Painoa mulla on n. 57kg.
Olin laittanut lattialle paksun viltin kaksinkerroin ja parit tyynyt, herkkuja ja kirjoja. Edellisenä päivänä olin valmistellut sopivalta vaikuttavan soittolistan itselleni: Paljon musiikkia, sekä entuudestaan tuttua, että uutta, paljon eri tyyppistä: En oikein voinut tietää mistä tykkäisin, olihan kokemus ensimmäiseni. Muutenkaan en oikein tienyt mitä odottaa. Kirjat olivat lähinnä ajan tappamiseen odotellessa vaikutuksen alkamista. Ajattelin, että se olisi hyvä tapa, siihen tulisi keskityttyä niin, että aika kuluisi huomaamatta nopeasti, eikä näin levottomuuttta ehdi ilmaantua. Ja ihan oikein ajattelin. Herkkuja halusin kokeilla tripissa.
Kirjoittelin vihkoon ylös tuntemuksia aina kun jotain uutta tai muuten mielestäni kirjoittamisen arvoista ilmaantuu. Aika kului nopeasti ja hitaasti: Yleisesti ottaen se n. 6h --> mitä trippi kesti niin meni aivan yhdessä hujauksessa, mutta aina kun havahduin kirjoittamaan jotain vihkooni ylös, niin ihmettelin kun edellisesti merkinnästä onkin vain muutama hassu minuutti. Lopulta sitten aloinkin samaan kellonaikaan kirjoittelemaan useampia juttuja.
Päällimmäisenä mieleeni jäivät mukavuus ja "unet". Mietin, että nämäkö ovat nyt sitten niitä visuaaleja. En ollut varma, enkä vieläkään ole, koska kukaan ei ole mulle kuvaillut niitä vielä unina. Ne olivat unia hereillä. Kun sulki silmät, niin alkoi silmäluomiini/mieleeni piirtyä kuvia ja tapahtumia, enkä itse pystynyt niitä hallitsemaan. Niissä ei ollut mitään järkeä. Näkemäni tapahtumat olivat outoja, järjettömiä. Täysin absurdeja, kuten unet. Ne olivat unia, tuntuivat ja näyttivät kaikin puolin tavallisista unilta. Paitsi että olin hereillä. Jos en pitänyt näkemästäni, niin saatoin vain aukaista silmät, sulkea ne uudelleen ja nähdä taas uusia kuvia ja tapahtumia. Keskityin näkemääni ja kommentoinkin niitä välillä mielessäni itselleni.
Kirjoitan tähän sen, mitä olen vihkoon kirjoittanut, hieman vain kielioppia muuttaen selvemmäksi. Laitan sulkeisiin kohdat, joissa haluan huomauttaa jotain tässä ja nyt. Sulkeissa olvevia asioita ei siis lue vihossani. Kursivoin myös vihossa lukevan tekstin.
20:15
Väsyttää. Ajattelen ottaa 15 - 30min nokoset, koska tiedän, että vaikutuksen alkaminen voi kestää. En kuitenkaan saa unta, joten jatkan lukemista.
20:30
Ei muutosta olossa. Kommentoin biisiä Tauno-Petterille (nimi mutettu), että sen joistain äänistä tulee mieleen Cyriakin biisit. Pidän biisistä, joten nousen tarkistamaan mikä se on. Noustessa huomaankin olon muuttuneen. Paikallaan sitä ei huomannut. Humalaa muistuttava olo, mutta jotenkin erilainen. Erilaisuus saattaa olla myös plaseboa. Päätän kirjoittaa muutokset ylös.
20:40
Selälläänkin maatessa olo on aavistuksen eri. Kuin humalassa, kun pyörittelee silmiä päässä.
20:45
Rento, hyvä olo. Nousen kuselle, vaikka ei ole edes tarve: en yhtään tiedä mitä tripilta odottaa, joten käyn nyt, kun vielä pystyn. Liikkelle lähtö kutittaa ruumista. Nahka ei siis syyhyä ikävästi. Vaan koko ruumista, "lihaksia" kutittaa miellyttävällä tavalla. Samanlainen tunne, kun miltä varpaat tuntuvat, kun niitä varovaisesti liikauttaa kengissä niiden oltua kauan liikkumatta.
Vatsassa vääntää välillä. Yleensä väähtö tulee ihan yhtäkkiä, on vain hetken ja katoaa yhtä yhtäkkiä kuin tulikin. Siedettävää. Tuntuu ilmavaivoilta, tekisi mieli pierrä, mutta ei pieretä.
