noin 20-22mg siitä meni oraalisesti ja loput nasaalisesti. noin 10 minuuttia niin alkoi tuntumaan jotain. avasin siiderin ja menin sängylle makaamaan ja odottelemaan. bodyload oli aika raskas jo tässä vaiheessa ja nousut muutenkin vähän turhan intensiiviset. ahdisti tosi pahasti ja sängyn lakanat tuntui yrittävän tukehduttaa minua. tunsin myös et alkaa tulla jotain ylös, purgaa. kävin vessassa vähän kokeilemassa, et kuinka helposti se oksennus sieltä tulisi, mutta en voinut kuitenkaan oksentaa vielä, testailin vaan vähän että kuinka helposti se lähtis..
asuinpaikkani takia, en voi oksentaa vessassa (asun pienessä ja tiiviissä kommuuni-tyyppisessä paikassa, asuntolassa, jossa naapureina aika pitkälti pelkkiä kyylääjämummoja, ja joiden kanssa käytän samaa käytävän päässä olevaa vessaa..), joten palasin nopeasti huoneeseeni (solu-asunto), ja pakkasin pienen laukun mukaan ja lähdin puolijuoksua ulos.asun ihan keskellä erämaata, tässä on pelkkää metsää joka suuntaan noin 60 km. tavoitteena sukeltaa syvälle metsään kauas ihmisistä ja etsiä joku hyvä paikka oksentaa. no lähdin aluksi pientä luontopolkua pitkin, mutta noin puolen tunnin päästä huomasin olevani kaukana poluista, keskellä tiheää rämeikkö-metsää, missä tuskin on kovin moni ihminen koskaan kävellyt aikaisemmin. nousut ahdistivat edelleen pahasti ja näkökenttä alko olla täynnä värikkäitä kuvioita ja avaruuspyörteitä. päässäni ei tuolla hetkellä liikkunut mitään muuta kuin, että yritin paeta kauas ihmisistä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman saavuttamattomaan paikkaan, että saisin rauhassa tasoitella itseäni.
löysin lopulta hyvän paikan oksentaa ja purgasinkin siihen niin että koko metsä kaikui... lähistön karhut ja sudet ja ilvekset varmaan säikähti
. sain oksennuksen ulos, ja heti alkoi bodyload hellittämään. kaaduin maahan selälleni ja haukoin henkeä hetkisen. ajatuksetkin lähti heti kirkastumaan, kun oli saanut tuon välttämättömän oksentamisen pois alta.nousin istumaan ja katselin ympärilleni. huomasin olevani keskellä koskematonta erämaametsää, eikä aavistustakaan missä tarkalleen. iski pieni paniikki, kun tajusin olevani eksynyt
noin 40 minuuttia kun olin apinan raivolla vain puolijuossut ja kompastellut metsään, siksakkia syvemmälle ja syvemmälle, niin ei ollutkaan kovin yksinkertaista löytää sieltä takaisin. luulin suunnilleen tietäväni mistä suunnasta olin tullut, mutta en voinut lähteä sinne, koska tiesin tripistä tulevan sen verran intensiivisen, etten mieluusti halunnut nähdä muita ihmisiä. normaali käytös ei olisi enää onnistunut mitenkään. paikoilleni en uskaltanut jäädä, kun koko metsä tuntui olevan täynnä henkiolentoja, ja jokainen rasahdus ja oksan napsahdus sai minut säpsähtämään. aistini olivat äärimmilleen pingotetut ja tunsin olevani kuin metsän eläin, pelokkaasti pieniä kahahduksia ja raksahduksia kuunnellen. yritin pysyä liikkeessä, ja aluksi kuljinkin vain pientä ympyrää, kun en keksinyt mihin suuntaan lähtisin. muistin että sen metsän keskellä on pieni aukio jossain, ja otin sen tavoitteekseni. psykedelisoituneet aivot tuntuivat vaikeilta käyttää, enkä ymmärtänyt ilmansuunnista mitään. intuitio sen sijaan toimi täydellisesti, ja lähdin sen johdattamana kävelemään kohti sitä suuntaa, jossa kuvittelin aukion olevan. kävelin noin tunnin, ja matkalle mahtui paljon. kangasmetsää, suota, kuolleita kuusimetsiä, lehtimetsiä, lehtoja, metsäniittyjä. uskomattoman hienoja paikkoja, joita en varmasti olisi koskaan nähnyt ellen olisi eksynyt niitä etsimään. mietin koko ajan vain, että onkohan tämä nyt oikea suunta, vai menenkö koko ajan vain syvemmälle metsään. tunti metsässä kävellen tuntuu ikuisuudelta. vastassa pelkkää tuntematonta metsää, metsää, metsää, metsää.
tunnin-puolentoista päästä satuin jollekin hakkuutielle, ja tähänastinen eksynyt epätoivo muuttui kuin taikaiskusta silkaksi riemuksi. "SIVISTYSTÄ! EN EHKÄ KUOLEKAAN TÄNNE!!"
jatkoin hakkuutietä eteenpäin, ja kuinka ollakaan ei mennyt kauaakaan, kun pääsin sille metsäaukiolle, jota olin lähtenyt etsimään! aukiolta lähti moottorikelkka-reittejä, neljään suuntaan, eli suhteellisen kävelykuntoisia teitä. ja tiesin mihin ne johtavat. pystyin rentoutumaan kunnolla ja samalla trippi syveni entisestään. puut alkoivat hengittää ja kauempana näkyvä metsäinen kukkula nousi ja laski ja muutti väriä.mieleeni tuli Castanedan kirja don juan-intiaanista, ja samalla kuulin vasemmalta puoleltani voimakkaan napsahduksen, kuin oksa olisi katkennut. en säikähtänyt tällä kertaa, päällimmäisenä tunteenani kun ei enää ollut eksyneen epätoivo, vaan löytyneen riemu. naksahdus kuului uudestaan oikealta puoleltani. sitten edestäni, ja sitten takaani. castanedan kirjassa on muistaakseni samanlainen tilanne, jossa päähenkilöt lähtevät etsimään henkiolentoja. kirjan mukaan henkiolennot liikkuvat ja oleskelevat sellaisissa paikoissa, joihin on vaikea päästä ja joissa ei ole ihmisiä. siis juuri tällaisissa paikoissa kuin missä itse olin. rupesi vähän jännittämään ja huomasin, että jokin "testasi", minua tällä tilanteella. en muistanut mitä kirjan henkilöt tekivät tuossa tilanteessa, mutta muistaakseni ilmansuunnilla olisi ollut merkitystä. en osannut ilmansuuntia, joten tilanteeseen valmistautumattomana, jouduin vain pakenemaan paikalta... jotain siellä olisi saattanut tapahtuakin, mutta näin järkevämmäksi lähteä pois, kuin mennä tarkoituksella härnäämään henkiolentoja tyhmällä tietämättömyydelläni.
loppumatkasta ei kauheasti kerrottavaa, harhailin yhteensä metsässä noin 6-7 tuntia ja kävelin noin 15-20 kilometriä.
opettava trippi, yksi parhaista mitä olen kokenut. myös yksi vaikeimmista tuon alun eksymisen takia.
