Ajatuksia, ihan mistä vaan

[frapathea]

Voit väittää ykskantaan yhtä ja toista, mutta se on joka tapauksessa vain sun väittämä.

Miks ees vaivaudut vastaamaan jos tää on sun lähtöasetelma keskustelulle

[Blackened]

Tuossa viimeisessä paino oli sanalla "ykskantaan". Tuntui että keskustelu oli johtamassa siihen, että joka tapauksessa toteat ykskantaan että "kohtaaminen ja myötätunto on paras ja ainoa oikea tie...". Sitä myöten keskustelu on myöskin turhaa. Eiköhän dropata tämä aihe koska ei johda mihinkään.

Sanon vain loppuun että toivottavasti jokainen löytää ne omat keinonsa. Peace!

[frapathea]

Niin no mä en ollut keskustelussa se, joka vetosi heti ekana kanssakeskustelijan diagnooseihin ("ei hei pahalla" -cop outin kanssa, ookoo) tämän ilmaistua vaihtoehtoista näkemystä, mut miten vaa ":D"

[Blackened]

Samaa mieltä; miten vaan. Jatketaan jostain muusta kukin omalla tahollaan.

[boost]

Onko kellään ollut itsemurha pelkoista ahdistusta? En siis todellakaan halua tappaa itseäni, mutta häiritsevästi mun mieli alkanut luuppaa sen ajatuksen ympärillä, että voisin joskus tehdä niin. Turhamaista, mut se just on vittumaista. Tai aika monesta muustakin asiasta ollut tällaista. Alkoi siitä, että jatkuvasti kuumottelee jotain sydänkohtausta tai muuta vastaavaa. Myöhemmin muuttunut enemmän psyykkisten asioiden pelkäämiseksi. Mihinkö tämä nyt sitten vie ja mitä tulen pelkäämään seuraavaksi? Oikeastaan tällä hetkellä ei ole tuota itsemurha ahdistusta niinkään, mutta yhdessä vaiheessa ei voinut olla näkemättä ja tuntematta avointa ikkunaa, josta voisi vain hyppää. Vaikea selittää...
Kaikki nämä liittyvät siihen, että välillä lukee itseään liian pienellä präntillä, vaikka ei pitäisi lukea ollenkaan. Menee itsensä liika analysoimiseksi. Välillä ollut päiviä, joissa olen jatkuvassa itsetietoisuuden tilassa analysoimassa jokaisen asian, mitä ajattelen. Ns. tarkistamassa, oliko siinä jotain väärää, vaikka ei tarvitsisi. Sitten mä vaan luuppailen luuppaamista. Perfektonistin luuppi. Ehkä olen vain ollut liian huono anteeksi antamaan itselleni. Jos muiden epäkohdat on niin helppo hyväksyä, mutta ittelle on niin ankara, niin siinähän mä laitan mun standardit muita korkeemalle, eli pidemällä aikavälillä yritän tästä lähtien vain hyväksyä kaiken itsessäni. Ehkä kokemusta omaavat osaa sanoa jotain. Tämä on jotain, mikä on syystä mulla haasteena, jotta voisin kehittyä.

[tsirikli]

Onko kellään ollut itsemurha pelkoista ahdistusta? En siis todellakaan halua tappaa itseäni, mutta häiritsevästi mun mieli alkanut luuppaa sen ajatuksen ympärillä, että voisin joskus tehdä niin.

On. Kadulla kävellessä tulee yhtäkkiä ajatus, et entä jos kävelis auton alle. Sillalla, et entä jos hyppäis tonne jäihin/veteen. Ja saman tien kun se ajatus tulee, niin itsekin säikähtää et en mä halua tehdä näin, miksi mä ajattelen tällaisia. Oon kerran mennyt terveyskeskuspäivystykseen yöksi sen takia, et ne olot tuntui olevan niin vahvat, etten luottanut että oikeasti en tee itselleni mitään. Mut silloin oli kyl elämä aika järkkyneessä tilassa muutenkin. Joskus pahoina masennuskausina/krapuloissa tuntuu, että päässä ei olekaan mitään muuta luuppia kun et "tappakaa mut, voikun joku tulis vaan ja tappais mut" ja se soi tauotta.

Sitten mä vaan luuppailen luuppaamista. Perfektonistin luuppi. Ehkä olen vain ollut liian huono anteeksi antamaan itselleni. Jos muiden epäkohdat on niin helppo hyväksyä, mutta ittelle on niin ankara, niin siinähän mä laitan mun standardit muita korkeemalle, eli pidemällä aikavälillä yritän tästä lähtien vain hyväksyä kaiken itsessäni. Ehkä kokemusta omaavat osaa sanoa jotain. Tämä on jotain, mikä on syystä mulla haasteena, jotta voisin kehittyä.

Kuulostaa tosi tutulta. Mä en ole oppinut ikinä olemaan itselleni armollinen, vaan se mentaalinen ruoska heiluu omaan selkään ihan jatkuvalla syötöllä, kun mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Tää on ihan lapsuusajan kasvatuksesta opittua, mut mä ruoskin itseäni jopa siitä, että mä edelleen ylläpidän sitä mallia ja olen itselleni liian ankara. Ihan kauhee noidankehä. Mut mulla on ollut nää luupit jo niin kauan, että niihin on alkanut tottua jotenkin. Ne ei enää oo niin pelottavia kun ennen. Ja toi hyväksyminen, se on tosi tärkeää. Mä en oo päässyt sillä tiellä vielä kovin pitkälle, mut jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut. Kyllä tää varmaan tästä paremmaks muuttuu vielä joskus :>

[Dissombi]