20:48
Maistan Dr. Pepperiä. Hyvin vahva, Dr. Peppermäinen jälkimaku kielen takaosassa, mitä en ole ennen huomannut. Hyvin vahva. Saattaa silti olla plaseboa. Syynä saatta olla vain se, ettei limsassa ole enää yhtä paljon hiilihappoja kuin aluksi.
Kissa pyörii ympärillä. On leikkisä. Leikitän kissaa ja kuuntelen musiikkia. Musiikin pienet yksityiskohdat, vivahteet kiinnittävät huomioni. En tiedä johtuuko tripista, vai onko vivahteet selvinkin päin yhtä huomattavia, sillä biisi ei ole entuudestaan tuttu.
20:55
Olen jossain välissä unohtanut kissan ja jättäny leikityksen kesken. En muista koska. Silmiä väsyttää. Ajattelen, että kyllä se ohi menee, kuin humalassa: pieni määrä väsyttää silmiä, mutta kun jatkaa, niin väsymys katoaa, tai ainakin unohtuu.
21:07
Olo on kaikin puolin kuin humalassa, mutta vahvemmin kuin viimeksi.
Paitsi:
Makuaisti on todella terävä. Erityisesti kielen takaosa on skarppina: karvaat maut ovat hyvin vahvat. Limsa maistuu siis normaalille, mutta kaurajuoma on pahaa.
Painetta korvissa. Mutta vain lievää. Korvat myös kutiavat.
21:15
Kirjoittaminen alkaa pikkuhiljaa hankaloitua. Mutta vielä sujuu.
21:20
Muistan yhtäkkiä suitsukkeen, jonka laitoin palamaan, kun huomasin oloni muuttuneen. Palaako se vielä? Vilkaisen. Kyllä palaa. Mutta en haista sitä. Laitan nenäni salmiakkipussiin ja nuuhkaisen voimakkaasti. Hajuaisti kehno, huomaan.
Myös jäsenet alkavat "puutua", siis tuntoaisti heikkenee. Eli taas aivan kuin humalassa: jalat ja kädet ovat aika tunnottomat ja huulet tuntuvat paksuilta. Mutta missään välissä nenänvarsi ei kihelmöinyt. Järjestys ei siis noudata alkoholin järjestystä. (Mulla alkavan humalatilan huomaa ensimmäisenä siitä, että mun nenänvarsi kihelmöi, jonka jälkeen jalat ja kasvot, erityisesti huulet, puutuvat. Viimeisenä kädet.)
21:30
Sammallan. "Humala" alkaa olla aika kova. Mutta väsämys edelleen on. Alkoholilla tässä tilassa olisi jo unohtunut/hävinnyt.
Yritän ottaa 30min nokoset. Ei onnistu. Vasen silmä/korva "kehrää".
Kehräys on aivan normaali ilmiö, joka tapahtuu selvänäkin, mutta nyt se tapahtuu hyvin pienestä, ihan vain silmien kiinni pitelemisestä. Vasta nyt tajuan, että ilmiötä kuvaa hyvin sana "kehrää": Se on tunne/ääni, joka kuuluu/tuntuu, kun puristaa silmät kovaa yhteen. Muistuttaa kissan kehräystä. (Mutta nyt selvinpäin ei muistuta enää kovinkaan vahvasti. Oikeasti taitaa olla veren kohinaa?)
Ajattelen ilmiön johtuvan valosta, koska se tapahtuu vain vasemmalla puolella, ja olen viltillä oikealla kyljelläni. Peitän pääni mustaan vilttiin, mutta sama jatkuu.
Silmät kiinni. Näen pelkkää mustaa, mutta silti kuvioita. Ei sävyeroja mustassa, samaa tasaista mustaa koko ajan, josta ei erota mitään. Silti näen siinä kuvioita. Vaikea selittää. Kenun/pyörin erityisellä tavalla. Myöskin vaikea selittää. Menen takaisin viltin alle.
22:10
Kirjoitan mitä muistan viltin alla olemisesta:
Lämmintä, mukavaa, kodikasta.
22:11
Väsymys ei kaikkoa, muuttaa vain muotoaan vähemmän häiritseväksi.
Olo edelleen kuin humalassa. Todella kännissä. Siis aivan vitun. Silmät kehrää kun ne painaa kiinni.
22:20
Silmät kiinni, selällään. Silmäluomet väreilevät, kuin kuuma ilma. Pää paisuu suureksi, valtavaksi. Mutta silmäluomet eivät, ne pysyvät oikean kokoisina. Avaan silmäni. Humalainen olo.
