LSD + kannabis ja depersonalisaatio (2009)

[wRRa]

Toinen kokemukseni LSD:stä. Tänään tuli inspiraatio kirjoittaa tästä stoori.

Olin ottanut LSD:tä kerran aikaisemmin, yhden palan. Jälkeenpäin kuitenkin olen kuullut, että ensimmäisella kerralla syömäni happo oli ilmeisesti ainakin kolmen tipan pala. Toisella kerrallani otin myös yhden palan, mutta tällä kertaa paljon miedomman.

Eli; olin himassa yksin, heräsin aikaisin aamulla ja söin sokerin joskus 8 aikoihin. Sama settingi siis, kuin ekallakin kerrallani. 30-60min sisään aloin huomata vaikutuksia. Mielialani kohosi ja hymyilytti koko ajan. Kävin välillä pihalla röökillä ja mietin maailman kiertokulkua, irrotin jääpuikon autostani ja annoin sen sulaa kädessäni, mietin kuinka vesi kiertää; jääpuikko sulaa vedeksi, se haihtuu taivaalle pilviksi, sataa takaisin maahan ja jäätyy uudestaan. Ajattelin, että oikeastaan kaikki maailmassa kiertää näin; maailma on jatkuvaa muutosta. Kaikki muuttuu koko ajan.

Mulle oli jäänyt paljon mietittävää ekasta tripistäni, ja toivoin saavani vastauksia. Yksi mieltäni painava kysymys oli; mitä on todellisuus? Ekalla tripilläni kuljin ns. todellisuustunnelin läpi ja ymmärsin, että elämäni aikana todellisuuskäsitykseni on muuttunut paljon, todellisuus on siis tuntunut erilaiselta esimerkiksi kuin olin pieni, kuin mitä se tuntuu nykyään. Mietin paljon todellisuutta, mitä se on. Yhtäkkiä päähäni tuli vastaus: en tiedä.

En tiedä.
En tiedä.
En tiedä!

Mua nauratti. Kuinka typerän yksinkertaiselta vastaus kuulostikaan! Ja silti niin oikealta. "En tiedä". En tiedä oikeastaan mitään tästä maailmasta.

Olin kuitenkin vähän pettynyt siihen, ettei happo potkinut enempää. Edellinen kertani oli ollut todella paljon intensiivisempi.

Röökini loppuivat, joten päätin kääntää raa'an spliffin hemmetin stydiä budia, jota olin käynyt poistamassa edellisenä päivänä. Poltto oli todella kuivaa ja sain ängettyä sitä aika paljon yhteen pitkään spliffiin. Jotenkin hapoissa en tajunnut, että hei, vähempikin olis varmaan riittänyt. Kävin joka tapauksessa polttamassa tämän spliffin, ihan vain siksi, että teki mieli polttaa jotain.

Tulin takaisin sisään ja aloin huomata, että pajari nousi. Mua alkoi hiukan ahdistaa, joten soitin kaverilleni, voisko se tulla moikkaamaan mua. Se sanoi, että sillä kestää vielä hetki. Laitoin psykeä soimaan ja aloin tanssahdella sen tahtiin. Musiikki liikutti kehoani, en minä itse.

Katsoin vierestä, kuinka peilikuvani tanssi. Mutta hetkinen... ei se ollutkaan peilikuvani. Se oli egoni ja kehoni. Minun kehoni? Mutta eihän minulla ollut kehoa...

Olin taas pääni sisällä. Tunsin sydämeni hakkaavan kovaa. Tietoisen mieleni palatessa kosketuksiin egoni kanssa, egoni oli tullut tietoiseksi siitä, kuinka tietoinen mieli oli hetkeksi astunut sen ulkopuolelle. Sitä pelotti. Se pelkäsi kuolemaa, sitä että tietoisuus katoaa. Koettelin pulssiani. Enhän mä voi kuolla, olin ottanut vain happoa! Ei happoon voi kuolla. Tiesin sen kyllä, siitä huolimatta mulla oli vahva tunne siitä, että nyt mä kuolen. Paniikki otti valtaa. Otin paperipussin käteeni ja aloin hengitellä siihen, jotta saisin hengitykseni tasaantumaan.

Katsoin katonrajasta, kuinka kehoni koetteli pulssiaan ja oli paniikissa. Näin, että egoani pelotti, mutta meidän välillämme ollut side oli katkennut. Katselin vain, kuinka kehoni otti paperipussin käsiinsä. Minä en kuitenkaan ollut tuon kehon sisällä.

