Oma koti, yksin, mies, 79kg. Kokemusta karttunut psykedeeleistä kohtalaisesti. (edellinen DXM-annos otettu viime syksynä). Ennen trippiä noin kuusi päivää selvinpäin.
Valmisteluvaiheesta sen verran, että käytin samaa erottelumetodia kuin aiemminkin, omat kommenttini voi lukea toisesta topicista: http://psyvault.net/viewtopic.php?p=144486#p144486 . Varasin trippiä varten käsien ulottuvile pienen led-taskulampun, punaisen laserpointterin, vesipullon sekä patjan lattialle. Tarkistin vielä että kämppäni ovi oli kiinni, suljin puhelimen, ja nielin kitkerät ekstraktit omenamehun kera n. klo 18:45 illalla. Tämän jälkeen pistin soimaan rauhoittavaa musiikkia nousuja varten (Di.fm:n psychill – kanava) ja kävin suihkussa. Sitten asetuin aloilleni sohvalle, valot pois päältä.
Ensimmäisen tunnin aikana tapahtui melko vähän henkisellä puolella. Keskityin meditoimaan musiikin avustuksella helpottaakseni alati päälle vyöryvää fyysistä painetta. DXM tuntuu heijastelevan aika voimakkaasti trippiä edeltäneen parin päivän tapahtumia, tämä kerta ei ollut poikkeus, sillä -25C pakkasessa kävelyn jälkeen tunsin yhä pieniä vilunväreitä liikkuvan sormista selän kautta varpaisiin. Tasapainon ja näön ollessa vielä suhteellisen normaalit päätin keittää kupillisen piparminttuteetä lämmikkeeksi ja tämä auttoikin nopeasti kylmyyteen. Varmistin että hella oli pois päältä ja asetuin takaisin aloilleni valot sammutettuna.
Aikaa oli kulunut muistaakseni vähän yli tunti, kun aloin tuntea pieniä, mutta silti havaittavissa olevia muutoksia painovoimassa. Nämä tuntemukset lähtivät vahvistumaan melko nopeasti ja minusta tuntui kuin joku painaisi kehoani sohvaa vasten. Tunne ei ollut mikään hirveän mukava, muttei toisaalta ylitsepääsemättömän huonokaan. Huomasin että hämärässä huoneessa ääriviivat ja varjot alkoivat hämärtyä ja muuttaa muotoaan rauhalliseen tahtiin. Lihasjäykkyyttä esiintyi, ja DXM alkoi selvästi ottaa otetta aisteihini. Tässä vaiheessa päätin vaihtaa soittimeen Devin Townsend Projectin “Ghost” - levyn. Kömpelyys alkoi lisääntyä siinä määrin että parin metrin matka sohvalta koneelle tuntui helvetin vaikealta.
Kun pääsin takaisin sohvalle ja pimensin huoneen jälleen, huomasin ensimmäistä kertaa että nyt mennään ja lujaa. Minulla oli vahva tunne siitä että joku tai jokin vetää minua puoleensa, tällä kertaa suoraan ylöspäin. Tämä ei haitannut tai ahdistanut, koska tiedostin kyseessä olevan siirtymävaihe itse dextroverseen.
Olen ollut täällä ennenkin. No panic. Kohta helpottaa.
Keskityn kuuntelemaan musiikkia ja tajuan että levyllä joku hoilaa ambient – raidan taustalla jotakin lentämisestä. Mutta kuka helvetti on laittanut musiikkiin näin paljon reverbiä? Ajatukset sinkoilevat sinne tänne ja hermostun, kun en saa oikein selvää kakofoniasta. Nuotit tuntuvat sulavan toistensa päälle. Yht'äkkiä havahdun siihen että nopeuteni kiihtyy. Avaan silmäni ja sälekaihtimien raoista loistava kaupungin valo tulvii seinille. Seinät tuntuvat kadonneen ja tilalle on tuotu moniulotteinen rakennelma, jossa ei ole lainkaan syvyyttä. Tunnen silti vahvaa tilantuntua. Päätän laittaa päähäni kuulokkeet (joiden johdon asettaminen järkevästi viritinvahvistimesta patjalle kesti “oikeassa” ajassa varmaankin lähemmäs puolta tuntia).
Siirryn patjalle makaamaan lattialle. Huoneessa liikkuminen on todella kornia, aivankuin käsiini, hartioihini ja jalkoihini olisi asennettu eri kokoisia lisäpainoja. Rojahdan pitkäkseni patjalle ja levitän käteni sivuille. Pulssini tuntuu olevan korkealla mutten kiinnitä siihen huomiota. Kuulokkeista pauhaava hidas raita tuntuu lähettävän erinäköisiä aaltoja ympäri päätäni. Hetkinen, mitä helvettiä? Tajuan yhtäkkiä että olen jostain syystä tietoinen pääni sisällöstä. Ajatukset järjestyvät erilaisiksi geometrisiksi muodoiksi, pystyn manipuloimaan niitä jonkin aikaa, sitten ne muuttavat jälleen muotoa. Tästä eteenpäin en oikein osaa tarkemmin asiaa ilmaista, mutta kokeneet deksmipeikot varmaankin tietävät tarkkaan mistä puhun. Tässä tilassa makasin pitkään, irtauduin mielestäni jo pieneksi hetkeksi kokonaan oikeasta maailmastani. Peace & tranquility. Kelailen nykyiseen elämäntilanteeseeni liittyviä asioita hetken. Jotkin tunteet voimistuvat, käyn läpi turhia itsesyytöksiä joille nauran aina hetken päästä, euforiaa, koko kirjon. Nauhoitin mongerruksiani kännykän ääninauhurilla, mutta jälkeenpäin ainoa selkeä lause koko roskassa oli jotakuinkin “kaikki mun ajatukset on järjestettynä... kaikki mitä mä kelaan... ”.
