"150mg DXM:ää tiistai-iltana. Ei mitään ihmeellisiä tuntemuksia. Hieman huomasi olon muuttuneen, mutta ei mitään erikoista aineen vaikutusaikana. Niskat yritti vähän jumia ja pupillit laajeni yllättävän paljon. Kuitenkin olin ajokunnossa melkein koko ajan ja kuskiksi päädyinkin myöhemmin... Nukahtaminen oli jotenkin vaikeaa.
Parhaat vaikutukset oli seuraavana aamuna. Herätessä aivot oli jotenkin jumissa ja jomotti hieman päähän. Aamupalan jälkeen se kuitenkin hävisi.
Kouluun lähtiessä koko taivas oli harmaa sadepilvistä ja tihuutti vettä. Kuuntelin jotain tuhanteen kertaan kuunneltuja GOA-biisejä. Ne kuullostivat uudenlaisille. Ne kuullostivat kolmiulotteisille muodoille niin kuin kallion seinämä, mutta kallion seinämä on karkeaa ja musiikki kuulosti pyöreille muodoille.
Kaikki oli mukavaa ja mikään ei vituttanut. Ei edes ne harmaat, koko taivaan peittävät, sadepilvet ja tihkusade. Niissä harmaissa sadepilvissä oli jotain outoa kauneutta. Ne olivat yksityiskohtia täynnä. Taivaan kaartuvuus oli erilainen. Sadepisarat tuntuivat tippuvan lätäköihin musiikin tahtiin. Erityisesti kuu näytti hienolle ja rakoilevat pilvet kuun valossa. Ihmeellinen afterglow joka jatkui koko viikon."
Vuosikerta Dexmit.
14. heinäkuuta tuli vuosi ensimmäisestä DXM-kokeilustani, joten päätin omistaa koko viikonlopun dexmille. Erottelin kaksi isoa pulloa 7 annokseksi. Eli noin 170mg/annos. Tarkoitus oli, että pystyisin pysymään melkein koko viikonlopun jossain kutakuinkin ykkösplatella.
Taustalla oli monta viikkoa jatkunut univelka ja muutaman viikon kestänyt masennus. Masennus ja univelka alkoivat tuntua parin viimeisen viikon aikana ylivoimaiselta. Univelka ei ole mikään uusi ilmiö, mutta en ole koskaan aiemmin oikeastaan ollut masentunut.
Mitään selvää yksittäistä syytä en ole masennuksen alkuperäksi keksinyt, mutta pelko mahdollisesta välien menettämisestä vanhoihin kavereihin huumeiden takia voi olla merkittävä syy. Tai sitten mitään välejä ei ole mennytkään pilalle. Omaa piripäistä skitsoilua... Lisäksi tuli pohdittua kaverin kanssa aika syvällisesti maailman epäkohtia.
Ystävien seurassa ollessani en kokenut olevani lainkaan masentunut, vaan oli kaikin puolin hyvä olo, oli sitten selvin päin tai aineksissa. Yksin ollessa ja töissä masennus alkoi iskemään. Ei saanut mieleen oikeastaan mitään positiivisia ajatuksia. Elämä ei tuntunut millekkään. Ei jaksanut mitään. Teki mieli lopettaa. Henkinen pahoinvointi alkoi tuntumaan fyysiseltä pahoinvoinnilta. Oikeastaan ainoa ajatus mikä sai jaksamaan oli, että kohta on Ilosaarirock ja sitten saa masennuslääkettä, Dexmiä.
Perjantai 13.7.2012
Illalla kaverin luona otan yhden 170mg annoksen dexmiä. Tarjoan halukkaalle kaverillekkin annoksen. Katsotaan Bill Hicksin Revelations-pätkää. Suosittelen kaikille, kuten muitakin Bill Hicksin pätkiä. Mukava olo vaikka Bill Hicksiä on hieman vaikeaa seurata. Onneksi olen nähnyt pätkän aiemminkin, niin en putoa kärryiltä, vaikka unohdun jumittelemaan huoneen seiniä yms...
Välillä on vähän ihmeellisiä tuntemuksia. En osaa sanoa onko tuntemukset enemmän psyykkisiä vai fyysisiä... Varmaan psyykkisiä. Hämmentää samaan tapaan kuin pilvessä. Kuitenkin kaikin puolin hyvä olo.
Revelations loppuu. Kaverit käy savuilla. Itse en polta. Kuunnellaan musiikkia ja katsellaan jotain ihan random videoita youtubesta. Musiikin kuunteleminen tuntuu hyvälle. Silmät kiinni tulee jotain visuaalia. Ei mitään tajunnanräjäyttävää avaruusseikkailua vaan enemmänkin pimeys näyttää jatkuvan loputtomiin. Pimeyteen ilmestyy satunnaisesti valopisteitä ja jotain pieniä kuvioita. Melkein koko ajan tuntuu, että näkyy jotain aaltoliikettä tai savukiehkuroita.
