Tänänkin aamuna tuli taas harrastettua parisen tuntia.
Söin aamulla hyvin ja pistin madventuresia pyörimään telkkarista, äänet sopivan/miellyttävän kovalle.
Asetuin sängylle makaamaan ja rupesin keskittymään (en osaa kuvailla mihin siinä aina keskityn) ja se johti taas siihen tavoiteltuun totaaliseen rentoutumiseen ja kehon totaaliseen lötköksi vetämiseen. Siinä on sitten sellainen tosi jännä puoliunen tapainen olotila päällä.
Tämä yhdistettynä vaikka tälläkertaa valittuun madventuresien jännään musiikkiin ja rikun matkakertomuksiin, aiheuttaa sellaista jännää puoliunessa trippailua. Kuljen mielessäni paikoissa joissa ohjelmassa mennään ja siinä tilassa pystyy liikkumaan ihan missä tahtoo ja tekemään ihan mitä tahtoo.
Mitään ihan puhdasta uinailua se ei ole , sillä kokoajan kuitenkin tuntee makaavansa sängyssä ja "trippi" loppuu kun silmät aukaisee.
Ja myös jatkuu samantien kun silmät sulkee. On ihan samantekevää mitä sinne pistää taustalle pyörimään. Jos sinne pistää toimintaelokuvan niin sitten mennään niissä merkeissä.
En oikein täysin ymmärrä mistä tuossa on kyse, mutta tykkään tuosta aivan helkkaristi. Lämmin ja euforinen tunne ja uusia mielenkiintoisia juttuja. Mahdollisuuksia eri "keloille" on lähes rajattomasti. Yhtäpaljon kun kappaleita ja videoita nyt olemassa on.
Ja se on jännä että tuon touhun jälkeen tunnin verran on vähän krapulainen olo. Tai enemmänkin samantapainen mitä naksulaskuissa tulee.