Kuuluisat "pahat tripit" ja niihin suhtautuminen

[wRRa]

Eilen illalla tuli juteltua Aukikcon kanssa aiheesta, mikä sitten innoitti pitkästä aikaa kirjoittamaan vaulttiin kunnon postauksen.

Psykedeelien yhteydessä lievät kaikki kuulleet termin "paha trippi". Pahaan trippiin liitetään usein paljon ajatuksia ahdistuksesta, pelosta ja sekavuudesta. Jos psykedeelien kanssa on tekemisissä, pahoja trippejä tulee vastaan kaikille ennemmin tai myöhemmin. Ken leikkiin lähtee, se leikin kestäkööt, vai?

Hyvällä set & settingillä moni pyrkii välttämään pahoja trippejä, mutta sekään ei aina riitä - set & setting kun tarkoittaa myös pään sisäisiä asioita, ei vain ulkoisia. Joskus kokeneemmat trippaajat unohtavat, etteivät ensikertalaiset hallitse trippejä missä tahansa ympäristössä ja pahat tripit ovatkin melko yleisiä, jos ensikertalainen syö psykedeelejä vaikkapa bileissä. Oikeastaan tää asia tuntuu nyt olevan lähellä sydäntä just siks, että mä kuulun näihin kokeneempiin trippaajiin, jotka on tehneet sen virheen et on antaneet psykedeelejä ensikertalaiselle väärässä ympäristössä.

Mun tapauksessa frendillä puhkes paniikkihäiriö, se on jäänyt kuukausienkin jälkeen looppailemaan tuntemuksiaan, joita sillä oli tripillä. Tietenkin valinta on aina oma, mutta kyl mä koen olevani paljon myös vastuussa niistä ikävistä asioista, joita se joutuu nyt käsittelemään. Toisaalta, sen asenne tohon kokemukseen on ihan toisenlainen kuin mulla olis, ja luulen et just siks se ehkä jäänee sen ekaks ja vikaks kunnon tripiks.

Mä tykkään paha trippi/hyvä trippi-termien sijaan käyttää termejä vaikea trippi/helppo trippi. Musta tää on aika oleellista jos miettii omaa suhtautumista matkaan; pahojakin trippejä tulee kunnioittaa ja ne tulee ottaa avoimin mielin vastaan. Sillä tapaa ne on opettavaisia ja vie ihmistä eteenpäin polulla. Ne on vähän niinku esteit, jotka on ylitettävä jos haluu päästä jatkaa matkaa. Ehkä niiden kohal on vähän ponnisteltava, mut sit ku niiden yli on päässy, seuraavien esteiden yli pääseminen on aina vaan helpompaa. Lopulta sitä oppii arvostaa, kun voi kulkea polulla sellasta pätkää, jolla ei oo esteitä. Esteettömyys ei oo enää itsestään selvää, eikä tiellä olevista kivenmurikoista jaksa välittää kun on kerran kiivennyt vuoren yli.

Mä siis koen et pahat tripit vahvistaa, kun niiden yli on päässyt. Mut monet ihmiset ei haluu päästä niiden yli. Ne mieluummin pysähtyy ja jää paikoilleen, eikä enää kulje eteenpäin. Niitä pelottaa, et esteen toisella puolen ei polku enää jatkukaan. Mitä jos sitä pinnistelee kaikki voimansa ihan turhaan? Mitä jos ei koskaan voi päästäkään esteen yli, kannattaaks sillon ees yrittää?

Siihen voi luottaa, et matkaa voi jatkaa esteen jälkeen. Jotkut esteet on vaan toisii isompia, mut kaiken yli voi päästä. Miettikää oikeest millanen työ on kavuta vuoren huipulle ja alas sielt! Ja silti se ei oo mitenkään mahdotonta. Askel kerrallaan. Mun mielest yks tärkeimpiä asioit on luottaa itteensä, siihen et "kyl mä pystyn tähän." Kuka vaan voi päästä yli pahoista tripeistä ja oppia jopa arvostamaan niitä. Kaikki on omasta suhtautumisesta kiinni.

Älkää yrittäkö pysäyttää trippejä neurolepteil, vaik ne menis hankaliks. Vaik pelottais ihan vitusti, tuntuis ettei tajuu mistään mitään, tuntuis ettei trippi lopu ikinä ja et tulee hulluks, et kaikki oli nyt täs ja universumi tuhoutuu, vaik kaikki pahat asiat elämän varrelt paiskautuis päin näköö samaan aikaan, vaik tuntuis ettei enää kestä - silti. Mä suosittelen, et ootte vaan ja annatte kaiken tapahtuu loppuun ettekä yritä pysäyttää sitä. On tosi tärkeetä et pääsee kokemaan tripin loppuun asti, eikä pysäytä sitä kesken. Muussa tapaukses asiat saattaa jäädä kalvamaan myöhemmin - mikä ei toki sekään tarkoita, etteikö niiden yli voisi vielä myöhemminkin päästä. Mut helpompaa se on, jos ne käsittelee matkan aikana.

