****** Alkuhöpinöitä ******
Tätä olin odottanut jo vuoden. Jo kaksi kuukautta sitten sain mimosat ja harmalat, odotin vain oikeaa hetkeä. Nyt se hetki oli tullut; olin edellisen illan ja tämän aamun istunut padan äärellä keittelemässä mimosaa, harmalat oli keitetty jo aiemmin. Olin pyytänyt ennenkin huascaa juonutta ystävääni olemaan läsnä kanssani kokemuksen ajan, ja hänelle suuri kiitos siitä. Kutsun häntä tässä tekstissä Olijaksi (koska läsnäolija on liian pitkä
). Kaikki tekstissä ei mene ihan täysin samassa järjestyksessä, sillä en muista järjestystä tarkalleen, mutta olen jakanut tekstin osiin lukemisen helpottamiseksi.Mainittakoon vielä, että aamulla ennen mimosan keittelyn jatkamista söin palan suklaata. Tajusin vasta hetken päästä, että ei hitto... suklaa sisältää tyramiinia, jota oli neuvottu välttämään. Totesimme Olijan kanssa määrän kuitenkin olevan niin pieni, ettemme uskoneet sillä olevan paljoakaan merkitystä.
Asettelimme minulle peitoista ja tyynyistä lattialle makuualustan. Olija laittoi soimaan ambienttia, levyjä oli useampia, mm. Elveä. Hän myös sanoi, että jos matkan aikana haluan jotenkin rauhoittaa itseäni, niin musiikin tahdissa hymisiminen tuntuu ainakin hänellä hyvin rauhoittavalta. Ajattelin olevani todella epävarma omasta äänestäni, olen jotenkin aina ajatellut etten osaa laulaa ja soinnillisten äänien tuottaminen on tuntunut hyvin häpeälliseltä. Pyysin tässä vaiheessa jo hengiltä, että jos suinkaan mahdollista, he auttaisivat minua tämän häpeän käsittelemisessä.
Olin viimeinkin valmis.
Tunsin jännityksen kutittelevan mahanpohjaani ottaessani harmala-lasin käteeni. En kuitenkaan jäänyt jahkailemaan vaan hörppäsin litkun kurkustani alas. Maku oli kitkerä ja nyrpistelin naamaani sille, pyysin Olijaa antamaan mulle vettä. Vesi auttoi vähän. Noin vartin päästä join mimosat, jotka eivät mun mielestä maistuneet yhtään niin pahalta kuin harmalat, mutta jäivät vähän kurkkuun kiinni. Veden juominen auttoi tähänkin. Jostain syystä näiden litkujen juominen aiheutti hirveän kusihädän, joten ravasin koko tripin ajan vessassa kusella (ja kusi oli vihreää o.O), mutta en jaksa mainita jokaista kertaa erikseen. Silti asian mainitseminen tuntuu tosi olennaiselta, koska se tuntui puhdistavalta.
Menin makuulle ja otin kotoa tuomani kaksi pehmolelupupua kainalooni pitämään minulle seuraa.
***** Alkumatka *****
Tunsin lämpimän ja hyvän olon. Musta tuntui kuin olisin ollut keinuvassa lautassa. Hiljalleen liplattavilla aalloilla keinuminen alkoi muuttua leijuvaksi tunteeksi, mutta ei kovin vahvasti vielä tässä vaiheessa.
Laitoin silmät kiinni ja näin sinisiä pisteitä, joita totesin näkeväni itse asiassa aina silmät kiinni. Nyt vaan kiinnitin niihin enemmän huomiota. Hiljalleen pisteisiin tuli lisää väriä, ne alkoivat väreillä ja aaltoilla. Näin sellaista "raitaista lumisadetta" kuin telkkarissa, jonka kanavat eivät kunnolla toimi. Sitten raidat alkoivat venyä ja vanua ja väreillä, ajatukset alkoivat venyä ja vanua ja väreillä. Välillä musta tuntui, että luomieni alalaidasta oli nousemassa jotain valoisaa näkökenttääni, mutta se katosi kun avasin ja suljin silmäni.
