Salvia Divinorum kasvatus

Keskustelua dissosiatiiveista ja delirianteista.

Salvia Divinorum kasvatus

Postby Shamaani on Fri 30 Dec 2005, 03:34

Tervehdys Vaulttilaiset. Sain muutamia kuukausia sitten Salvia Divinorumin pistokkaan ja koska siitä
on niin vähän tietoa tarjolla, kirjaan oman kasvatukseni vaiheita tähän topicciin.

Pistokkaan alkuperästä ei ole varmuutta, en tiedä onko se Wasson & Hoffman -klooni vai ei. Pistokas
saatiin kaverilta joka oli ottanut sen itse kasvattamastaan Salviasta jonka pistokkaan taas oli
saanut kaveriltaan.

Kuvat ovat aika huonolla kuvanlaadulla johtuen siitä etten omista digikameraa joten ne on otettu
webbikameralla jossa on zoomausmahdollisuus. Pahoittelen kuvien laatua.

27.09.05:
Pistokas saapui postissa kirjekuoressa. Oli pakattu hyvin onton muoviputken sisälle. Itse olin tähän
aikoihin eri kaupungissa ja kaverini piti pistokkaasta huolta. Pistokas juurrutettiin vesilasissa ihan
normaalilla hanavedellä. Juuren alut kasvoivat noin parissa viikossa. Pisto laitettiin kivivillakuutioon
ja kivivillakuutio 2-3l ruukkuun jossa maaperänä biolanin mustaa multaa ja lecasoraa sekaisin.
Pistokkaalla oli 2 lehtiparia alunperin ja valaistuksena oli 24/7 normaalin pöytälamppu (11W).
Ruukkuun siirtämisen jälkeen pidettiin kosteana suihkutellen vettä sen päälle aika-ajoin. Pisto
kerkesi tiputtaa yhden lehden ennenkuin sain sen hoiviini.


09.10.05:
Salvia viettää 3-4h päivässä suorassa auringonvalossa ikkunalaudalla, muuten se on pöytälampun(11W)
alla. Suihkuttelen kasvia vedellä noin 5 kertaa päivässä.
Alin lehti kuivui, meni ruskeaksi ja tippui pois. Uusi lehtipari on lähtenyt kasvamaan hitaasti, mutta
alkaa olemaan jo vanhemman kokoinen. Vanhempi lehtipari alkaa kuivumaan ja menee ruskeaksi reunoista.

http://shamaani.fotopic.net/p24342636.html

18.10.05:
Ei ole juurikaan kasvanut. Kasvukärki on vähän isompi kuin 9 päivää sitten ja molemmat lehtiparit ovat
suurinpiirtein samankokoisia. Alemman lehtiparin lehdet ovat jo puoliksi kuivaneet ja muuttuneet
ruskeiksi. Kuvassa näkyy kuinka ylemmän lehtiparin lehdet roikottavat alaspäin. Syytä en tiedä mutta
tapahtui vain tuona päivänä. Seuraavana päivänä ne olivat taas normaalit.

http://shamaani.fotopic.net/p24330109.html

27.10.05:
Salvia viettää nyt päivänsä vessassa pöytälampun(11W) alla. Nostan ilmankosteutta käymällä
suihkussa/pitämällä suihkua vähän aikaa auki 2 x päivässä. Aamuin ja illoin.

Toinen alimmista lehdistä tippui ja toinen on kellertynyt ja puoliksi kuivunut joten sallyssa on nyt 3
lehteä. Kasvukärki on hieman kasvanut. Ylimmät lehdet ovat alkaneet kuivua lehtien kärjistä.

Varsi on kasvanut vähän vinoon kasvin kurkottaessa valoa kohti. 24/7 valorytmi lopetetaan ja siirrytään
16/8 valorytmiin.

http://shamaani.fotopic.net/p24330497.html

29.10.05:
Edellisen kahden päivän ajan on salvia ollut 16/8 valorytmissä. Aamuisin suihku on nostanut ilmankosteutta,
päivisin on ollut muutaman tunnin joko suorassa tai epäsuorassa auringonvalossa. Iltaisin suihkutettu
suihkepullolla vettä. Lehdet ovat kellertyneet huomattavasti vaikkeivat ihan keltaisia vielä olekkaan.
Ihan kuin ne kellertyisivät aina kun suihkuttaa vettä niille..