Seuraavan kerran kun kiinnitin huomiota kroppaani, useiden tuntien päästä, havaitsin että jano oli kova ja päätän käydä samalla vessassa. Hoipun ympäri kämppääni kuin kylän pahin juoppo perjantai-iltana. Valot päällä tunnen olevani miltei sokea, aistihavainnot kulkevat noin viiden sekunnin viiveellä ja joudun kelaamaan jokaista asiaa pitkään ja hartaasti että saan jalkani kulkemaan oikeaan paikkaan. Nauran tilanteelleni ja päätän vaihtaa valaistuksen UV-putkelle. Tämä helpotti huoneesta toiseen navigointia huomattavasti, vaikkakin osa pinnoista tuntui vaihtavan paikkaa jatkuvasti tai omaavaan kummallista merkitystä mitä piti välillä jäädä pohtimaan.
Lihasjäykkyys tuntuu tulevan takaisin ja havaitsen olevani hiljalleen siirtymässä laskuvaiheeseen. Pienemmillä annoksilla minulla ei ole yleensä ollut ongelmia DXM-laskujen kanssa mutta koska tämä on käytännössä ensimmäinen kerta 600mg annostuksella, päätän helpottaa fyysistä oloa polttamalla kolmen edellisen kukkapesällisen jäänteet älystä. Mitä tässä vaiheessa tapahtui oli täysin uutta meikäläiselle. Kun hengitin savut ulos ja kävin purkamassa älyvirityksen, rupesi ilmaantumaan tyypillinen miellyttävä savufiilis. Paitsi että nousut eivät tuntuneet loppuvan ollenkaan, euforisia väreilyjä kulki otsasta rintakehään ja sormiin, alaspäin vatsaan, varpaisiin. UV-putken valaisema huone alkoi näyttää niin hyvältä että tuntui että taju lähtee. Ääriviivat terävöityivät veitsenteräviksi ja värit kirkastuivat ja saivat vivahteita joita on ihan mahdoton kuvailla sanoin. Olin aikaisemmin käyttänyt punaista laserpointteria, mutta otin tässä vaiheessa tehokkaamman, itserakennetun vihreän laserin käyttöön ja piirtelin sillä valokuvioita seinille. Hörhöilin samaan aikaan stimuloituneessa ja savuisessa olotilassa pitkin asuntoani ja pyrin kuvaamaan laserin ja UV-putken tuottamia kuvioita pitkällä valotusajalla. Savut tuntuivat tuovan ruokahalun takaisin, ja söin lautasellisen kanakeittoa ja muutaman klementiinin. Useamman tunnin heilumisen jälkeen unenpuute ja savut alkoivat tuoda meikäläistä nukkumatin hellään hoivaan, ja nukahdin virne naamallani mukavasti omaan sänkyyni. Viimeinen ajatus jonka muistan oli ylitsepääsemätön ilo siitä, että minulla on mahdollisuus olla olemassa juuri nyt, tässä nyt.
***
Seuraavana aamuna heräsin kellonsoittoon (yritän ylläpitää jatkuvasti unirytmiä), noin 9 tunnin unien jälkeen. Tasapaino on aluksi hieman kateissa ja suu kuiva. Mutta unihiekat silmistä karistettuani tunsin yhä energiaa ja henkistä rauhallisuutta. Pupillit eivät reagoineet vielä täysin normaalisti valoon. Aamupuuron syöminen tuntui palauttavan voimat fyysisesti. Tätä tilaa kesti käytännössä koko päivän. Ihmisten kanssa jutteleminen oli todella miellyttävää ja kävin uimassa sekä saunomassa.
Loppukaneettina sain tripiltä kaiken sen minkä halusinkin, ja enemmän. Tätä kirjoittaessa tripistä on 5 päivää, ja antidepressiivinen vaikutus on kyllä kiistaton. Parhaita oivalluksia tripin aikana oli ehkä se, että pystyn ratkaisemaan tulevat henkilökohtaiset ja työhaasteet pitämällä mielen virkeänä ja olemalla myötätuntoinen ja positiivinen muita kohtaan
. Kliseistä ehkä, mutta näin asia vain on. Mutta kovan ahdistuksen ja surun keskellä en lähtisi DXM:ää ottamaan. Sen verran rankka päänsisäinen hämmennys on kuitenkin kyseessä. Älkää aliarvioiko dissosiatiivejä!