Pisteitä silmäluomieni tummuutta vasten. Värikkäitä pisteitä.
Ne muodostivat erilaisia kuvioita, ihmisiä, olentoja, puita, henkiä. Muistan kolmiulotteiset, hyvin neutraalin näköiset naisen kasvot jotka pyörähtivät näkökentässäni. Kasvojen jälkeen pisteet muodostivat portin ja kuljin siitä sisään.
Tässä vaiheessa tunsin pahoinvoinnin lisääntyvän ja nousevan kurkkuuni. Kysyin Olijalta kauanko aikaa oli mennyt mimosan juomisesta, ja hän vastasi, että 15 minuuttia. Kysyin, voinko jo oksentaa ja hän sanoi että oksennus tulee sitten kun on sen aika. Hetken päästä otin ämpärin eteeni ja olin varma että nyt tulee purga, mutta en saanut mitään ulos. Haukoin hetken henkeäni ja paha olo tuntui laantuvan, menin takaisin makuulle.
Nyt musiikki tuntui muodostavan verkkoja ympärilleni. Pienet äänet jäivät häiritsevästi kaikumaan, sillä kuuloni oli super tarkka. Avasin silmäni ja näin kuinka musiikki tärisytti koko ulkopuolista maailmaa ja hetkeksi hätäännyin. Olin jo sanomassa Olijalle, että vaihtaisi kappaletta, mutta päätin hyväksyä asian. Päätin tunnustella sitä.
***** Seuraava taso *****
Vasemmalla näin naisen kasvot (yritin piirtää niitä myöhemmin, lisään kohta kuvan). Nainen näytti tyyneltä ja rauhalliselta ja viisaalta ja hänellä oli intialaismaiset kasvot, mutta tunsin, että se oli vain hänen yksi olomuotonsa. Käännyin katsomaan naista ja hän suuteli minua, jonka jälkeen lipui pois.
Tunsin leijuvani, mutta en tavallaan enää ollut sidottuna kehooni. Tuntui että olisin ollut hiukan kehoni yläpuolella. Musta tuntui että henkimaailma virtasi jotenkin lattianrajassa siinä missä makasin ja mietin, lähtisinkö pois henkimaailmasta jos nousisin ylös. Tajusin kuitenkin hetken päästä, että olimme toisessa kerroksessa, eli ajatus maantasolla - n. 50 senttiä maantasosta virtaavasta henkimaailmasta oli absurdi.
Pyörin.
Pyörin henkien virrassa. Olin itsekin yksi noista hengistä, tunsin että tässä maailmassa olin ollut ennen kun asetuin Veera-nimisen olennon kehoon. Mietin minuutta. Minä minä minä minä minä minä. Kaikki ajatukseni jäivät kaikumaan ja feidautuivat. Pyörimiseni oli spiraalimaista, näin paljon asioita mutta pyöriessäni ne katosivat näkökentästäni ja pyörähtäessäni taas samaan suuntaan, olinkin ylempänä virrassa enkä enää nähnyt samaa.
Näin välillä kauniita asioita. Välillä näin verisiä ruumiita, näin sisäelimiä, irtonaisia käsiä, suolenpätkiä. Näin paskaa, kusta, mätää, saastaa. Näin kukkia ja mehiläisiä, perhosia ja keijukaisia.
Mitä ikinä tapahtuukin,
älä katso taaksesi.
En katsonut.
Tunsin, että kaikki oli niin kuin pitikin.
Mitään ei tarvitse muuttaa;
ei ulkopuolisessa maailmassa,
eikä sisäpuolisessa maailmassa.
Ajatuksiini tuli kaikenlaista. "Psykoosi. Ei, ei ei ei, en halua ajatella psykoosia nyt", mutta henki laski kätensä päälleni rauhoittavasti ja irrotti tuon sanan ajatuksistani taas. Henki piteli sitä käsissään ja näytti sitä minulle. Psykoosi. Nyt me tarkastelemme psykoosia. Miltä psykoosi tuntuu? Ja psykoosi tuntui ihan okeilta. Minua ei pelottanut, sillä oli okei, vaikka menisin psykoosiin.
