Pelontäyteiset tripit (lsa, 2ct2, dxm)

[King Ink]

Tätä itsensä heittämistä menemään mukaan on vain harjoiteltava, itsekin oon alkanut oppia vaikkei se läheskään aina onnistu.
Kesällä tuli 2C-T-2:sta otettua 35mg (tai 30mg) ja silloin koin nousuissa aika kovaakin ahdistusta kun pää kävi niin kovilla kierroksilla ettei pysynyt yhtään mukana, ja koitin vain jarruttaa kokoajan, mut sit sain siirrettyä jalan jarrulta kaasulle ja ''heittäydyin'' mukaan, sit koinkin yhden euforisimmista tripeistä mitä on ollut.

Pikkuhiljaa vaan nostaa doseja psykedeeleillä jos haluaa ja harjoittelee kaikkea mitä nyt haluaakaan oppia psykedeelien käytössä. Heittäytymisiä, valaistumisia, oppeja, iloa, orgasmeja, mitä vaan. Kyllä niitä sitten rupeaa helpommin irtoamaan ajan kanssa.

[wRRa]

King Ink, näinhän se on! Mielestäni psykedeelien antamissa kokemuksissa on parasta se miten ne (ainakin minun tapauksessa) tuntuu vahvistavan elämänlaatua myös monilla muilla osa-alueilla. Siis, on hyvä oppia heittäytymään ja päästämään peloistaan irti tripillä, mutta se perimmäinen tarkoitus sille ei ole se että osaa sit joka tripillä tehdä niin, vaan se että osaa ylipäätään elämässä tehdä niin. Mä ainakin koen kasvaneeni tosi paljon tän kokemuksen ansiosta. Must tuntuu ettei deelit oo oikeen pitkään aikaan ollu mulle mitään muuta ku hauskanpitoa, sen takia oli tosi jeba et pitkästä aikaa tällanen trippi jonka koen oikeasti kasvattaneen mua.

Ja se syy minkä vuoksi onnistuin heittäytymään oli varmaan siinä, et oon tosiaan trippaillut paljon ja oon aina palautunut "täysin" normaaliksi. Siis tarkotan ettei mikään trippi oo tavallaan jäänyt päälle, vaikka onhan niitä keloja saattanut pyöritellä jonkun aikaa, mutta ei se varsinainen tila ole jäänyt päälle. Vaikka tää olikin varmaan mun diipein trippi niin ekaa kertaa osasin heittäytyä ja pystyin luottaa et kyl mä tuun takas... ehkä just siks osasin heittäytyy ku tää oli nii diippi, ettei ollu enää muit vaihtoehtoi? Mut kyl se oli sen arvosta. Onneks meni doset väärin Se 20mg ei ois varmaan ollu yhtään näin jännää.

[frapathea]

Monesti olen yrittänyt "sulautua" siihen trippiin mukaan ja joskus jopa hokenut itselleni "anna mennä, päästä irti, anna mennä" mutta ei niin ei.

Mutta eikö tuo ole juur'kin heittäytymiseen takertumista

Kokemukseni mukaan ainoa tapa päästä ahdistuksesta on lakata ahdistumasta ahdistumisesta

[wRRa]

Kokemukseni mukaan ainoa tapa päästä ahdistuksesta on lakata ahdistumasta ahdistumisesta

Tämänkin voisi ajatella eräällä tavalla heittäytymisenä. Eli sen sijaan että yrittäisi koko ajan estää ahdistusta ja pelkoa, antaa itselleen luvan olla ahdistunut ja peloissaan. Ja kyllä, tämä on itse asiassa erään lääkärin mukaan yksi paniikkihäiriönkin suurimpia syitä, eli ihminen saattaa vaikkapa pelätä pelkonsa pelkäämistä niin paljon että se aiheuttaa paniikkikohtauksen. Pelkää siis jotain ja yrittää olla pelkäämättä sitä väkisin muttei pysty, ja siksi menee paniikkiin.

[GammaGoblin]

Tuota olen itsekkin miettinyt. Näin olen sen jokseenkin käsittänytkin.

Kuulostaa varsin loogiselta, mutta käytännössä hieman vaikeaa ainakin itselleni.
Pelkoa on kuitenkin vaikea selättää.

Ehkäpä vielä tulee aika kun pääsen jälleen kokeilemaan itseäni.

[wRRa]

Pelkoa on kuitenkin vaikea selättää.

"Ongelmahan" tässä on todennäköisesti nimenomaa se, että yrität selättää pelkoa. Yrität voittaa sitä. Mäkin yritin tavallaan voittaa 4-ho-mettia tripilläni, kävin sellasta sisäistä taistelua ton substanssin kanssa, koska mua pelotti. Sit ku antauduin, kaikki olikin hyvin. Sun kohdalla kyse voi olla muustakin kuin että yrittäisit kontrolloida sitä substanssia, ehkä sä yritätkin kontrolloida omaa pelkoasi ja se pahentaa tilannetta?

Tavallaan siis niin kauan kun "yrität selättää pelkoasi", sä pahennat sitä... Ainakin näin luulisin.