Psykedeelien edes on hyvä olla nöyrä, vastaanottavainen sekä myötätuntoinen itseään ja muita kohtaan. Kaikille tulee joskus pahoja trippejä, ne kuuluu asiaan. Niihin kannattaa olla varautunut jos haluu vetää deelejä. Ja kannattaa tietää ettei ne oo mikään maailmanloppu; joskus ne voi olla jopa uus alku jollekin hienolle, mistä ette ennen tienneetkään.

Yks vinkki kaikille, jotka tuntee ittensä voimattomiks pahan matkan edes; keskittykää hengitykseenne. Istukaa ja hengittäkää vaan, tuntekaa jokanen hengenveto, tuntekaa milt tuntuu teidän nenän lähel ku ilma virtaa sisään ja ulos. Sä oot nyt tässä. Tää yleensä auttaa.

[peijjoona]

[quote="wRRa"]


Älkää yrittäkö pysäyttää trippejä neurolepteil, vaik ne menis hankaliks. Vaik pelottais ihan vitusti, tuntuis ettei tajuu mistään mitään, tuntuis ettei trippi lopu ikinä ja et tulee hulluks, et kaikki oli nyt täs ja universumi tuhoutuu, vaik kaikki pahat asiat elämän varrelt paiskautuis päin näköö samaan aikaan, vaik tuntuis ettei enää kestä - silti. Mä suosittelen, et ootte vaan ja annatte kaiken tapahtuu loppuun ettekä yritä pysäyttää sitä. On tosi tärkeetä et pääsee kokemaan tripin loppuun asti, eikä pysäytä sitä kesken. Muussa tapaukses asiat saattaa jäädä kalvamaan myöhemmin - mikä ei toki sekään tarkoita, etteikö niiden yli voisi vielä myöhemminkin päästä. Mut helpompaa se on, jos ne käsittelee matkan aikana.


Jep, itse olen myöskin hyvin kiitollinen frendilleni, joka hätäni hetkellä palautti mut maantasalle. Motivoi just et haluatko jättää käsittelemättä nää jutut vaikka se sua selvästi häiritsee. Et pääse menemään eteenpäin. Siihen sit ystävällinen kädenpuristus ja loistavat energiat siitä! Pikkuhiljaa huono trippini kääntyikin hyväksi, ja oikeastaan viimeisestä 13h:sta tuli varsin nautittava:) ikinä ei pidä luovuttaa

[frapathea]

Täs oli paljon hyvii pointtei. Kiitti täst.

Hengitysasiast tuli tosin mieleen, että mulla ainakin joskus ekoilla (aikas vitun kaoottisilla ja senaikaisille kyvyilleni helvetin vaikeilla) tripeilläni ko. rauhoittumistaktiikka aiheutti lähinnä hyperventilaatioo.

Siks suosittaisinkin itse mieluummin neuvoksi esimerkiks tällaista: Etsi ja tutkaile ennen trippaamista, että mitkä asiat (yleensä ja/tai just tänään) auttaa sua pitämään ittes tyynenä, löydä omat keinos hermostos hallintaan ja sen ylikierrosten (k)estämiseen. Joillain auttaa hengittäminen, toisilla lämmin suihku, ja nii eespäi ikuisuuksiin.

Usein sanotaan, että ei kannattais tripata, jos jokin painaa mieltä, mut mun tekee mieli tarkentaa siihe, että mielenpainuneena voi hyvinki tripata ja tärkeemmält must tuntuu löytää jonkinlaist perusturvaa, vankkaa pohjaa jonka pääl pysyy tolpillaan vaik välil puhurit puhalteleeki.

Mut joo, sitä silmäl pitäen, et tuun luultavasti elämäni aikana kokemaan toistuvasti noin suunnilleen hamaan loppuun asti parempii ja sit taas huonompii päivii tuntuu ensarvosen tärkeeltä oppii handlaa niit epämukavampii tiloi, mieluiten kai omin avuin.

[FlyingH]

Älkää yrittäkö pysäyttää trippejä neurolepteil, vaik ne menis hankaliks. Vaik pelottais ihan vitusti, tuntuis ettei tajuu mistään mitään, tuntuis ettei trippi lopu ikinä ja et tulee hulluks, et kaikki oli nyt täs ja universumi tuhoutuu, vaik kaikki pahat asiat elämän varrelt paiskautuis päin näköö samaan aikaan, vaik tuntuis ettei enää kestä - silti. Mä suosittelen, et ootte vaan ja annatte kaiken tapahtuu loppuun ettekä yritä pysäyttää sitä. On tosi tärkeetä et pääsee kokemaan tripin loppuun asti, eikä pysäytä sitä kesken. Muussa tapaukses asiat saattaa jäädä kalvamaan myöhemmin - mikä ei toki sekään tarkoita, etteikö niiden yli voisi vielä myöhemminkin päästä. Mut helpompaa se on, jos ne käsittelee matkan aikana.

Olen samaa mieltä ja tästä asiasta mainitsin tossa "yleistä keskustelua bentsodiatsepiineista" ketjusta niin porukka sanoi että olen väärässä. Eihän asia toki ihan yksinkertainen ole.

[Dexma]

Ihan kiva teksti tuo.