02.11.05:
Salviaa on pidetty samoissa olosuhteissa. Multa on ihan kuivaa, kasteltu n. 1,5dl vettä. Lehtien
kellertyminen pysähtyi.

14.11.05:
Lannoitettu. Multaan laitettu vajaa 3dl vettä jossa 2ml Total Gro / 0,5L vettä. Alin lehti kuivui melkein
kokonaan ja tippui pois. Kasvukärki on nyt muuttunut uudeksi lehtipariksi (yht. taas 2 lehtiparia ja
kasvukärki) ja alempi lehtipari alkaa taas kellertymään, ja lehtien kärjet kuivuvat.

http://shamaani.fotopic.net/p24330676.html

16.11.05:
Kahtena iltana tehnyt peräkkäin niin että iltaisin on lehdet roikkuneet mutta kun laittaa yöksi pimeään
niin aamulla ne ei enää roiku. Valorytmi edelleen 16/8.

22.11.05:
Kasteltu. N. 2dl vettä annettu. Edelleen alkaa ylimmät lehdet roikkumaan vähän ennenkuin laitan kasvin
yöksi pimeään ja aamulla ne eivät roiku enää. Jokaisesta lehtiparista on alkanut lähtemään n. parin millin
pituinen oksanalku. Kasvissa on 3 lehtiparia joista alin on alkanut kuivua/kellertyä hieman.
Pituutta kasvilla on nyt 8cm.

23.11.05:
Sally näyttää voivan hyvin, on alkanut kunnolla kasvattaa lehtiä ja oksienalkuja eikä alalehtien
kellertyminen/kuoleminen ole enää niin voimakasta. Valorytmi vaihdettu, n. 10 - 12h pimeyttä ja loput
valoa. Siirretty olohuoneen pöydälle edelleen saman lampun alle, en pidä kasvia enää niin kosteassa,
suihkuttelen sitä vedellä aamuisin ja iltaisin.

http://shamaani.fotopic.net/p24330757.html

01.12.05:
Näyttää todella hyvältä. Kasvunopeus on noin lehtipari per viikko. Oksien alkuja on kuusi ja nekin
kasvavat suhtkoht nopeasti. Uusin lehtipari on todella iso verrattuna edellisiin. Alimmat lehdet eivät
enää kellerry/kuivu ollenkaan.

http://shamaani.fotopic.net/p24331083.html

05.12.05:
Kasteltu. N. 2dl vettä annettu. Oksien alut ovat kasvattaneet yhden pienen lehtiparin ja uuden
kasvukärjen.

http://shamaani.fotopic.net/p24331185.html

07.12.05:
Unohtui pimeään iltaan asti. Oli pimeässä 23.00 - 17:30 eli 18,5h. Jatketaan valojaksoa silti normaalisti
eli noin 23.00 pimeään ja aamulla noin 10.00 valoisaan.

08.12.05:
Taas unohtui pimeään iltaan asti. Oli pimeässä 23.00 - 17.45 eli vajaa 19h.

09.12.05:
Päävarren kasvukärki ei kasva kunnolla, sen lehden alut ovat hieman epämuodostuneet, kuin jokin olisi
nakertanut niitä. Niissä on myös jotain ruskehtavaa. Lannoitettu, n. 2dl vettä annettu jossa Total Gro
2ml / 0.5l

http://shamaani.fotopic.net/p24331237.html

16.12.05:
Valoa pääsi vuotamaan pimeään tilaan. Sally meni ihan lötköksi :P
1,5dl vettä annettu jossa Total Gro 2ml / 0.5l.

http://shamaani.fotopic.net/p24331353.html

17.12.05:
Sally on suoristunut takaisin. Koska eilen annoin niin vähän lannoitetta, annettu lisää 2dl jossa Total Gro 2ml / 4dl.

23.12.05:
Lannoitettu. Vajaa 2dl vettä jossa Total Gro 2ml / 4dl.