Näin talon, jossa asuin. Näin maapallon. Näin aurinkokuntamme, galaksimme, satojatuhansia muita galakseja. "Näin" ajan, ja kuinka se haarautui. Näin kaikki erilaiset todellisuudet, joissa maailma oli. Ne olivat minä. Näin kaiken.

Minä olen kaikki.
En ole missään, sillä missä on minussa. En ole myöskään ajassa, sillä aika on minussa. En ole mitään, sillä mitään on minussa.

Puhelin soi. Laskin paperipussin ja otin puhelimen käteeni. Kaverini sanoi, että hän olisi ihan kohta meillä. Tunsin pamppailevan sydämeni rauhottuvan hieman, ajatus siitä, että joku joka oli todellisuudessa tuli luokseni, helpotti minua. Jotenkin hämärästi tajusin myös, ettei mitään ollut tapahtunut. Sekuntiakaan ei ollut kulunut siitä, kun aloin hengitellä paperipussiin. En missään välissä ollut lähtenyt kehostani, sillä tässä ei ollut kulunut aikaa lainkaan. Silti jotain outoa oli tapahtunut, vaikkei sitä tapahtunutkaan.

Tämän jälkeen lähdimme frendini kanssa käymään toisen frendin luona, kaupassa jne. eikä mitään kovin ihmeellistä enää tapahtunut.

Trippi oli todella ahdistava. Mun ei tehnyt mieli vetää mitään pitkään aikaan. Olin puoli vuotta streittinä tämän jälkeen, lopetin jopa tupakoinnin. Olin aliarvioinut oman mieleni voiman, joka kattaa kaikkeuden ja enemmänkin. Tästä palautuminen vei aikansa, mutta se oli jopa hyvin kiehtovaa aikaa.

Mutta niin, semmoista. Teki mieli jakaa kanssanne.

[King Ink]

On tosi vaikeeta välillä myöntää sitä ettei vaan tiedä jotain.
Tästäkin huomaa et kannabis kyl vie tripin ihan uusille radoille varsinkin runsaammin poltettuna.

Hyvä stoori oli, hyvin kirjotettu ja mielenkiintosia juttuja.

[wRRa]

On tosi vaikeeta välillä myöntää sitä ettei vaan tiedä jotain.
Tästäkin huomaa et kannabis kyl vie tripin ihan uusille radoille varsinkin runsaammin poltettuna.

Hyvä stoori oli, hyvin kirjotettu ja mielenkiintosia juttuja.

Joo, tuo kannabis vei kyllä ihan toisiin sfääreihin. Oli todella pelottava kokemus. En oikein tänäkään päivänä osaa sanoa tarkasti mitä tapahtui, tuntui ikään kuin tietoisuuteni olisi ns. jakautunut kahtia ja olisin yhtäkkiä tullut tietoiseksi jostain paljon suuremmasta jakautuneen tietoisuuteni taas yhdistyessä... Tavallaan olin siis "kahdessa paikassa yhtä aikaa", pääni sisällä ja maailmankaikkeutena. Vaikka jälkimmäinen ei ihan paikka olekaan... hankalaa..

Olen myöhemminkin saanut hiukan samanlaisia fiboja, välillä pajareissa, välillä hapoissa, välillä selvinpäin. Yhtäkkinen tietoisuus siitä, että "on enemmänkin". Sinä hetkenä tunnen maailman ja itseni tosi vieraaksi, kun ymmärrän niiden olevan enemmän, kuin mitä niistä tiedän. Se tuntuu tosi mystiselt.

Kiitos Kinkkisen Inkki ku jaksat kommentoida näitä mun trippistooreja Tulee sellane olo et ees joku lukee niit

[kilpikonna]

Todella hyvä stoori itse en ole oikeeta lsd tä edes stemmannut.Mutta mieli tekisi ja kovasti saisi pään tyhjennettyä kaikesta paskasta ja kehoon mielen rauhan tai sit ei mutta kokeulun arvoista se olisi.

[wRRa]

...mieli tekisi ja kovasti saisi pään tyhjennettyä kaikesta paskasta ja kehoon mielen rauhan...

Meditoi ?

Ja kiits!