Silmät kiinni. Aaltoja. Pelkkää mustaa mutta silti aaltoja.
Kihelmöi. (tätä en muista, joten en osaa sanoa näin jälkikäteen, että mikä kihelmöi tai miten)
Väsymys muuttunut täysin. Väsymys on muittei se ole väsymystä kuitenkaan. Rento olo. Rauhallinen, euforinen sanoisinko.
22:27
Tosi vaikea kohdentaa katse kellonaikaan. Tuli olo, että jotain pitää halia. Haen ison pehmolelun.
22:30
Tajuan, että havahdun usein.
Fyysisesti olo on kuin humalassa, mutta muuten ei. Miljoona keraa parempaa. Niin rento, turvallinen, kodikas, lämmin, mukava olo. Sanoinkuvaamaton.
Silmät kiinni.
Nyt mustassa on spiraali.
22:39
Olo on yksinkertaisesti ihana. Aivan kuin koko maailman parhaan hieronnan jälkeen, mutta miljoona kertaa parempi, eikä sekään vielä ole lähellekkään nykyistä oloa. Näin rentona en tiennyt ihmisen edes voivan olla. Parempaa kuin suklaa. Parempaa kuin seksi tai edes rakkaus.
Silmät kiinni. Vettä. Kunnon vettä, ei vain mustassa. Nyt on värejä.
Tekeekö tämä aine oikeasti reikiä aivoihin? Niin ihana olo, että sydän itkee verta jos näin on: terveys on etusijalla.
(tällaisen kuvan piirsin vihkooni kuvaamaan havahtumisieni rytmiä. Huiput kuvaavat havahtumista, jonka jälkeen alkaa lasku takaisin hyvään oloon.)
Silmät kiinni. Venyn jaloista, kuin sitkeä purkka. Se kihelmöi.
22:45
Kielen takaosa menettänyt skarppiutensa. Sylkäisen sälmiakin pois. Ei huvita syödä, ei todellakaan. Haluan vain maata selälläni silmät kiinni ja kuunnella musiikkia. Keskittyä tuntemuksiin.
23:00
Raskas olo. Mukava. Musiikki vaihtui Combichristiksi. Ensin olin, että ei, ei tätä, mutta sitten se olikin ihan ok.
Mukavauuden ylikuormittuma.
Ainoa sana mikä voisi edes jotenkuten kuvata oloani, on "sanoinkuvaamaton".
23:30
Olo on painava. Kuin meren pohjassa: Minä en ole paina, vaan ilma on. Painaa mua alas. Se on miellyttävää. Kuvittelen makaavani meren pohjassa, missä on pajon painetta. Nautin. Yllättävää, koska inhoan vettä.
23:50
Nukuttaa vaan. Koko ajan. Silmät ovat todella raskaat. Kun sulkee silmänsä, niin on kuitenkin koko ajan hereillä ja olo on raskas. Mukava. Kuin unessa, mutta hereillä. En halua nousta tai avata silmiä, kun on niin mukavaa. Muistuttaa sitä tunnetta, kun aamulla soi herätyskello: juuri silloin, juuri aina kun kello herättää, sänky tuntuu maailman mukavimmalta, eikä edes ydinpommi tahtoisi saada nousemaan. Niin nautinnollista on aina silloin jäädä nukkumaan.
Mutta sillä erotuksella, että edes silloin oma sänky ei vedä puoleensa niin vahvasti, kun tämä kova lattia nyt.
00:15
Useaan otteeseen luulen, että päässäni on pipo tai huppu. Jokin harha tämä. Tuntuu kuin olisi pipo tai huppu päässä. Aluksi tämä häiritsee: pitää havahtua aina koskettamaan huppua päässä todetakseen vain ettei sitä ole. Lopulta anna hupun kuitenkin vain olla.
Silmät kiinni. Kuin unessa. Näen unia, vaikka olen täysin hereillä.
Viimeisin uneni (tämä on ainoa jota kunnolla muistan enää. Varmaankin siksi, että on ainoa jonka kirjoitin ylös):
Mangamainen kalju lyhyt poika/mies pitää kiinni jostain, ettei lennä tuulen mukana. Tuuli on niin kova, että hän on vaakatasossa, "hulmuaa" tuulessa. Mutta tämä tapahtuu avaruudessa. Tuulen mukana ohi vilahtaa nopeasti paljon tähtiä.
