Haltiat ovat iloisia feat. DMT

[haureus]

Erinäisistä syistä johtuen suosittelen jokaista yksilöa siirtämään hengityselimistöönsä riittävän määrän dimetyylitryptamiiniä. Päädyin kokeilemaan tätä substanssia changan muodossa eräänä kauniina päivänä. Hiljainen ja rauhallinen keittiö, seurana vain äänekäs liesituuletin. Silmämääräisesti vesipiippuun jotain täytettä, lämpöä ja rakkautta. Tarkoituksena oli täyttää hengityselimistö mahdollisimman suurella määrällä ainakin kolme kertaa.

Jo pelkkä savun saapuminen sisälle aiheutti tunteita. Yritän laskea mielessäni ja arvioida kuluvaa aikaa, mutta jo ennen uloshengitystä kuumotus nousee niskaan, ja etenee päähän. Minulla on todellakin korvieni välissä aivot, sillä tuntuu aivan kuin joku olisi pitelemässä niitä. Ympäristöön alkaa muodostua visuaaleja. Päättäväisesti vedän sisään lisää sauhuja vielä pari kertaa.

Ympäröivä todellisuus alkaa olemaan liikkeessä. Vaan vastoin kaikkia aikaisempia kokemuksia, se ei muodostu fraktaaleiksi tai kaleidoskoopeiksi – se kuoriutuu palasiksi. Kaikki kokonaisuudet ympärillä purkautuvat osiksi. Keittiön kaapinovet purkautuvat silmieni edessä erillisiksi osiksi: oviksi, pinnan tekstuureiksi ja pinnan muotoihin. Mikään ei ole enää yhtä, kaikki on nyt vain osiensa summa, joka on edessäni tarkasteltavissa. Päätän istua alas lattialle, nojaan seinään ja suljen silmät. Pakenen ahdistavaa olotilaa aloittamalla meditoinnin. Hengitys tuntuu hyvin pian katoavan meditoinnin mukana, ja aika tuntuu olevan kadotettuna. Pitääkö minun enää edes hengittää?

Näen edessä itseni; se on samanlaisessa sulkeutuneessa asennossa. Se pyörii, kierii ja leijuu olemassaolon avaruudessa. Tajuntaan nousee muistoja, kun päivän tapahtumat palaavat silmien eteen. Kehon valtaavat erilaiset tunteet, ajatukset ja ihmisten katseet. Yritän keskittyä meditointiin. Mielessä vuorotellen pyörivät ihmiset vaihtuvat, ja lopulta muuttuvat moniksi olennoiksi eteeni. En pysty päättämään, näenkö vai tunnen heidät edessäni. Ne ovat ihmismäisiä, mutta eriskummallisia ja lähestyvät minua pää kenossa. Ne ovat kiinnostuneita. Ne eivät sano mitään, ei niiden ei tarvitse. Ne kommunikoivat tunteilla.

”Sinä! Kuinka hauskaa on lopultakin nähdä Sinut. Me olemme odottaneet tätä tapaamista jo kauan. Sinä olet mielenkiintoinen, me olemme kiinnostuneita sinusta. Sinä olet viisas, me olemme halukkaita paljastamaan sen sinulle. Me rakastamme sinua, joten joku muukin rakastaa sinua. Sinä olet hyvä, ja me olemme iloisia kertomaan sen sinulle. Me pidämme sinusta, koska sinussa on jotain, mistä kuka tahansa voi pitää. Me emme pidä sinusta vain, koska tykkäisimme sinusta, vaan koska sinä todella olet ihana. Älä leiki olevasi olematon. Älä yritä olla mitätön. Älä esitä olevasi saamaton. Älä epäile. Muodosta tunteemme toteen. Ole, älä epäile. Sinä!”

Jossain vaiheessa tajuan niiden kadonneen. Päädyn pyörimään sängylle tunteideni kanssa. Tajunta hehkuu valaistumistaan vielä pitkään.

[abogiz]

Hieno tarina ja kiehtovasti kirjoitettu : ) Viimeaikoina aika paljon pohtinut kyseisen aineen testailua ja tämä kyllä vei taas hieman lähemmäs sitä päätöstä että eiköhän sitä vielä tule hommattua joku sopiva päivä