Onko kellään ollut itsemurha pelkoista ahdistusta? En siis todellakaan halua tappaa itseäni, mutta häiritsevästi mun mieli alkanut luuppaa sen ajatuksen ympärillä, että voisin joskus tehdä niin. Turhamaista, mut se just on vittumaista. Tai aika monesta muustakin asiasta ollut tällaista. Alkoi siitä, että jatkuvasti kuumottelee jotain sydänkohtausta tai muuta vastaavaa. Myöhemmin muuttunut enemmän psyykkisten asioiden pelkäämiseksi. Mihinkö tämä nyt sitten vie ja mitä tulen pelkäämään seuraavaksi? Oikeastaan tällä hetkellä ei ole tuota itsemurha ahdistusta niinkään, mutta yhdessä vaiheessa ei voinut olla näkemättä ja tuntematta avointa ikkunaa, josta voisi vain hyppää. Vaikea selittää...
Kaikki nämä liittyvät siihen, että välillä lukee itseään liian pienellä präntillä, vaikka ei pitäisi lukea ollenkaan. Menee itsensä liika analysoimiseksi. Välillä ollut päiviä, joissa olen jatkuvassa itsetietoisuuden tilassa analysoimassa jokaisen asian, mitä ajattelen. Ns. tarkistamassa, oliko siinä jotain väärää, vaikka ei tarvitsisi. Sitten mä vaan luuppailen luuppaamista. Perfektonistin luuppi. Ehkä olen vain ollut liian huono anteeksi antamaan itselleni. Jos muiden epäkohdat on niin helppo hyväksyä, mutta ittelle on niin ankara, niin siinähän mä laitan mun standardit muita korkeemalle, eli pidemällä aikavälillä yritän tästä lähtien vain hyväksyä kaiken itsessäni. Ehkä kokemusta omaavat osaa sanoa jotain. Tämä on jotain, mikä on syystä mulla haasteena, jotta voisin kehittyä.

Mulla oli ton tyyppinen ongelma. Se lähti siitäku oon aina ollu aika omalaatunen ja normaalimmat ihmiset ajattelee että mun mielessä on joku vikana ku se ei sovi toisten muotteihi ja sitte porukka väittää että joku on vialla ja koittaa korjata mitä ei oo rikki, sen takia jossai vaiheessa alko iteki uskoa että omassa ajattelussa on jotai vikaa ja alko yrittää kontrolloida omaa mieltä liikaa ja määritellä omia ajatuksiaa jotenki viallisiksi ympäristön perusteella. Tätä ku jatku tarpeeksi kauan ni ei enää kuunnellu ja luottanu omaan mieleensä ollenkaa ja alko sitte pelätä omaa mieltään ja ajatteli että heti tapahtuu jotaki ikävää jos antaa hetkenki ajatuksen kulkee vapaasti, siihe meni iha vitusti energiaa ja se aiheutti ahistusta ku koko ajan koittaa pakonomasesti kontrolloida ajatteluaan. Joskus hapoissa tajusin ton koko ongelman rakenteen ja päästin mieleni vapaaksi. Nykyää oon pystyny melkei kokonaa lopettamaa ton ajattelun kontrolloinin ja tykkään suurimmaksi osaksi mielestäni just semmosena ku se on. Mullaki oli siis välillä ihan järettömiä pelkoja varsinki trippaillessa esim. Puren kieleni poikki tai hyppään parvekkeelta. Mun kohalla ne ainaki johtu iha vaa siitä etten luottanu mieleeni yhtää ja ajattelin että muka yhtäkkiä vaan jotenki sekoan jos lakkaan kontrolloimasta jokaista ajatusta (oikeasti olin ''sekoamassa'' siitä pakonomaisesta ajatusten kontrolloinnista). Oli kyl iha hirveetä sillonku nuo kelat oli menossa, mut nykyää vaa nauran itelleni et ''vitun pökelö piti siitä tehä nii vaikeeta '' tulee kyl aika hyvä ja onnellinen fiilis ku vertaa nykyhetkeä toho aikaan ku se on jo takanapäi. Jäi loppujen lopuks muistii iha positiivisena oppimiskokemuksena koko juttu kuitenki. En nyt kyl tiiä tajuaako täst mitää ei osaa selvemmi selittää mut pistän tän kummiski jos ois vaikka apua jollekki. itellä siis ratkasu oli yksinkertastettuna vaa opetella luottamaa ihteensä. Ensi hädässä kannattaa ainaki muistaa ettei ajatukset kontrolloi sun ruumista vaikka ne ois kuin kauheita jos et toimi niitte mukaa eikä niitä kannata pelätä koska ne ei voi sulle fyysisesti mitää tehdä.

[doof]

Mullakin ollut jonkinlaista itsarifiilistelyä. Ei mitään köysi kaulaan, övereitä, eikä kuula kalloon, vaan silleen että kuolen tapaturmassa. En oo miettiny toteutusta, mut se on vaan jonkinlaine fantasia.. päästä tästä kaikesta pahasta.

Nyt tulee oma tilitys:

Taas uutenavuotena tajusin miten surkea olen naisten kanssa, tai miten naiset kieroilee. En tiedä kumpi vai molemmat.
Nähtiin yöllä tinderin avulla ja koska itse olin selvinpäin autolla, niin lupasin heittää hänet ja kaverinsa kotiin koska todella kaunis. Tänä vuonna vastasi yhteen viestiin, mutta kun yritin pyytää kahville leffaan bisselle tai pissalle, niin vastausta ei herunut. Se on todella inhottava tunne kun joutuu tietämätömänä odottamaan, varsinkin kun ite pidin naisesta ja UV yönä tuntui että hän olis kiinnostunut musta. Kaunista hymyä, kysymyksiä ja nojaamista muhun päin. Kertoi avoimesti itestään.

Varmasti saa useammalta jätkältä viestiä, mutta edes sen takia että uudenvuoden yönä heitin kotiin niin olis voinu vastata! Olisi ehkä pitänyt jättää parin tunnin taksijonoon.

