dredi wrote:Ja kuinka hyvin tuo toimii käytännössä? Oletko onnistunut montakin kertaa??
Kas kun vähän epäilen että ei onnistu ihan tuolla tavalla. NaOH kyllä deprotonoi DXM:n mutta millä keinoin presipitoit sen kiinteäksi? Kristallisaatio pitää käynnistää jollain keinolla. Luulen vähän että DXM freebase pysyy liuoksena emäksisessä polaarisessa nesteessäkin ellei sitä presipitoida jollain keinolla.
edit. asiaa tarkemmin tutkittuani, saatan olla väärässä, ja DXM:n ilmeisesti ainakin teoriassa voi erotella tuollakin keinolla, mutta kaiken lukemani mukaan sitä on aina pidetty hyvin epäluotettavana metodina jolla on suuri hukkaprosentti. Tällä keinolla DXM ei myöskään kristallisoidu vaan presipitoituu hyvin hienojakoiseksi jauheeksi joka ei välttämättä kahvisuodatinpussiin edes jää vaan menee siitä läpi. Että onnea vaan.
Käytännössä toimii niin, että oksat pois. Kyllä se vaan potkii. Kaksi kertaa olen näin nauttinut DXM:a sekä onnistunut.
En ole tutkinut prosessia sen kummemmin enkä siten osaa kemian termein selitää mitä oikeastaan tapahtuu, mutta se mitä havaitsen silmin on, että DXM jää kahvisuodatinpussiin. Se näyttää vaahtomaiselta/jauhoiselta.
Mikäli joskus aattelin vielä nauttia DXM, teen vaikka prosessista tarkemman ohjeen kuvien kera.
Edit. hukkaprosentista en osaa sanoa, mutta 200ml resilaria on tuntunut helposti riittävän 2-3 plateaun väliin.
Älä välitä sun välittäjäaineista, sanoi välittäjä aineista.
heinhe wrote:kuinka jengi saa tuon sitruuna happo liuoksen kurkusta alas? Itse käytin 3 t lusikallista happoa yhteen ressupulloon vissiin vähän liikaa kyllä.
Itse käytän soodatuhkaa, ja sit sekotan sen dxm-litkun kokislasiin ja juon, jälkimaku on hiukan hapokas mut kyytipojaksi lisää kokista niin ei sitä edes maista.
Ensin pullollinen Resilaria, pari ruokalusikallista soodatuhkaa ja puoli desiä puhdistettua bensiiniä minigrip-pussiin.
Sekoitetaan hyvin.
Asetetaan pussi roikkumaan toisesta yläkulmasta teipin kanssa tiskikaappiin. Pieni reikä neulalla alimmaiseen kulmaan. Annetaan yskänlääkenesteen valua tiskialtaaseen, ja otetaan bensiinilius lasilautaselle.
Viedään lautanen parvekkeelle ja annetaan bensiinin haihtua pois (haihtumista voi nopeuttaa esimerkiksi kiehauttamalla kattilassa vettä ja asettamalla lautanen kuuman kattilan päälle).
Ta-daa! Jäljelle jää puhdasta dexmiä. Aluksi se on mössöä, kun antaa tarpeeksi kauan olla, se alkaa kristallisoitumaan (tätä voi nopeuttaa ottamalla esimerkiksi neulan kärjellä ensimmäisenä kristallisoituneesta kohdasta ainetta ja tiputtelemalla sitä kristallisoitumattomalle alueelle, se leviää kuin syöpä!).
Raaputetaan DXM lautaselta talteen.
What is a mind, if not something to be messed with? What is consciousness, if not a state to be altered?
Zeke, mitä sinne suodatinpussiin sitten loppujen lopuksi jää?
Taidan itse kokeilla 200ml annoksella potkiiko ollenkaan.
Kuinka hyvin tuollaiset 98% NaOH viemärin avaaja rakeet toimivat erottelussa?
dredi wrote: Tällä keinolla DXM ei myöskään kristallisoidu vaan presipitoituu hyvin hienojakoiseksi jauheeksi joka ei välttämättä kahvisuodatinpussiin edes jää vaan menee siitä läpi. Että onnea vaan.
Uskoisitko että tämä kyseinen metodi olisi mahdollista toteuttaa onnistuneesti jollain tiheämmällä suodattimella?
heinhe wrote:kuinka jengi saa tuon sitruuna happo liuoksen kurkusta alas? Itse käytin 3 t lusikallista happoa yhteen ressupulloon vissiin vähän liikaa kyllä.
Kokeiltiin tossa perjantaina ihan normi sitruunamehulla, keitettynä siihen asti kunnes siitä muuttuu semmosta ruosteen väristä. Oli kyllä aika hapanta ja kirveli suussa kun sitä litki. Paras maunpeittäjä on vieläkin punaviini.
NaOH ja KOH rakeet toimii ihan yhtä hyvin kuin ruokasooda, oikeastaan paremminkin koska niitä ei tarvi kalsinoida ja niitä tarvii vähemmän.
