Ilokaasu (N2O)
-
kurz
- Psykonautti
- Posts: 124
- Joined: Tue 11 Jul 2006, 14:21
- Location: Kuopio
Ilokaasu (N2O)
Tiedän, ettei tämä kuulu tälle foorumille, mutta arvelin tämän lankeavan parhaiten "muihin alueisiin sopimattomiin lääkeaineisiin". Houkutteleva oli myöskin "vaihtoehtopäihteet", mutta ei tätä oikein Yrtit-foorumille kehtaa laittaa.
Olen yrittänyt jo jonkun aikaa metsästää kermasifonia ja patruunoita netistä, mutta heikolla menestyksellä. Kauppoja on löytynyt monia, mutta isoin osa ulkomaisista on USA:ssa eikä lähetä painepakkauksia ilmateitse. Lähimmäksi pääsin ****** sivuilla(kai lähteitä saa mainita?), mutta maksu ei onnistunut op:n elektronilla, vaikka olen liittänyt siihen nettimaksuominaisuuden. Netistä olen kuitenkin lueskellut että OP:n elektronilla ei voisi maksaa netissä, mutta Nordean ja Sammon voi.

Last edited by kurz on Mon 08 Jan 2007, 00:27, edited 1 time in total.
-
Lasipallo
- Kameleontti
- Posts: 872
- Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09
Pahoittelen, edes ilokaasua myyviä kauppoja en halua antaa täällä mainittavan. Kyllä niitä patruunoita ja sifoneita löytyy netistä suomeenkin saataville, pitää vain olla tarkka.
Suomesta saa myöskin, mutta hinta on toki korkeampi.
Suomesta saa myöskin, mutta hinta on toki korkeampi.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
-
kurz
- Psykonautti
- Posts: 124
- Joined: Tue 11 Jul 2006, 14:21
- Location: Kuopio
Tämä selvä. Mitenkäs epäpuhtaudet, paljon olen kuullut niistä puhuttavan ja että potentiaalisesti melko haitallisiakin olisivat, mutta mistään haitoista en ole kuullut mitään? Myöskin eri merkkien välisestä puhtaudesta on tullut hieman ristiriitaista tietoa. Olisiko jollain antaa neuvoa? (patruunamerkeistä saanee kuitenkin keskustella?)
-
Lasipallo
- Kameleontti
- Posts: 872
- Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09
Muusta saa kyllä keskustella. Ilmeisesti joissain patruunoissa on kyllä tarpeeksi epäpuhtauksia, että jättävät jonkinlaisen tahran palloon jo muutamasta kapselista. En tiedä mitä terveysriskejä moinen aiheuttaa, mutta luulisin sen olevan kuitenkin vahingollisempaa keuhkoille kuin tupakointi.
Tietääkseni ainakin Kayser ja Hendi ovat turvallisia merkkejä, kun taas ISI, EZ-Whip ja Leland Gas Tech merkit ilmeisesti sisältävät epäpuhtauksia.
http://www.erowid.org/chemicals/nitrous ... nfo5.shtml
Pursottimia tai mitä nyt käytättekään kannattaa silti putsata välillä. Olen kuullut, että niihin kyllä kerääntyy jotain epämiellyttävää töhkää.
Tietääkseni ainakin Kayser ja Hendi ovat turvallisia merkkejä, kun taas ISI, EZ-Whip ja Leland Gas Tech merkit ilmeisesti sisältävät epäpuhtauksia.
http://www.erowid.org/chemicals/nitrous ... nfo5.shtml
Pursottimia tai mitä nyt käytättekään kannattaa silti putsata välillä. Olen kuullut, että niihin kyllä kerääntyy jotain epämiellyttävää töhkää.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
-
NoLife1%Lowlife
Jostain jäänyt päähän, että soodasifonipatruuna sisältäisi hiilidioksidia eikä siten olis kovin terveellistä. Tais olla jossain niissä entisten vaulttien raunioissa mitä selailin joku aika sitten.Asidyyli wrote:OT: Voiko soodasifonia käyttää samaan tarkoitukseen kuin kermasifonia? Onko noilla rakenteellista eroa?
Kermasifonia siis käytetään kerman vaahdotukseen ja soodasifonia hiilihapotukseen tms... siis niinkun oikeesti
Halvimmillaan suomesta verkkokaupasta näkojään lähtis 6.90€ 10 kpl:n kermasifonipatruuna paketti.
