Pohjalla pienehkö humala. Nokitettuna silmämääräisesti noin 20mg.
Nykyhetki:
Avaan silmäni.
Näen edessäni ämpärin, jossa on paljon oksennusta, ei haise miltään. Istun sohvalla ämpäri käsissäni.
Herään tripiltä ja huomaan, että oksennusta on muuallakin kuin ämpärissä... Oksennusta on myös lattialla sänkyni vieressä. Mitä on tapahtunut?
Siivoan oksennukset neutraalein mielin sängyn vierestä lattialta ja matolta, sekä vessan lattian myös moppaan, oksennusta myös ammeessa.
Siivous ei vituttanut juuri lainkaan, sama kun olisin vienyt purkan roskikseen. Vaihdan peiton ja menen nukkumaan.
Tapahtui tripillä tuota ennen:
Pelottaa oksentaa ja ihmisenä valitsen, että en oksenna. Menen vessaan... Oksensin silti vessan lattialle ja kylpyammeeseen. Oksennusta, oksennusta kaikkialla.
Nojaudun lattialle makaamaan oksennuksen päälle, huomaan rakastavani tätä ja hyväksyväni sen, nuolen oksennusta ja kierin siinä. Mielessäni pyörii tulevaisuus, joudun siivoamaan nämä ja inhoan siivoamista (joku kertoo, että se on vain hetkellistä). Tuleva siivoaminen pelottaa/vituttaa.
Välähdyksiä itsekriittisyydestä, ITSENI KYSEENALAISTAMISTA ja pelkoja. Katson ajatuksia pelko pohja-ajatuksena, ihan kuin kysyisin joka lauseen lopuksi "niin ja mikä tässä mene vituiksi?". Tiedostan, että niin olen elänyt pitkän aikaa elämästäni. Peläten hyvää tai lähinnä sitä, että se menee vituiksi ja täten luonut paskaa todellisuutta... tai sellaista todellisuutta jonka näen paskempana kuin se on. Oli myös pelko siitä, että epäonnistun. Mietin, että kumpi tätä hallitsee, minä vai DMT.
Lähden vessasta menemään, itsekriittisyys/kyseenalaistaminen palaa ja varmuudenvuoksi otan ämpärin. Pelkään, että se johtaa oksentamiseen koska asennoidun jo siihen, vaikka ajattelen myös samaan aikaan, että voinhan sen varmuudenvuoksi ottaa mukaan, mutta en halua oksentaa!
Menen makaamaan sänkyyni, suljen silmäni ja nautin peiton alla turvallisuudesta. Tässä välin olin jossain vaiheessa oksentanut myös sängyn viereen lattialle.
Menen sohvalle ja otan ämpärin syliini (tähän myös jossain vaiheessa oksensin). Aikalooppi, pelko loputtomuudesta. Miksi edelleenkin pelkään kohdata näitä valintoja?
Miksi mietin lähinnä vain oksentamista? Haluan katsoa tätä laajemmasta perspektiivistä, mutta samaan aikaan ei liian laajasta.
Mietin välillä, että jos tämä olisikin vain trippiä, en olisikaan koskaan oksentanut, mutta kertoisin tripin ihmeellisyyden kaikille runollisesti ja se muuttaisi maailmaa.
Näen itseni siinä liian hyvänä, ansaitsenko sen? En halua mitään palvontaa, haluan että ihmiset hyväksyvät itsensä joka oppii tekstin kautta.
Lopulta hyväksyn, että voin siivota koska itsessäni ei ole valintaa muuttaa tuota tilannetta. Suostun siivoamaan jos sitä on vaan ihan vähän... Ei hätää huomaan, että oksennus olikin vain keltaisen kuoren palanen lattialla. Kiitän illuusiosta, mutta huomaan, että sen vieressä on SITÄ oksennusta ja peitto ja kaikki lattialla sekasin oksennuksesta.
Lopulta sitä olikin aika paljon kuten tästäkin tekstistä selvisi.
Mieleeni tulee pelkoja ja valintoja. Liikaa ihmistä, liikaa Jumalallisuutta. Miksi olen itsekriittinen ja miksi katson näitä valintoja pelon kautta? Mitä lopulta haluan?
Toivon muutosta itseeni, niin että voisin olla naistenmies, luottaa enemmän itseeni... se on kaiken pohja. Monta kertaa kerron itselleni, että olen jo se muutos. Aika vituttaa...
Olen jo se muutos, mutta hedelmät on vielä kokematta koska aika... Toivon, että kehitys on nopeaa.