Mun heittäytyminen oli siis sitä, että pelkäsin menettäväni otteeni todellisuudesta täysin. Ja sit mä päästin irti todellisuudesta ja se pelko katos.

Sun tilanne näyttää vähän erilaiselta, kenties sä pelkäät myös todellisuudentajun menettämistä, mutta vaikuttaisi siltä että pelkäät myös sitä itse pelkoa. Hassu paradoksi, eikö ookin? Suosittelen, että koitat "antautua pelolle" tai "heittäytyä pelolle", eli sanot itselles ens kerralla että "pelkää vaan" sen sijaan et yrittäisit uskotella "ei oo mitään pelättävää, älä pelkää" :-)

Eli kun sä huomaat et pelko tulee, toivota se tervetulleeks. Sä saat pelätä. Sit kun se pelko on sussa, sä voit tarkastella sitä. Kysyä, mitä pelkäät, miksi pelkäät.... Älä yritä häätää sitä pelkoa pois, vaan anna sen opettaa sua. Istut alas ja keskustelet pelkos kanssa ja koitat ymmärtää sitä. Ehkä sillä on jotain tärkeää kerrottavaa sulle ja se käy aggressiiviseks ku yrität vaientaa sitä?

[GammaGoblin]

Wau. Vihdoinkin jotain oikeasti hyödyllistä Tuota en olekkaan tainnut tulla ajatelleeksi. Ja olet oikeassa, minä pelkään myös todellisuudentajun menettämistä jollain alitajuisella tasolla. Kuoleman, hulluksi tulemisen, ym. pelko on aina läsnä, myöskin kammoksun sitä, etten palaa normaaliksi ja että persoonani muuttuisi niin paljon, että saattaisin esimerkiksi menettää hyviä ystäviä, koska eivät pidä enää minua samana henkilönä. Hassua kyllä.

[frapathea]

Niin. Meille uskotellaan, että on pahaa ja värin ja vaarallista tuntea voimakkaasti. Tämän vuoksi useimmat paniikkihäiriöisetkin taitavat pyrkiä pidättelemään paniikkiaan sen sijaan, et antais olla, antais tulla, antais mennä. Jos kiinnostaa, niin kirjoitin oman paniikkihäiriöni parantamisesta (en parantumisesta siitä!) tietoisen puolelle.

Tosiasiassahan tositilanteessa on usein jälleen vaikeempi pistää välillä hyviäkään oivalluksia toteen, mut sit varmaan kannattaa alkaa tykkäämään haasteista. Asiat tuntuu must keskimäärin riemukkaammilt, kun ei tarvii yrittää muutella asiaa itseään, vaan sitä, milt se näyttää. Näyttää, siis itselleen.

[wRRa]

Wau. Vihdoinkin jotain oikeasti hyödyllistä Tuota en olekkaan tainnut tulla ajatelleeksi. Ja olet oikeassa, minä pelkään myös todellisuudentajun menettämistä jollain alitajuisella tasolla. Kuoleman, hulluksi tulemisen, ym. pelko on aina läsnä, myöskin kammoksun sitä, etten palaa normaaliksi ja että persoonani muuttuisi niin paljon, että saattaisin esimerkiksi menettää hyviä ystäviä, koska eivät pidä enää minua samana henkilönä. Hassua kyllä.

Mä luulen, että sä pelkäät kontrollin menettämistä: jos menetät todellisuudentajun, et ole kontrollissa; jos tulet hulluksi, et ole kontrollissa; jos et pysty palaamaan normaaliksi, et ole kontrollissa; jos persoonasi muuttuu tahtomattasi, et ole kontrollissa; jos menetät tahtomattasi ystäviäsi, ei homma ole kontrollissa.... ja kun pelkäät, et ole kontrollissa. Tripillä ei aina pysty pitämään kontrollia, joten on luonnollista, että se on laukaissut sussa paniikkitiloja. Osunkohan yhtään oikeaan, vai miltä omasta mielestäsi kuulostaa? Luulen siis, että pelkäät, ettet voi asioille mitään. Heittäytyminen on tavallaan sitä, ettei yritä vaikuttaa asioihin, antaa niiden vaan tulla ja tapahtua. Ja joo, kuulostaa edelleen helpommalta kuin se käytännössä on.

Frapathealla on aika kiinnostava lähestymistapa paniikkihäiriöön ! Kiinnostaa kuulla tuosta lisää, että miten oot Frapa edennyt pidemmällä aikajaksolla. Täytynee selailla tietoista.

[GammaGoblin]

Wau. Vihdoinkin jotain oikeasti hyödyllistä Tuota en olekkaan tainnut tulla ajatelleeksi. Ja olet oikeassa, minä pelkään myös todellisuudentajun menettämistä jollain alitajuisella tasolla. Kuoleman, hulluksi tulemisen, ym. pelko on aina läsnä, myöskin kammoksun sitä, etten palaa normaaliksi ja että persoonani muuttuisi niin paljon, että saattaisin esimerkiksi menettää hyviä ystäviä, koska eivät pidä enää minua samana henkilönä. Hassua kyllä.