-
d.j.pratt
- Karvakuono
- Posts: 37
- Joined: Thu 30 Nov 2006, 08:53
On ne aivan erilaiset malliltaan, mutta hyvin siitä sodasifonistakin voi niitä ilokaasuja imeä. Patruunat on samanmalliset. Sodasifoniin voi ladata kerralla jopa 3-4 patruunaa, niin ei tarvi olla jatkuvasti vaihtamassa.Asidyyli wrote:OT: Voiko soodasifonia käyttää samaan tarkoitukseen kuin kermasifonia? Onko noilla rakenteellista eroa?
-
kurz
- Psykonautti
- Posts: 124
- Joined: Tue 11 Jul 2006, 14:21
- Location: Kuopio
Nyt lähti minulla tilaukseen hintaan 13,07e/24 kpl. Ja Kayserin patruunoita ovat. Olisikohan hyötyä tyhjentää hampuille hiilidioksidipatruuna silloin tällöin. Minulla kun ovat paikassa, jossa ei kukaan oleskele eikä ilmakaan kovin paljoa vaihdu.
Last edited by kurz on Thu 28 Dec 2006, 18:34, edited 1 time in total.
-
Lasipallo
- Kameleontti
- Posts: 872
- Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09
Ei muutamasta patruunasta ole paljoakaan hyötyä, mutta co2 tabletit tai isommat pullot ovat käteviä.kurz wrote:Nyt lähti minulla tilaukseen hintaan 13,07e/24 kpl. Ja Kayserin patruunoita ovat. Olisikohan hyötyä tyhjentää hampuille hiilihappopatruuna silloin tällöin. Minulla kun ovat paikassa, jossa ei kukaan oleskele eikä ilmakaan kovin paljoa vaihdu.
Huono ilmanvaihto voi aiheuttaa muitakin ongelmia.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Tämä on hyvä tietää, olen ajatellut investoivani soodasifoniin, niin voisi myös soodavettä laittaa. Pelkkään ilokaasupatruunojen tyhjentämiseen vähän kalliita laitteita.d.j.pratt wrote:On ne aivan erilaiset malliltaan, mutta hyvin siitä sodasifonistakin voi niitä ilokaasuja imeä. Patruunat on samanmalliset. Sodasifoniin voi ladata kerralla jopa 3-4 patruunaa, niin ei tarvi olla jatkuvasti vaihtamassa.Asidyyli wrote:OT: Voiko soodasifonia käyttää samaan tarkoitukseen kuin kermasifonia? Onko noilla rakenteellista eroa?
-
kurz
- Psykonautti
- Posts: 124
- Joined: Tue 11 Jul 2006, 14:21
- Location: Kuopio
Tuossa perjantaina tuli pari 24 pakettia kaasuja ja menikin jo. Mutta eivät olleet kayserin kuten tuossa kuvassa, vaan ISIn. Minnekäs sitä töhkää pitäisi tulla epäpuhtauksista, ei ainakaan sormella pyyhkästen tuosta sifonin sisäpinnalta tule kuin ihan vähäsen sormi tummaksi, ei yhtään niin paljon kuin tuossa erowidin linkin alta löytyvässä kuvassa. Ja tuossa linkissähän sanotaan että ISIä pidetään parhaana merkkinä viihdekäyttöön, vaikka toisaalta annetaan ymmärtää että jo 12 tulisi noin pahasti muista mössöjä mukana. Kyllä kurkku vähän karheana oli monen kapselin vetämisen jälkeen, mutta ei kovin pahasti, pilvestäkin on tullut kipeämmäksi kun on lehteä vetänyt kursailematta.
Edit: Onkos kenelläkään ruvenneet myyjät kyselemään nettikaupoissa/kaupoissa että mitenkäs olet näin laihana pysynyt vaikka kermavaahtoa näyttää menevän kiloittain päivässä.
Edit: Onkos kenelläkään ruvenneet myyjät kyselemään nettikaupoissa/kaupoissa että mitenkäs olet näin laihana pysynyt vaikka kermavaahtoa näyttää menevän kiloittain päivässä.