Havahtumisia aina silloin tälläin, jolloin tuntee olonsa vain vähän humalaiseksi. Sitten iskee uskomaton "väsy" taas, eikä silmät millään pysy auki. Voi johtua myös siitä, että katsetta ei pysty tarkentaman oikein mihinkään, joten silmien auki pitäminen erityisen epämukavaa. Kun sulkee silmät, alkaa taas mukava rento olo ja "unet".
Yhdellä silmällä tarkentaminen on helpompaa. Peitän aina toisen silmän, kun pitää kirjoittaa tai katsoa kelloa.
00:16
Tuntuu laskumaiselta, mutta en ole oikein varma, kun on eka kerta.
00:20
Silmät kiinni.
Päälläni oleva huppari, jota ei oikeasti ole olemassakaan, on mukava ja lämmin.
01:44
Yritin syödä sämpylän, mutta oksetti liikaa. Oksensin. Ei se ollutkaan hirveää, kuten normaalisti. Se vain tuli ulos että hups ja siten se olikin jo ohi eikä enää oksettanut. Syön sämpylän ja menen nukkumaan, koska olin havainnut viimein pystyväni nukkumaan oikeasti.
Tähän loppuvat merkintäni.
Yhtä asiaa en vihkooni kirjoittanut, mutta muistan sen selvästi:
Tein pienen testin näkemilläni "unilla". Suljin silmäni ja kuvittelin mielessäni jonkin itse keksimäni tilanteen, jota siis hallitsin täysin itse. Tavallista haavelua siis. Keksimäni yksinkertaisen tilanteen olisi piänyt mennä näin: Tulen vierailulle porukoilleni. Astun ulko-ovesta eteiseen ja huomaan, että olohuoneessa meillä istuu vieraita. Tervehdin vieraita, riisun kenkäni ja takkini ja menen olohuoneeseen. Istahdan olohuoneeseen hetkeksi. Sitten huomaan, että keittiössä pannussa on vielä lämmintä kahvia, joten nousen ja otan itselleni kupillisen. Palaan vieraiden luo.
Mutta se ei mennyt ihan noin, vaikka yritin. Vaan näin:
Astun olko-ovesta eteiseen ja huomaan, että olohuoneessa meillä istuu vieraita. Tervehdin vieraita, riisun kenkäni ja takkini ja menen olohuoneeseen. Jokin punainen juttu pyörähtää näkökenttäni vasemmassa yläkulmassa. Se tulee ylhäältä, vierii kuin jojo alas näkökenttäni puoleen väliin asti, ja sitten taas jojomaisesti takaisin ylös. Sen viereen ilmestyy toinen samanlainen jojo. Tarkennan katseeni niihin. Ne ovat punaisia, kuperkeikkamaisessa asennossa olevia paviaaneja. Ei ei, hetkinen. Enhän mä paviaaneja kuvitelmiini halua. Yritän karistaa ne mielestäni pois, ja palata alkuperäiseen mielikuvaani, mutta punaiset paviaanit ovat tässä vaiheessa jo peittäneet oman haaveeni niin voimakkaasti, etten enää näe itseäni ja vieraita olohuoneessa ollenkaan. Näe taas niitä "unia".
Testin tarkoitus oli siis kokeilla, voinko hallita näkemääni/voinko estää näkemästä jotain. En voi. Estää voin vain pitämällä silmät auki. Mutta ei se haitannut. Oli miellyttävää katsella "unia" täysin hereillä.
Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu varsin unenomaiselta koko kokemus. Ja aivan uskomattoman rennolta ja mukavalta. Ei voi painottaa tarpeeksi sitä pointtia, että se rentous, mukavavuus ja hyvänolontunne olivat aivan sanoinkuvaamattomia, uskomattomia. En usko että kukaan voisi edes lähellekään kuvitell sitä tunnetta, jos ei ole kokenut samaa. Melkein en itsekään pysty kuvittelemaan, vaikka juuri eilen koin sen.
Kokeneemmat kai osaavat sanoa, olivatko näkemäni unet visuaaleja.
Näkemäni "unet"/visuaalit tuntuivat kerrostuneen eri kerroksiin muiden ajatuksieni kanssa:
Tosin testissäni, johon paviaanit tulivat sotkemaan, nuo kerrokset olivat toisin päin. Oma mielikuvani jota hallitsin oli alla, ja pavianit siinä päällä. Kerroksia ei siis nähnyt, ne vain koki.
e.
Kuten King Ink kommentoikin, niin nuo näkemäni "unet" olivat mahdollisestikin dissosiaatioita.
Ja korjasin pari kirjoitusvirhettä. En varmaankaan löytänyt kaikkia. Niitä tulee aina niin paljon.