Hmm. Bentsoista ja lopettamisesta neuroilla. No yleensä ne pahimmat tripit tulevat just väärissä paikoissa väärien ihmisten kanssa. Esim ollaan paikassa jossa ihmisiin ympärillä ei voi luottaa. Ei voi yleensä puhua niille jos tuntuu pahalta. Nyt siis eriasia, sillai, mutta tuolloin on otettu väärä trippi väärässäpaikassa. Yleensä itse ainakin mielelläni tossa kohtaa pysäytän tripin ja pelastan päiväni. Tietenkin oishan se kehittävää esim kohata sosiaalisia pelkoja trippipäissään, mutta en tiiä onko se aina niin rakentava kokemus, kuin esim ottaa bentsoa siihen rinnalle ja jatkaa työskentelyä pienessä "huurussa".

Oikeastaan nyt, kun mietin niin tosi paljon tuntuu, että itse ja muutamat ihmiset mun ympärillä on saanut jostain tripeistä paljonkin positiivista irti, kun on juurikin pehmennetty psykedeelistä tilaa ottamalla bentsoa. Yhtäkkiä kovat tärinät ja fyysiset puolet jostian deelistä vähenee, ja raskaiden asioiden käsittely helpottuu kummasti bentsoissa. Voi esim alkaa kertomaan miltä tuntuu sanoin. (Monesti miettinyt jo ajatusta "bentsoterapiasta" tai "opiaatti terapiasta" samoin kuin psykedeeli...) Yleensä esim parisuhdekriiseissä psykedeeliset hurjat vau kokemukset tehdään vapaamman oloiseksi kuosaamalla esim bentsoilla lisää niin tripistä voi tulla huomattavasti vapauttavampi.

Sinällään menin asiasta aika paljon ohi. Mitä siis on ne pahat tripit jne. Itselle ne on ollut niitä, kun on tullut vääränlainen asia käsiteltäväksi "tripillä" tai juurikin väärässäpaikas. Ei paljoo ole tullut trippejä jossa vainot ym alkaa hämärtään päätä. Joskus kyllä tajunnut oman masennuksen niin syvällä tapaa, että alkanut itsemurha tuntuun hyvältä idealta. Monesti tässä kohtaa on hyvä ja järkevää itseni mielestä vetäistä bentso antaa aivoille rauha ja palautua, niiden kiireellisestä tilasta jossa ne vielä pahimmillaan on alkanut vain kertoon "TAPA ITSESI TÄMÄ JA TÄMÄ JA TÄMÄ JA TÄMÄ on huonosti sun elämässä." Tietenkin näitäkin on hyvä kuunnella, turhaa vitutusta, turhaa masentavaa fiilistä ei ole niitä voi kehittää johonkin suuntaan, mutta joskus itse tripillä niiden kehittäminen menee turhan hankalaksi.

Toisaalta itse olen aika leppoisa nykyään omilla tripeillä itselleni. Nykyään huomannnut tai osannut tuoda ihan ns "selväpäiseen" oloon sen tavan terapisoida itseäni ja varsinkin kovimmat kriisit minässä on helpompi tutkia selvinpäin ilman deelejä. Deeleillä kyllä joskus ne saa itselleen näkyviin, mutta sitten niiden kriisien kriittisin kelaaminen hoituu sitten tripin jälkeen. Nykyään voisinkin sanoa, että otan vain trippejä joidenka odotan olevan positiivisia tai aika perushyviä enkä lähe edes ottaan trippiä jos on raskaita juttuja ympärillä, joskus kyllä näinkin teen ja tehnyt, mutta sitten ollaan visusti kotona yksin itsensä kanssa. Etsin siis tripeistä enemmän niitä helppoja juttuja joita tutkia, toisaalta viimeaikoina ei muutenkaan mun elämässä ole ollut niitä hankalia juttuja niin en ole tarttenut sellaisia trippejä.




tuntuu kauheen sekaisilta ajatuksilta, mutta niitä ne olikin vähän...

[iloitsen]

Minulla on tullut välillä vaikeita trippejä. Oma järki on sillä hetkellä jakautunut kontrolloimaan liian useita ajatuksia kerralla, ja ymmärryskyky ei riitä jonkun isomman - täten myös raastavalla tapaa selkeämmän - ajatuksen tyyneen käsittelyyn. Homma leviää käsiin. Minun mielestä esim. suuren surun käsittelyssä sitä erehtyy helposti harhailemaan sellaisissa mietteissä kuten "On vaihtoehtoja, minun ei tarvitse nyt kärsiä", mikä on sinänsä totta, koska kaikkihan on mahdollista ja aina on vaihtoehtoja, vaan kaikki kärsimys kumpuaa ihmisestä itsestään ja se kyllä palaa takaisin rikkaruohon tavoin kunnes se on kitketty huolella pois. Rankkoihinkin tuntemuksiin joutuu uhraamaan aikaa, jos aikoo käsitellä ne lopullisella otteella. Sitä ei auta kuin aloittaa pienestä ja keskittää lopulta valtava määrä omia voimiaan suoraan ongelmakohtaan, ja sehän kirpaisee. Mutta voi sitä tunnetta kun sen suunnattoman lohikäärmeen on vihdoin kukistanut. Otuksesta voi jopa tulla sen jälkeen rakas ystävä. Jos välttämätön kärsimys on edessä, se tarkoittaa että se on sitten kasvun paikka, eikä että nyt vollotetaan ja halutaan jotain muuta.