25.12.05:
Salviasta tippui toinen alimmista lehdistä joka oli jo puoliksi kuivunut. (lehti jonka kuivuminen
aikoinaan pysähtyi). Valaistus vaihdettu yhdestä 11W pöytälampusta -> 3x 18W(1100 lumenia) ESL.
Kaksi ESL:ää on kasvin yläpuolella n. 27cm päässä kasvin latvasta ja yksi ESL on antamassa valoa
oksien aluille n. 5cm päässä alaoksista. Salvia on 19cm pitkä ja siinä on 8 oksan alkua. Pisimmälle
ehtineessä oksassa on 2 lehtiparia ja kasvukärki. Oksan pisin lehti on tällä hetkellä 8cm. Itse
Salvian pisin lehti on pituudeltaan 24cm. Lehtien pituuteen on otettu lehden varsi mukaan.

29.12.05:
Lannoitettu. 2,5dl annettu jossa vahvuutena 3ml Total Gro / 4,5dl vettä.

http://shamaani.fotopic.net/p24331381.html

30.12.05:
Olohuoneessa on aamuisin kuin jääkaapissa kun patteri ei toimi ja parvekkeen ovi vuotaa. Sally ei
varmaan niin hirveästi tykkää tosta viileästä ilmasta kun se vielä on lattialla jossa kylmin ilma on.
Sallylle kyhätty pahvista uusi koti johon eslit laitettu, kaksi valaisemaan yläältä ja yksi alalehdille. Näyttää hemmetin rumalta, mutta se toimii.
Kyhäelmä siirretty lämpimämpään huoneeseen patterin viereen.

http://shamaani.fotopic.net/p24368516.html

04.01.06:
Lannoitettu. 1,5dl annettu jossa vahvuutena 3ml Total Gro / 4,5dl vettä. 1,5dl jossa vahvuutena 2,5ml Total Gro / 4,5dl vettä.

http://shamaani.fotopic.net/p24606353.html

Vaikuttaa siltä että sally saa tästä lähtien olla näissä samoissa olosuhteissa
eli sitä tullaan lannoittamaan n. 6 - 7 päivän välein, lannoitteen määrää
aina pikkuisen nostetaan sallyn kasvaessa isommaksi, luonnollisesti.
Sain digitaalisen lämpömittarin(jee!) joka näyttää +24.5C sallyn nykyisessä paikassa, kosteuden ollessa 30%. Kosteus nousee hieman
aamuin ja illoin kun suihkuttelen kasvin märäksi. Valojakso on n. 13/11 välillä vaihdellen mutta parhaaksi olen huomannut ton 11-12h pimeää per vuorokausi.

En näin ollen viitsi kirjoittaa tänne viikon välein että sally on saanut lannoitteita, päivitän toki jos jotain olennaista muutosta tapahtuu joko
olosuhteissa tai sallyn tilassa. Kuvia lisäsilen n. viikon välein ja niitä voi
kiinnostuneet käydä kattelemassa alla olevasta linkistä.

Kaikki kuvat sallysta: http://shamaani.fotopic.net
Last edited by Shamaani on Thu 05 Jan 2006, 14:01, edited 1 time in total.
Always looking for good information
Shamaani
Tuppisuu
 
Posts: 6
Joined: Thu 22 Sep 2005, 11:26

Postby W10 on Fri 30 Dec 2005, 22:14

Kauankos kesti väsätä tää tarina? :wink: Mut oikeesti erittäin asiallinen ja hyvä päiväkirja. Keep up the good work.
"It rubs the lotion on its skin or else it gets the hose again."
User avatar
W10
Moderator
 
Posts: 643
Joined: Wed 21 Sep 2005, 20:24
Location: Mirrorland

Postby Tofupekoni on Fri 26 May 2006, 15:48

Kiitos hienosta kasvatuspäiväkirjasta! Kiinnostais itteäniki kasvattaa salviaa, pari kertaa kokeillu 5xsalviaa, mitä tutuntutut on tuonu Euroopan matkoilta.