[psy01]

Depersonaalisaatiolta kuulostaa. Mulla on semmoinen tilanne, että olen pienestä pitäen saanut depersonalisaatio-kokemuksia. Ihan selvinpäin. Yleensä se alkaa jotenkin niin, että miten minä voin olla minä, ja just tässä just nyt? Miten kaikki voi olla niinkuin ne on, miten tää hetki voi olla olemassa? Voisin olla iha mitä vaan, ihan missä vaan muuallakin ja yhtä todennäköisesti. Sit tulee semmoinen outo tunne, wsuut, hissi nousee johonkin, ruumis ja mieli(?) jää, olen jossain. Vähän ajan päästä palaudun, oikeesti aikaa on kulunut joku alle sekunti, jos sitäkään (voi tapahtua vaikka kesken lauseen). Siitä on heti yleensä vähän vaikea jatkaa toimiaan, kun tuntuu, että palikat on levällään kuin Jokisen eväät. Mutta kaikkeen tottuu, ja yleensä jos olen tekemässä jotain, joka vaatii keskittymistä, niin välittömästi vaan suuntaan raa'asti huomion siihen mikä jäi kesken ja jätän kokemuksen huomiotta. Toisinaan, jos tilanne on sellainen, että ei tarvitse välittömästi kiinnittää huomiota mihinkään, niin voi fiilistellä pidempään ja ikäänkuin venyttää kokemusta. Psykedeelit + savut kombolla tuo tapahtuu usein hyvin hallitsevasti, ja on vieläkin pelottavaa tapahtuessaan intensiivisesti. Dissot + savut sitten taas saattaa viedä mut johonkin samantyyppiseen, mutta kuitenkin eri tavalla. Salvia, ilokaasu + vahvat savut veivät täydellisen dissosiaation (tai mikä jälkeenpäin tuntui sellaiselta) tilaan, jossa ei ollut mitään jäljellä minusta. Tai kenestäkään. Oli vaan... jotain. Jossain. Tuntui, ettei siellä ollut aikaakaan. Mulle tulee vaan mieleen ikäänkuin valo. Heh, kuulostaapa henkiseltä, mutta ei se siltä tavallaan tuntunut, sitä vaan oli. Muistaakseni se oli kyllä oikein miellyttävää. Tosin matka sinne meni kaikkien kipujen ja pelkojen läpi. Fyysisten/psyykkisten/emotionaalisten yms. Kaikkien. Ihan lapsuudesta jotain hampaisiin liittyviä kipuja ja pelkoja. Miten inhottavalta auton turvavyön ja lasten hanskojen kankaat tuntuivat kun niitä koski hampailla. Vanhempiin liittyviä juttuja. Sellaisia, joita en ollenkaan muistanut ennen sitä kokemusta (ja joiden todenperäisyydestä näin jälki käteen on vaikea sanoa mitään absoluuttista, mutta jotka tuntuvat aidoilta). Kaikki mitä on ikinä hävennyt ja yrittänyt peittää piti paljastaa.



No joo, tulipa innostuttua kirjoittamaan pitkä sepustus.

[wRRa]

Sunzesi, kiitos jakamisesta! Mulla on ollut vastaavanlaisia kokemuksia tämän jälkeenkin, kannabiksen vaikutuksen alasena todella usein mutta ei ihan yhtä voimakkaina. Deelien vaikutuksen alasena enemmän.... ja välillä toki selvinkin päin, hyvin kuvailee tuo sinun tekstisi myös omia kokemuksiani. Tämä 09 tapahtunut depersonalisaatiokokemus on kuitenkin vahvimpia tähän mennessä olleita.

Sit joskus tosi deeleissä käy silleen et menetän otteeni "minuuteen" (ns. egokuolema) enkä oikeasti edes tiedä kuka porukasta olen vai olenko he kaikki vai olenko ruoho maassa.... Kroppa liikkuu automaattiohjauksella. Mut tää on eri kuin depersonalisaatio kumminkin.

Mä oon löytänyt inspiraatiota omista kokemuksistani, ja sit sellasta liikutusta, et miten uskomaton maailma onkaan. Ku sen ihmeyden hetkellisest tajuu, ni woah, se on mykistävä kokemus! Myös on ollut kiinnostavaa osata yhdistää nämä omat kokemukset siihen, mistä käytetään sanaa "depersonalisaatio" (tai derealisaatiokin ehkä, aika vahvasti liittyvät toisiinsa koska minuudessa on myös kokemus todellisuudesta)... siis et mä en oo ainoo joka tällast on kokenu. Se on kiehtovaa.