-
Lasipallo
- Kameleontti
- Posts: 872
- Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09
En tiedä oikeastaan noista epäpuhtauksista enempää, kuin olen parilta ihmiseltä kuullut ja tuolta erowidista lukenut. Mutta enpä ole kuullut kurkun kipeytymisestä, saattaa silti olla hyvinkin normaalia.kurz wrote:Tuossa perjantaina tuli pari 24 pakettia kaasuja ja menikin jo. Mutta eivät olleet kayserin kuten tuossa kuvassa, vaan ISIn. Minnekäs sitä töhkää pitäisi tulla epäpuhtauksista, ei ainakaan sormella pyyhkästen tuosta sifonin sisäpinnalta tule kuin ihan vähäsen sormi tummaksi, ei yhtään niin paljon kuin tuossa erowidin linkin alta löytyvässä kuvassa. Ja tuossa linkissähän sanotaan että ISIä pidetään parhaana merkkinä viihdekäyttöön, vaikka toisaalta annetaan ymmärtää että jo 12 tulisi noin pahasti muista mössöjä mukana. Kyllä kurkku vähän karheana oli monen kapselin vetämisen jälkeen, mutta ei kovin pahasti, pilvestäkin on tullut kipeämmäksi kun on lehteä vetänyt kursailematta.
Edit: Onkos kenelläkään ruvenneet myyjät kyselemään nettikaupoissa/kaupoissa että mitenkäs olet näin laihana pysynyt vaikka kermavaahtoa näyttää menevän kiloittain päivässä.
En yhtään ihmettelisi, jos nettikauppojen pitäjät harrastelisi samaa kuin sinäkin.. Kermavaahdon ohella.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
-
Ahab
Oletteko rakenneelleet crackereitä?
http://img211.imageshack.us/img211/5664/cracker2ux0.jpg
http://www.entheogen.com/forum/showthread.php?t=7124
http://img211.imageshack.us/img211/5664/cracker2ux0.jpg
http://www.entheogen.com/forum/showthread.php?t=7124
Last edited by Ahab on Tue 06 Feb 2007, 00:51, edited 1 time in total.
-
Inovix
- Apteekki
- Posts: 417
- Joined: Sat 28 Oct 2006, 19:26
Aijon rankentaa kunhan vain saisin käsiini jostain nuita isokaasu kapseleita.Ahab wrote:Oletteko rakenneelleet crackereitä?
http://img211.imageshack.us/img211/5664/cracker2ux0.jpg
http://www.entheogen.com/forum/showthread.php?t=7124
Inovix
-
meedio
- Karvakuono
- Posts: 20
- Joined: Tue 30 Jan 2007, 21:47
- Location: Location?
Saako crackerin tekoon tarvittavia osia ihan tavallisesta rautakaupasta, esim starkista tai k-raudastaAhab wrote:Oletteko rakenneelleet crackereitä?
http://img211.imageshack.us/img211/5664/cracker2ux0.jpg
http://www.entheogen.com/forum/showthread.php?t=7124
There are no differences but differences of degree between different degrees of difference and no difference.
-
Ensiö
- Lepakko
- Posts: 191
- Joined: Mon 26 Mar 2007, 17:30
Minkälaisista kermavaahtopurkeista voisi saada tuota ilokaasua ja miten? Vai onko tuo pelkkä myytti että niistä sitä saisi. Ja tiedän että on parempiakin keinoja saada ilokaasua mutta ei tämä niin paljon kiinnosta että alkaisin hirveästi vaivaa sen eteen näkemään
olisi kuitenkin kiva kokeilla
Minä. Nimeni on Puks. Olen ainoa elollinen Saturnuksessa. Muks!
-
Joniitti
- Apteekki
- Posts: 363
- Joined: Mon 17 Apr 2006, 20:58
-
CharlieBigPpotato
- Kameleontti
- Posts: 692
- Joined: Mon 20 Feb 2006, 11:53
-
Delirium Tremens
- Kameleontti
- Posts: 581
- Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13
Onhan sitä kermavaahtopurkeissa, vaikka hyvin hintavaksi tuleekin. Ehkä sen saisi jopa kohtuullisella vaivalla kokeilua varten inhaloitavaksi. Jos tällaista lähtisin tekemään, koittaisin varmaan askarrella-paskarrella jonkinlaisen nesteenerottimen. Ehkä prosessia helpottaisi purkin jäähdyttäminen pakastimessa.