Mä luulen, että sä pelkäät kontrollin menettämistä: jos menetät todellisuudentajun, et ole kontrollissa; jos tulet hulluksi, et ole kontrollissa; jos et pysty palaamaan normaaliksi, et ole kontrollissa; jos persoonasi muuttuu tahtomattasi, et ole kontrollissa; jos menetät tahtomattasi ystäviäsi, ei homma ole kontrollissa.... ja kun pelkäät, et ole kontrollissa. Tripillä ei aina pysty pitämään kontrollia, joten on luonnollista, että se on laukaissut sussa paniikkitiloja. Osunkohan yhtään oikeaan, vai miltä omasta mielestäsi kuulostaa? Luulen siis, että pelkäät, ettet voi asioille mitään. Heittäytyminen on tavallaan sitä, ettei yritä vaikuttaa asioihin, antaa niiden vaan tulla ja tapahtua. Ja joo, kuulostaa edelleen helpommalta kuin se käytännössä on./quote]

Olet varmastikkin oikeassa. Kuulostaa varsin järkevältä selitykseltä

Itsellä on tuo paniikkihäiriö jo laantunut aika paljon. Varsinaisia kohtauksia ei selvinpäin tule enää, joskus välillä hieman kohtausta enteileviä tunnetiloja. Ne on onneksi helppo välttää ajattelemalla muuta tai "herättämällä itsensä todellisuuteen." Tosin Frapan menetelmä on varmasti toimivampi ratkaisu silloin kun paniikkihäiriö on asteen vakavampaa.

[counterculture]

Ihan aluksi kannattaa ilman päihteitä selvittää mikä kontrollin menetyksessä ahdistaa. Sen jälkeen miettiä mitä merkitystä kontrollilla on. Ja lopuksi ymmärtää, ettei sinua mikään tuntematon voima valtaa kun olet psykoaktiivisten aineiden vaikutuksen alaisena, vaan edelleen päätökset tekee jokin puoli sinussa. Miksi pelätä itseään, ja sitä mitä voit itse luoda?

[wRRa]

Ihan aluksi kannattaa ilman päihteitä selvittää mikä kontrollin menetyksessä ahdistaa. Sen jälkeen miettiä mitä merkitystä kontrollilla on. Ja lopuksi ymmärtää, ettei sinua mikään tuntematon voima valtaa kun olet psykoaktiivisten aineiden vaikutuksen alaisena, vaan edelleen päätökset tekee jokin puoli sinussa. Miksi pelätä itseään, ja sitä mitä voit itse luoda?

Samaa sanoisin minä.... ei noi deelit välttämättä tee tollases tilanteessa hyvää. Deelit voi auttaa tajuumaan et mikä on ongelma, mut ei ne sitä ratkase, ite se pitää ratkasta.

Mä suosittelisin kokeilemaan tietosuustaitoi. Itelle ollu esimerkiks meditoimisesta paljon apua itsetutkiskelun kans.

[GammaGoblin]

Olen tässä kauan jo aikomuksen kanssa elänyt. Ei vaan saa aikaiseksi. Onko hyviä vinkkejä millä aloittaa meditaatio ns. oikeaoppisesti?

[wRRa]

GammaGoblin, no, aloitapa vaikka heti luettuasi tämän viestin. Laita kännykkään vaikka 5min päästä hälytys soimaan, se on lyhyt aika ja uskoisin että ekakertalaiselle ihan hyvä. Sit vaik tyyny lattialle ja siihen mukavaan, ryhdikkääseen istuma-asentoon. Hengitä ja keskity omaan hengityksees, voit vaikka laskea 1-10 hengenvetojas. Yrität keskittyy pelkkään hengitykseen ja päästä tilaan, jossa et oikeastaan ajattele mitään, olet vain keskittynyt ja läsnä tässä hetkessä.

Mulla meditaatio toimii silleen et ku yritän päästä ajattelemattomuuteen, ni en voi päästä sinne niin kauan ku jotai vaivaavii juttui pyörii mun mieles. Eli eka tulee paljon ajatuksii, sit ne pitää vaa käsitellä ja ns. "purkaa" ni ne lakkaa pyörimäst ja viimeinki pääsee siihen autuaaseen ajattelemattomuuden tilaan

Ekoil kerroil tuskin pääset. Mut siis ota saavutuksena jo se jos oot pystyny 5min kelloon katsomatta olee paikoillas ja yrittää keskittyy hengityksees. Aina välil keskittyminen katoo ja menee johonki muualle mutku huomaat et se on kadonnu ni palautat sen hellästi takas

Tee vaikka aina aamulla ku heräät tai illal ennen ku meet nukkuu ni alkuun 5min, sit 7min, 10min jne... harjotuksii. Jos 10min tuntuu tosi vaikeelt ni alat pidentää aikaa sit ku se alkaa tuntuu helpolt ja ehkä jopa silt et aika loppu vähä kesken tms. sit vaik 15min jne. loputtomiin ei tarvitse aikaa pidentää, joku 15min päivässä on tosi hyvä meditaatio jo mun mielestä. Ei sen tarvii kauempaa kestääkään.

