Eli eli.. mistäs sitä aloittas, kaveri oli tulossa kyläilemään ja jotain viihdykettä piti järjestää joten pari pulloa resilaria, extractointi ja huiviin.
Itse join jotain n. 700mg ja kaveri luultavasti sitten sen 500.
Kaverin kanssa aateltiin nauhottaa videolla tai sitte audiolla koko trippailu. Lopputuloksena n. 1 tunti ääntä ja 13 min videota. (Näitä en kuitenkaan jakoon laita, pahoittelen)
Ja sitten itse stooriin:
Kaveri ilmoitteli aina välillä et kuin sillä potkii ja ite ihmettelin että jopas vallan outoa kun ei mitään tapahdu.
Kysyin kaverilta kelloa ja vastaus kuului 4:jää yli kakstoist. Hmm.. minne se tunti hävisi, siitä ei itselläni olisi mitään tietoa mutta videointi kertoo enemmän, Videon alussa kaveri narisee jotain kameraan ja tuijottaa sitä.. "vit.. tää o kyklooppi robotti, tos on sen suu, se näkee mut! sil palaa otas joku valo, en mä pysty keskittyy toho.. silmään"
Sitten jauhettiin paskaa kameran valotusongelmista.
Vähän tätä episodia ennen olin käynyt kastelemassa hiukset kun päätä kutitti niin maan perkeleesti. Sitten kutina levisi rintakehään josta sitten lopuksi käsiin.
Videon loppupäässä noustiin ylös, en kyllä tiedä miksi. Sitten takaisin makoilemaan.
Tässä vaiheessa laitoin ääntä nauhottamaan, jota tässä paraikaa kuuntelen ja kirjotan about samaa tahtia kun mitä ääninauha etenee.
Kaveri: "Spuge yrittää pöllii sun kengän, toi miniatyyrispuge, toi mil on toi koppalakki.. tuo tossa, just toi. Se yrittää repii sitä" - "eikä yritä, ei siin oo ketää" - "Ai ei se ollukkaan kenkä, se oliki.. jaa.."
Kymmenisen minuutin päästä kaveri alkaa selittämään "No huh huh, tos o joku kissasammakko se hymyilee meikälle!"
Sitten selitän visuaalista missä mie ite olin se aine mikä siinä liikkui, sellanen spiraali mikä kiertyi keskikohtaa kohti, ja liikuin keskikohtaa lähemmäs kokoajan, sitten kun olin keskikohdassa spiraali näkyi alapuolelta, ja se venähti korkeutta (keskikohdasta lähti tanko alaspäin) ja se lähti hurjaa kyytiä jonnekkin sivulle päin.
"Meikän perse tuntuu iha planeetalta" Sanoin jossain vaiheessa.
12 min kulunut ääninauhasta, "Hei meikä uppoo miun ajatuksiin, mie pystyn käsittää miten miun korva kuulee ja mite miun aivot käsittelee sen"
Tästä eteenpäin ei olekkaan paljoa muistikuvia, vain jotain vilauksia sieltä täältä.
"Mistä vitusta toi tuli toho? Toi vaahtomuovinen avaruusalus?"
- "Mikä vaahtomuovinen avaruusalus?"
"Älä virnuile mulle saatanan sammakkokissa, nyt ei olla ihmemaassa"
Sitten kaveri yritti huitaista tuota sammakkokissaa.
"Nyt tossa makaa joku blondi, sil on värjätyt hiukset, sata kaheksan kymmentä mustat. Sil on mekko päällä"
Taisin lähteä matkalle... ainakin sanoin niin.
"Meikä on jonku kahen välillä, oon jossai maailman keskellä"
"Kutistuu iha vitusti"
Tässä meni joku 5 min eteenpäin ja pölähdin yhtäkkiä ääneen: "Hei hei, avaa silmät huh huh.. tää katto teki jotai ihme liikettä sellane VUUM VUUM VUUM"
"Tää ääni repii miut auki haaroista"
Kaveri näki itsensä kolmannesta persoonasta.