Poistin koko vitun tinderin 2.päivä kun alkanut tuntua että se on ihan sairas sovellus! Vaihdetaan kohdetta tiheään eikä keskitytä yhteen kerrallaan. Sitten on nää jätkät jotka osaa saada haluamansa lipevällä puheella tai jollain, mutta hekin vaihtavat kohdetta pian pillun saannin jälkeen ja tinderin avulla. Tunnen näitä jätkiä.

Ei mun kaltanen kaveri voi löytää tinderistä seuraa. Mä olen kuin joku paska biisi joka muuttuu useamman kuuntelukerran jälkeen todella hyväksi. Tinderissä ei ole aikaa siihen. Matcheja kyllä saan kauniilta naisilta ja vähemmänkin kauniilt jotka myös kelpuutan, mutta ei vaan onnistu. En kylläkää jaksa jokaiselle matchille viestiä laittaa kun se on vaan niin raskasta saada pakit tai ylipäätään keksiä keskustelua. Kunpa naisetkin tekis aloitteita niin se helpottais todella paljon. vinkvink frapa

[frapathea]

Jos sun motiivi olla kiinnostunut naisesta on se että tämä on "todella kaunis" niin eiköhän vikaa löydy myös sun osalta Mitäs jos tutustuisit ihmisiin ihmisinä ja antaisit romanssien tai seksin tapahtua sit jos se tulee luonnostaan? Ja lakkaat odottamasta että koska ihminen hymyilee sulle sen jotenkin automaattisesti pitäis haluta seksiä sun kanssa?

[zerk]

Hieno ajattelutapa toi, että kyydin antaminen velvoittaa johonkin muuhun kuin kiittämiseen. Onhan toi ihan hirveetä kieroilua kun ei tajunnu antaa vaikka tarjosit KYYDIN! Pitäisköhän mun myös tuomita naiset kieroilijoiksi koska pari niistä on tehnyt mulle kamalan ikävästi ja satuttanut pahasti?

Ei mun kaltanen kaveri voi löytää tinderistä seuraa. Mä olen kuin joku paska biisi joka muuttuu useamman kuuntelukerran jälkeen todella hyväksi. Tinderissä ei ole aikaa siihen.

&

Nähtiin yöllä tinderin avulla ja koska itse olin selvinpäin autolla, niin lupasin heittää hänet ja kaverinsa kotiin koska todella kaunis.

:p

[doof]

Jos sun motiivi olla kiinnostunut naisesta on se että tämä on "todella kaunis" niin eiköhän vikaa löydy myös sun osalta Mitäs jos tutustuisit ihmisiin ihmisinä ja antaisit romanssien tai seksin tapahtua sit jos se tulee luonnostaan? Ja lakkaat odottamasta että koska ihminen hymyilee sulle sen jotenkin automaattisesti pitäis haluta seksiä sun kanssa?

No tottakai voi olla kiinnostunut pelkästään ulkonäön perusteella, mut se on tottakai pinnallista kiinnostumista. Kun päästiin juttelemaan kävellessä ja kuppilassa, niin ainakin mulle tuli sellanen fiilis että miksei vois enemmänkin tutustua ja toinen anto ymmärtää ihan saman. Mulle se riittää siihen että haluan tutustua enemmänkin. Jos tuo ei riitä niin mikä sitten?

Mä en oikeen ymmärrä sua kun en maininnu seksiä koko tekstissäni, enkä väittänyt että siitä jotain rakkaustarinaa olisi tullut pelkän ulkonäön perusteella. Mähän kirjotin että juteltiin ja muuta.. mä en tajua sua nyt

[doof]

Hieno ajattelutapa toi, että kyydin antaminen velvoittaa johonkin muuhun kuin kiittämiseen. Onhan toi ihan hirveetä kieroilua kun ei tajunnu antaa vaikka tarjosit KYYDIN! Pitäisköhän mun myös tuomita naiset kieroilijoiksi koska pari niistä on tehnyt mulle kamalan ikävästi ja satuttanut pahasti?

Eihän se velvoitakkaan, mut olis se kohteliasta vastata vaikka että, "ei kiitos et oo tyyppiäni". Sen sijaan ollaan hiljaa vaikka itse näin pientä vaivaa hänen takia. Mä odotan edes pientä vastavuoroisuutta ihan tälläsiltä yhen yön "jutuiltakin" ja tuo ei kiitos olisi riittänyt. Mistä zerk säkin sait pillun päähäs?

e: ehkä ongelma on se että itse olen liian kiltti ja odotan ystävällisyyttä muiltakin. Monet kerrat, niin ihmissuhteissa kuin töissäkin on tullut nenille oman naiiviuteni takia ja siinä ei mun mielestä todellakaan ole mitään hauskaa. Pidä sinä sitä hauskana sä vaikutat muutenki vähän ilkeeltä
enkä missään vaiheessa tuominnu naisia kieroilijoiksi

[heihoi]

Mitä on tyhmyys ja tartteeko sitä hävetä?? Mua ahdistaa ku koen että mulla ei oo mitään kovin laajaa tietämystä yhtään mistään ja kaikki ihmiset ympärillä käy aina tosi mielenkiintosia keskusteluja kaikesta mutta tosi harvoin pystyn itte osallistuu mihinkää keskusteluu ku ei oo mitää tietoo mistään ja siis kuuntelu vasta onki jees ja silleehän just opin ite parhaiten mutta välillä tulee sitte mietittyä sitä ku itte en tiiä mistää mitää eikä iteltä löydy mitää nii viisait ajatuksia mistään ärsyttää ku tuntuu elävänsä nii sumussa..

ja voishan sitä alkaa pänttää asioita mut lukemalla en opi enkä jaksa siihen keskittyä ja tän takia koulunkäynti ollu ihan helvetin vaikeeta ja perseestä ja pitäny tehä ihan kauheita määriä töitä et saa edes seiskoja.. ja miten voi saada vastauksia jos ei osaa esittää oikeita kysymyksiä? Vituttaa nää fiilikset ku kokee ettei ole ihmisenä mitään annettavaa.

