lähemmäs 2 yöllä, juuri sopiva aika alkaa vetelemään deelejä naamaan.
Olin päässyt vaille 2 töistä pois.
Siirsimme ajankohdan lauantaista perjantaiyöhön en tiedä miksi, mutta toisaalta.. miksei
Trippi oli tiedossa jo pari viikkoa aikasemmin ja odotimme molemmat sitä innolla.
Set&Settings:
Minä (Tiempo) 2x 500µg 25i-NBOMe + pajaa myöhemmin
Kaverini (Kemikaalijeesus) 3x 25c-NBOMe + pajaa + 1x 25x-NBOMe myöhemmin.
Menin kaverini kämpille ja siellä se pelaili pleikkaria kalsarit jalassa
Tähän väliin on kerrottava että 25x-NBOMe:t aiheuttavat itselläni aivan tajutonta mindfuckia ja sekavuustilaa jolloin ei saa sanaa suustaan eikä pysty järkevään ajatteluunkaan kunnolla.
Kaverini heitti päähänsä lasit jotka olivat peitetty mustalla kankaalla jotta hän näki visuaalista pyörremyrskyään. Itse kummastelin koska minulla visuaalinen puoli ei ollut vielä iskenyt ollenkaan kuten aikasemmin olin jo tässä vaiheessa ihan solmussa itseni kanssa. Tuijottelin kattovaloa pitkään ja huomasin kuinka valo alkoi väreilemään ja heilumaan oudosti. Vaihdoin katseeni valosta mattoon joka näytti kuin se olisi ollut vettä ja väreili sekä aaltoili ja ikäänkuin olisi työntänyt esiin pieniä piikkejä mitä samalla veti takaisin sisäänsä. Nauroin tälle koska se näytti hienolta.
Kummastelin myös sitä kuinka pääni oli täysin selvä ja ajatukseni olivat kirkkaat ja mieleni iloinen ja innostunut tästä. Mainitsin kaverilleni asiasta ja hänkin ihmetteli tätä, sillä hänen kanssaan aina olen trippaillut ja varsinkin näillä kemikaaleilla ja hänkin oli aina sen nähnyt miten olen ollut aina aivan vitun jumissa. Aloin höpöttämään asiasta sillä tällein ei ole koskaan käynyt ja todellakin nautin tästä tilanteesta ja murehdin miksei kaikki trippini ole ollut tämänlaisia 25x-nbomeilla trippaillessa.
Olin rauhallinen ja tyytyväinen tähän kaikkeen ja kaverini sammutti valot kämpästänsä lähes kokonaan (en itse pidä pimeydestä trippaillessa mutta tällä hetkellä se ei haitannut) Otin munninharpun käteeni ja aloin soitella sillä pieniä pätkiä jotain juttuja mitä tulikaan juuri sillä hetkellä mieleeni. Sitten siirryin sängylle makoilemaan ja kemikaalijeesus laittoi soimaan yhden suosikkikappleistani shponglelta; Star Shpongled banner, lopetin soittamisen tähän paikkaan koska halusin nauttia kappaleesta.
Kappale on melko synkkä ja lähes apaattinen joka kuitenkin kuulostaa niin miellyttävältä jostain syystä. Kappale sai minut kokonaan valtaansa ja makasin vain sanomatta mitään sängyllä ja katsoin kuinka varjot leikkivät katossa ja muuntelivat muotoaan sekä väreilivät. Näin sivusilmällä aina miten jokin kulki varjojen ja kämpän seinissä ja katoissa, mutten koskaan saanut kiinni siitä mikä se oli, en välittänyt. Varjojen reunat olivat hyvin kirkkaita ja värikkäitä... punaista, sinistä, vihreää, oranssia... kaikkia muita värejä, trippailuni näillä kemikaaleilla ei ole ollut koskaan tämänkaltaista. Hihittelin itsestään ajatuksilleni ja väreille ja kaikelle mitä katossa ja seinissä olikaan meneillään, tunsin kuinka sänkyni imi minua itseensä ja olin paikallaan kuin kaikki olisi ollut tässä ja nyt, olin onnellinen. Kemikaalijeesus laitteli jotain muita kappaleita pyörimään ja ne ottivat aina kokonaan valtaansa minut ja annoin mieleni ja ruumiini vaeltaa sinne missä niiden oli hyvä olla. Nousin pois sängyltä ja ilmeestäni huomasi varmasti miten olin tyytyväinen itseeni tällä hetkellä todella paljon.