10 min makoilutrippailua ja selitän "Hei mie tajusin just kaiken, siis kaiken!"
"Mut en mie pystyny ymmärtää sitä"
"Siis iha hullu putki mihi mie menin, mie käväsin jossain iha jossain.. kävin jossain iha ihme mestoilla. Kävin jossain missä tää kaikki alko"
5-6 min hiljasta.
"Ei huhhuh.. siis oikeesti huhhuh. Mie kävin jossain.. siis upposin omien rakenteiden sisää, niitten sisään, niitten sisään, niitten sisään, iha älytöntä, kävin siel pohjassa"
Tässä vaihees taisin pärähtää aika korkeelle plateaulle sillä ei noista miun puheista ota mitään selvää.
"Onks tää normaalia?" - "Ei" - "Millo on loppu?"
Noitten sanojen jälkeen aloin tosiaan friikkaamaan et jospa kuolen ku pumppuni hakkas jotain 220 tienoita. Muistan tämän kun en pystynyt kontrolloimaan omaa ruumistani, se teki omiaan, mutta se teki sitä mitä mietin että olin tehnyt jo aikoja sitten tai mitä olin tekemässä kaiken loputtua. Kun loppu on alkanut. Seurasin vain sivusta.
Tämän jälkeen näin vain pelkkiä fraktaaleita ja laatikoita, ja jotain ihmeellisiä merkkejä, numerot olivat jotain aivan outoa, jotenkin numerot ja kirjaimet muuttuivat järkevimmiksi ryppäiksi tietoa. Ei ollut numeroita tai kirjaimia, vain se että ne on.
Ajasta en tiedä mut voisin tähän vaikka yrittää rustata että millaisia trippejä sitä oli.
Aluks oli mustaa, sit aloin näkeä pikseleitä, sit ihan helvetisti kaikkia värejä, jossai vaihees tajusin et kaikki äänet mitä kuulen on värejä ja kaikki värit on aikaa. Ja aika määrittää tän maailman ja sitten lentelin jo jossain ulkoavaruudessa, pystyin zoomata planeettoja ja tähtiä, zoomasin sitten maata ja näin minkä luulin olevan 1800 luvun new york, vanhoja katuja, ihmisiä ja kaikkea mikä sinne kuuluu.
Täällä vähän aikaa lenneltyäni näin suuren määrän väriä, oranssin ruskeaa materiaa mustalla pohjalla. Tämä taas alkoi kasaantua pienemmäksi pisteeksi keskelle näkökenttääni ja jossain vaiheessa se räjähti. Kuin ydinpommi. Tunsin sen massiivisen energian ja kuulin hurjaa ryskettä. Sitten vaeltelin jonnekkin mitä en muista.
Pyykkikori.. ai että, pyykkikori. Se jumalainen kapistus. Metallinen härveli missä on reikiä enemmän kuin juustossa. Ah sitä on ihana katsella etenkin siinä vaiheessa kun ei tajua syvyydestä enää mitään. Mukava katsoa kun kaikki reikien takana oleva nousee pyykkikorin sivun tasalle. aivan kuin reiät peittyisivät taustalla olevalla kuvalla. Reiät ovat ehjät. Pyykkikori oli lattialla ja kaverini kasvot olivat korkeammalla kuin mitä kori itse. Vaikka kaverini kasvot olivat visusti tyynyä vasten lattialla. Ja kori todellisuudessa on kaverini kasvoja tuplasti korkeampi.
Jumitus.. kuulet äänet mutta ne jäävät jumiin. Kaikki mitä tajuat ei oikeasti olekkaan siinä. Äänet jummahtavat kuin vanha mankka josta loppuisi paristot. Paitsi että kun mankasta loppuisi mehut ja ääni hyytyisi. Täydellinen vastakohta tapahtuu. Äänien volyymi kohoaa korviahiveleviksi ja särkeytyy. Ei ole ääntä on vain ei mitään.