Miusta tuntuu usein että sisälläni on joku pieni valopallo, pienin toivon kipinä vaan siitä kun pitää kiinni hädän hetkellä niin päälle rakentuu aina rohkeutta ja voimaa jatkaa eteenpäin. Sitä ikäänkuin tippuu suunnatonta vauhtia jonnekin syvään kuiluun ja yhtäkkiä pudotuksen katkaisee joustava alusta, joka pompauttaa toiseen suuntaan. Korkeuksissa tarvii sitten vain tarttua jostain tukevasta kiinni ja kuivilla ollaan.

[wRRa]

Dexma, ihan hyvä pointti sulla tossa, tosin mä puhuinkin neurolepteist, en bentsoist. Oon myös samaa mielt et varsinkin fyysisesti raskaiden deelien ohelle bentso tai pieni määrä alkoholia voi olla ihan hyvä lisä, koska ne vie niit sivuvaikutuksii pois muttei varsinaisesti pysäytä itse trippiä.

Ehkä enimmäkseen mun pointti tossa ettei trippejä kannattais "pysäytellä", oli se; et ei kannata tripata ajatellen "noh, voinhan mä aina vetää neuroleptei jos menee liian hankalaks." Sillä tapaa ei ikin opi käsittelee niit vaikeit trippei ku turvautuu aina vaan neurolepteihin/bentsoihin tms.

Jos on kokenut trippaaja, haitat vaikeiden trippien pysäyttämisessä tuskin on yhtä isoja. Mä osoitin teksin tosi pitkälti myös aloitteleville trippailijoille, koska musta ekat vaikeet tripit kantsii käydä läpi - muuten siit tulee vielä vaikeempaa myöhemmin. Jos on takan jo monta vaikeet trippii ja on trippaillu ties kuinka paljon ja tietää et pystyy siit helpost palautuu ja käsittelee asiat, ni en näkis samanlaista ongelmaa bentsois tai neurolepteis - tosin, mä en ite ees ottais neuroleptei just siks et tiedän et pystyn hyvin käsitellä asiat.

Bentsoi oon joskus ottanu deelien päälle ku olin kiskonu happoo, 2c-b:t ja 2c-t-7. Bodyloadi oli sen verran nihkee et siit halusin eroon, en niinkään siitä "trippailusta".

[Neste]

Hyvä threadi ja hyviä pointteja!

Paha/vaikea trippi on tullut koettua vain kaksi kertaa joista jälkimmäinen tapahtui eilen. Molemmilla kerroilla se on tapahtunut bileissä ja hatsin kanssa kombotettuna. Luulisin että hatsi on ollut se kaikista painavin syy vaikka set&settingillä on varmasti osansa.

Ainakin omalla kohdalla hengitys ja etenkin viileä ilma, tupakan tai jonkun muun vastaavan polttelu ja ihmishälinästä poishakeutuminen tuntuu rauhoittavan. Tärkeintä on kuitenkin muistaa että trippi loppuu jossain vaiheessa.

Mä siis koen et pahat tripit vahvistaa, kun niiden yli on päässyt.

Koen pahat tripit oikeastaan paljon palkitsevimmiksi (tai vahvistaviksi, ihan miten vaan) kuin "hyvät" tripit. Seuraavana päivänä/unien jälkeen on todella puhdistunut olo. Jälkeenpäin oikeastaan ainoa negatiivinen juttu on ollut että musiikista nauttiminen/tanssiminen ja kavereiden kanssa jutustelu on mennyt aika totaalisesti "ohi" kun on joutunut käsittelemään huonoa trippiä.

[zerk]

Mulla on todella vaikeita trippejä ollut useita, mutta ne on myös parhaat mitä olen kokenut. Oikeasti "paha" trippi mulla on ollut oikeastaan kerran - siis sellainen, jolloin pelkäsin todella flippaavani, enkä saanut juuri mitään rakentavaa kokemuksesta irt. Tai no, toisaalta sen jälkeen oli sellainen todella upea "jes, selvisinpäs!"- olo, ja tuntui hyvältä tietää taas oman psyykkisen vahvuuden rajoja. Ei se silti mukavaa ollut, enkä välttämättä haluaisi sitä kokea uudestaan.

En ikinä keskeyttäisi vaikeaa kokemusta neurolepteillä - luulen, että ainakin mun kohdalla se olisi varsin tuhoisa ratkaisu, koska vaikean kokemuksen käsittely jäisi kesken. Bentsot sensijaan ovat mulle ainakin loistavia bodyloadien helpottamiseksi ja tekevät usein kokemuksesta mukavamman - toki oikeissa määrissä käytettynä.

[PORBOT]

Mä haluaisin kokea paha tripit. Mut joo asiaan: millaisessa paikassa kannattaa vetää deelit, että saa kaiken irti ja että trippi ei häiriintyisi?

[King Ink]

Mutniin, mulle "pahat tripit" on sellasia jotka sisältää aivan vitusti kuolemanpelkoa.. eikä niinkään vaikeita ajatuksia.. harvemmin tulee pelkoa et flippaisin tjsp.. mahtaiskohan bentsot auttaa tohon vähän..
Vituttaa kun en voi nauttia deeleistä kun AINA tulee tä kuolemanpelko.. helvetti

[King Ink]

Mä haluaisin kokea paha tripit. Mut joo asiaan: millaisessa paikassa kannattaa vetää deelit, että saa kaiken irti ja että trippi ei häiriintyisi?