Aesma wrote:Zeke, mitä sinne suodatinpussiin sitten loppujen lopuksi jää?
Taidan itse kokeilla 200ml annoksella potkiiko ollenkaan.
Kuinka hyvin tuollaiset 98% NaOH viemärin avaaja rakeet toimivat erottelussa?
Valkoista DXM jauhetta tai vaahtoa tai mikälie. Otan sen talteen avaamalla suodattimen toisen reunan ja ruiskutan DXM:n päälle sitruunahappoa jolloin ne valuu suodattimen alla olevaan mukiin. Ja eikun nassuun litku. Maku ei tosiaan ole kovin karamellinen, mutta psyykaamalla itseäni se ei maistu juurikaan miltään, eikä mulla ilmeenny edes mitään vatsavaivoja.
Toleranssia mulla ei ole koskaan ollut DXM:a nautittaessa, joten ~600mg on toiminut aivan riittävästi. Painoa noin 75-80kg.
En muista mistä kaverilta saamani NaOH oli peräisin, mutta luulisi 98 prosenttisen toimivan.
Älä välitä sun välittäjäaineista, sanoi välittäjä aineista.
Zeke wrote:Otan sen talteen avaamalla suodattimen toisen reunan ja ruiskutan DXM:n päälle sitruunahappoa jolloin ne valuu suodattimen alla olevaan mukiin.
Zeke wrote:Otan sen talteen avaamalla suodattimen toisen reunan ja ruiskutan DXM:n päälle sitruunahappoa jolloin ne valuu suodattimen alla olevaan mukiin.
Tätä
Eli sama asia yhtä huonosti selitettynä, anteeksi kielelliset puutteeni, en ole täysin suomalainen.
Muista ravistella kunnolla n. 8min, silleen että pinnalla alkaa ilmetä pientä vaahtomaisuutta.
Älä välitä sun välittäjäaineista, sanoi välittäjä aineista.
Tajusin vähän myöhään että tänään on sunnuntai.. voi prkl... enkä jaksais millään lähtee keskustaan asti..
no taitaa mennä huomisen puolelle, moneltakos ne apteekit aukeskaan?
Eli tuo Zeken kertoma metodi toimii ainakin jotenkin, suodatus vaiheessa pinnalle kertyy kerros valkeaa jauhetta,
nyt on edelleen valumassa suodattimesta, kokeilen kohta että potkiiko... mutta ainakin jotenkin tuo erottelu toimii siis.
edit: Jauhe siis on todella hienoa ja osa menee myös suodattimen läpi.
Kestää tuo valuttaminen aika kauan suodattimen läpi.
edit: Zeke kauan sulla kesti valuttaminen suodatinpussin läpi?
SamaNisti wrote:Kellään kokemusta dexmistä Hbr muodossa?
Kyllä, resilarin muodossa. Hih.
Erottelin eilen about 1200mg dxm ;ää, lopputuloksena 1dl hapokasta litkua. Kiehauttelin sitä joku 1-3min, 1dl vaikuttaa aika vähältä? Pitäiskö huolestua? ;oo
SamaNisti wrote:Kellään kokemusta dexmistä Hbr muodossa?
Kyllä, resilarin muodossa. Hih.
Erottelin eilen about 1200mg dxm ;ää, lopputuloksena 1dl hapokasta litkua. Kiehauttelin sitä joku 1-3min, 1dl vaikuttaa aika vähältä? Pitäiskö huolestua? ;oo
DXM liukosuus veteen on 1,5g/100ml, en kyllä tiedä paljonko liukoisuuteen vaikuttaa eri happoihin tehdyt suolat mutta luulis että ei paljoa. Kiehumispiste on taas korkealla että vesi lähinnä siinä keittäessä haihtuu. Yleensä ollaan 2,4g erotellutkin keitetty johonkin 50ml asti ja hyvin toiminu.
Kuinka usein ja miten paljon DXM:ää pitää ottaa että toleranssi kehittyy? Vaihtelee varmaan yksilöittäin, mutta jotain suuntaa antavia lukuja olisi kiva saada. Itse vedän pari kertaa kuukaudessa 3 plateau trippejä (600mg, ~12mg/kg), että onko syytä huoleen? Annosten kokoja ei tekis mieli nostaa, eikä yli puolen vuoden taukokaan tunnu houkuttavalta ajatukselta.
mussunaattori wrote:Annosten kokoja ei tekis mieli nostaa, eikä yli puolen vuoden taukokaan tunnu houkuttavalta ajatukselta.
Omalla kohdallani olen huomannut, että toleranssit nousee aina kun isonnetaan vain annosta. Jokaiselle DXM hetkellä on tutkimista erittäin paljon. Vaikka itse olenkin iskenyt naamaani erikokoisia määriä lähemmäs 3 grammaa niin silti mikään trippi ei sinänsä itseään toista, kysymys on vain havaitsemisesta.