Aloin pyöriä kämpässä ympyrää ja naureskella hienoille väreille ja olotilalleni, kaverini oli hävinnyt sohvalta vessassa käymään ja kämpässä oli pimeätä. Minä pyörin ja pyörin ja pyörin ja nautin olotilastani ja naureskelin kaikelle... kunnes pyörähdin pyörähdin ja avasin silmät ja näin kaverini noin puolen metrin päässä itsestäni, en ole koskaan ennen pelästynyt niin paljon toista ihmistä EN KOSKAAN sydämeni löi kymmenen ylimääräistä lyöntiä sillä hetkellä ja meinasin tukehtua, kaverini katsoi hämmästyneenä minua ja sanoi että olin lähellä etten hyökänny kimppuun kuulemma (mutta tämä oli vain alkukantainen reaktio) lysähdin lattialle istumaan ja haukoin henkeä kovaan tahtiin jolloin kaverini sytytti valot päälle kämppään, trippi meinasi kääntyä jo huonoksi tässä vaiheessa sillä ajatukseni ja mieleni sirpaloitui, rationaalinen ajatteluni meni aivan palasiksi en voinut kuin jumittaa lattialla istuen ja puhuen jotain vitun sekavaa. Kemikaalijeesus tokaisi ”taitaa mennä lujaa ilmeestä päätellen” ja naureskeli päälle. Ja alkoi kertoa miten DOI-tripillä hänelle tuli samallaisia asioita silmät kiinni kun hän näki jonkun käyvän päällensä. Olen kotoisin maalta jossa asuimme omakotitalossa jossa oli puiset lattiat ja olen tottunut siihen että kuulen kaikkien ihmisten kaikki askeleet ja liikkumiset jos joku tosiaan liikkuu, kaverini asuu betonikuutiosa jossa ei askeleita kuule mitenkään joten siksi hän pääsi vahingossa hiipimään taakseni niin lähelle ja aiheutti tämän pelästymisen.
Rauhotuin, siirryimme keittiöön koska kaverini aikoi ottaa hittiä taas bongista. Minun ajatukseni olivat sumeat ja jumissa lähes samalla tavalla kuin normaalisti 25i:tä ottaessa, mutta sain järkeistettyä ajatukseni ja höpöttelimme jotain turhaa paskaa taas niikuin normaalistikkin. Pilven haju tuli sieraimiini todella voimakkaana, huomasin jälleen miten tämä vaikutti trippailuuni sillä ajatukseni lähtivät liitelemään jonnekkin kauas kauas, vaikka sitä ei todellakaan ollut muutakuin se mitä kaveriltani bongista ja keuhkoista jäi savuamaan ilmaan keittiössä.
