Disclaimer! Lappujen koko on kiistanalainen. Toivon ettei kukaan lue tätä ja päättele tämän mukaan, että yli 10mg annoksia olisi turvallista ottaa.
Mulla on ollut vaikeuksia saada bromo toimimaan kunnolla, olen kokeillut erilaisia annostuksia aina 250ug:n testiannoksista tuhansien ug:n syviin trippiannoksiin.
Olen aina uuden satsin saatuani aloittanut varovasti 1/4 lapulla ja väliviikkojen tai useiden välipäivien jälkeen kokonaisella lapulla.
Kokemuksieni mukaan boostaaminen ei oikein toimi tämän substanssin kohdalla kovin hyvin.
Viimekerralla bromo sitten päätti todella näyttää itsensä, kun olin saanut käsiini special vahvoja, 4000ug:n lappuja (supermarioprintti). Otin 3kpl tyhjään mahaan.
En tehnyt päätöstä ottaa näin isoa määrää harkitsematta, sillä olin ottanut kyseisiä lappuja aikaisemmin yhden tripin aikana 7 kappaletta, 2 ja 3 kappaleen erissä. Toisaalta olen kovin varma itsestäni (tai enemmänkin tietoinen siitä, ettei minun tarvitse olla varma itsestäni tai mistään muustakaan), että osaan antautua mukaan hurjimpiinkin koettelemuksiin uteliaalla nautinnolla, enkä pelkää sen enempää kaivella kipeimpiäkin mieleni sopukoita kuin vaikkapa peräaukkoani, jos siltä tuntuu. Ylipäätään pelon käsittely ei ole enään minulle sellainen juttu, kuin joskus silloin kun aloin kiinnostumaan psykedeelisestä kokemuksesta. Enemmänkin voisi olla huoloissaan fyysisistä haitoista, kuin henkisistä, mutta kun tämän annoksen fyysiset puolet on nyt tullut testattua, ei minulla ollut mitään pelkoa välittömästä haitasta ruumiilleni.
En ollut syönyt, enkä nukkunut muutamaan päivään, sillä olin ollut amfetamiinikuurilla ja tamppaamassa konemusapipppaloissa. Uskoisin tämän olevan, annostuksen ohella, syynä siihen miksi bromo juuri nyt päätti näyttää itsensä minulle näinkin intensiivisesti.
Muutaman tunti meni odottelussa ja pähkäilemässä migraatiota uuteen rc järjestelmään gentoo läppärilläni, jonka olin nolosti jättänyt puolitiehen ~vuosi sitten, kun siirryin käyttämään uutta rc järjestelmää. Tiesin odottelun olevan ohi, kun kernelmoduulilista alkoi kiemurtelemaan vaikeuttaen työskentelyä naurettavassa mittakaavassa.
Alun pienen ihmetelyn jälkeen aloin kiinnostumaan toden teolla hyväilyn ja lempimisen ajatuksesta. Tähän luultavasti vaikutti matkakumppanini läheisyys ja ilmeinen halukkuus. Hyväily tuntui oiken mahtavalta ja oikealta. Tähän väliin voisi olla hyvä kertoa, että olemme matkakumppanini kanssa äärimmäisen rakastunut pariskunta ja meillä on todella aktiivinen seksielämän, jopa siinämäärin aktiivinen, että seksuaalisuus on meille erottamaton osa arkea ja juhlaa, se on kuin hengittäminen, luonnollista ja vapaata.
Tässä vaiheessa arkinen tietoisuus, tapa käsitellä sensorieni dataa, ajatusten prosessonti ja minäkuva alkoivat olla niin tunnistamattomissa arkisille ajatusradoille että tämä alkoi vaikuttaa myös muistikuviini tuosta ajanjaksosta.
Lopulta hukkasin itseni kokonaan aivan mahtavaan hyvän olon, rakkauden ja seksin psykedeeliseen mielettömään hulluuteen. Sekotin oman itsettömyyteni matkakumppaniini ja toisinpäin. Sulauduimme yhteen, olematta kuitenkaan toisiamme. Hyvän olon tuottaminen toiselle tuotti äärimmäistä hyvää oloa joka voimistui ja voimistui. Kuin kiertämään alkanut ääni kaiuttimista mikrofoniin. Jossainkohtaa oli pakko heittää lasi kylmää vettä päälleni, jotta saisin pienen hengähdystauon ja voisimme taas jatkaa. Tätä jatkui useita tunteja. Kellonajat ovat kertakaikkiaan ulottumattomissani.