Esim. kotonas? Missä oot mielelläs? Minkälaisessa ympäristössä viihdyt normaalisti? Sellaisessa.

[haureus]

Eipä ole koskaan tullut vastaan minkäänlaisia erityisen pahoja kokemuksia. En kyllä usko että ihan helpolla pystyisinkään niitä kokemaan. Tuo oma päänsisäinen meno sattuu vaan olemaan sen verran tuttua juttua, että eipä sitä pienistä "hei seinät sulaa ympärillä" -jutuista oikein osaa peljästyä mitenkään. Kuitenkin omaan mielestäni melkoisen paineensietokyvyn, rauhallisen asenteen ja pelottomuuden kaikenlaista kohtaan.

Jotain tosi isojen annoksien ultimate looppaushetket on vähän pistänyt ahdistamaan, mutta ne nyt on sellasia hetkiä että niistä on turha mitään välittää. Kerkiää tajuamaan, että pitäiskö nyt pelätä ja seuraavana edessä on se valkeus. Ja aika pitkälti tässä kyllä puhutaaan ympäristöstä. Jos suonissa virtaa ainetta x ihan helvetisti ja ympäristö on tosi kaoottinen niin siinäpä sitä sitten yrität rentoutua, kun ei ole mitään keinoja rentoutumiseen. Varsinkin siis jos ympärillä on vielä kamalaa meteliä jatkuvasti. Mutta meditointi on sellainen pieni juttu, jolla olen huomannut saavani itseäni niskasta kiinni viimeisenä oljenkortena, jos jotenkin pitäisi pystyä keskittymään pelkkään olemattomuuteen (vai olemiseen?).

En nyt kyllä koe olevani mitenkään erityisen kokenut veteraani, mutta jotenkin sellainen tietynlainen nostalgia valtaa mut aina tripeillä. "Sä olet nyt siellä, missä sun kuuluu olla. Sä olet nyt niiden ajatusten parissa, missä sä parhaiten viihdyt". Koen ja olen aina kokenut trippailun sellaiseksi juuri mua varten tehdyksi aktiviteetiksi. Tunnen kyllä aina, että kaikki on aina juuri musta kiinni, eikä kenestäkään muusta. Mun asenteet, ajatukset ja aatokset.

Toiset vaan taitaa olla luotuja leikkimään ajatuksillaan paremmin kuin toiset?

[frapathea]

Toiset vaan taitaa olla luotuja leikkimään ajatuksillaan paremmin kuin toiset?

Meinaaks, et ahdistavien kokemusten silmäst silmään tapittaminen kertois vähemmästä paremmuudesta?

[wRRa]

millaisessa paikassa kannattaa vetää deelit, että saa kaiken irti ja että trippi ei häiriintyisi?

King Ink sanoikin, mutta siellä missä parhaiten viihdyt. Mulle itelle melkeinpä paras set & setting on psytrance-bileet. Monelle se on koti, joillekin joku tuttu metsä tms. Missä sä viihdyt parhaiten, minne menisit jos haluisit rentoutuu tai pitää hauskaa selvinpäin?

Toiset vaan taitaa olla luotuja leikkimään ajatuksillaan paremmin kuin toiset?

Tai sit toiset on kehittyny leikkii ajatuksillaan paremmin ku toiset, toiset kehittyny leikkii toisilla ajatuksilla paremmin ku toiset ja toiset ei leiki koska niiden mielest mielenterveydel ei pidä leikkii.

Vituttaa kun en voi nauttia deeleistä kun AINA tulee tä kuolemanpelko.. helvetti

Ehk se on se juttu mikä sun pitää kohtaa. Se pelko varmaa tulee nii kaua kunnes oot hyväksyny sen, et hey, MEITSI KUOLEE ja nii se vaa menee! Ei oo elämää ilman kuolemaa. Mua ei enää pelota kuolema, mut mulki on ollu kuolemanpelkoi. Jossain vaihees oon vaa tripeil oppinu hyväksyy, et "jos kuolen nyt, sit se menee niin" ja pelko on väistyny. Mutjoo, ymmärrän kyl et se on myös aika luonnollist pelkää kuolemaa. Evoluutio on suosinu kuolemanpelkoa, mikä ei lie yllätys Ihan suhteellisen tärkeä piirre lajin selviämisen kannalta.

[haureus]

Meinaaks, et ahdistavien kokemusten silmäst silmään tapittaminen kertois vähemmästä paremmuudesta?

En. Jos me puhuttaisiin paremmuudesta, sitten me käytettäisiin termejä kuten "kilpaileminen". Nyt me puhutaan vaan leikkimisestä, eikä siinä ole koskaan selviä voittajia, häviäjiä ja paremmuutta. Se on vain leikkiä. Toiset leikkii tosissaan veren maku suussa, toiset vaan pelleilee typerinä ja kolmannet pitää vaan hauskaa. Eikö silmästä silmään tapittaminen ole pelkkää leikkiä? Ei kai kukaan sellaista tosissaan harrasta ja voiko siihen suhtautua jonain muunakin kuin leikkinä? Toisilla nyt vain on isommat ja kalliimmat lelut leikkimistä varten, mutta samaa leikkiä se silti kaikilla on.