Kiutos taas psyvault heihoin anonyymi angstikanava

[frapathea]

Ajattele asiaa vaikka vertauksen kautta: jos haluut jammailla kavereiden kanssa olis hyvä osata soittaa jotain ja jos ei osaa soittaa niin sitten on opeteltava. Jos ei jaksa opetella niin sitten ei varmaan saa kauheesti irti siitä jamittelusta. Tough tiddys beibi, elämä on täynnä valintoja. Opiskelemaan on mahdollista opetella.

[heihoi]

^ vähä oot frapathea ihana ku jaksat ain vastaa mun angstipostauksii D

Ja joo kai se on myönnettävä et oon helveti laiska ja en ehkä oo iha se penaalin terävin kynä ja sit ku viel yhistää noi kaks... mutta iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn vai mite se meni??

[zerk]

Jos se häiritsee sua itseäsi niin tee asialle jotain. Opiskele yleissivistävästi ja yritä löytää juttuja jotka on sun mielestä oikeasti mielenkiintoisia - silloin on hitosti helpompaa kun asiat kiinnostaa. Muista samalla, että älykkyyttä on monenlaista.

Ei sun toisaalta myöskään tarvitse olla monen alan asiantuntija ollaksesi kiinnostavaa ja mukavaa seuraa.

[Dexma]

Musta tuntuu Heihoi että oot tosi potentiaalinen ihminen.

Ite oon monesti elämässä kelannut tota ja ANALYSOINUT, että mikähän on mussa, kun oon vain ... no vähän dexma (avaruuschiiili voooooooooouuuuuu)

Mut sit taas. Oon tajunnut tieks, että mul on vitunmoinen perse. Siis. Megalomaanisen hyvä perse. Sen päällä on istuttu tosi pitkiä aikoja. Musta tuntuu, että kaikki muu mussa on aika huonoissa lähtökohdissa, mut perseeni päällä oon viihtynyt ja oppinut asioita siinä samassa. Jotenkin kitaran soitto on mulle yksi mun tärkeimmistä elämän symboleista. Oon ollut aina älyttömän epämusikaalinen ihminen ja oon edelleen. En tunnista korvalla juurikaan säveliä taikka rytmejä. Silti jotain oppinut soittaan välillä. Veikkaan, että yksi syy omaan yli 10 vuotta vietettyyn kitaransoitto harrastukseen onkin juuri siinä, että se on mulle helvetin hankalaa. Oikeastaan. Ei ikinä se mitä tekee ole niin tärkeetä varsinkaan enään. Vain enemmän se oppiminen ja tekeminen.

Jotenkin kun olen tajunnut mun yleisen huonouden niin oon saanut ehkä siitä käännettyä jonkun jännän voimavaran siinä etten niin paljoa enään vertaa omia onnistumisia muiden onnistumisiin. Vaik salaa kilpailenkin kavereitani vastaan: aion valaistua ennen noobia, aion soittaa coolimpaa musaa kuin frapa ja saada isomman hauen kuin minkä Zerk on koskaan saanut oli mun tämän vuoden lupaukseni. Mut siis. Ooon löytänyt todella paljon omista asettamistani tavoitteistani ja niiden toteuttamisesta sitä voimaa ja jopa onnellisuutta joka on tällä kertaa paljon tasapainoisempaa kuin mun pirimaaninen subu-ultimate ajatuskeloissa toimiva ajattelu, puhumattakaan mun sisällä elävästäni happojeesusoireilusta. Sellainen. Teen tämän enkä lopeta ennenkuin saavutan sen (yleensä lopetan, mut pari kertaa onnistunut saavuttaan tavoitteeni, esim aamulla sain orgasmin runkatessani.. felt good)

Jotenkin vain... Tieks. Tuntuu, että kun mä otan kitaran käteeni, käyn juoksemassa, meditoin 5 minuuttia tai kömmin aamulla töihin ja teen sen niin hyvin kuin osaan niin musta tulee pikkuhiljaa parempi ja onnellisempi ihminen.

Musta tuntuu, että heihoi sulla on halua ja et vaikuta kovin typerältä. Ainakin itseäsi analysoit paljon. Sus on jotain. Pitää vain valjastaa se ... Tai jotain... jännää.

Hengitä. Ole olemassa. Nopeammin kuin huomaatkaan elämä on vienyt sut ehkä tosi jännälle rundille. Etsi sisäinen hippisi

[heihoi]

Hahhah kiitti teille <3

[boost]