[GammaGoblin]

Kiitos vinkeistä! Taidampa kokeilla heti niinkuin käskit ja sitten nukkumaan. Auttaa todennäköisesti myös unensaannissa kun tahtoo yöunet jäädä usein väliin ajatellessa kaikenmoista.

[King Ink]

Toi hengityksen tarkkailu ja ajatusten keskittäminen siihen toimii hyvin unensaantiinkin ja sit ihan vaan ylipäänsä rauhoittumiseen, tai sit ihan meditoimiseen asti.
En hirveesti meditoi pidempiä aikoja, mut tulee välillä jotain parin minuutin pätkiä tehtyä tuota hengitykseen keskittymistä esim. sählypelin erätauolla niin rauhottuu ja hengitys tasaantuu.

[GammaGoblin]

Kokeilin eilen. 5 minuuttia kului yllättävän nopeasti. Juuri kun pääsin ns. ajatuksettomaan tilaan, tilaan jossa tunsin vain ikäänkuin liikkuvani päänsisäisessä "energiavirrassa" herätyskello alkoi soida. Se tuntui todella rauhoittavalta ja helpottavalta. Taidan ensikerralla kokeilla jo hieman pitempää aikaa.

[wRRa]

Löysin muuten yhdestä kirjasta ihan hyvän, lyhyen kappaleen, joka käsittelee irti päästämistä eli sitä, mitä minä kutsuin heittäytymiseksi.

Kirjan nimi on Olet jo perillä ja sen on kirjoittanut Jon Kabat-Zinn ja suomentanut Tuija Turpeinen. Lainaan nyt pätkän kirjasta. Suosittelen sinuakin lukemaan tämän kirjan jos jostain saat käsiisi, meditaatio-opas kyseessä. Alleviivaukset ovat omia huomiota jotka mielestäni liittyvät sinun tapaukseesi olennaisesti, GammaGoblin.

"IRTI PÄÄSTÄMINEN

.....
Irti päästäminen merkitsee juuri sitä itseään. Se kutsuu luopumaan takertumisesta mihinkään - olipa kyseessä käsite, asia, tapahtuma, tietty ajankohta, näkemys tai halu. Se on tietoinen päätös antautua täysin hyväksyen nykyhetken virtaan sellaisena kuin se avautuu. Irti päästäminen tarkoittaa sitä, että ihminen luopuu hallitsemisesta, vastustuksesta ja taistelemisesta. Tilalle tulee jotain voimallisempaa ja eheämpää, kun ihminen antaa asioiden olla sellaisia kuin ne ovat, ilman että tuntee sen enempää viehtymystä kuin vastustustakaan niitä kohtaan, ilman että sinnikkäästi pitää tai on pitämättä jostain tai haluaa jotain. Se on aivan kuin avaisi kämmenensä antaakseen pois jotain, mistä on pitänyt kiinni.

Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan ulkoisiin tapahtumiin liittyvistä haluistamme eikä siitä, mihin takerrumme käsillämme. Mielemme takertuu asioihin. Olemme itse - usein epätoivoisesti - kapeiden näkökulmiemme, itsekkäiden toiveidemme ja halujemme vankeja. Irti päästäminen tarkoittaa, ettemme takerru siihen, mistä pidämme tai emme pidä, ja että näemme, miten tiedostamattamme takerrumme mieltymyksen tai vastenmielisyyden tunteisiimme. Rehellisyys tarkoittaa, että annamme pelkojemme ja epävarmuutemme tulla avoimesti tietoisuuden valoon.

Irti päästäminen on mahdollista vain, jos voimme tietoisesti hyväksyä, miten jumissa saatamme ollakaan; jos sallimme itsemme nähdä, miten tiedostamattamme vaihdamme asenteitamme, jotka sitten suodattavat, värittävät ja muovaavat näkökulmiamme. Voimme avautua noina takertumisen hetkinä, etenkin jos kykenemme tiedostamaan ne ja havaitsemaan, milloin yritämme saada jotain tai pitää kiinni jostakin tai olemme tuomitsevia tai torjuvia oman etumme vuoksi.

Hiljaisuus, oivallus ja viisaus voivat syntyä vasta, kun voimme asettua olemaan täysin tässä hetkessä etsimättä mitään, takertumatta mihinkään tai torjumatta mitään. Tätä ehdotusta on mahdollista kokeilla käytännössä. Kokeile sitä ihan huvin vuoksi. Katso itse, tuottaako irti päästäminen enemmän tyydytystä kuin takertuminen, silloin kun osa itsestäsi todella haluaa pitää kiinni."

Psykedeelit eivät siis opeta vain, kuinka toimia "tripillä". Koen itse, että olen psykedeelien avulla oppinut juurikin mm. päästämään irti, mikä näkyy myös muussa elämässäni. Psykedeelit eivät kuitenkaan ole ainoa tapa harjoittaa mielen taitoja, eli jos sulla tulee näitä paniikkitiloja deeleissä niin varmasti on sinulle sopivampiakin keinoja. Hienoa että olet päässyt tutustumaan meditaatioon ja jopa pitänyt siitä, henkilökohtaisesti koin ensimmäiset meditaatiohetkeni todella piinaaviksi enkä mitenkään mukaviksi. Nykyään olen oppinut nauttimaan paikoillani olemisesta Meditaatio kannattaa pitää säännöllisenä, eli vaikka se 10min / päivä. Ei se ole mistään pois! Tsemppiä. Mulla itellä meditaatio on auttanut paljon.

