LSD trippi Marilyn Monroen seurassa

[EYE138]

Toinen kerta happoa, vihdoinkin saan sitä käsiini, edellisestä kerrasta kun on aikaa vuosi ja siitä lähtien olen siitä haaveillut. Lappu kielen alle ja sitten odotellaan...

45 min. odoteltu ja alan huomaamaan muutoksia tajunnassa. Tekee mieli mennä sänkyyn ja ottaa turhat vaatteet pois, olo on kevyt ja rauhallinen. Jossain vaiheessa varjot alkavat muodostamaan kuvioita kaapin oveen, nyt se alkaa, mahtavaa! Tuijotan kattoa, se näyttää monimuotoiselta meren pohjalta kaikkine eliöineen ja kasveineen, se elää ja hengittää. Kaikki ympärilläni aaltoilee ilmavirtojen mukana, uskomattomia kuvioita, näen valon sisään, äänet pihalta tulevat aaltoina huoneistoon, olo ei voisi olla parempi, en tarvitse mitään, tunnen oloni täydelliseksi!

Alan tuijottaa seinälläni olevaa Marilyn Monroen kuvaa... aaah, kauneinta mitä olen ikinä nähnyt! Marilyn vaihtaa ilmettään ja käy läpi koko tunneskaalan... haluan rakastella kanssasi Marilyn! Mietin oloani ja ajatus siitä miten tämä trippi voisi kääntyä huonoksi tuntuu mahdottomalta, edes sinä et pysty siihen hyvä Marilyn, vaikka yritätkin näyttää välillä pelottavalta. Käyn cd valikoimani ääreen lattialle valitsemaan musiikkia. Näen leffojen seassa Madagascar animaation... mietin että mistähän helvetistä tämäkin on tänne päätynyt, mutta silläkin tuntui olevan tarkoituksensa, koska ne hahmot kannessa näytti olevan ihan täysillä menossa mukana ja se huvitti suunnattomasti. Huomaan hyllyssä Amelie leffan soundtrackin jonka entinen tyttöystävä on jättänyt valikoimiini, pakko laittaa soimaan. Aah, kuinka kaunista musiikkia... pyydän anteeksi tämän kauneuden tekijöiltä sitä, kuinka olen ennakkoluuloillani jättänyt nämä kauniit sävelet aiemmin huomiotta. Makaan lattialla selälläni ja katson valojen ja varjojen tanssia katossa... elämme paratiisissa! Nyt sen näen!

Seuraava raita levyllä saa minulle kyyneleen silmään... mitä minulle tapahtuu? Ei, en voi estellä enempää, purskahdan itkuun, en usko itseäni että voin itkeä tällä tavalla... enhän minä edes osaa itkeä!? En tiedä itkenkö ilosta vai surusta, mutta se tuntuu hyvältä! Olen räjäyttänyt itseni auki. Mietin kuinka surullista on etteivät ihmiset tunne minua, enkä minä tunne ihmisiä sellaisina kuin he oikeasti ovat, ego peittää ihmiset alleen. Katson taas Marilynin kuvaa... AAH, MARILYN MINÄ YMMÄRRÄN SINUA TÄYSIN!! KAIKKI SINUT TIETÄÄ MUTTA KUKAAN EI TUNNE SUA... KAIKKI NÄKEE VAIN SEN KLASSISEN KAUNIIN BLONDIN ULKOKUOREN EIKÄ MITÄÄN MUUTA. Minusta tuntuu että haluan tutustua kaikkiin maailman ihmisiin perinpohjin ja haluan näyttää kaikille millainen ihminen minä olen ihan oikeasti! haluan ymmärtää ja rakastaa kaikkia kanssaeläjiä! Tiedän että jokaisessa meissä hohtaa sisällä puhdas valo... Peitämme sen vain varjostimella jonka koristelemme kokemuksilla ja päästämme valoa ulos sen mukaan kuinka paksusta kankaasta olemme omamme rakentaneet.

Oma lampunvarjostimeni palautuu pikkuhiljaa päälleni ja olen taas se sama tyyppi egoni kanssa, hyvä niin... tarvitsen sitä, mutta tiedän että kuoren alla olen taas hitusen parempi ihminen.

[Zxcvby]

Oi, ihana tarina. Mä niin tahdon myös oman seuraavan kerran yksin, niin voi täysillä vaan heittäytyä ja ehkä oppia itsestään ja maailmasta jotain.