Onko kellään ollut itsemurha pelkoista ahdistusta? En siis todellakaan halua tappaa itseäni, mutta häiritsevästi mun mieli alkanut luuppaa sen ajatuksen ympärillä, että voisin joskus tehdä niin. Turhamaista, mut se just on vittumaista. Tai aika monesta muustakin asiasta ollut tällaista. Alkoi siitä, että jatkuvasti kuumottelee jotain sydänkohtausta tai muuta vastaavaa. Myöhemmin muuttunut enemmän psyykkisten asioiden pelkäämiseksi. Mihinkö tämä nyt sitten vie ja mitä tulen pelkäämään seuraavaksi? Oikeastaan tällä hetkellä ei ole tuota itsemurha ahdistusta niinkään, mutta yhdessä vaiheessa ei voinut olla näkemättä ja tuntematta avointa ikkunaa, josta voisi vain hyppää. Vaikea selittää...
Kaikki nämä liittyvät siihen, että välillä lukee itseään liian pienellä präntillä, vaikka ei pitäisi lukea ollenkaan. Menee itsensä liika analysoimiseksi. Välillä ollut päiviä, joissa olen jatkuvassa itsetietoisuuden tilassa analysoimassa jokaisen asian, mitä ajattelen. Ns. tarkistamassa, oliko siinä jotain väärää, vaikka ei tarvitsisi. Sitten mä vaan luuppailen luuppaamista. Perfektonistin luuppi. Ehkä olen vain ollut liian huono anteeksi antamaan itselleni. Jos muiden epäkohdat on niin helppo hyväksyä, mutta ittelle on niin ankara, niin siinähän mä laitan mun standardit muita korkeemalle, eli pidemällä aikavälillä yritän tästä lähtien vain hyväksyä kaiken itsessäni. Ehkä kokemusta omaavat osaa sanoa jotain. Tämä on jotain, mikä on syystä mulla haasteena, jotta voisin kehittyä.

Mulla oli ton tyyppinen ongelma. Se lähti siitäku oon aina ollu aika omalaatunen ja normaalimmat ihmiset ajattelee että mun mielessä on joku vikana ku se ei sovi toisten muotteihi ja sitte porukka väittää että joku on vialla ja koittaa korjata mitä ei oo rikki, sen takia jossai vaiheessa alko iteki uskoa että omassa ajattelussa on jotai vikaa ja alko yrittää kontrolloida omaa mieltä liikaa ja määritellä omia ajatuksiaa jotenki viallisiksi ympäristön perusteella. Tätä ku jatku tarpeeksi kauan ni ei enää kuunnellu ja luottanu omaan mieleensä ollenkaa ja alko sitte pelätä omaa mieltään ja ajatteli että heti tapahtuu jotaki ikävää jos antaa hetkenki ajatuksen kulkee vapaasti, siihe meni iha vitusti energiaa ja se aiheutti ahistusta ku koko ajan koittaa pakonomasesti kontrolloida ajatteluaan. Joskus hapoissa tajusin ton koko ongelman rakenteen ja päästin mieleni vapaaksi. Nykyää oon pystyny melkei kokonaa lopettamaa ton ajattelun kontrolloinin ja tykkään suurimmaksi osaksi mielestäni just semmosena ku se on. Mullaki oli siis välillä ihan järettömiä pelkoja varsinki trippaillessa esim. Puren kieleni poikki tai hyppään parvekkeelta. Mun kohalla ne ainaki johtu iha vaa siitä etten luottanu mieleeni yhtää ja ajattelin että muka yhtäkkiä vaan jotenki sekoan jos lakkaan kontrolloimasta jokaista ajatusta (oikeasti olin ''sekoamassa'' siitä pakonomaisesta ajatusten kontrolloinnista). Oli kyl iha hirveetä sillonku nuo kelat oli menossa, mut nykyää vaa nauran itelleni et ''vitun pökelö piti siitä tehä nii vaikeeta '' tulee kyl aika hyvä ja onnellinen fiilis ku vertaa nykyhetkeä toho aikaan ku se on jo takanapäi. Jäi loppujen lopuks muistii iha positiivisena oppimiskokemuksena koko juttu kuitenki. En nyt kyl tiiä tajuaako täst mitää ei osaa selvemmi selittää mut pistän tän kummiski jos ois vaikka apua jollekki. itellä siis ratkasu oli yksinkertastettuna vaa opetella luottamaa ihteensä. Ensi hädässä kannattaa ainaki muistaa ettei ajatukset kontrolloi sun ruumista vaikka ne ois kuin kauheita jos et toimi niitte mukaa eikä niitä kannata pelätä koska ne ei voi sulle fyysisesti mitää tehdä.

Juu...luottamuksestahan siinä on kyse. Käsittelin tätä asiaa kovasti viikko sitten hapoissa. Se mun pelko on ollut se, että jos mä pelkään ajatusta itsemurhasta, niin olenko mä jo laittanut itseni sille tielle, että tekisin sen? Pelkään tavallaan sitä pelkäämistä ja sen takia se luuppaa. Vastaus on se, että kaikki on okei. Mä mietin asioita liian kirjainmellisesti ja teorisoiden välillä, vaikka totuus on paljon yksinkertaisempaa, eli voi vain olla. Samanlaista mulla oli viime kesänä, kun pelkäsin jatkuvasti jotain sydänkohtausta ja meni hermot siinä, kun tiesi miten naurettavaa sitä joka päivä on pelätä, mutta silti pelkää. Pitää vaan olla dazed and confused for so long that i know it's not true välillä

[tRip]

Dexma, olen ajatellut sinua <¤

Mul ei o sun numeroa ( älypuhelin syrjäytti vanhan SIMin)

Mennään lappiin, ollaan onnellisia..

Mä löysin elämääni naisen. Ja itsen. Läheisyyden. Widdu, oisitko ikin osannu must kuvitella¿

Saan olla tyhmä ja jengipetturi.. kiukutella ku kiukuttaa, ja halaa ku tuntuu hyvältä.

Mul on viel muutamia ystäviäki.. yks oot sä.

Yks sä ei o kuka tahansa, vaan ihan mahtava persoona, rakas ystävä.

Ollu ehk snadisti ikävä..mä vähän streittaannuin.. ooksmä nyt jengipetturi?

Kaikkee hyvää kaikille hyväläisille.. kyl te tiiätte.. just te. Hehe. Ja hehhe.. elämä on ihan suloista ja raadollista paskaa. Pitää huolta toisesta, kolmannen asteen refloissa. Pistin iiveenä tänään oksikodonia, ja wid, oli se sen kaiken arvosta, vaikka keinotekosesti luomalla sainkin aikaan. Katalyytti enempi ku jyrkät nousut ja nuokutkin tärveltiin glamourisoimallla tätä elämäntapaa.. en kestäny enää vaa ryhdyin säätään vitutuspäissäni


Tipauttaville en ryhtyny.. tuikuil samoil, lampun valos samoilin mökil ja muistin mitä on olla onnellinen just tässä hetkessä.. just näillä räpiköimisen taidoilla, joilla sinnitän.. elän sitä hyvää todeks jota en uskonu.

