Psilocybe semilanceata + kannabis

[psycoma]

Tapahtui tuossa tovi sitten,

Erinäiden sekavien hörhöjen seurakunta päätti lähteä retkeilemään viikonlopuksi. Määränpäänä luonnonkaunis kansallispuisto, kaukana kaupunkien valoista ynnä hälinästä.

Perjantaina alkaa seurue kasaantua kahdessa paikassa, molemmat suunnistavat tarvikehankintoihin jonka jälkeen keulat kohti metsää. Puhelimet rallattaa ja mieli on odottava, te tuotte foliota, me tuodaan perunaa, mitenkäs rautalanka, onko kattila mukana, ah, kutkutus, jo autossa tapaa uusia ihmisiä joita ei ole koskaan nähnyt, silti he tuntuvat jo nyt tutuilta ja mukavilta.

Pimenee, aurinko laskee, taskulamppu olisi ollut kova sana, onko vielä pitkä matka, ollaanko jo perillä?

Onko se tuo risteys, on, HEI parkkipaikka. Mihin kuskilla on noin kiire? Aaaaaaa, bongia purkamaan ulos takakontista. Täytyyhän kaverien osata toisella autolla suunnistaa vielä perille, joten miksi emme valaisisi tietä bongin pesän hehkulla?

Toinenkin auto löytää vihdoin perille, no ladataan vielä pesällinen. Rinkat selkään, kassit käsiin ja matkaan soturit! Reitti ja määränpää lähes täysin pimeyden peitossa (kirjaimellisesti ja ajatuksenkin tasolla), no aina voi vaan luottaa perille pääsyyn ja tärkeintä tässä reissussa taitaa olla itse matkan tekeminen yhdessä, ei niinkään se perille pääsy paikkaan x. Pimeydessä vaeltaa 10 olentoa, kahden lampun voimin, poluilla ja polun vieriä, kivi siellä, kanto täällä, kaikilla ei ole lämmintä päällä. AI, vittu, enpä nähnyt tuota juurta ollenkaan, sen seurauksena naama edellä maassa makaan ja ylös pyrin. Polkua piisaa varmaan pariksi kymmeneksi minuutiksi, jonka jälkee sännätään metsikköön, kohti rantaa ja kalliota. Mainiota, täydellinen paikka pystyttää teltat ja laavu. Mutta siis oikeasti tulitko reinot jalassa tänne, WHOA, melkoinen eräjorma, ei jokainen moiseen suoritukseen rupeaisi!

Epämääräistä ihmettelyä ja lasipurkin tyhjennystä bongist ja jointista.

Lauantai aamu sarastaa, herättävä on, haettava polttopuita, keitettävä aamukahvit ja syötävä eväitä, päivä on kaunis, rullailee eteenpäi, käydään leirintäalueella hakemassa puita ja rannalla katselemassa aurinkoa, takaisin metsän läpi, ei polkua, päivä on kaunis ja täysin hoitamaton metsä lumoavan kaunis. Lahoavat puut, elävät puut, sienet, marjat, kivet, kannot, juuret, maa, ilma, maailma, ystävät, kaikki.

Hyvää fiilistä ja yleistä maailman parannusta.

Alkaa hämärtää, hmm, seurueeseen on liittynyt pari ihmistä lisää. Vielä pari tuntia ja voisi alkaa olla aika nauttia oman pussin antimia.

Pussissa noin 200 suippumadonlakkia jauheena, kolmas osa suuhun ja nuotiolle ihmettelemään menoa.