Onko toi valojakso todellakin noin tärkeä? Ite oon käsittäny, että kasveilla, millä ei erityisesti haeta kukitussatoa on valo tärkee vaan nopeen kasvatuksen kannalta, mut ei kasvin kunnon kannalta...

Ilmeisesti pitäis ite tuoda tommonen pistokas jostain rajan takaa, kun suurimmassa osassa nettikaupoista sitä ei lähetetä Suomeen, vai onko toivoa tilata? (jos joku viittii, ni peeämmää kaupan nimi)
With a bit of luck, his life was ruined forever. Always thinking that just behind some narrow door in all of his favorite bars, men in red woolen shirts are getting incredible kicks from things he'll never know.
User avatar
Tofupekoni
Moderator
 
Posts: 572
Joined: Fri 26 May 2006, 00:16
Location: Orgasm

Postby Asidyyli on Fri 26 May 2006, 18:30

On isoksi kasvanut :shock:
User avatar
Asidyyli
LD50
 
Posts: 2147
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Postby Kuumotus on Sat 27 May 2006, 00:36

Todella hyvä kasvatuspäiväkirja. Lisää tällasia :)
4:20
User avatar
Kuumotus
Lepakko
 
Posts: 195
Joined: Tue 16 May 2006, 11:39

Postby kurz on Tue 11 Jul 2006, 16:32

Sopiiko kysyä, ja sopiiko foorumin sääntöje mukaan vastata, mistä olet saanut pistokkaan?
kurz
Psykonautti
 
Posts: 124
Joined: Tue 11 Jul 2006, 14:21
Location: Kuopio

Postby Kalastaja on Wed 12 Jul 2006, 01:18

Vastaan shamaanin puolesta. Sai pistokkaan kaverilta tai kaupasta. Kauppojen yhteystietoja ei julkaista.
Kalastaja
 

Postby Dont_hate_da_Playa on Fri 24 Nov 2006, 18:27

kuinkas vahvaa toi salvia sit on minkä kasvatit
Dont_hate_da_Playa
Tuppisuu
 
Posts: 12
Joined: Thu 23 Nov 2006, 20:18

Postby TiiEitsKay on Fri 24 Nov 2006, 21:28

Dont_hate_da_Playa wrote:kuinkas vahvaa toi salvia sit on minkä kasvatit

viisi kertaa 5x extractia miedompaa? :roll:
TiiEitsKay
Lepakko
 
Posts: 190
Joined: Mon 29 May 2006, 22:44

Postby Dont_hate_da_Playa on Fri 24 Nov 2006, 21:41

hääh miten noita 10x isompia sit kasvatetaan
Dont_hate_da_Playa
Tuppisuu
 
Posts: 12
Joined: Thu 23 Nov 2006, 20:18

Postby TiiEitsKay on Fri 24 Nov 2006, 21:50

Dont_hate_da_Playa wrote:hääh miten noita 10x isompia sit kasvatetaan

Kasvatetaan tietysti kaks tai useampia salvioita :)
TiiEitsKay
Lepakko
 
Posts: 190
Joined: Mon 29 May 2006, 22:44

Postby Ahab on Sat 25 Nov 2006, 00:56

Dont_hate_da_Playa wrote:hääh miten noita 10x isompia sit kasvatetaan


Siis mitäh :D kaikki ne ekstraktit tehdään salvian lehdestä. Siitä tulee niin vahvaa kuin siitä tekee. Kuvittele että tekisit vaikka kokaiinia kokan lehdistä.
Ahab
 

Postby Lasipallo on Sat 25 Nov 2006, 16:04

Ahab wrote:
Dont_hate_da_Playa wrote:hääh miten noita 10x isompia sit kasvatetaan


Siis mitäh :D kaikki ne ekstraktit tehdään salvian lehdestä. Siitä tulee niin vahvaa kuin siitä tekee. Kuvittele että tekisit vaikka kokaiinia kokan lehdistä.

