Lääketieteelliset totuudet - puoliintumisaika noin 45v

Alue, jolle kuuluu keskustelu lähinnä luonnontieteistä, tutkimuksista ja tieteellisistä löydöistä.
User avatar
CharlieBigPpotato
Kameleontti
Posts: 692
Joined: Mon 20 Feb 2006, 11:53

Lääketieteelliset totuudet - puoliintumisaika noin 45v

Post by CharlieBigPpotato »

Totuus ei pala tulessa, mutta ajan hammas nakertaa

Lääketieteelliset totuudet osoittautuvat aikanaan vääriksi tai tarpeettomiksi, mikä lienee normaalia tieteen kehittymistä. Totuuden puoliintumisaika on noin 45 vuotta, ainakin ranskalaistutkijoiden tekemän analyysin mukaan.

Vuodesta 1945 vuoteen 1999 ulottuvalta tarkastelujaksolta kerättiin otos hepatiittia ja maksakirroosia koskevista tutkimuksista. Kaikkiaan löydetyistä 474:stä tutkimusten päätelmästä enää 285 arvioitiin edelleen päteviksi vuoden 2000 tietämyksen mukaan, 91 oli menettänyt merkityksensä uudempien havaintojen myötä ja 98 oli osoittautunut epätotuuksiksi.

Eniten niin tutkijoita itseään kuin lukijaakin yllätti havainto, että totuuden kestävyydellä ei ollut eroa sen mukaan, oliko kyseessä satunnaistamaton vai satunnaistettu tutkimus vai meta-analyysi.
(Ann Intern Med 2002; 136:888).

Duodecim 2002;118:1491
If the falling tide can turn and then recover, all alone we must be part of one another
User avatar
CharlieBigPpotato
Kameleontti
Posts: 692
Joined: Mon 20 Feb 2006, 11:53

Re: Lääketieteelliset totuudet - puoliintumisaika noin 45v

Post by CharlieBigPpotato »

Why Most Published Research Findings Are False

John P. A. Ioannidis

Summary

There is increasing concern that most current published research findings are false. The probability that a research claim is true may depend on study power and bias, the number of other studies on the same question, and, importantly, the ratio of true to no relationships among the relationships probed in each scientific field. In this framework, a research finding is less likely to be true when the studies conducted in a field are smaller; when effect sizes are smaller; when there is a greater number and lesser preselection of tested relationships; where there is greater flexibility in designs, definitions, outcomes, and analytical modes; when there is greater financial and other interest and prejudice; and when more teams are involved in a scientific field in chase of statistical significance. Simulations show that for most study designs and settings, it is more likely for a research claim to be false than true. Moreover, for many current scientific fields, claimed research findings may often be simply accurate measures of the prevailing bias. In this essay, I discuss the implications of these problems for the conduct and interpretation of research.

Competing Interests: The author has declared that no competing interests exist.

Citation:
Ioannidis JPA (2005)
Why Most Published Research Findings Are False.
PLoS Med 2(8): e124 doi:10.1371/journal.pmed.0020124

http://medicine.plosjournals.org/perlse ... 20124&ct=1
If the falling tide can turn and then recover, all alone we must be part of one another
User avatar
Tofupekoni
Kameleontti
Posts: 571
Joined: Fri 26 May 2006, 00:16
Location: Orgasm

Re: Lääketieteelliset totuudet - puoliintumisaika noin 45v

Post by Tofupekoni »

CharlieBigPpotato wrote:Totuus ei pala tulessa, mutta ajan hammas nakertaa

Lääketieteelliset totuudet osoittautuvat aikanaan vääriksi tai tarpeettomiksi, mikä lienee normaalia tieteen kehittymistä. Totuuden puoliintumisaika on noin 45 vuotta, ainakin ranskalaistutkijoiden tekemän analyysin mukaan.

Vuodesta 1945 vuoteen 1999 ulottuvalta tarkastelujaksolta kerättiin otos hepatiittia ja maksakirroosia koskevista tutkimuksista. Kaikkiaan löydetyistä 474:stä tutkimusten päätelmästä enää 285 arvioitiin edelleen päteviksi vuoden 2000 tietämyksen mukaan, 91 oli menettänyt merkityksensä uudempien havaintojen myötä ja 98 oli osoittautunut epätotuuksiksi.

Eniten niin tutkijoita itseään kuin lukijaakin yllätti havainto, että totuuden kestävyydellä ei ollut eroa sen mukaan, oliko kyseessä satunnaistamaton vai satunnaistettu tutkimus vai meta-analyysi.
(Ann Intern Med 2002; 136:888).

Duodecim 2002;118:1491
Toi n.45 vuotta on varmaan vuosien 1945 ja 1999 välillä pätevä, mutta en yllättyisi, jos kävisi ilmi, että totuuden puoliintumisaika on pidempi mitä kauemmas mennään ajassa taakseppäin. Esim. 1545 ja 1599 välillä keksittyjen totuuuksien puoliintumisaika olisi vaikka 150 vuotta.

imho.

Varmaan myös päinvastainen kehitys toiseen suuntaan ajassa? 2045 ja 2099 välillä totuudet puoliintuisivat ehkä vuosikymmenittäin?

imhoimho...
With a bit of luck, his life was ruined forever. Always thinking that just behind some narrow door in all of his favorite bars, men in red woolen shirts are getting incredible kicks from things he'll never know.
User avatar
Aukikco
OD
Posts: 1492
Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42

Re: Lääketieteelliset totuudet - puoliintumisaika noin 45v

Post by Aukikco »

Tofupekoni wrote:Varmaan myös päinvastainen kehitys toiseen suuntaan ajassa? 2045 ja 2099 välillä totuudet puoliintuisivat ehkä vuosikymmenittäin?
Nopeammin, ja nopeammin, ja nopeammin. Kumulatiivisuus kumuloituu. Mitä enemmän kehitystä tapahtuu, sitä enemmän kehitystä tapahtuu.
User avatar
Touchet
Moderator
Posts: 1711
Joined: Fri 18 May 2007, 14:45

Re: Lääketieteelliset totuudet - puoliintumisaika noin 45v

Post by Touchet »

"Jos ihmismieli on ihmeellisin asia mitä maa päällään kantaa, pyrkimys tutkia narkoottisten ja stimuloivien aineiden psykofysiologisen vaikutuksen syvyyksiä saa tämän ihmeen vaikuttamaan vieläkin suuremmalta."
— Professori Louis Lewin, 1924