Oletko koskaan kuullut, että happo hohtaa uv-valossa sinisenä?
Yksi annos on noin 100 mikrogrammaa, eli yleisessä laimennussuhteessa noin pisara alkoholiin liuotettuna.
No, mä päätin olla tyhmä ja kokeilla että mitä tapahtuu jos ottaa aika monta pisaraa. On tossa kuvassa vähän ekstraviinaakin seassa että sai huuhdeltua pullonpohjat (siis kolmet pullonpohjat) kunnolla, mutta haposta tuo kauniin sininen uv-väri tulee.
Homma meni kutakuinkin näin:
12:25: Vedän happoshottini.
12:27: Happo alkaa nousta jo aika huminalla. Käyn suihkussa.
12:35: En enää oikein erota mitään ympärilläni, kaikki on omituista visuaalimössöä.
ajantaju katoaa.
Alkaa tulla huono olo. Alkaa pelottaa. Mä kuolen.
Mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen.
Mä oksennan. Uudestaan.
Mä en haluu kuolla. En vielä. Mä oon niin pahoillani kaikista typeristä asioista mitä oon ikinä tehnyt.
Yritän sanoa itselleni, et kaikki on ok. Päästä vaan irti. Jos kuolet nyt niin hyväksy se, sit sä kuolet. Mutta ei, en kykene tuntemaan muuta kuin pelkoa. Hengissäselviämisvaistot ovat heränneet. Jokainen soluni huutaa "MÄ EN HALUA KUOLLA MÄ EN HALUA KUOLLA MÄ EN HALUA KUOLLA MÄ EN HALUA KUOLLA".
Hädissäni pyörittelen päässäni listaa ihmisistä. Kenet voin soittaa apuun? Kuka voi auttaa mua? Kenen edessä voin olla näin avuttomassa tilassa?
Tajuan, että eräs ihminen, jonka kanssa mulla on ollut jotain typerää riitaa viime aikoina on yksi ihmisistä, joille voisin soittaa jos olen oikeasti hengenhädässä. Tajuan, että hän on mulle oikeasti tärkeä, enkä halua pitää mitään typerää vihaa yllä. Haluan vaan tehdä sovinnon.
Soitan kuitenkin toiselle ystävälle. Jatkan oksentelua.
En pysty ehkä enää koskaan syömään jogurttia. Mausta tulee mieleen vaan kuolema. Se, kuinka minä kuolin tänään.
Makaan sängyllä. Oloni on heikko. Vapisen. Peak alkaa olla ohi. Purskahdan itkuun.
Mä selvisin hengissä. Mä selvisin hengissä. Mä en kuollut. Mä oon tässä, mä oon elossa.
Itken. Nauran. Itken. Nauran. Mä oon elossa. Mä oon elossa. Mä oon tässä.
14:10: Rakas ystävä saapuu paikalle ja keittää mulle teetä. En oksenna enää. Jutellaan maailmasta kaikenlaista kivaa. Musta tuntuu tosi typerältä se riita, joka mulla oli mun toisen ystävän kanssa. Kun se ihminen tuli mun mieleen kuitenkin ensimmäisten joukossa, kun mä olin kaikista avuttomimmillani. Kun mun oli pakko tukeutua johonkuhun, saada äkkiä apua.
Tää ystävä joka tänne tuli, se on sellanen ihminen jonka käsiin mä olisin valmis uskomaan oman henkeni. Ja mä tiedän sen, koska mä kirjaimellisesti tein niin. Se osoittaa aika hyvin, kuinka paljon luotan tähän ihmiseen. Ja se on aika käsittämättömän arvokasta, että mun elämässä on tällainen ihminen. Tai tällaisia ihmisiä.
Ei ollu kivaa. Mut tää oli opettavaa. Olin jotenkin kuvitellut, että ei mulle voi tulla enää pahaa trippiä. Nyt mä sain sit kokea mitä se on, kun trippi on pelkkää kauhua ja pelkoa. Sitä saa mitä tilaa.
Jotenkin siinä kaiken hädän ja avuttomuuden hetkellä joutui miettimään uusiksi, mikä elämässä on tärkeää.
Ja samalla tää oli yksi parhaista kokemuksista mitä mulla on ollut. Vaikken ehkä halua kokea enää uudestaan.
.