[Goldengoose]

Sen sijaan, että keskittyisin hengitykseen minulla toimii paremmin kun keskityn ajatusten väliseen "tyhjään". Sitä hakiessa ja odottaessa ei mielessä pyörivät jutut ala niin vaivaamaan, vaan ne sulkeutuu automaattisesti pois, eikä keskittyminen herpaannu niin helposti.

[wRRa]

Sen sijaan, että keskittyisin hengitykseen minulla toimii paremmin kun keskityn ajatusten väliseen "tyhjään". Sitä hakiessa ja odottaessa ei mielessä pyörivät jutut ala niin vaivaamaan, vaan ne sulkeutuu automaattisesti pois, eikä keskittyminen herpaannu niin helposti.

Kaikilla varmaan on se "oma juttu" mikä tuntuu helpoimmalta/parhaalta Mä oon esimerkiksi meditoinut myös kävellessä, keskittyen askeleihini, sit oon meditoinu syödessä, keskittyen syömiseen jne. optimaalistahan olisi, että olis koko ajan meditatiivisessa tilassa (tosin myönnän ettei ainakaan multa itseltäni vielä onnistu).

[GammaGoblin]

Kiitos wRRa Pitää katsoa jos saisin koko teoksen käteeni.

[Vltr]

Itselläni meditaatiossa toimii musiikki, semmonen levy kannattaa kattoa läpi ku Sacred Chants of Shiva (youtubeen ku laittaa ni löytyy). Ja tietenki shamaani rummutus. Helpottaa transsi tilaan pääsyä huomattavasti kun laitat silmät kiinni ja keskityt musiikkiin sekä hengitykseen kun ei ukopuoliset äänet ole häiritsemässä.

Mikä pelkotiloihin taas tulee, muista, ettei ole huonoa trippiä, ne on vaan erinlaisia. Epämiellyttävä trippi monesti opettaa enemmän kuin miellyttävä

Myös meditaatio tripin aikana (huipulla) on hieno kokemus (ja varsinki pelkotilojen yllättäessä meditaatiota parempaa apukeinoa tuskin löytyy). Itse saavutin nirvanan kerran meditoimalla sieni tripin huipulla (oisko ollu joku 30g tuoreita cubensiksia + MAOi + karstat buustiksi), tosin sitten alkoi shamaani rummutus jonka myötä psykoosi iski

Eli GammaGoblin, muista aina varmistaa että set&setting on hyvä (tilassa ei pitäisi olla ylimääräsiä ihmisiä, varaa hyvin aikaa tripille sekä palautumiselle, puhelimet kiinni jnejne), ja jos pelkotilat/psykoosi tai vastaava iskee, eikä meditaatiokaan auta, pyydä psykoosia iskemään kunnolla (näin vertauskuvallisesti ilmaistuna, kun seisot kallion reunalla, älä tuijota alas vaan hyppää). Ja lopuksi ensimmäinen ja tärkein neuvo mikä minulle annettiin kun alotin deelit (sienien merkeissä), oli että ole haavoittuvainen, älä puollustele itseäsi mitenkään, ja ole täysin avoin tripille (sekä kunnioita aina trippiä), näillä neuvoilla pitäisi pärjätä

[wRRa]

näin vertauskuvallisesti ilmaistuna, kun seisot kallion reunalla, älä tuijota alas vaan hyppää

Musta trippailu tuntuu vähän samalta kuin laskuvarjohypyn tekeminen vailla varmuutta siitä, aukeaako mun varjo tällä kertaa vai ei. Siit voi tulla pelkoo jos epäilee et se ei aukeekaan!

[GammaGoblin]

Kiitos vinekistä Vltr, suurin osa olikin jo tuttua entuudestaan, mutta minusta tuntuu etten koskaan ole tosissani panostanut tarpeeksi set & settingiin, jos vielä tulevaisuudessa matkailen, aion varmasti tehdä asiaankuuluvat valmistelut perinpohjaisesti.

Tuosta heittäytymisestä vielä; yritin aikoinaan 2ct2-matkalla heittäytyä, toden totta yritin sitä tosissani ja välillä olin yrittämättäkin ihan vain että antaisin itseni vaan valua sinne. Muistan vieläkin elävästi kuinka makoilin sängylläni ja kuuntelin Shponglea, kenties intenssiivisimmät visuaalini tulivat tuolloin sängyn pohjalla maatessani ja tuntui siltä kuin en saisi edes henkeä musiikin soidessa. En uskaltanut avata silmiäni, sillä pelkäsin että hukkaan kosketuksen tuohon pyörteeseen jossa lensin 10000000000km/h vauhdilla, toisaalta taas nopeus vaan kiihtyi ja kiihtyi biisi biisiltä ja ainoat hengähdystauot olivat biisien välissä. Hoin itselleni "antaudu antaudu, luovuta, mene, HYPPÄÄ!" ja välillä tuntuikin siltä kuin olisin päässyt sinne, mutta sitten aina, ikäänkuin spontaanisti havahduin takaisin ja säikähdin, ei.. en pystykkään. Ja ei muutakuin taas uudestaan. Kaikista pyristelyistäni huolimatta, en vain pystynyt antautumaan, tuntui siltä kuin matka ei olisi sallinut sitä minulle, eikä niinkään siltä kuin en ITSE olisi sallinut sitä itselleni. Dosekin oli aika hurja, joten jäi vain arvailun varaan miksi en onnistunut uppoutumaan. Asiaa vaikeutti myös jatkuvasti keräytyvä ahdistus joka sittemmin valtasi minut kokonaan.