Tarkastelimme psykoosia toisesta näkökulmasta: Veera haluaa jonain päivänä tulla psykologiksi, jotta voisi auttaa ihmisiä jotka ovat psykoosissa.
Veera. Tunsin kuinka henki irrotti nimeni ajatuksistani ja piteli sitä käsissään.
Veera on hyväntahtoinen voima.
Kaikki feidautui taas. Tunsin kehossani armottoman kusihädän, vaikka olin hetki sitten jo käynyt vessassa. Nousin vaivalloisesti ylös ja hoipertelin vessaan. Kaikki liike näytti nykivältä ja jätti nykiviä jälkikuvia, ei sellaisia pehmeitä ja tasaisia tracereita kuin muissa deeleissä. Vessassa tunsin pahan olon nousevan taas kurkkuuni, mutta en halunnut oksentaa vessanpönttöön, sillä olin pessyt ämpärin oksentamista varten. Jokin todella painostava ääni sanoi ensin, että "SUN TÄYTYY OKSENTAA TÄHÄN" mutta sanoin ajatuksissani sille takaisin, että haluan oksentaa ämpäriin. Siispä ryntäsin nopeasti vessasta takaisin ja oksensin ämpäriin. Oksennus maistui kitkerälle ja sitä meni nenääni. Olija antoi minulle paperia ja pyyhin nenäni.
Join vähän vettä ja menin takaisin makuulle. Tässä vaiheessa mimosan juomisesta oli kulunut n. 45 minuuttia.
***** Purgan jälkeen *****
Kuuntelin Olijan rauhoittavaa hyminää. Mieleni teki myös hymistä, mutta se tuntui häpeälliseltä, enkä oikein uskaltanut. Henget kuitenkin sanoivat, että se on ihan okei. Ja minä hymisin. Pitkiä yksisointuisia ääniä. hyyyyyymmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm....... hyyyyymmmmmmmmmmmm...... hyyyyhmmmmmmmmmmmmmmm..........
Ajatuspuheeni venyi, kaikui, feidautui. Mietin sanoja. Sanojajaaja. Sanananananaana. Ajatuspuheeni muuttui nenä-ääneksi. Snyanyanyanyanyanyanyanaaaaa....
Feidaus.
Olijalla oli tapana välillä leikitellä sanoilla ja äänteillä. Minusta tuntui että ymmärsin tuota tapaa nyt paremmin henkien kujeillessa ajatuspuheellani. Mietin, miltä Olijasta tuntui olla läsnä. Raotin silmiäni ja näin hänet istumassa risti-istunnassa, selkä suorana. Hänen hahmonsa piirtyi silhuettina ikkunaa vasten. Suljin silmäni ja hetkeksi näin hänen päänsä sisään. Olin Olija.
Olijan pään sisällä oleminen tuntui melko samalta kuin omankin pääni sisällä oleminen. Meissä oli sama ihmisyys, mutta hänen kokemusmaailmansa oli hieman erilainen. Ei kovin radikaalisti, mutta hieman. Eniten muistoihini painui tuon kokemus mieheydestä. Palasin takaisin yläilmoihin.
Pyysin jossain vaiheessa paperia ja kynää voidakseni tehdä muistiinpanoja, sillä pelkäsin unohtavani asiat kun ne feidautuivat niin nopeasti pois. Kirjoittelinkin jotain ylös.
Musiikin pienet äänet tuntuivat taas hiukan häiritseviltä ja valuivat ympärilläni. Fiilistelin niitä. Näin taas naisen kasvojen vilahtavan nopeasti vasemmassa silmäkulmassani, ja nyt hän silitti kehoani ja pysähtyi aina kädellään jonkin aistivan osani kohdalle; korvat, suu, nenä, silmät. Kävimme yhdessä läpi aistejani.
Kuuloaistiani.
Miltä kuulostaa musiikki ympärilläni.
Miltä kuulostaa linnunlaulu metsässä.
Miltä kuulostaa Olijan hyminä.
Makuaistiani.