AD_HD @ synirc
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Painepakkauksen laittaminen pakastimeen saattaa olla jopa varsin darwinistinen idea, jos oikein olen käsittänyt. Ei kannata kokeilla.Delirium Tremens wrote:Onhan sitä kermavaahtopurkeissa, vaikka hyvin hintavaksi tuleekin. Ehkä sen saisi jopa kohtuullisella vaivalla kokeilua varten inhaloitavaksi. Jos tällaista lähtisin tekemään, koittaisin varmaan askarrella-paskarrella jonkinlaisen nesteenerottimen. Ehkä prosessia helpottaisi purkin jäähdyttäminen pakastimessa.
En nyt siis meinannut että henki lähtee mutta ei tuo fiksulta kuulosta.
-
Ensiö
- Lepakko
- Posts: 191
- Joined: Mon 26 Mar 2007, 17:30
HAhahAhaaa. Katsoin yöllä kolme tuntia studio julmahuvia hyvässä kannabis hihityksessä. Jumitin yhtä Touko poukon ninja kohtausta varmaan tunninDelirium Tremens wrote:askarrella-paskarrella
no se oli offtopic. Mutta löysin netistä jonkun ohjeen että kermavaahtopurkista saisi kaasut ulos suihkuttamalla sitä väärinpäin, niin että korkki on alapuolella. Ja esimerkiksi ilmapalloon voisi ne kaasut suhaista. En sitten tiedä toimiiko. Onko tosiaan jokaisessa kermavaahto purkissa ilokaasua vai joissain tietyissä vain?
Minä. Nimeni on Puks. Olen ainoa elollinen Saturnuksessa. Muks!
-
Shro
- Apteekki
- Posts: 322
- Joined: Wed 21 Sep 2005, 21:43
-
Delirium Tremens
- Kameleontti
- Posts: 581
- Joined: Fri 30 Sep 2005, 22:13
Re:
Pleksimaskia ja paksuja hanskoja voidaan pitää suositeltavana vaikkapa juuri painepakkauksia ohjeiden vastaisesti käytettäessä.Asidyyli wrote:Painepakkauksen laittaminen pakastimeen saattaa olla jopa varsin darwinistinen idea, jos oikein olen käsittänyt. Ei kannata kokeilla.Delirium Tremens wrote:Onhan sitä kermavaahtopurkeissa, vaikka hyvin hintavaksi tuleekin. Ehkä sen saisi jopa kohtuullisella vaivalla kokeilua varten inhaloitavaksi. Jos tällaista lähtisin tekemään, koittaisin varmaan askarrella-paskarrella jonkinlaisen nesteenerottimen. Ehkä prosessia helpottaisi purkin jäähdyttäminen pakastimessa.
En nyt siis meinannut että henki lähtee mutta ei tuo fiksulta kuulosta.
Idea tuohon tuli muistaakseni siitä legendasta, että spraypartavaahdosta saisi hienon vaahtopommin jäädyttämällä ja purkamalla.
AD_HD @ synirc
-
polypac
- Tuppisuu
- Posts: 6
- Joined: Fri 13 Apr 2007, 00:56
- Location: here
Re: Ilokaasu
Paine purkin sisällä pienenee jos se siirretään huoneenlämmöstä pakastimeen, kun taasen purkkia lämmitettäessä paine kasvaa.
Pahimman vaaratilanteen saa aikaiseksi nopealla ja rajulla lämpötilaerolla (esim. -30C -> 100C ).
Pahimman vaaratilanteen saa aikaiseksi nopealla ja rajulla lämpötilaerolla (esim. -30C -> 100C ).
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
-
jakoavain
Re: Ilokaasu
Katsoiko kukaan sitä brittiläistä sarjaa, missä tehtiin kaiken maailman testejä?
-Kadulta poimittiin 3-4tyyppiä. Heille esiintyi stand up-koomikkoja.
Esitysten jälkeen nämä tyypit sai ilokaasua ja sen jälkeen stand up-koomikot tulivat uudestaan pitämään saman esityksen. Kaikki repeili ja tyyliin pyöri maas. On ne britit vaan aika vekkuleita.
-Kadulta poimittiin 3-4tyyppiä. Heille esiintyi stand up-koomikkoja.
Esitysten jälkeen nämä tyypit sai ilokaasua ja sen jälkeen stand up-koomikot tulivat uudestaan pitämään saman esityksen. Kaikki repeili ja tyyliin pyöri maas. On ne britit vaan aika vekkuleita.
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Re: Ilokaasu
viewtopic.php?f=9&t=324&p=29487#p29487jakoavain wrote:Katsoiko kukaan sitä brittiläistä sarjaa, missä tehtiin kaiken maailman testejä?