Niin, nuo ekstraktien luvut tarkoittaa sitä paljonko ekstraktoituun salvioriiniin on pistetty lehteä sekaan ja näin laimennettu erilaisiin käyttövahvuuksiin.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
User avatar
Lasipallo
Moderator
 
Posts: 876
Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09

Postby Inovix on Mon 25 Dec 2006, 14:43

Hieno päiväkirja ! Kiinostaisi minuakin sally projekti laittaa käyntiin ehdottomasti, mutta mistäs pistokas mistäs. Eivät oikein enää tahdo lähetellä suomeen nou smartshopit edes pistokkaita. Noh, kaikki aikanaan. :?

Inovix
User avatar
Inovix
Apteekki
 
Posts: 407
Joined: Sat 28 Oct 2006, 19:26

Postby Lasipallo on Mon 25 Dec 2006, 18:33

Inovix wrote:Hieno päiväkirja ! Kiinostaisi minuakin sally projekti laittaa käyntiin ehdottomasti, mutta mistäs pistokas mistäs. Eivät oikein enää tahdo lähetellä suomeen nou smartshopit edes pistokkaita. Noh, kaikki aikanaan. :?

Inovix

Kyllä monet lähettää suomeen.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
User avatar
Lasipallo
Moderator
 
Posts: 876
Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09

Postby Dagga on Sun 31 Dec 2006, 18:10

Jos tilaa tuon pistokkaan, jääkö helposti tulliin? Entä kannattaako tilata näin kylmään vuodenaikaan, ajattelin et jos se jäätyy kuljetuksen aikana...
User avatar
Dagga
Apteekki
 
Posts: 440
Joined: Tue 03 Oct 2006, 19:31
Location: Kotona

Postby Tm3 on Sat 13 Jan 2007, 04:32

Tässäpä muutaman päivää vanha kuva mun salvioista, en jaksa omaa päiväkirjaa tehdä niin lainaan tätä. :)

Image
Tm3
Tuppisuu
 
Posts: 8
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:43

Postby Lasipallo on Mon 15 Jan 2007, 19:13

Kannattanee varmaan laittaa omiin ruukkuihin nuo, ettei juuret sotkeennu niin ikävästi. Hyvältä näyttää.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
User avatar
Lasipallo
Moderator
 
Posts: 876
Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09

Postby Tm3 on Tue 16 Jan 2007, 22:47

Miksei ne juuret saa sotkeentua? Kai ne luonnossakin...?
Tm3
Tuppisuu
 
Posts: 8
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:43

Postby Exaile on Wed 17 Jan 2007, 12:42

luonnossa on rajaton tila juurille...peace :!:
User avatar
Exaile
Karvakuono
 
Posts: 38
Joined: Fri 14 Jul 2006, 21:52

Postby Tm3 on Wed 17 Jan 2007, 13:03

Exaile wrote:luonnossa on rajaton tila juurille...peace :!:


Sotkeentuu ne siitä huolimatta. Usko pois.
Tm3
Tuppisuu
 
Posts: 8
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:43

Postby Exaile on Wed 17 Jan 2007, 13:14

no prkl
User avatar
Exaile
Karvakuono
 
Posts: 38
Joined: Fri 14 Jul 2006, 21:52

Postby Lasipallo on Thu 18 Jan 2007, 00:06

Tm3 wrote:Miksei ne juuret saa sotkeentua? Kai ne luonnossakin...?

Uudelleenruukutus on ikävämpää puuhaa, kun ne on solmussa.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
User avatar
Lasipallo
Moderator
 
Posts: 876
Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09

Postby Kalastaja on Thu 18 Jan 2007, 23:39

Lasipallo wrote:
Tm3 wrote:Miksei ne juuret saa sotkeentua? Kai ne luonnossakin...?

Uudelleenruukutus on ikävämpää puuhaa, kun ne on solmussa.