Tai sit toiset on kehittyny leikkii ajatuksillaan paremmin ku toiset, toiset kehittyny leikkii toisilla ajatuksilla paremmin ku toiset ja toiset ei leiki koska niiden mielest mielenterveydel ei pidä leikkii.

Ja toisille mielenterveys on pelkkää leikkimistä jo ilman aineitakin.

Vituttaa kun en voi nauttia deeleistä kun AINA tulee tä kuolemanpelko.. helvetti

Onko sulla kuolemanpelko jo ilman deelejä? Kuullostaa siltä, että nyt sä laaset sen vain arjeksi maton alle piiloon, jotta voit aina törmätä siihen kun suoritat psykedeelisen suursiivouksen. Ehkä sun pitäisi tiedostaa kuoleman olemassaolo jatkuvasti, eikä vain tripeillä. Ehkä sun pitäisi junailla kohtalosi siihen malliin, että osaat elää tasapainoista elämää jatkuvasti ilman, että pelkäät putoavasi kiskoilta vain mutkissa.

[iloitsen]

et hey, MEITSI KUOLEE ja nii se vaa menee!

Näinhän se toimii kaiken kohdalla. Asiat vaan on just nyt just näin, mutta entäpä jos haluaa jotain muuta? Kai siekin varmasti joskus oot epätyytyväinen ja tahdot muuttaa tilannetta? Etkö ikinä hermostu kun tilanne on jumissa tavalla, joka häiritsee niin paljon että negatiiviset tuntemukset vaan alkaa vallata? Etkö ikinä pakene hädissäsi umpimähkään johonkin suuntaan, kunhan vain pääsee nykytilanteesta pois? Entä jos pelkää kuolevansa, sitä ei juuri voi paeta, ja silti luonto käskee pakenemaan.

Asioiden kohtaaminen suoraan silmästä silmään on todella kasvattavaa, mutta jokaisella ihmisellä on oma reitti jonka varrelta se rohkeus löytyy. Tuo "näin se vaa menee!" on ehkä se määränpää, mutta entä mitä reittiä sinne kuljetaan? Anna reittiohjeita.

[haureus]

Anna reittiohjeita.

Me voidaan piirtää sulle kartat, mutta et muista niitä enää silloin, kun olet eksyksissä. Sun pitää löytää sun päänsisäinen kompanssi, ja toisinaan sen löytää vasta käytännön kautta.

[wRRa]

Näinhän se toimii kaiken kohdalla. Asiat vaan on just nyt just näin, mutta entäpä jos haluaa jotain muuta?

Sit voi opetella haluumaan sitä, mikä on totta ja tapahtuu.

Kai siekin varmasti joskus oot epätyytyväinen ja tahdot muuttaa tilannetta? Etkö ikinä hermostu kun tilanne on jumissa tavalla, joka häiritsee niin paljon että negatiiviset tuntemukset vaan alkaa vallata?

Joo hermostun toki, mut sit ku muistan et koko minuus on pelkkää illuusioo ja oon osanen tätä kokonaisuut joka vaa on ja tapahtuu, ni ei niillä negatiivisilla tunteilla oo enää väliä. Ymmärrän kyl, ettei se aina oo nii helppoo.

Tuo "näin se vaa menee!" on ehkä se määränpää, mutta entä mitä reittiä sinne kuljetaan? Anna reittiohjeita.

Mistäpä mä sun reittiä tietäisin, ku sun lähtökohtaski on ihan eri ku mun. Ehkä sun pitää vaa löytää se ite.

[iloitsen]

Näinhän se toimii kaiken kohdalla. Asiat vaan on just nyt just näin, mutta entäpä jos haluaa jotain muuta?

Sit voi opetella haluumaan sitä, mikä on totta ja tapahtuu.

Luotko mielestäsi totuuden? Entä sen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

[wRRa]

Luotko mielestäsi totuuden? Entä sen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Riippunee vähän siit miten totuus määritellään, mut ei se sinänsä tän asian suhteen oo oleellist. Tarkotin et kannattaa haluta sitä, mikä tapahtuu. Musta oikeestaan tuntuu et kaikki on jo luotu. Nään koko maailman sellasena yhtenä ketjureaktiona, joka vaan tapahtuu. Tällanen asenne on mulla auttanut hyväksymään tapahtuvia asioita.

Joihinki asioihin voi näennäisesti vaikuttaa, vaik se vaikutuski tai vapaa tahto voi olla vaan osa sitä ketjureaktioo. Mut ei sil oo välii, kysehän on tunteest et voi vaikuttaa asioihin. Kuolema on kuitenki sellanen juttu, johon todennäkösesti ei hirveesti voi vaikuttaa sit ku se tapahtuu. Siks on hyvä haluta sitä.

Mä suhtaudun ite kuolemaan tosi positiivisin mielin. Haluun kuolla. Kuolema vie pois mun murheet ja kaiken sen raskaan taakan mitä joudun eläes kantaa mukana. Toki haluun elääki. Mut, hienoo et on molemmat. Kannattaa joskus meditoida kuolemaa, miettii omaa mätänevää ruumist ja kaikkii niit murheit mitkä siin samal katoo, kaikkee sitä stressii, kaikkii pahoi asioit joist vapautuu. Se on yllättävän rentouttavaa kuvitella itsensä mullan alle.