Päätin vihdoinkin ottaa omasta pikkupussukastani pajaa ja poltella, lapoin sitä vähäsen pesään sillä enhän halunnut olla ihan mutkalla (vai halusinko? mieleni halusi sitä ainakin salaa). Sytytin pesän ja aloin imeä savua keuhkoihini, imin sitä keuhkoni täyteen ja päässäni juoksevat pienet tapiirit nauroivat ja huutelivat ”kohta sää oot iha mutkalla” meinasin naurahtaa omille ajatuksilleni aivan huolella mutta sitten puhalsin viileästi vain savut ulos ja hain äkkiä harppuni olohuoneesta ja menin takaisin keittiöön istumaan. Huomasin miten kemikaalijeesus oli siirtynyt taas ”pimeät lasit” päässä sohvalle makoilemaan, hän oli ottanut myös yhden lapun lisää tätä 25c-NBOMe:a ja siellä makoili pilvessä ja ”hapoissa” nauttien fraktaalimaailman pyörrityksestä, katsoin hänen nyrkkejään ja ne olivat puristuneet yhteen lujaan kysäsin häneltä että onko kaikki kunnossa mutta hän ei ollut edes huomannut miten oli nyrkkejään puristanut kovaa yhteen. Mietin että mitä helvettii mä nyt tekisin jote aloin sekottelemaan dippiä että voisin nauttia sipseistä dipin kanssa omnom
Huomasin istuvani sohvalla ja koneelta soi jotain musiikkia joka tuntui todella hyökkäävältä ja uhkaavalta, visuaalinen puoleni oli poistunut kokonaan värikkyyden osalta ja näin vain miten kaikki alkoi linkittyä toisiinsa kiinni ja heitellä urakalla vaikka mitä outoa näkyä jokapuolella. Mieleni oli aivan helvetin jumissa ja kujalla ja juoksi jossain helsingissä vaikka itse olin turvallisesti savossa. Oloni oli todella turpaansaanut ja pelästynyt. Trippi oli kääntynyt samallaiseksi kuin aina ennenkin ollut, en voinut ajatella mitään rationaalista vaan ihmettelin jotain ihme asioita ja tuntui kuin hampaiden päällä olisi ollut hiekkaa ja koitin puhallella sitä pois sieltä (ei siel mitää ollu). Kaverini oli painunut vessaan trippailemaan tai tekemään jotain taikojaan ja kysyin hiljaa häntä pois sieltä ajatusteni takia ja koitin selittää hänelle miten en muista taas mitään ja pääni on tyhjä kaikesta ja miten trippi tuntuu kovalta pilven takia. Hän ymmärsi mitä koitan ajaa takaa ja sanoi ”eikö se aina” ja tämä rauhoitti ajatustenjuoksani paljon ja olin taas tyyni pääni sisällä.
Kemikaalijeesus oli siirtynyt taas vessaan tuijottelemaan itseään peilistä tai jotain ja musiikki mikä soi oli todella rassaavaa (jotai saatana animepoppia)
Olo alkoi selventyä ajatustenjuoksun puolelta ja totesin että nyt vois tehä jotain ja kaverini laittoikin jonkun leffan pyörimään(mainittakoon että hänen luonaan leffan kattominen on melkoinen nautinto johtuen valkokankaasta ja hyvistä kaijuttimista) Jumalauta että se leffa näytti hyvälle ja vittu se oli sekava (samuraicowboyjapanilaisia jotka taisteli jostai ihme jutusta) ja naurettava, siis juuri sopiva tähän tilanteeseen. Kattelimme leffan loppuun ja molemmilla alkoi olla suhteellisen selvä olo joten siirryimme keittiöön ja poltimme loput jäljellä olevasta pilvestä pois, melko muhkeat savut niistä saatiinkin. Ja olimme molemmat helvetin jumissa joten siirryimme takaisin sohvalle peittojen alle laiskailemaan ja laitettii toinen leffa pyörimään. Pilvi todellakin toimi sillä en tuntenut vartalostani muutakuin silmät ja suun. Leffa oli kunnon mäiskettä ja mättöä. Kattelimme tätä leffaa ja jossain vaiheessa nukahdin.
Avasin silmät... Mite paljo kello on? Jumalauta kello on kuusi.... illalla.. Sinne se päivä sitte oliki hurahtanu ja kaverini soitti minulle ja tunnin päästä lähdin tämän mukaan. Kemikaalijeesus jäi vissii vielä nukkumaan.
Trippi oli hyvä ja diippi osakseen ei se 25i-NBOMe oo minua kertaakaan pettänyt.