Lisäksi ne joutuvat taistelemaan ravinnosta. Kilpatilanteissa vahvempi alistaa heikomman, lopulta toinen kärsii ja toinen juhlii.
Kalastaja
 

Postby Exaile on Sat 20 Jan 2007, 13:26

ei olis ollu vaikee jakaa toi juuritila esim. foliolla... :roll:
User avatar
Exaile
Karvakuono
 
Posts: 38
Joined: Fri 14 Jul 2006, 21:52

Postby Tm3 on Tue 23 Jan 2007, 16:31

Epäilen kyllä, että juuritilaa ja ravintoa riittää molemmille niin kauan, kunnes saan otettua miljoona pistokasta, istutan ne sitten omiin ruukkuihinsa niin ei jää kaivelemaan ketään. 8)
Tm3
Tuppisuu
 
Posts: 8
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:43

Postby Señor Escobar on Wed 07 Feb 2007, 22:24

hieno päiväkirja kyllä, ois vaan tuo lopputulos kiinnostanut et miten isoks se lopulta kasvoi sitte. en saanut noita viimesiä kuvia nimittäin auki. miettinyt itsekin monesti tota salvian kasvattamista, mutta noide pistokkaiden saaminen tuntuu olevan vaikeaa. itsellä oli tos aikasemmin daturaa kasvamas ja se oli tosi herkkä kasvi kastelun suhteen, helposti putos lehtiä jos pikkusenki liikaa tarjos vettä.. ja näinhä siinä kävi, annoin kaverin kastella sitä kun oli paljon hamppua kasvatellut, olevinaan tiesi asiasta, vaan olisi siinä pitäny oman järjen sanoo että ei anna lisää vettä kun tiesin ongelmat. niin sehän kuoli sitten pystyyn yli puolen vuoden kasvatuksen jälkeen, jäi harmittamaan aika rankasti. kasvatin sen ihan a:sta saadusta siemenestä alusta lähtien. mutta näin tällä kertaa, ehkä joskus uusiksi , kasvattaminen on aina mukavaa ja rentouttavaa puuhaa ^^
Señor Escobar
Psykonautti
 
Posts: 57
Joined: Sat 06 Jan 2007, 23:26

Postby tRip on Wed 07 Feb 2007, 22:27

edit: Asiatonta potaskaa..
Last edited by tRip on Fri 09 Feb 2007, 13:26, edited 1 time in total.
Keep it unreal.
User avatar
tRip
 
Posts: 5534
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Postby Lasipallo on Thu 08 Feb 2007, 19:32

Salvia kasvaa kuin sienet sateella, jos se on hyvissä olosuhteissa. Paljoa muuta se ei tunnut vaativan, kuin vähäsen valoa (itse käytän kahta 14w esliä salvialle ja monelle muulle kasville ja omiin olosuhteisiin tuntuu riittävän loistavasti) ja vettä.

Pistokkaiden ottaminen ei ole mikään ongelma, itselläni on suunnilleen siinä vaiheessa oma salvia, että noin kuukauden välein saa uusia pistoja ja samalla ~1-3g lehteä käytettäväksi. Ja oman salviani kasvu on rajoitettu pieneen tilaan, että huomattavasti isompia määriä voi tietenkin saada.

Olen nyt kaksi kertaa ottanut pistokkaita (toinen erä on juurtumassa). Ensimmäisistä kolmesta kaksi kuoli mystisesti (mätäni maan alta, infektio tai liikakastelu ehkäpä?) ja yksi puskee nyt uusia lehtipareja vähitellen. Toinen erä on juurtumassa ja kaikki näyttävät ihan pärjääviltä.
They were tattooed from head to foot, and they brandished cutlasses and big clubs with spiked knobs. They shouted ferociously in their native Finnish, and they swung cutlass and club as if berserk, sometimes felling their own men in their fury.
User avatar
Lasipallo
Moderator
 
Posts: 876
Joined: Wed 21 Sep 2005, 18:09

Postby The Real Blunt on Thu 08 Feb 2007, 23:20

Salvia vaatii vaan ikävä kyllä reilun ilmankosteuden, noin 60 tuntuisi olevan hyvä ja enempi parempi. Omani eivät ole menestyneet vaan juuri ja juuri pysyvät hengissä. Kesällä toki kasvoivat melko mukavasti kun valoa riitti.
Forty-seven percent encountered otherworldly beings, variously described as clowns, elves, robots, insects, E.T.-style humanoids, or "entities" that defied description.
The Real Blunt
Karvakuono
 
Posts: 31
Joined: Mon 30 Oct 2006, 14:27

Next



Return to Dissosiatiivit & deliriantit



Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 0 guests