Miltä maistuu oksennus suussani.
Miltä maistuu suklaajäätelö kesällä.
Miltä maistuu hunaja.
Hajuaistiani.
Miltä tuoksuu palava suitsuke.
Miltä tuoksuu sitruuna.
Miltä tuoksuu raitis ilma.
Näköaistiani.
Miltä näyttää värikkyys.
Miltä näyttää pimeys.
Miltä näyttää valo.
Ja miltä tämä kaikki tuntuu.
Henki otti silmät ulos päästäni. Hän pyöritteli niitä käsissään ja puhalsi niihin näön voimia ja laittoi ne takaisin.
Leijailin jälleen spiraalissa muiden henkien kanssa. Tiesin, että palaisin tänne kuolemani jälkeen ja kuolema tuntui hyvältä. Minulla oli kaikki rauha maailmassa, kaikki mitä piti olla. Olin vain osa alati muuttuvaa virtausta.
Virtausta.
Itkin.
Olin niin kiitollinen.
Näin taas naisen edessäni. Mieleni teki rakastella hänen kanssaan, ja hän oli myöntyväinen. Kietouduimme yhteen ja koskettelimme toisiamme.
*****Hetkellinen paluu*****
Tunsin putoavani asteittain takaisin kehooni.
Kehoni tuntui raskaalta.
Hengittäminen tuntui raskaalta.
Raotin silmiäni.
Niistin nenäni. Räkää tuntui puskevan ulos kuin olisin ollut kovinkin kipeä. Tuntui etten saanut kunnolla happea ja mietin, saattoiko tämä johtua aamulla vahingossa syömästäni suklaapalasta. Totesin kuitenkin, ettei sillä niin väliä; enää ei ollut paluuta. Taakse oli turha katsoa.
Kehoon palaaminen tuntui epämiellyttävältä. Juttelin jotain Olijan kanssa. Hän kysyi jäikö vajariksi ja sanoin, että olisin kyllä tavallaan voinut käydä syvemmälläkin, mutta kokemus ei kuitenkaan tuntunut vajaalta. Sanoin, etten haluaisi palata. Tavallinen maailma tuntui kovalta ja muoviselta.
Koska minun oli vaikea hengittää ja olin todella tukossa, vilkaisimme vielä netistä voiko antihistamiinia ottaa maoi:n kanssa. Joillain antihistamiineilla näytti kuitenkin olevan haittavaikutuksia maoi:n kanssa joten päätimme, että parempi olla ottamatta riskiä. Oloni ei tuntunut kuitenkaan hengenvaaralliselta ja sanoin hengityksen raskauden voivan johtua myös siitä, että kehoon palaaminen tuntui vaikealta.
Huomasin tekeväni kehollani sellaista jännää "palvontaliikettä". Istuin siis risti-istunnassa ja kumarruin eteen niin että pääni kosketti jalkojani, sen jälkeen vedin selkäni suoraksi ja hiukan taakse, kallistin päätäni taakse ja aloin taas työntää selkääni eteenpäin. Toistelin tätä liikettä jonkin aikaa ja se tuntui todella hyvältä. Tein myös hieman samankaltaista liikettä sivuttain.
Kävin taas vessassa. Tässä vaiheessa se ei tuntunut enää kovin vaikealta. Olija alkoi tehdä ruokaa ja kysyin vielä, että voiko huasca tulla useammassa aallossa, kun olin joskus kuullut jotain tällaista. Olija vastasi että kai se voi mutta tuskin yhtä vahvasti. Hetken päästä tunsin kuitenkin olon palaavan ja kerroin että tila iski uudestaan päälle. Menin takaisin makaamaan ja vajosin taas henkimaailmaan.
*****************************************'
Jatkan myöhemmin osalla II
Lisäsin jälkeenpäin... Se alku tosiaan on vähä sellast sointumaista mut loppupuolella vähä erilaista leikittelyä. Ei nyt ehkä mitään maailman kauneinta musiikkia mutta oli tosi hauskaa ja vapauttavaa 
Pitää uskaltaa uskaltaa. 