Hämmennyn positiivisesti visuaaleista, koska en olettanut mitään kovinkaan erikoisia tuntemuksia noin pienellä annoksella. Youtubesta pyörii joku ihan älytön video. Video alkaa skitsottamaan. Häiritsee aivan älyttömästi katsoa videota, mutta jotenkin on vaan pakko tuijottaa video loppuun asti.
Jossain vaiheessa yöllä yritän mennä nukkumaan. Tuntuu että olen symbioosissa kaverin sohvan kanssa. Uni ei meinaa tulla millään. Tuntuu kuin kelluisin sohvalla jossain aallokossa. Tai sitten leijun avaruuksien halki sohvalla. Tätä tunnetta jatkuu pitkään. Jossain vaiheessa pitää miettiä, että olenko varmasti vielä siinä sohvalla kaverin luona. Saan kuitenkin vakuuteltua itselleni että olen.
Tarpeeksi kauan unta etsittyäni nukahdan.
Lauantai 14.7.2012
Herään kaverin luota sohvalta. Vähän pöhnäinen olo. Päätä jomottaa jotenkin. Juon vettä lasillisen, keräilen tavarani ja lähden kotiin. Autolla ajaminen tuntuu hyvälle. Musiikki kuulostaa hyvälle. Olen symbioosissa auton kanssa. Päätä ei enää jomota. On ihan uskomattoman hyvä olo verrattuna menneisiin viikkoihin. Ei masenna, eikä mieltä vaivaa oikein mikään. Maailma näyttää paljon kauniimmalle. Pilvet on taas täynnä yksityiskohtia, taivas näyttää syvemmälle, on eritavalla sininen ja kaartuu eritavalla kuin normaalisti.
Myöhemmin ollaan toisen kaverin luona valmistautumassa lähtemään Ilosaarirockiin. Otan annoksen dexmiä. Häröillään siinä aikamme jotain. Meikattiin, mutta ei homolla tavalla... Ei. Ei. Ei! Ei! Vaan miehekkäällä norjalaistavalla... Koko ajan on päällä uskomattoman hyvä olo ja pitää puhua jotain. Tai ei ole mikään pakottava tarve selittää jotain, mutta tuntuu luonnolliselle höpöttää niitä näitä.
Lähdetään liikkumaan kohti kaupunkia. Auton kyydissä alkaa tuntumaan, että dexmi vaikuttaa hieman. Päästään kaupunkiin ja itse lähden vaihtamaan lippua rannekkeeseen ja kaverit jatkaa autolla jonnekkin muualle.
Lipunvaihtopisteille on järjettömän pitkät jonot. Jonossa tuntuu välillä, että tasapaino heittelee ihan ihmeellisesti. Muuten ei ole mitään outoja tuntemuksia. Hyvä olo. Jonottamiseen kesti yli tunti aikaa ja kaksi bändiä jäi sen takia näkemättä. Vähän harmitti, mutta sekään ei aiheuttanut mitään pahaa vitutusta.
Pyörin alueen ulkopuolella, kun ei ole mitään sopivia bändejä katsottavaksi. Tapaan kavereita ja vieraita tyyppejä. Pystyy olemaan sosiaalinen ja on hyvä olo. Menen tapaamaan samaa kaveria jonka luona olin edellisenä iltana vähän edemmäs festarialueelta. Kaveri tarjoaa savuja. Jätän väliin, mutta otan toisen annoksen dexmiä, kun edellinen ei tunnu vaikuttavan turhan kovaa.
Lähdetään takaisin festarialuetta kohti. Nähdään kavereita yms yms. Pyöritään ympäriinsä. Joskus 17.30 aikohin lähden sisälle festarialueelle, että ehdin varmasti katsomaan Mayhemia, vaikka eksyisin matkalla. Näihin aikohin tajusin, että toinen annos pamautti yllättävän pihalle. Hyvä varata riittävästi aikaa, jos tosiaan eksyisi.
Alueelle portista sisään ilman mitään kuumotuksia. Tuntui oikeastaan siltä, että kuumotin itse enemmän niitä järjestyksenvalvojia siinä portilla, kun reppua penkoivat. Alueelle päästyäni alkoi tulemaan outoja fiiliksiä. Kaikki tuntui hetkittän erittäin epätodelliselle. Mietin, että mitenhän pihalla sitä oikeasti tulikin oltua viime vuonna, kun otti ensimmäistä kertaa 450mg... Jotain outoja heijastuksia aiempien vuosien ilosaarirokeista muistuu mieleen.
Törmään kaveriin jonka kanssa tultiin kaupunkiin. Jutellaan jotain. Kaveri katoaa mystisesti. Mietin, että mihin helvettiin se ehti kadota. Epätodellinen ja sekava olo, mutta ei haittaa. Otan vettä pulloon vesipisteestä ja löydän kaverin uudelleen. Se kävi vessassa. Jutellaan jotain vähän aikaa ja lähden roboilemaan Mayhemin keikalle.