Tää ei toki tarkota, ettenkö menis paniikkiin jos kuolema olis just nyt käsillä. Se on toki ihan luonnollinen reaktio. Mä oon kuitenki mont kertaa tripeil käyny läpi noi "entä jos vedin väärää ainetta ja kuolen nyt"-kelat, ja usein selvinny niist hyväksymäl, et no.... sit mä kuolen. Ok. Sun pitää vaa hyväksyy se, mut tiedän et seki on helpommin sanottu ku tehty. Voi myös hyväksyy ettei voi hyväksyy ainakaa viel, seki on askel eteenpäin. Myötätuntonen, hyväksyvä ja kiitollinen asenne kaikkeen, mitä pääs liikkuu.

Toisaalt jotkut on taas sitä mielt, et kuolema on vaan olomuodon muutos ja todellisuudes maailma muuttuu koko aika, sä muutut koko aika, et oo se ihminen joka oli eilen joten kuolet koko aika. Mut, täst voi olla montaa mielt ja riippuu vähän miten asiat käsittää.

En tiiä meneeks tää vähän korkeelentoseks ja muutenki ohi aiheen. Oon pahoillani jos kuulostan liikaa happojeesukselt

[iloitsen]

Tällanen asenne on mulla auttanut hyväksymään tapahtuvia asioita.

Tai aiheuttaa ne.

[wRRa]

Tällanen asenne on mulla auttanut hyväksymään tapahtuvia asioita.

Tai aiheuttaa ne.

Ehkä sillä ei ole niin paljoa väliä mitä tapahtuu, jos hyväksyn sen joka tapauksessa.

[Hz0]

"Paha trippi" on jokseenkin häilyvä määritelmä. Siitä tuntuu olevan monenlaista tulkintaa, mutta itse näkisin asian niin että kyseessä voi olla joko fyysisen epämukavuuden tunteen manifestoima henkinen paniikkitila, tai sitten normaaliin psykedeeliseen kokemukseen liittyvä muutoksen pelko ja ahdistus. Itse olen kantapään kautta oppinut sen että joissakin tilanteissa pitää vain päästää irti, vaikka pelottaisikin. Break on through the other side.

Pelottavat kokemukset voivat aiheuttaa traumoja, mutta toisaalta niistä selvittyään voi myös oppia uusia asioita itsestään. Mainitsemani kantapään kautta oppii kuitenkin parhaiten....

[psycoma]

Mul on tähän astises elämässä noita "ei niin mukavia" trippejä edeltäny aina kannabiksen poltto jo nousujen ollessa hyvässä vauhdissa, tai ehkä vasta lasku vaiheessa poltetut "pienet tasoittavat", jotka onki saanu taas kaiken päälaelleen.

Mulle henkilökohtasesti parasta rauhottumista on päästä lämpimään / kuumaan kylpyammeeseen lillumaan yksinään, ei musiikkia, ei muita ihmisiä.

Mikäli on jossain vieraas paikas ni toi o aika pois suljettu, mut sillo voi lähtee aina kävelee/konttaa/ryömimää yksin johoki nurkkaa ja alkaa panikoimaa et on ku kuoleva eläin ja hakeutuu pois muiden ulottuvilta ettei pilaa niiden iltaa omalla kuolemalla, tai sit vaan huomaa et on helpompi olla ku vähä voi antaa mennä iteksee vaa, eikä o miljoonaa ihmistä huutamassa ja sotkemassa ajatuksia ja virtoja.

Yks mikä myös kyl laukasee noi ikävät olot on mun kaverit, ne muuteki kaikki alkaa psyykkaamaa iha vitusti jos näkee et alkaa mennä jollai touhu yli jollai tasolla ja se psyykkaamine jatkuu tasan nii pitkää et tajuut et sua viedää ku pässiä narussa.

Kai täs taas jotain sekavia hajatelmia.

[Henget]

Huomasin eilen ku oli hankala hetki tripillä, että mää en voi ahistua ja hengittää rauhallisesti yhtäaikaa. Sitä pitää valita toinen.

[Rastis]

Itellä hyppää aina "pahan" tripin aikana ajatus mieleen että "kun matkalle on lähteny niin matka kuljetaan loppuun". Tai pikemminkin mielentilan heiketessä tämä ajatus pahentaa trippiä entisestään

Yleensä kyllä tulee aina rauhoitettua itsensä ajatuksella "Ajalla ja paikalla ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeudessa" mutta toisaalta toi ajatus ei onnistu rauhoittamaan luultavasti ketään, jos pahan tripin tekijänä on henkilökohtaiset ongelmat tai elämän aikaisemmat tapahtumat yms. Onneksi kuitenki ite ei nykyään niin stressaa mistään muusta kun nimenomaan siitä että "Ei saatana joku tulee kohta tänne mun kämppään" tai "kohta joku ihan varmaan pimpottaa" aika turha juttu ressata, mutta ku se ei vaan lähe päästä poies

[Hitler]

Aina tulee jokski aikaa paha trippi jos ottaa vähänki enemmän jotain deeliä, ehkä poislukien lsd. Ilman saatanallisia kuumotuksia (jotka menee ohi viimeistään laskuissa) trippi tuntuu jotenkin turhalta, vajaalta. Pinnan alta tulee sillon kirkkaiden euforiasädekimppujen lisäksi myös 99% kaiken valon imevää kuona-ainetta.