Olla selvin..

Vittu mä koi n sen.. selvinpäinolemisen viettelevän yksinkertaisuuksista nauttimisen.

Mä hetken nautin elämästä ihan villpittömästi.

Uskomatonta.

Mut sä sen uskon muhun valoit.. muistaks ees..

Ei se mitään, mä muistan ikuisesti ku uskoin suhun et kaikkki on mahollista, konkreettisesti elit mulle sen todeks, jauhamatta oikeesta tai väärästä.. löydettiin me aina perille, hetkeäkään tarvinnut sitä ees epäillä.


Kiitos et oot olemas, Dexma tHa mään.

Tarviisin sun numeros ja kenhänkoon.

[Asystole]

Minua harmittaa kovin se kun näin eritysherkkänä ihmisenä törmään jatkuvasti vääriin kuvitelmiin siitä, mistä tässä persoonallisuuden ominaisuudessa on kyse.

Ei, erityisherkkä ihminen ei välttämättä loukkaannu tai ota asioita itseensä yhtään sen helpommin kuin muutkaan.
Ei, erityisherkkä ihminen ei välttämättä ole yhtään sen äkkipikaisempi tai kiivasluonteisempi kuin muutkaan.
Ei, erityisherkkä ei välttämättä järkyty ikävistä uutisista yhtään sen matalammalla kynnyksellä kuin muutkaan.
Ei, eritysherkkyyden mittari ei ole se, kuinka usein tai helposti itkee.
Ei, erityisherkkä ei pärjää elämässään välttämättä yhtään sen huonommin kuin muutkaan. Pärjääminen ei vaadi kovuutta. Itse olen valjastanut oman eritysherkkyyteni tärkeimmäksi työkalukseni niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin työssänikin.

Loppuun sopii yksi motoitani: "Luule vähemmän, tiedä enemmän".

[CaptainZ]

Mä löysin elämääni naisen. Ja itsen. Läheisyyden. Widdu, oisitko ikin osannu must kuvitella¿

Saan olla tyhmä ja jengipetturi.. kiukutella ku kiukuttaa, ja halaa ku tuntuu hyvältä.

Mul on viel muutamia ystäviäki.. – – Mä hetken nautin elämästä ihan villpittömästi.

Uskomatonta.

Tosi kiva kuulla tämmösistä, trippi! Kivaa alkavaa kesää ja kaikkee hyvää, nautihan elämästäs

[substance93]

Avaudun, koska oon tätä nyt miettinyt paljon jo jonkun aikaa.

Mikä helvetti mut oikeen saa romantisoimaan huumemaailmaa, piikkejä ja sitä iänikuista säätämistä? Samaan aikaan haluan enemmän siitä eroon kuin mistään, ja elää normaalia elämää: saada hyvän työpaikan ja perustaa perheen. Lähtökohdat on mulla kuitenkin siihen elämään hyvät (hyvä opiskelupaikka, raha-asiat suht kunnossa, hyvä parisuhde ja tukiverkosto jne)

Silti aina välillä haikailen noiden säätöreissujen perään,
vihdoin saada se kama käteen ja vetoja väsäilemään ja elämään hyvää elämää kuosissa (yea right, itsensäkusetus mutta joo)

Onko se vaan sitä, että koko varhaisaikuisuuteni vietin tällaisessa maailmassa, ja sain niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia. Eksäni kanssa tuli lähes kaikkea koitettua, sinänsä en kadu mitään (paitsi subu/piikkikoukkua ja kestämääni väkivaltaa). Oon vielä niin alussa tästä maailmasta luopumisesta, ja siksi haikailen niin kovasti sen perään? On tämä kuitenkin helvetin iso elämänmuutos.

Mutta siis ei voi olla normaalia romantisoida sitä rappioelämää, koska se on siitä niin kaukana kuin olla ja voi. Tai sitten vaan luulen että romantisoin rappiota, vaikka ajattelisinkin niin viihdekäytössä. Mikä vittu mua vaivaa, oonko sekasin vai vain herkillä näitten reflojen vuoksi ihme ajatuksia ihmisillä välillä. Sinne maailmaan en silti aio palata (ehkä viihdekäyttäjäksi, mutten opioidien, paitsi jos joskus koen siihen onnistuvani mutta siihen meneekin hyvin kauan aikaa)

[Dexma]

Mikä helvetti mut oikeen saa romantisoimaan huumemaailmaa, piikkejä ja sitä iänikuista säätämistä? Samaan aikaan haluan enemmän siitä eroon kuin mistään, ja elää normaalia elämää: saada hyvän työpaikan ja perustaa perheen.

Mä oon kelannut tuota paljon.

Ensinnäkin aivot on hyviä tietyssä vaiheessa kelaileen huumeita hyvillä mielin. Ne muistaa ne hetket, kun kiskoin piriä ja harrastin awesome seksiä tai ne muistaa ne hauskat illat kavereiden kanssa, mutta ne ei muista sitä hätää ja sekoilua mikä oli päällä joka ilta, kun tajusin olevani pireissä vaik kuinka monetta päivää ja pitäis mennä duuniin aamulla. Niinkuin joka aamu. En myöskään tahdo muistaa sitä tärisevää nistioloa joka mulla oli apteekissa monena aamuna, kun yritin pitää kakkaani suolistossa eikä esim all over mun housuissa töissä.

