Masennuksesta ja menneisyyden traumoista toipuminen

[Hitler]

Kyllä siittäjää ja kohtua voi syyttää ihan oikeutetusti paskasta omasta itsestä. Vihata voi myös heidän vanhempiaan.

Itse puran kuran ja katkeruuden vanhempienesivanhemmista siinneiden matojen sun muiden mikromöllyköiden niskaan. Heitä voi vihata, ilman kunnoitusta (pelkoa siis)

[LeFairylette]

Mä otan nykyään joka kolhun todella suurena.. Viitaten noihin Kallion kirjotuksiin. Olen siis varmaan naurettava ja säälittävä ihminen jne jne...
Kun elämä on vastoinkäymisestä toiseen kulkemista, sitä ei vaan jaksa olla positiivinen. Oon ekan kerran alkanu käymään ammattiauttajan jutuilla n. 10 vuotiaana, ja sen jälkeen sit vaihtelevasti.
Taas ois tunne että oon niin maassa, et ois ehkä tarvetta avulle.

[wRRa]

Mä otan nykyään joka kolhun todella suurena.. Viitaten noihin Kallion kirjotuksiin. Olen siis varmaan naurettava ja säälittävä ihminen jne jne...

Toivottavasti luit myös muita kommentteja, kuten tämän Frapan:

Jep, ja se tapa merkitsee. Musta ei oo vittu IKINÄ okei lyödä lyötyä, tässä tapauksessa puhua alentuvasti ja pejoratiiviseen sävyyn ihmisille ja ihmisistä, jotka luultavasti kamppailee jo ihan tarpeeks elämänsä kanssa.

Itse samoilla linjoilla.

Musta on lähtökohtasesti väärin sanoo, että joistain asioista saa tuntee pahaa oloo ja toisist ei. Tai ylipäätään ajatella, ettei ois oikeutta tuntea sitä mitä tuntee. Ei tunteille tarvii mitään oikeutuksii. Jos tuntuu paskalta nii sit tuntuu paskalta ja saaki tuntuu! Se on luonnollist et välil tuntuu paskalt eikä ne tunteet tee kenestäkään ihmisestä yhtään huonompaa ku joku toinen.

Mut sit taas on erilaisii tapoi käsitellä niit tunteit. Toiset tavat on parempii ja toiset huonompii. Esimerkiks paskan olon käsitteleminen meditoimalla, kävelemällä tai vaikka raivosiivoomalla voi olla hyvä tapa käsitellä sitä. Sen sijaan usein päihteiden vetäminen, muille ilkeily, itsensä satuttaminen yms. on sellasia pitkällä aikavälillä pahaa oloa lisääviä tapoja. Mut on tietysti aina vaikee opetella uus lähestymistapa jos on jo omaksunut jonkun toisen. Ei se silti mahdotont oo. Ja vaik oppiski eri tavalla käsittelemään pahaa oloansa niin välil voi olla et tulee reagoituu vanhal taval, mut semmost se kehitys on. Kaks askelt eteen ja yks taakse.

[paarmasisti]

Se, että skidinä mulle sanottiin, että oon "kumma tyyppi", "paska" tai "joku vieläkin tyhmempi" - tekee vieläkin kipeää.

[getto]

Mä liikuin monta vuotta sellases porukas mis mut tukahdutettiin vallan. Menetin luottamuksen kaikkiin läheisiini ensin niin et mun parisuhde kusi ja kun tästä lähdin puhumaan perheenjäsenille niin mua ei kuunneltu. Mun sisko ja kaveritkin oli tän eksän kanssa siinä mukana enkä päässy siitä suhteesta eroon. Aloin subulla tukahduttaan ite tunteitani ja pakeneen maailmaa mis mua kiusas mun kaverit. Olin näiden suhteiden myötä katkaissut välit vanhoihin porukoihin mis oli oikeesti hyviä tyyppejä. Kun olin puolen vuotta asunut tän mun eksän kanssa hän sanoi rakastavansa yhtä mun kaveria ja muuttavansa pois. Sitten hän petti tätä kaveria mun kans jonkin aikaa kunnes jätti hänet sen takii ku mulla oli yhtenä iltana joku toinen. Koittettiin viel mut olin nii romuna et en jaksanu yrittää. Jatkoin kuitenkin siin porukas ja sellane jatkuva henkinen poljenta vaan jatku. Olin kai jossain määrin niist tyypeist riippuvainen ku en osannu lähtee sielt vaikka musta imettii mehui pihalle aina ku nähtii. Viime ystävänpäivänä mun luottamus kuitenkin petettii nii pahasti et päätin katkasta välit lopullisesti... Mut edelleen tulee paskaa siltä suunnalta onneks se vaan ei oikein vaikuta enää mitenkää. Mut ihan vitun alhasta keksiä päästään paskaa muista.