Kenties sen voisi laittaa set & settingin piikkiin. Olin informoinut kämppistäni (joka käyttää vain alkoholia ja tupakkaa) että aion tänä iltana tripata, ja selostin asiaankuuluvasti kaiken asiaan liittyvän hänelle. Hän ymmärsi, hyväksyi ja lupasi vieläpä auttaa minua jos tarve vaatii. Hän on siis erittäin hyväksyvä ja hyvä ystävä minulle. Kuitenkin hänen huoneessaan oli matkani aikana hänen tyttöystävänsä, joka tuli puolivaroittamatta, ja hänellä taas ei ole mitään käsitystä näistä asioista. Muutaman kerran jouduin ohittamaan hänet joka tuntui tietysti äärimmäisen vaivaannuttavalta, mutta ei silti ylitsepääsemättömältä, enkä tuolloin ajatellut sen vaikuttavan matkani laatuun mitenkään. Ehkäpä se kuitenkin vaikeutti. Opinpa siis ainakin, että on eliminoitava KAIKKI häiriötekijät. IHAN KAIKKI.

[wRRa]

Ekoilla matkoilla set & setting on erityisen tärkeä. Myöhemmin sitä voi nauttia paljon esimerkiksi sopeutumisesta alunperin huonoon set & settingiin ja sen hyväksymisestä... Sit kun on siis paljon trippaillut

Musta tuntuu GammaGoblin että sulla on vähän erilainen käsitys tosta "antautumisesta" ja "irti päästämisestä" kuin mulla. Ei sen tarvitse liittyä ulkopuolisen todellisuuden katoamiseen; musta toi mitä kuvailit kuulostaa enemmän siltä kuin yrittäisit ponnistella kamalasti jotakin kohti, tai vaihtoehtoisesti yrittäisit päästä jostakin pois sen sijaan, että ihan yksinkertasesti vaan olisit tässä. Musta matkan aikana tuntuu joskus hyvältä luopua kaikista tavotteista ja yrityksistä muuttaa asioita.

En uskaltanut avata silmiäni, sillä pelkäsin että hukkaan kosketuksen tuohon pyörteeseen jossa lensin 10000000000km/h vauhdilla

Tämä kuulostaa musta just hyväksynnän (=heittäytymisen, antautumisen, luovuttamisen) vastakohdalta.

Hoin itselleni "antaudu antaudu, luovuta, mene, HYPPÄÄ!" ja välillä tuntuikin siltä kuin olisin päässyt sinne, mutta sitten aina, ikäänkuin spontaanisti havahduin takaisin ja säikähdin, ei.. en pystykkään.

Samoin tämä. Musta antautuminen ois pikemminkin tätä:
"Huomasin etten pystykään. Ja sitten totesin, että se on ihan okei; eihän minun tarvitsekaan pystyä!"

Musta kuulostaa, että sä "vaadit" ja haluat matkoiltasi jotain. Just se haluista ja vaatimuksista luopuminen on sitä "heittäytymistä". Just ne on niitä juttuja mistä irti päästämällä matkan suunta yleensä muuttuu paremmaksi.

Huomaathan, että eka askel voi olla esim. luopuminen siitä vaatimuksesta, että pitäisi päästää irti.
"Mun ei tarvii antautua, mun ei tarvii luopua, mun ei tarvii päästää irti, mun ei tarvii heittäytyä" sen sijaan, että hokisit "antaudu antaudu, luovuta, mene, HYPPÄÄ!"

Kuulostaa jopa vähän ristiriitaiselta, mutta sit kun tää homma aukeaa sulle niin löydät paratiisin.

[Vltr]

Joo se hyppääminen/irtipäästäminen ei oo ihan sitä miltä se kuullostaa, antautuminen kuvastaa sitä vähän paremmin.

