Salvia 10x ja avaruuslaivan matruusina universumin laidalla

[haureus]

Jalkauduin takapihan läheisyyteen varustuksineni. Nyt. Nyt mennään - ja taatusti. Testattu on, mutta kunnon vaikutukset eivät ole vielä lyöneet läpi. Tänään.

Itsevarma bongin lataus
Tulta pesään
Sauhut

Laskin huolellisesti bongin maahan. Ennen oikeaoppista ja tyylipuhdasta uloshengitystä alkoi kehon vallata sellainen kutina. Maa alkoi kallistua edestä jatkuvalla syötöllä alaspäin. Uudestaan & uudestaan. Nousin istumaan vieressä olevaan keinuun ja todellisuus oli nollattu.

Jossain keinotekoisen matrix -ulottuvuuden ja psykedelian avaruuslaivojen maassa oli keskellä puhdasta kirkkautta sama tuttu keinu. Siinä istui kolme sumeasti havaittavissa olevaa henkevää henkilöä, joista tunnistin itseni keskimmäiseksi. Kahdessa muussakin oli jotain eriskummallisen tuttua, mutta en osannut määritellä intuitiotani paremmin. Pystyin tarkkailemaan heidän käymäänsä keskustelua aivan heidän takaansa. He seurasivat edessään olevaa, jonkinlaista kristallipallon ja scifi-leffoista tutun hologrammin näkymää. Näkymässä minä ja mutkainen, mutta monotoninen ja lineaarinen elämäni oli toiminnan keskipiste. Pystyin nopeasti samaistumaan keinun keskimmäiseen hahmoon ja nauramaan muiden henkien kanssa sille, millaista tuon seurattavana olevan minun elämä oli. Minä oli maljassa pyörivä kultakala, joka tiedostamattaan oli kalakaupan yksi kultakala sadoista muista. Jonkinlainen roolipelin valintaruudun pelihahmo, joka olisi elänyt omaa elämäänsä ilman pelaajan ohjausta.

Sitten alkoi vuoristomäen alamäki.

Yllättäen, tärisevän ja uhkaavan nousun jälkeen suunta vaihtui valahtaen äkkijyrkkään syöksyyn. Kuin ammeesta olisi vedetty tulppa irti, aloin valumaan uhkaavasti virran mukana kohti aukkoa. Objektiiviselta vaikuttanut hupinäytelmä alkoi vetää puoleensa tahdostani riippumatta, ja aika-avaruuden aluksen komentosilta jäämään sammuvan kynttilän tavoin hiljaa, mutta varmasti taakse.

Ja kaikki tapahtui hyvin nopeasti.

Tajusin olevani taas siinä samassa keinussa, samassa kehossa ja sillä samalla planeetalla. Olotila oli hyvin ontto. Olin juuri todistanut objektiivisesti elämäni ja tämän planeetan absurdia tylsyyttä, kun minut väkisin riuhtaistiin kokemaan sen jokapäiväistä jatkumoa subjektiivisesti.

Ahdisti, taisi hieman itkettää.


- Äiti, isä. Näin painajaisen. Voinko nukkua teidän kanssanne?
- Kyllä se siitä ohi menee, nuku vain yksin, aamulla voit jo paremmin.

Istui keittiössä yksin. Yritin selvittää päätäni, elämääni, murolautasen äärellä. Ahdisti. Kädet taisivat täristä. Ahdistus tuntui helpottavan ajan myötä. Olin kokenut melkoisen kokemuksen. Se ei ollut mitään hohdokasta tsaikedeliaa tai loputtomia fraktaali-kaleidoskooppi –kuvioita. Se oli hikinen, kylmä ja epämukavan väkivaltainen riuhtaisu universumin laidalle, seinän toiselle puolelle. Paikkaan, jonne vain harvat ja valitut pääsevät tarkoin mietittyinä hetkinä, oikeiden rituaalien ja manööverien siivittävänä.

Tahdon,

kuiskasin elämäni rakkaudelle koivumetsän katveessa sinä eriskummallisena hetkenä, vaikka sen lupauksen pystyin itse käsittämään paljon myöhemmin.

Rakkaudella,
Ikuisesti
Sally D

[deckard]

tosi hyvinf kirjotettuy tarina! tollasia haluuasin itekki kokea, mut eiei onnistu, ei sitte millään.,. mutmut I <3 scifi
kirjottaisit lisää tämöstä settiä, tahtoo lukea , senking TUPPISUU!!

perseptioedittiä: hetktine, oon itekki tuppisuui , VOIVOIVOII pilkkaseen osu nilkkaa

[naponen]

Hyvin kerrottu reissu.

[King Ink]

Joo, kivasti kirjotettu. (:

Miun on taas ailahtelevasti tehnyt mieli itsekin polttaa salviaa pitkästä aikaa,
melkein poikkeuksetta on joka tripin jälkeen ollu semmonen ''never again'' fiilis.