Mut se on haastavaa. Ihan jo äsidi tripeille lähtemisen aikaan muistan vain ne ihanat auringonlaskut enkä tahdo muistaa sitä pitkää unetonta yötä joka saattaa myös kohdalle tulla.

Kait myös osa on sitä, kun ei oikein osaa muuta vielä elämässä tai ei ole rakentanut "sitä muuta" elämään niin vahvasti. Mä en edes muista mun douppauksen alkua kunnolla ja olen elänyt sen kanssa pitkälti koko elämän.

On hankala olla romantisoimatta, koska ohan siellä ollut paljon kivaa. Monta vuotta siitä ajasta on ollut kovin huoletonta. Olis myös kamalaa jos sen kaiken vain pyyhkäisisin muistoissani nistivuosina ja maalaisin ne rumiksi vuosiksi. Näääääääh. Mut jos katon tulevaisuuteen voin tyytyväisenä romantisoida kuosaamista ja palata siihen välillä jopa, kuhan muistaen mun tulevaisuuteni ei ole enään riippuvuuden kanssa elämistä, mun tulevaisuus ei kestä enää rikosrekisterii, mun elämän tapa ei tarvitse jatkuvaa kuosia ja sen sivuoireita ja refloja. Mun tulevaisuus on onnellista, ainutkertaista ja siistiä elämää tästä eteenpäin jossa on hienoja kokemuksia ja hetkiä. Tai ainakin se pyrkii siihen, että onnistuuko mulla jotkut säädöt vai ei niin sen ei enään tarvitse mun maailmaa kaataa.

[substance93]

On hankala olla romantisoimatta, koska ohan siellä ollut paljon kivaa. Monta vuotta siitä ajasta on ollut kovin huoletonta.Olis myös kamalaa jos sen kaiken vain pyyhkäisisin muistoissani nistivuosina ja maalaisin ne rumiksi vuosiksi.

Toi on kyllä totta kieltämättä. Ja just tuo kun sanoit että muistaa ne hyvät hetket, mutta ei niitä tärinöitä tai refloja. Onhan se nyt varmaan ihan luonnollista jos doupeista tykkää (varsinkin ongelmakäyttäjillä), että yrittää sivuuttaa ja unohtaa ne huonot olot. Kyllä se munkin romantisointi taitaa kohdistua just niihin hyviin hetkiin, en vaan oo ihan sisäistänyt sitä vielä.

En mäkään halua unohtaa näitä vuosia, tai yrittää elää niin kuin niitä ei olisi ollutkaan. Vielä on vaiheessa, mutta joku päivä vielä hyväksyn addiktioni ja tekoni täysin ja annan itselleni aidosti anteeksi. Oon kasvanut henkisesti addiktioni vuoksi varmasti enemmän verrattuna siihen jos en koskaan olisi koukkuun joutunut. On tässä oppinut hyvin paljon uutta itsestään, ja tehnyt sellaisia asioita mihin ei ikinä olisi ajatellut pystyvänsä.

Jujua lainatakseni "Rappio tuntus opettavan enemmän kun mikään"

OT: Vaikutat Dexma tosi hyvältä ja fiksulta tyypiltä

[dopE]

Voxraa kävin pyytämässä masennukseen ja täytyy sanoa että sen suhteen petyin kyllä kovasti. Ei tämä kyllä syötynä vaikuta ollenkaan niinkuin voisi luulla, jos iv käyttöä miettii (kauan sitten kokeilin)

Näläntunne katoaa täysin ja ainakin itselleni tekee todella hämmentyneen, ahdistuneen ja antisosiaalisen olon. Onko normaalia? Ei ole kyllä yhtään kivaa, sillä kärsin myös lievästä paniikkihäiriöstä, ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa on myös. Parisen viikkoa söin näitä; alkuun 150-600mg/pv on tullut kokeiltua.

Kovasti harmittaa. Masennus on aivan hirveä. En saa juurikaan mistään mielihyvää, paitsi tupakoinnista ja kahvin juonnista (näin normaali arjessa), mikään ei motivoi, mikään ei kiinnosta. Piriä tekisi mieli vetää kokoajan, mutta nykyisin tulee suht. harvoin vedettyä kamaa kun olen parisuhteessa.

Ainoastaan bentsoista on apua..Olen juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle joten harmikseni en ihan heti niitä mistään saa.

[Isavela]

Voxraa kävin pyytämässä masennukseen ja täytyy sanoa että sen suhteen petyin kyllä kovasti. Ei tämä kyllä syötynä vaikuta ollenkaan niinkuin voisi luulla, jos iv käyttöä miettii (kauan sitten kokeilin)

Näläntunne katoaa täysin ja ainakin itselleni tekee todella hämmentyneen, ahdistuneen ja antisosiaalisen olon. Onko normaalia? Ei ole kyllä yhtään kivaa, sillä kärsin myös lievästä paniikkihäiriöstä, ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa on myös. Parisen viikkoa söin näitä; alkuun 150-600mg/pv on tullut kokeiltua.

Kovasti harmittaa. Masennus on aivan hirveä. En saa juurikaan mistään mielihyvää, paitsi tupakoinnista ja kahvin juonnista (näin normaali arjessa), mikään ei motivoi, mikään ei kiinnosta. Piriä tekisi mieli vetää kokoajan, mutta nykyisin tulee suht. harvoin vedettyä kamaa kun olen parisuhteessa.

Ainoastaan bentsoista on apua..Olen juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle joten harmikseni en ihan heti niitä mistään saa.