[SynaKine]

Huonoja trippejä, mjuu, onhan niitä pari. Yks kerta oli kun laitoin aamusta yhden lsd-lapun kielen alle, ja poltin paukut n. kahden tunnin jälkeen. Näkökenttäni ei pystynyt lopettamaan pyörimistä, ja tunne oli sillä hetkellä kestämätön. Heiluin ympäri kämppää peläten ettei näkökentän villiintyminen loppuisi ikinä, kaikki vain jatkoi pyörimistä täysin hallitsematta, täysin kontrollini ulkopuolella. Siinä meni tunti ja se paniikkikohtaus oli ohi, lopputripin olin hieman rauhaton mutta lisääntyvässä määrin tyyni.

Toinen huonon tripin lähtökohta on joskus seurattomuus. Sienissä on hyvin helppo henk. koht. haluta kaivata vahvasti syliä tahi juttuseuraa kun tulee sellainen hetki yllättäen ja tunne ei menekään heti ohi, jolloin tulee soiteltua ja otettua yhteyttä sekopäisen kuuloisena (myös random) tutuille. Kiitos, Internet.

Välillä huonoa fiilistä tuo sydämen rauhattomuus: hengitän mahd. syvään ja rauhallisesti ja keho ei vain ota rauhoittuakseen. Tuntuu kuin olisi pakko purkaa energiaa mihin vain mitä vastaan tulee. Liikaa stimulaatiota...

Käsittelemättömät asiat, kun yhtäkkiä näkee joitakin asioita aivan erilaisista näkökulmista, voivat olla shokeeraavia, mutta eivät itselläni aiheuta pahoja trippejä. Rakastan asioiden käsittelyä tosin, joten mitä enemmän käsittelemätöntä keksin tripillä, sitä enemmän saan euforiaa. Noh, ja jos todella tuntuu pahalta tripillä, itkeminen ja anteeksianto on aina auttanut mua eteenpäin riippumatta asiasta.

[rela]

Mulla on ollut yks "paha" trippi, ja se oli juuri omaa tyhmyyttä; huono set & setting.. Päivä alkoi hyvin, otettiin kavereiden kanssa aurinkoisena kesäpäivänä LSA:ta,(jokainen taisi ottaa 10 siementä) jonka olimme erotelleet alkoholiin. Meillä meni siinä erottelu pieleen ja LSA ei koskaan alkanut toimia kunnolla. Kun ilta tuli ja kellään ei toiminut päätimme viellä mennä yhden kaverin luo istumaan, jossa nuo alkoholissa lillunneet lsa murusetkin oli. Minä sitten aattelin, et vaikka vähän söisin niitä. Huomaamattani olin syönyt jo noin 20 siementä, lopetin siihen ja kului pari tuntia. Ei mitään vaikutuksia, jotenkin en enää siinä ajatellut, että ne todellakin alkaisivat myöhemmin toimimaan, olin jotenkin unohtanut koko asian.
Lähdin sitten kotiin, jossa myös veljeni ja hänen tyttöystävänsä olivat vierailulla, majoittuneena mun huoneeseen. Itse sain nukkua olkkarin sohvalla. Kello oli jo yli 12, ja alettiin menemään nukkumaan.Alkoi tuntua kummalta, en ymmärtänyt että kohta alkaisi, vaan jäin kotiin...Piikki alkoi lyömään päälle, olin levoton ja porukat tulikin siinä vaiheessa kotiin töistä! Seuraavat hetket olivat hyvin sekavia ja ahdistavia, menin peiton alle ja sanoin että haluan nyt nukkua. Olen melko varma, että olin siellä peiton alla, toisaalta näin myös kuvia jossa tilanteet vaihtuivat, millon mua tuijoteltiin, toisinaan he istuivat aivan normaalisti ja hetkessä pyörivät ympäri kämppää.
Elämäni inhottaviempien minuuttien jälkeen he poistuivat nukkumaan. Makasin ahdistuneena sohvalla, jostakin syystä ajattelin että en voi tehdä mitään muuta kuin maata siinä sohvalla, hiljaisuudessa. En esim lähteä kauniiseen kesäyöhön tai kuunnella musiikkia tms. Onneksi laitoin txt ystävälleni, joka sai mut tajuamaan, että voin ihan hyvin vaikka katsoa telkkaria, se rauhoittaa.
Yö meni ahdistuksessa, mutta toisaalta en pitänyt trippiä varsinaisesti pahana (vaikka ihan paskahan se oli). Tuli mietittyä asioita, joita ei ehkä muuten miettisi. Pahoja ja ahdistavia asioita. Mutta kaikki sellasia, joita on hyvä selvittää itselleen. Loppujen lopuksi tuli ihan hyvä olo, helpottunut, mutta ei ihan heti tehnyt mieli ottaa deelejä lisää : D