Trippi alkoi siirtyä uudeen vaiheeseen ja oli aika nousta tiedottoman nautinnon syövereistä takaisin tietoisuuteen. Visuaalit olivat voimakkaita, staattiset objektit saivat eloa vääntyillen, hengittäen ja saaden uusia värejä. Katto näytti joltain, mitä voisin parhaiten kuvailla psykedeelimömmönä. Tuli mieleeni kerta jolloin injektoin 26mg 2c-b:tä, vaikkakin silloin tämä mömmö sai valtaansa kaiken ja oli noin metrin paksuista. Ja toisin kuin silloin pystyin nyt pääsin keskittymään tähän paremmin, kun tämä ei tullut niin puun takaa ja tämä visuaalisus tietenkin tulisi kestämään paljonpaljon pidempään. Tässä vaiheessa trippiä pieni väärinkäsitys ja kommunikaation hetkellinen katkeaminen sai aikaan pienoisen low pointin, mutta pienten itkujen tirauttamisen ja lämpimän suutelun jälkeen asiat olivat taas paremmin. Syöminen oli lähes mahdotonta, mutta pakotin itseni ja matkakumppanini syömään hieman suklaata ja pari jaffakeksiä, jotta verensokerin lakusta johtuva vitutus ja siitä johtuvat mahdolliset huonot vibat saataisiin estettyä. Myös veden juomisesta oli pidettävä huolta koko tripin ajan. Se oli tehtävä tietoisesti, sillä sitä ei tehnyt mieli tehdä.
Fyysisesti trippi oli tästä eteenpäin aika kivulias. Vatsa sattui, oksetti ja heikotti. Jossainkohtaa muistin, että minulla oli hattuhyllyllä makkara. Vastustaen kaikkea nauseaani, minä söin sen ja nautin ison kupillisen teetä. Makasin hetken olonhuoneen lattialla olevalla patjalla ja kuuntelin somafm.com:n radiokanavia. Tunnustelin miltä tuntuisi nukkua, mutta en malttanut, sillä kauniit visuaalit viekoittelivat minua. Näillävaihein matkakumppanini alkoi nukkumaan. Menin suihkuun, joka tuntui oikein hyvältä. Kynttilän valo oli kaunista ja äänimaailma kuuman suihkun sisällä oli mahtavinta mitä olen koskaan kuullut.
Odottelin päivän alkamista ja pienoisen odottelun jälkeen aurinko alkoikin pilkottaa taivaanrannan takaa. Yö oli ollut maantieteelliselle sijainnilleni ominaisen kylmä, vaikka ollaan jo kesän puolella. Jäin katselemaan auringon nousua ja maailma näytti vastustamattoman kauniilta. Puut tanssivat kutsuvasti ja lintujen laulu sekoittui pääni sisältä kantautuvaan eletro-house-dupstep-noiseen, aurinko lämmitti ja häikäisi loisteliaasti. Siirryin parvekkeelle nauttimaan ulkomaailman lumosta. Kun aurinko loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen alkoi lämmittämään minua aloin pikkuhiljaa kuoriutua hupparin, kylpytakin ja vilttien alta. Kun päivänvalo ja lämpö alkoi todenteolla pitämään minut lämpimänä, hain aurinkorasvan, keitin teetä, toin parvekkeelle kaiuttimen, mehulasin ja suitsukkeita. Lopulta röhnötin tuolissa pelkissä supermiesboxereissa, välillä lisäten aurinkorasvaa, tupakkia poltellen ja kuunnelle beatlesia. Tämä sunnuntaiaamu oli mahdollisesti täydellisin, mitä olen itsekseni hegaillen kokenut.
Kun rakas matkakumppanini vihdoin heräsi, tulin sisälle ja lepäilimme yhdessä, kuunnellen McKennan tarinointia. Kaikesta kivusta huolimatta aamu oli ollut elämäni kaunein ja olin äärimmäisen onnellinen, joskin olen tätänykyä ollut aina onnellinen, nyt sen vain jotenkin pisti merkille, miten extraonnellinen ihminen voi olla.
BromoDragonFLY Rakkautta, Huumaa ja Aurikoa
-
Tofupekoni
- Kameleontti
- Posts: 571
- Joined: Fri 26 May 2006, 00:16
- Location: Orgasm
BromoDragonFLY Rakkautta, Huumaa ja Aurikoa
With a bit of luck, his life was ruined forever. Always thinking that just behind some narrow door in all of his favorite bars, men in red woolen shirts are getting incredible kicks from things he'll never know.