On normaalia alkuun nuo negatiiviset tuntemukset ja ahdistukset sekä antisosiaalisuus. Mut se menee ohi parissa viikossa ja alkaa tulla sen voxran hoitava vaikutus enemmän esille. Olen kahteen otteeseen syönyt kyseistä lääkettä apaattisuuteen, masentuneisuuteen sekä vetämättömyyteen. Helvetin ärsyttävä on tosiaan aloittaa lääkitys, se fiilis on "peura ajovaloissa" ja tosi arka ihmisten kanssa. Sitten kun se menee ohi niin alkaa ruokakin maistua, jaksaa nähdä kavereita ja se yleinen säpsähtely ja valppaana olo hellittää. Mulla oli aloitukseen sekä annoksen nostoon (ne alkuoireet tulee hetkeksi takaisin annosta nostettaessa,ovat lievempiä) viikoksi 3 × vrk 15mg opamox ja se jeesas sen alun ahdistuksen yli ja sain nukuttua & syötyä helpommin.

Voxra on helvetin hyvä lääke alakuloon ja sellaiseen flegmaattiseen masennukseen ja taitaa se vähän keskittymiskykyäkin lisätä ja rauhoittaa mieltä samalla kun energisoi. Anna itselles aikaa tottua lääkkeeseen ja anna voxralle aikaa ruveta toimimaan niinku pitää. Se 300mg on toimiva annos, alkuun se taitaa olla 150mg josta 3-5vko nosto kolmeensataan. Sit se alkaa vaikuttaa kunnolla ja auttaa mielialaan.

[Panza]

Miten mä saan elämästä kiinni.

Lähti vähän vaeltaa ja hävettää samaan aikaan, pirun huono itsetuonto mulla. Meinasin kirjottaa että pahottelen mutta en kirjota. huhu...

Monta muutakin syytä ja kovin painoi sosiaalinen taakka koska tajusin että tässä on sekoilut sekoiltu se tän ikäsenä lähinnä näyttää säälittävältä.
32v yli puolet elämäst menny aineiden kans ja havahduin et ompa kuollu ihmisii ympärilt ja en oo saanu mitään aikaan.

Löysin ihanan naisen tuossa kesän korvilla ja nyt asutaan yhdessä. Meidän ei myöskään ikinä pitänyt päästä eroon huumeista sanoivat ei ainakaan avolla. No nyt mennää 10 päivää jo ilman opiaatteja. Sekä ilman rauhottavia.(15v tasane syönti dosest, varmaa vaille 10v ollu rivat ja (6mg tiputettiin) monen kk viekat jatkuu mut ihme jalkapohjat jäässä, leukolukko hellitti. Ym... Unettomuus on menny niin pahaksi että piti käydä sairaalassa. Ahdistus, vainoharhat, kiukku.. tuossa järjestyksessä meni samalla kun purin huultani ja imeskelin hampaita. Maailma on pirun kaunis ja täällä on paljo löydettävää! Olen vielä nii alussa mutta luottavaisin mielin mennään ko se käyttö ei oo enää vaihtoehto. EN halua herätä 60v et oon nistannut elämäni ja vaik aikanaa koulut meni jees mut paniikkihäiriö sit ajo jarruihin.

eukon kans kahellee ja koiran pimeel alueella. Näkisinpä nauravia ihmisiä.

[Dexma]

Musta on jotenkin nihkeetä, kun töissä keskustelee ihmisten kanssa jotka puhuu pitkistä työajoista ja kouluajoista. Itellä ei oikein mikään ole ottanut tuulta allensa. Olen hetken jotain juttua puuhannut, sit kamaa kamaa ja taas joku asia on päätynyt pieneen alusta alkamiseen.

Toisaalta tuollaiset hetket tekee mulle jonkinasteisen kateuden tai "mä olen huonompi" olon. Toisaalta mua naurattaa ihmiset jotka eivät vedä kamaa ja silti elää tylsempää elämää kuin mä ikinä . Luulis vain, että vähemmällä kamankäytöllä ja sekoilulla ihminen pystyis tekeen vaik mitä hienoo, mut sit kaikilla kaikki jää niin laimeeksi silti...

No joo. Tajunnut viimeaikoina, että kuinka paljon mun päihteiden käytön ennakkoasetelmana oli se tunne, että mä halusin jotain muuta. Why to choose life when there is heroin... toisaalta. Why to choose heroin when there is life? Mut sillai. Ainutlaatuinen elämä. Maailmassa on aika monta mannerta ja seikkailut voi olla vaarallisia ja näyttäviä. Miksi pyrkiä jäämään himaan ja duuniin ja siihen kaikkeen tylsään jota huumeilla yritti päästä pakoon.

[PabloC]

Kirjoittaminen päiväkirjaan ja forumeille on kyllä helvetin hyvää itsensä seuraamista. Varsinki täällä huomaan oman "downwardspiraalin" pirin kanssa. Kuinka ajattelen piri päissään tietäväni kaiken ja sen olevan lääke minulle. Kaikki on enimmäkseen hyvää jne. Kuitenki kokoajan menny hieman alaspäin siitä kun tulin vaulttiin. Selvinpäin hirveä vaikea lukea omaa itseään päihtyneenä. Mulla on joku päiväkirja merkintä n. 4 vuoden takaa kun olen kauhuissani vetäny kahtena vkl peräkkäin piriä. "Ei se tästä varmaa onneks pahene" Toinen oli rauhoittavista "Näihin ei saa jäädä koukkuun" Vähänpä tiesin ja samalla kuitenki tiesin, että mikä se lopputulema on. Paitsi että tällä hetkellä tuntuu olevan aika hyvä fiilis, että tuo tie piti käydä ja en koe enää olevani elävä kuollut, vaan osaan jopa iloita. Tämäkin on pireissä kirjoitettu, kun muuten ei riitä kärsivällisyys. Pointti on kuitenki, että kirjoittakaa ajatuksianne ylös johonki kuosissa kuin kuosissa. Niitä on hyvä lukea selvänä ja huomata ristiriitoja itsestään.