Ensinnäkin, tripiltä ei pitäisi odottaa mitään, itsellä ensimmäinen matka meni pilalle koska odotin siltä vaikka ja mitä. Ja tästä päästään antautumiseen: eli antautuminen (kuten wRRa jos sanoikin) on enemmänkin sitä ettei odota matkalta mitään, ja hyväksyy kaiken mitä tapahtuu. Se mitä tarkoitin hyppäämisellä oli lähinnä siihen tilanteeseen tarkoitettu kun tuntuu että matka on liian iso tai on menossa huonoon suuntaan, sitä vastaan ei pidä taistella, pitää vain rentoutua ja antaa asioiden mennä niinkuin menee, psykoosistakin voi oppia nauttimaan

Tosiaan varsinkin kun aluksi matkailee (sanotaan vaikka ensimmäiset 30-50 kertaa), ei saisi odottaa mitään, hyvin harvoin ekoilla kymmenillä (ehkä sadoillakin) kerroille tulee mitään kauhean suuria opetuksia. Tietenkään näin ei välttämättä kaikkien substanssien/ihmisten kanssa ole mutta mutta yleensäkkin kannattaa mahdollisimman ennakkoluulottomomasti ja avoimesti lähteä matkalle niin hyvin menee

[wRRa]

Joo se hyppääminen/irtipäästäminen ei oo ihan sitä miltä se kuullostaa, antautuminen kuvastaa sitä vähän paremmin.

Musta taas "irti päästäminen" kuvaa todella hyvin sitä mitä itse tarkotan (toki kaikki tällaset vertauskuvalliset käsitteet voi helposti ymmärtää väärin). Mut musta se ei tarkota sitä, että yrittäisi kamalasti päästää irti koska se on just sen vastakohta; irti päästäminen ei vaadi ponnistelua eikä voimaa. Ainoastaan kiinni pitäminen vaatii voiman käyttöä! Jos pidät jostain kiinni, joudut puristamaan sitä lujasti ettei otteesi lähtisi; joudut näkemään vaivaa sen eteen et pidät jotain juttua itselläs. Kun päästät irti, se ei enää vie voimiasi. Psyykkinen irti päästäminen tarkoittaa, että irrottaa otteensa pakosta, haluista, tarpeista, vaatimuksista, odotuksista. Päästää niistä irti. Sen jälkeen ne ei enää vie sun voimavaroja.

Vasta kun on päästänyt irti, voi antautua. (Esim. et voi antautua sodassa, jos pidät kiinni halustasi voittaa se. Voit antautua vasta, kun olet päästänyt irti tuosta halusta.)

Yks mun suosikkivertauksia "irti päästämisestä" on mies jonka laiva on uppoaa ja miehellä on 100 kilon säkki kultaa mukanaan; miehen vaihtoehdoiksi jää joko pitää säkistä kiinni ja hukkua, tai päästää irti kullasta ja pelastua. Tripillä tiettyjen asioiden vaatiminen on vähän sama kuin tämä mies, joka huutaa "en halua hukkua mutta en halua myöskään päästää irti kultasäkistäni!" ja yrittää epätoivoisesti räpiköidä valtameressä kultasäkkinsä kanssa. "En halua pahaa trippiä mutta en myöskään halua päästää irti kontrollista!"

Hyppääminen taas kuvaa sitä, ettei jää jahkailemaan vaan TEKEE asiat. Eli ei jää kahden vaiheille "no viitsisköhän sitä nyt päästää irti ja antautua vai ei, mitähän pitäis tehdä" vaan yksinkertasesti vaan tekee sen.

Tosiaan varsinkin kun aluksi matkailee (sanotaan vaikka ensimmäiset 30-50 kertaa), ei saisi odottaa mitään, hyvin harvoin ekoilla kymmenillä (ehkä sadoillakin) kerroille tulee mitään kauhean suuria opetuksia.

Musta asia tuntuu pikemminkin yleensä olevan niin, että jos odottaa jotain tiettyä juttua, jää huomaamatta se kaikki muu mitä deelit antaa, eli ikään kuin kieltäytyy ottamasta vastaan mitään muuta kuin sen, mitä haluaa. Niitä suuria opetuksia voi tulla paljonkin jos hyväksyy kaiken - toisaalta taas jos on hyväksyvä niin sillä ei ole mitään väliä tuleeko niitä opetuksia vai ei, koska hyväksyy myös sen ettei niitä välttämättä tule Asia ei siis haittaa!

kannattaa mahdollisimman ennakkoluulottomomasti ja avoimesti lähteä matkalle niin hyvin menee

[King Ink]

Huomaa taas kuinka sanat tarkottaa ihmisille niin eri asioita.

Ensinnäkin, tripiltä ei pitäisi odottaa mitään, itsellä ensimmäinen matka meni pilalle koska odotin siltä vaikka ja mitä.

Must tuntuu aika hiton hankalalta olla täysin ilman odotuksia. Varsinkin ekaa kertaa deelejä ottavan mieli varmasti kuhisee ajatuksia siitä mimmoista tulee olemaan, eikä se oo ihan niin helppo nakki olla vaan ''odottamatta mitään''..

Millä tavalla toin sun ensimmäinen matkas käytännös meni pilalle kun oli odotuksia, petyit jollain tapaa vai kui?

Mie koen ton ''heittäytymisen'' enemmän itseni työntämiseksi kalliolta alas.
Jos rupee pelottamaan se että flippaan, niin flipautan itseni kunnolla, luon itselleni mindfuckia tarkoituksellisesti niin kauan että oon unohtanut mitä edes oon pelännyt ja sitä myötä se on katoaa. Ja kaiken lisäks saa kunnon tripin, jos siis ''TRIPATA'' (ihanan monitarkoituksellinen sana taas <3) haluaa. Tätä siis on ihan kiva harrastaa vaikkei varsinaisesti ongelmaa oiskaan.