Maailma tärähti, siinä on särö. Hetkinen tuo saari on tullut lähemmäs, meidän on aivan pakko polttaa lisää bongia, jotta veden päällä leijuva usva peittää saaren ja estää sen pääsyn luoksemme ja kimppuumme. Olisihan siinä kyllä keltaisille lehdille ihmettelemistä kun saari on murhannut 12 ihmistä. Taas maailma tärähti, sienet alkavat selvästi saada tähtitaivaan tähdet sinisen sävyisiksi ja jotenkin lähemmäksi ja usvaisen utuisen kirkkaiksi?
Revontulet halkoo taivasta, pakko nousta pois nuotion valosta ja mennä syrjempään ihailemaan tuota taivaan näytelmää. Koko taivaan leveydellä revontulia, vihreää, violettia, oranssia, lopputaivas täynnä tähtiä, ei ole todellista mitenkä olo voi olla näin autuas ja täynnä positiivista energiaa, katson kavereitani, tyytyväisiä hymyjä, iloisia katseita, tuikkivia silmiä, viisaita mieliä. Paitsi eräs, happoa ensi kertaa koittanut, matka lähti väärään suuntaan, alkoi tulla epämukava olo, teltassa rauhoittumassa, viedään sille budia, se parantaa haavat ja murheet. Ajan kuluessa tuokin yksilö eksyy takaisin nuotiolle, jonka ääressä kaikki istumme tai makaamme. Osa täysin omissa maailmoissa, ei kommunikoi, osa sienissä, osa lapuissa, osa sekakäytössä, osa madamessa ja sienissä, erinäisiä komboja, erinäisiä yksilöitä, kukin tyylillään. Eräs ystävä psykesilmät kiiluen lsd:stä vaatii jallua, hymyilen leveästi, hieno mies, osaisinpa kertoa kuinka voi ihmiset olla tärkeitä.

Puita on liian vähän haettava lisää puita, vittu, matka halkojen hakupaikalle kulkee läpi leirintäalueen. No pakko se on kuitenkin tehdä. Matka on sekava ja perillä olosta kertoo kompastuminen jonkun ventovieraan teltan naruun, taskulampun valo saa jo halkorakennuksen näkymään puiden välistä. En muista kokoneeni vähään aikaan niin kutkuttavan jännää tilannetta kuin nyt, kolme poikaa (jotkut voisivat jopa miehiksi kutsua) kikattelee, hihittelee, kirves kädessä, halkoja pitäisi hakata, ei jumalauta, onpa tuo leijuva puupöly kaunista täällä pimeässä lampun valossa "NÄYTÄ SITÄ VALOA TÄNNE KUN KOITETAAN HAKATA HALKOJA", oh ajatus ja kauneus sai keskittymisen vähän herpaantumaan, sormet tallella, ei hätää. Halot turvallisesti rinkoissa, takaisin kohti leiriä, matkalla tulee vastaan retkeilijöitä, tervehtivät reippaasti ja iloisesti, hihityksen lomasta tervehdimme takaisin. Onpa mukavaa matkata.

Kun olemme kasassa, voimme todella polttaa saaren kadoksiin, enää pari puun latvaa näkyy usvan takaa, olemme lähes voittaneet väsytys taistelun. Tuntuu kuin ei olisi olemassa kuin tämä hetki ja paikka, kuin olisimme pallon sisällä jota voi liikuttaa muun maailman sitä huomaamatta tai siihen reagoimatta. On vain me, juuri tässä ja juuri nyt. Teemme suunnitelmia ja päätöksiä, päätöksiä maailman kohtalosta, ihmisten kohtalosta, päätökset ovat tuleva voimaan kun niin haluamme. Erään ystävän pukeutuminen muistuttaa minua roolipelien varkaista tai salamurhaajista, kyykyssä ollesaan hän käärii bongia esiin kankaanpalan sisältä, välissämme nuotio ja kaverin selän takana usvaa, revontulet, tähdet ja avaruus, "He who controls the bong, controls the universe" tokaisee eräs yksilö, täydellistä, velmu hymy leviää varkaan kasvoille ja kaikki ovat varmoja päätöstemme voimallisuudesta ja oikeudellisuudesta.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, uni alkaa valtaamaa kehoa ja ihmiset vetäytyvät käpertymään omille reviireilleen, mainio ilta, onneksi poistuin kotoa koneen äärestä ja lähdin, vaikka liian pitkää asiaa harkitsin.

Sunnuntaina tapahtuu jälkien siivoamista ja pieni muotoista polttelua, saari on palannut paikalleen, vaikka usva on kadonnut, ehkä aamun valo ajoi sen takaisin omalle paikalleen. Ei siis tarvinne enää pelätä, koska olemme suuntaamassa takaisin koteja kohti. Sovitaan tulevasta, yksi päivä on ainakin jo lyöty lukkoon, koska neuvosto taas kokoontuu, silloin eri paikassa ja osittain uudella miehityksellä.

Maailman kohtalo on hyvissä käsissä.

[zerk]

Tuli lukiessa ikävä sieniä ja metsää... sienimetsää... olispa kesä, metsä ja sieniä sekä ihmisiä syömässä sieniä metsässä.

Mukava stoori. Pitikin tentata sua tosta reissusta tarkemmin jossain vaiheessa.