Siis sillein, siistii tietää et mitä tää tavallaan on. Ku aikasemmin en tienny. Esimerkiks jossain "hurmaavan huumaavat surahtelut" tms. topicissa joskus puhuin "surahteluista" joita tulee deeleissä, mut ilmeisesti ne mun surahdukset on olleet just näitä depersonalisaatiokokemuksia.

[psy01]

Tuolla:
http://www.saunalahti.fi/msiivola/omia/ ... aatio.html

on mun mielestä ihan hyvin kirjoitettu depersonalisaatiosta/derealisaatiosta. Tuo minuuden epäselvyys/egokuolema on myös tuttua deeleissä. Just se, että ei tiedä kuka porukasta on. Tai mikä yleensäkin havaintokentästä, vai ne kaikki? Meditoimalla selvinpäinkin saan jotain vastaavaa aikaiseksi. Että rajat maailman ja minuuden välillä katoavat. Tai on joku piste.

Ihmeellinen ja kaunis on maailma. Sitä vain toisinaan unohtaa ja luulee tietävänsä jotain varmaksi ja lakkaa ihmettelemästä. En tiedä olenko olemassa. Enkä vieläkään kuka/mikä olen, mutta tässä epävarmuudessa asuu myös suuri vapaus ja mahdollisuuksien kirjo.

[wRRa]

Tuolla:
http://www.saunalahti.fi/msiivola/omia/ ... aatio.html

on mun mielestä ihan hyvin kirjoitettu depersonalisaatiosta/derealisaatiosta. Tuo minuuden epäselvyys/egokuolema on myös tuttua deeleissä. Just se, että ei tiedä kuka porukasta on. Tai mikä yleensäkin havaintokentästä, vai ne kaikki? Meditoimalla selvinpäinkin saan jotain vastaavaa aikaiseksi. Että rajat maailman ja minuuden välillä katoavat. Tai on joku piste.

Ihmeellinen ja kaunis on maailma. Sitä vain toisinaan unohtaa ja luulee tietävänsä jotain varmaksi ja lakkaa ihmettelemästä. En tiedä olenko olemassa. Enkä vieläkään kuka/mikä olen, mutta tässä epävarmuudessa asuu myös suuri vapaus ja mahdollisuuksien kirjo.

Joo! Olen itse asiassa lukenut tuon linkin ja en osannutkaan yhdistää kokemuksiani depersonalisaatioksi ennen.... Mutta tuolla oleva kuvaus vaan sopi täydellisesti siihen, mitä olen kokenut.

Mun mieletä ihmetteleminen on ihanaa. Kaavoihin ja ajatuslooppeihin vajoaminen tuntuu vievän jonkunlaista rikkautta pois elämästä... On hienoa huomata, ettei tiedä oikein mitään, ja sitä kautta ehkä oppia näkemään asioita vähän monipuolisemmin. Niin kauan kun luulee tietävänsä jonkun asian laidan, ei voi koskaan oppia siitä lisää.

[Dexma]

Niin kauan kun luulee tietävänsä jonkun asian laidan, ei voi koskaan oppia siitä lisää.

Viisaat ihmiset tajuaa sen, että oppiminen ei koskaan lopu, ja sen takia tajuaa olevansa tyhmiä... Muut vain nimeävät ne viisaiksi. Kait.

[wRRa]

Viisaat ihmiset tajuaa sen, että oppiminen ei koskaan lopu, ja sen takia tajuaa olevansa tyhmiä... Muut vain nimeävät ne viisaiksi. Kait.

Nii, onhan sitä sellanenki sanonta, että "se, joka tietää ettei tiedä mitään, tietää enemmän kuin se, joka ei tiedä ettei tiedä mitään"

Toki myönnän kyl itekin usein pitäväni omia ajatuksiani hirmu ehdottomina. Joskus on hyvä jutella ihmisten kanssa jotka on niin mulkkuja että ne kyseenalaistaa kaiken, sit on pakko vähän miettiä niitä omiakin perusteita.

[psy01]

"Joskus on hyvä jutella ihmisten kanssa jotka on niin mulkkuja että ne kyseenalaistaa kaiken"

Haha. Toi on totta. Ja joskus on hyvä olla se mulkku.