Mayhemin esiintymislavan luona järjestyksenvalvoja tulee juttelemaan niitä näitä. Yllätyn itsekseni siitä kuinka normaalisti pystyn toimimaan ja juttelemaan järjestyksenvalvojan kanssa siitä huolimatta, että muutamaa minuuttia sitten olin vielä aika sekavissa oloissa. Keikka alkaa... Vittu miten eeppistä... En osaa kuvailla sitä mitenkään muuten. Ei ollut enää juurikaan epätodellinen olo, mutta eeppistä. Vitun siistiä... Bändin jäsenet näyttävät lavalla jättiläismäisiltä varjoilta strobovalojen seassa.
Keikan jälkeen loppuilta normaalia häröilyä ympäriinsä. En ota enää Dexmiä. Tuntuu tarpeettomalle ottaa lisää. On hyvä olo ja alkaa palautua järkiinsä.
Illan kohokohtana äärimmäisen hämmentävä episodi, kun Mayhemin laulaja ja kitaristit tulevat vastaan festarialueella. Toinen kitaristeista lähtee juoksemaan kohti ja huutaa: "Hey! Can I lift you up?" Nostaa välittömästi minut olkapäälleen ja lähtee kantamaan jonnekkin... "Yohoo! I got a new boy friend! Wait?! You're a boy!" Ja tiputtaa minut pois olkapäältään... Hämmennyn niin vitusti, etten tajua pyytää edes nimikirjoituksia teurastajanessuuni. Ei haittaa. Jäi vitun hyvä muisto ja tunnelma.
Sunnuntai ja seuraava viikko.
Sunnuntaina en ottanut enää ollenkaan Dexmiä, kun ei tuntunut tarpeelliselle. Oli muutenkin tarpeeksi hyvä olo. Ei tule tavattua kavereita niin paljoa kuin lauantaina, mutta muuten tulee juteltua festariväen kanssa. Pystyy juttelemaan ihan ilman kummempia sosiaalimuureja vieraiden ihmisten kanssa ilman mitään ahdistusta. Nykyisin tuntuu olevan jotenkin vaikeaa jutella ihan vieraille ihmisille. Muutenkin kuumottaa sosiaaliset tilanteet vieraiden ihmisten kanssa. Mistä lie alkujaan? Ennen olin överisosiaalinen...
Arki tuntui "rentouttavan festariviikonlopun" jälkeen ehkä jopa pelottavan hyvälle. Töissä ei nyt varsinaisesti ollut mitään ratkiriemuisaa se tekeminen, mutta eipä ollut mitään valittamistakaan. Töissä musiikkia kuunnellessa tuntui, että kaikki olisi synkronoitu tapahtuvaksi musiikin tahtiin. Tuntui siltä kuin olisin ollut symbioosissa musiikin ja työpaikan koneiden kanssa. Voin vaan kuvitella mille näytin, kun yksinään ujosti reivasin jotain industrialia lihamyllyä käyttäessäni... Oli vaan pakko jotenkin hytkyä musiikin tahdissa, kun tuntui niin hyvältä... Ja minähän en siis normaalisti koskaan tanssi.
Töihin lähtiessä ja töistä tullessa tuntui, että olisin jollain tasolla symbioosissa auton kanssa. Tiesin tarkalleen paljonko auto tarvitsee kaasua kiihdyttäessä ja milloin auton mielestä olisi paras vaihtaa vaihdetta yms. Ajaminen vaan tuntui todella hyvälle. Kaikki tekeminen tuntui hyvälle. Paikallaan oleminen ja rauhoittuminen tuntui hyvältä. Elämä tuntui taas sille, miltä sen pitäisi tuntua. Murheet ei vaivanneet mieltä. Mikään ei vaivannut mieltä.
Pilvet ja taivas näyttivät taas erilaiselle kuin normaalisti. Puut näyttivät vihreämmiltä. Metsästä ja nurmikosta erottui vihreän sävyjä erilailla kuin ennen. Kävellessä ei paljoa tullut kiinnitettyä huomiota siihen miten kävelee, kun korvissa oli kuulokkeet ja silmät tuijotteli jatkuvasti jonnekkin taivaalle ja puiden latvoihin. Autolla ajaessakin joutui välillä kiinnittämään huomiota siihen, että pitäisi katsoa minne se tie menee, eikä tarkkailla montaako vihreän sävyä sieltä metsästä löytyy.
Olo oli ehkä pitkästä aikaa kuin lapsella: "Wooouuuu... Tää planeetta ja maailmankaikkeus on mahtava paikka." On se jännää miten vahvaa antidepressanttia saa apteekista ilman reseptiä. Yhden annoksen antidepressiivinen vaikutus kestää selvästi lähes viikon. Jos ihmiset tietäisivät niin lääkäreiltä loppuisi varmaan masennuslääkkeiden määrääminen. Tuntuu kuin afterglow-oloon voisi jäädä loputtomasti. Toisaalta on se ovelan koukuttavaa tavaraa henkisesti.
Ja jes hyvä minä!!! Osasin käyttää kohtuudella. Jäi vielä 3 x 170mg annos yli seuraavia viikonloppuja varten. Niistä lisää kun jaksaa taas kirjottaa.
En Ilosaarirokissa oo dexmiä kertaakaan ottanut, ketamiinin kanssa tosin kylläkin vietin aika loistavan tuntisen DJ Shadowin keikalla pari vuotta takaperin.