''Irti päästämisellä'' tarkoitan yleensä sitä että päästää irti ajatuksista joihin on takertunut niin paljon että ahdistaa, ei ajattele mitään asiaa. Eiks tää periaatteessa oo vähä ku meditointia? Esim tollasilla et ajattelee ja seuraa vaan hengitystään saa yleensä kohtuu nopeesti ajatukset katoamaan siinä määrin et unohtaa jos joku painaa mieltä, ja rupee sitten ajattelemaan automaattisesti jotain muuta kuin sitä miten sekaisin on ja saako sen sukan jalkaan ja sitä miten sekaisin on ja sitä onko nälkä ja miten sekaisin on ja että saako nyt sen sukan jalkaan, vai oonkohan mä sekaisin? En tiedä, saanko olla? Saan. Oonkohan mä sekaisin? Onko nälkä, miten sekaisin mä oon, pitäis laittaa sukka jalkaan..

Mulle tulee varsinkin fenetyyliamiini- tripeillä tosi vahvoja ton tyylisiä ajatuslooppeja, sanon vaan yksinkertaisesti että jään tökkimään johonkin tiettyyn asiaan tai kaavaan. Esimerkkinä koitan laittaa sukkaa joku 15 minuuttia jalkaan 2c-t-2- tripil Ja välillä ajatukset pyörii huomattavasti ikävimmissä asioissa kuin siinä saako sen sukan jalkaan vai ei. Ajatus juoksee niin nopeesti ettei pysy perässä. Tämmösissä tilanteissa toi irti päästäminen miusta toimii, hiljentää sen kohinan minkä mieli luo.

''Antautuminen'', siit tulee vaan mieleen se että ottaa turpaansa jos on tullakseen. Mikäli tulee turpaan niin hyväksyy asian eikä koita sen kummemmin tapella vastaan tai rypeä itsesäälissä että miksi minulle käy näin. Ei psykedeelit tapa, ja loppujen lopuksi niihin on pirun vaikee edes seota. Tunti tai pari turpaan , sit se o ohi. Voi jäädä mustelmat ja paha mieli mut suurempaa vahinkoa ei tule.

Jos on huono trippi menos, niin kaikki alkaa antautumisella ja hyväksymisellä. Sen jälkeen voi alkaa parantamaan oloaan jos pystyy.

Tosiaan varsinkin kun aluksi matkailee (sanotaan vaikka ensimmäiset 30-50 kertaa), ei saisi odottaa mitään, hyvin harvoin ekoilla kymmenillä (ehkä sadoillakin) kerroille tulee mitään kauhean suuria opetuksia. Tietenkään näin ei välttämättä kaikkien substanssien/ihmisten kanssa ole..

Joo, oon samaa mieltä muuten, mutta toi 30-50 kertaa kuulostaa aika isolta lukemalta.

kannattaa mahdollisimman ennakkoluulottomomasti ja avoimesti lähteä matkalle niin hyvin menee

Tää onkin varmaan se paras neuvo minkä voi antaa.

[wRRa]

miten sekaisin on ja saako sen sukan jalkaan ja sitä miten sekaisin on ja sitä onko nälkä ja miten sekaisin on ja että saako nyt sen sukan jalkaan, vai oonkohan mä sekaisin? En tiedä, saanko olla? Saan. Oonkohan mä sekaisin? Onko nälkä, miten sekaisin mä oon, pitäis laittaa sukka jalkaan..

Nyt kun annoit esimerkiksi tällaisen ajatuskuvion niin voisin kertoa miten se todennäköisesti mulla jatkuisi ja miten siihen reagoisin.

Miten sekaisin oon?
Mitä väliä?
Mutta ajattelen koko ajan, miten sekaisin oon!
Entäs sitten?
En halua ajatella koko ajan, miten sekaisin oon!
Miks en halua?
Niin... Miks en halua?
Mitä vikaa?
Sehän on vaan ajatus?
Miks mä pelkään jotain hiton ajatuksia?
HAHHAHHAHAHAAAA
Hitto et wRRa on välil tyhmä...
Pelätä nyt jotain ajatuksii!
Haha.
Antaa mennä, tulkoot mitä ajatuksia tulee, ihan sama! Ei ne voi mua oikeasti satuttaa, ne on vaan ajatuksia. Nyt aion tarkastella niitä, enkä kieltää. (huom. tässä vaiheessa sekoaminen ei enää edes pyöri päässäni)

[King Ink]

Nii, toi pitää päästä kanavoimaan jotenkin järkevästi ettei jää tökstöks. Tarvii jotain ajateltavaa tai tekemistä mikä vaatii täyden huomion.
Pleikkaria oon myös pelannut tripillä jos on ruvennu ahdistamaan. Hyvin on auttanu kun on miettiny vaan et miten selvii siin hengis.

Ja mitä enempi on harjotusta niin sitä vähemmän tökkii.