[wRRa]

"Joskus on hyvä jutella ihmisten kanssa jotka on niin mulkkuja että ne kyseenalaistaa kaiken"

Haha. Toi on totta. Ja joskus on hyvä olla se mulkku.

Mä oon aika usein se mulkku joka kyseenalaistaa muut mut mun ongelma onki et tarttisin ympärilleni lisää mulkkuja kyseenalaistamaan mut! Siis toki koitan tehä sitä itekin, mutta jotenki sitä usein on vaan tosi sokee omille virheille ja käsityksille eikä osaa ajatella asioita aina objektiivisesti. Sen takia se vittumainen näsäviisas kommentti kaverilta voi oikeesti pelastaa päivän (tai ehkä enemmänkin kuin yhden päivän).

[psy01]

Joo. Kullan arvoisia ovat ihmiset, jotka välissä tiputtavat/ tyrkkivät meitä linnoistamme. Aina kun tuntuu, että tietää jotain varmaksi, kun meinaa tarrautua johonkin käsitykseen absoluuttisena todellisuutena, voi hyvällä omallatunnolla hengittää vähän, kohauttaa olkiaan antaa sen mennä ja todeta mielessään, että ehkä, ehkä ei, mutta ei mitään väliä. Näin siis mielestäni teoriassa. Ja kuitenkin tämäkin on vain jälleen käsitys todellisuudesta.

Oon miettinyt, että ottaisin jonkun tatuoinnin johonkin paikkaan, joka osuu usein silmiin, jonkin, joka ei antais olemassaolollaan mun unohtua omiin fantasioihini. Aina kun katsoisin sitä muistaisin olla takertumatta liian absoluuttisena siihen mitä sitten olenkaan silloin tekemässä/ajattelemassa/tuntemassa. Muistuttajan.

[wRRa]

Joo. Kullan arvoisia ovat ihmiset, jotka välissä tiputtavat/ tyrkkivät meitä linnoistamme. Aina kun tuntuu, että tietää jotain varmaksi, kun meinaa tarrautua johonkin käsitykseen absoluuttisena todellisuutena, voi hyvällä omallatunnolla hengittää vähän, kohauttaa olkiaan antaa sen mennä ja todeta mielessään, että ehkä, ehkä ei, mutta ei mitään väliä. Näin siis mielestäni teoriassa. Ja kuitenkin tämäkin on vain jälleen käsitys todellisuudesta.

Oon miettinyt, että ottaisin jonkun tatuoinnin johonkin paikkaan, joka osuu usein silmiin, jonkin, joka ei antais olemassaolollaan mun unohtua omiin fantasioihini. Aina kun katsoisin sitä muistaisin olla takertumatta liian absoluuttisena siihen mitä sitten olenkaan silloin tekemässä/ajattelemassa/tuntemassa. Muistuttajan.

Tosi hyvää tekstiä, vastaa paljon omiakin näkemyksiäni! Itsekin usein päädyn tohon "ehkä, ehkä ei, mutta mitäs sitten?"-lopputulokseen ja se tuntuu kaikista "turvallisimmalta". Siis en tarkoita, ettenkö uskaltaisi mitään muuta ajatella, vaan että koen hiukan vaaralliseksi ajatella tietävänsä täysin varmaksi jotain.

Tuntuu hirmu hyvältä olla täällä vaultissa kun jatkuvasti törmää porukkaan, joiden teksti on ihan kuin suoraan mun päästä Osalla tietty on eroaviakin näkemyksiä, mutta rikkauttahan se vain on. Mut kiva olla "kaltaistensa joukossa" jos näin voi sanoa

[psy01]

Jep. Musta on aina mukavaa huomata, että onneksi on paljon muitakin hörhöjä. Itse viihdyn useimmiten hyvin vaultissa pelkkänä passiivisena lukevana osapuolena, mutta nyt oli sellainen fiilis, että teki mieli kommentoida.

[Neuromoottori]

Poltettiin kaverin kans hapoissa aika reilusti sativakukkaa ja voi jumalauta sitä ajatuksen juoksuu! Piti lähtee välillä ulos kävelee ja tietenki poltettiin vielä ulkona jointti.. Sit tuli se viidakko elämys,trooppiset linnut soittii musiikkia ja apinat raakku ympärillä...ihan helvetin siisti kokemus Mulla jäi tosta LSD+KUKKA kombosta loppujen lopuks hyvä muisto vaikka välillä se ajatuksen juoksu oliki aika intenssiivistä... <3 <3