Nyt ku on ollu eri ihmisten seuras näkee sen selvemmin kuin kieroutunu moraalikäsitys joillain on. Tai emt pikemminkin ihmettelen et sitä moraalia ei oo muuta kun siinä kohtaa kun joku tekee ittee kohtaan väärin ja et muita voi muka sortaa oman hyödyn nimis vaikka kui pitkälle.

Vaikka oon uskon avulla oppinu antaan anteeks ja irrottautuun kaikest vihasta niin silti se puskee välillä jostain sisältä etenkin kun kuulee jotain paskaa itestänsä oli ne sitte valheita tai henkilökohtasuuksia.

Etenki vittu netissä.

[Hitler]

mä Vammala on Invala ja <3 särkee

nomen est omen
onkohan se sitten joku defenssi kun sä tätä meininkiä kuitenki ylivoimasesti eniten oot romantisoinut. Ei rienausta mut mistä tiät ettei sama tapahdu tälläkin hetkellä?
Mun elämä on 78% pelkkää paskaa enkä oo tyydyttynyt nyt . Onneks kuolen sitte jonain kauniina päivänä makoillessa pitkässä ruohossa joka melkein peittää
munAuringon . Nauraen harmailla hampailla koko matkan alas

[Metku]

...

Pystyn samaistuu jollain tasolla.

Sillon kun pystyy passiivisesti imemään energiaa muista on tapahtunut joku uskomaton kontrapositio mitä kukaan ei olisi osannut arvata.

[RL]

Kumpi on pahempaa, se ettei tunne mitään vai se että on syvällä epätoivon partaalla?

Mullon itsediagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko ja masennus. En minä sitä itse tajutessa halunnu enkä jaksanu hakeutua hoitoon kun en minä oo kelvollinen jnejnejne. Nykyään ne ei oo niin hallitsevia niin en oo kokenu tarvetta hakeutua hoitoon.

Olin vuosia semmosessa tyhjässä tasasessa mitäänsanomattomassa koomassa. En tehny mitään, en kyenny tekemään mitään. Nykyään opiskelen taidetta ja oon välillä tosi innoissani. Musta voi olla johonkin! Mut välillä musta ei oo mihinkään.

Silloin kun olin tasanenmitäänsanomaton nii en minä sillon satuttani itteeni. Mut en myöskään tuntenu muuta ku apatiaa. Nykyään se menee vuoristorataa ja välillä satutan itteeni kun on paha olla. Mutta sentään tunnen jotain. Iloa sekä epätoivoa. Silti on vanhat traumat, silti on uusia traumoja, paha olla. Mutta välillä tosi hyvä olla.
Musta se on parempi että tuntee jotain, vaikka ees syvää epätoivoo. Muuten ei kykene toivoo ilookaan.

[smouka]

Kumpi on pahempaa, se ettei tunne mitään vai se että on syvällä epätoivon partaalla?

Oon ehottomasti kans sitä mieltä et on parempi tuntuu sitä vitummoista epätoivoo ja kipuu ko ettei tuntis mitää. Itekki olin vuosii sellasessa "sumuss" että mikään ei tuntunu miltää. Kaikki oli vaan tasapaksuu ja tuntu ettei koskaan tapahdu mitään. Vaikka elämä ympärillä oliki aikamoista pyörremyrskyy.

Mun traumoista toipuminen on menny hyvin. Oikeestaan kaikesta toipuminen on menny yllättävän hyvin. Oon asunu kymmenissä perhekodeissa ja sijaiperheissä, muuttanu elämäni aikana useemmin ko kukaan. On ollu seksuaalista hyväksikäyttöö ja tappo yrityksia niin bio- kuin sijaisperheiden taholta. 7-vuotiaana ko yritin ensimmäistä kertaa hengen iteltäni riistää niin jouduin suljetulle osastolle. Siitä asti osastot ja kaikenlaiset hoitolaitokset tuli kyllä melko tutuksi No anyway kaikenlaista on sattunu ja tapahtunu. Sit kaikki tiivistyy siihen yhteen tilanteeseen kun olin 14v. Tajusin et oon raskaana. Noo kaikki meni hyvin, terve ja reipas tyttö tuli. Oltiin onnellisia, olin selvinpäin ja elämä hymyili. Kunnes sitten sossut tuli ja vei tytön. Syytä tähän en oo vieläkään saanut tietää ja tapaamiset on niin harvoin ettei tässä oo mitään järkee ja epätoivo iskee. No sillon lähti alamäki rullaan. Näin vuosia taaksepäin. Koitan elää elämää päivä kerrallaa. Oon aivan onnellinen, vaikka on asioita jotka toivoisin olevan eri tavalla. Tyttöö en edelleenkää saan nähdä kuin harvoin. Mutta asian kanssa oppii elämään.
Omaan silmää tää teksti vaikuttaa aivan vitun sekavalta, enkä saa mitään selvää kirjaimista näytöllä.. Tuntuu taas et kaikki on menos kovaa vauhtii alaspäin, mutta ehkä se johtuu et oon ollu pitkästä aikaa jopa päiviä täysin selvänä..
Usko paremmasta huomisesta auttaa kuitenki jaksamaa