Tulliinhan se sitten napsahti lopulta, peräti puoli grammaa mxe ja tilauksessa oli hieman toistakin tuotetta. Veikkaan että varsinkin mxe luokitellaan pian huumeeksi suuren suosion ja tehon takia. Vielä ei ole mitään kuulunut, mutta sitten jos/kun kuuluu, aion hankkia valtiolle maksimikulut ottamalla oikeusavustajan, ja valittamalla kaikkiin mahdollisiin oikeusasteisiin. Tuleepahan valtiolle vitun kalliit pari grammaa joka ei käytännössä ole edes huumetta
Eniten vituttaa se, että jäi viikonlopun tutkimukset tekemättä ja meni muutama kymppi rahaa, seuraamukset sen sijaan ei vois vähempää kuumottaa, aina siellä rekisterissä on tilaa valtion pelleilyn aiheuttamille merkinnöille.
Morgan wrote:Tulliinhan se sitten napsahti lopulta, peräti puoli grammaa mxe ja tilauksessa oli hieman toistakin tuotetta. Veikkaan että varsinkin mxe luokitellaan pian huumeeksi suuren suosion ja tehon takia. Vielä ei ole mitään kuulunut, mutta sitten jos/kun kuuluu, aion hankkia valtiolle maksimikulut ottamalla oikeusavustajan, ja valittamalla kaikkiin mahdollisiin oikeusasteisiin. Tuleepahan valtiolle vitun kalliit pari grammaa joka ei käytännössä ole edes huumetta
Eniten vituttaa se, että jäi viikonlopun tutkimukset tekemättä ja meni muutama kymppi rahaa, seuraamukset sen sijaan ei vois vähempää kuumottaa, aina siellä rekisterissä on tilaa valtion pelleilyn aiheuttamille merkinnöille.
Perkele.
Ymmärrän tuskasi. Näyttää siltä että monille tätä tavaraa on tullut kuitenkin. Toivoa on.
Madmike on fiktiivinen hahmo, jonka kirjoitukset ovat syntyneet tyhjästä, eikä niitä voi liittää todelliseen henkilöön.
Neste wrote:Pevekki taitaa olla ainoa tutkari jolla on huumeluokitus? Kaikki varmaan muistavat miten paljon siitä kohistiin...
Vastaus kysymykseesi riippuu täysin siitä, mikä on sinun määritelmäsi ‘tutkarille’. Huumausaineita ovat mm. DMT, DOB, 4-MAR, 2C-I, BZP, yms. Esimerkiksi LSD on myös suurin piirtein yhtä pitkään tunnettu tutkimuskemikaali. Jotta keskustelu ei eksyisi täysin aiheestaan, suosittelen perehtymään tähän ketjuun.
“ ferox puhuu usein asiaa omas todellisuustunnelissaan ” — frapa
Näköjän jäi yksi sana pois. Tarkoitus oli sanoa että ainoa tuoreehko tutkari. Tuoreehko tarkoittaen että se on tullut hiljattain yleisille markkinoille.
BZP ja 2C-I luokitus tulikin ihan uutena asiana. Mutta eiköhän tässä ollut jo riittävästi offtopicia....
If the doors of perception were cleansed every thing would appear to man as it is, infinite -William Blake
kilpikonna wrote:Millä annoksilla enemmän opiaattimaiset vaikutukset ja missä vaihessa keta puolet tulee esii.
Jos vaikka lukisit vähän aiempia viestejä ja tutkisit muutenkin internetin suurta ja ihmeellistä maailmaa, ennenkuin kysyt. Säästyttäisiin monelta turhalta postaukselta, kuten tämä.
Mahtavaa tavaraa, mutta siinä vaiheessa kun aloin harrastamamaan minddouppausta niin tämä muuttui täysin turhaksi. 150mg annos ei enää edes toiminu kuten pitäisi (m-hole? vai miksi sitä pitäisi kutsua kun ei edes tiedä omaa nimeään tai sitä että ylipäätään on olemassa fyysinen ruumis). Olen kokeillut myös pitää viikon tauon piracetamista, ja sitten kokeillut mutta tuntuu olevan todella pitkäkestoisia sen vaikutukset.
Kerran tuli koitettuu ~26mg kielen alle ja se oli ihan mukava ensikosketus deeleihi. Odotin huomattavii muutoksii, mut ne jäi vaan tasapainoon, näkemiseen ja ajatuksenkulkuun. Se oli siinä rajal, et huomaako muut etten ole selvinpäin.
_Sitte tuli myös koitettuu +15mg dosei nasaalisesti ja se touhu tuntus melko turhalt.. Se sai pientä muutost aikaseks, mut mielummi oisin ollu vaikka selvänä. Vaikutukset oli sen verra heikkoi ettei niistä pystyny nauttii, ja normaalei tekemisii ne silti vähän haittas.
Jos viel koitan tätä, nii sitte tulee otettua vähintää 35mg dose kielen alle!
e: Näköjään meni senat sakasin. Tää dissoekakerta tapahtu pari viikkoa sit ja deelit tuli viimevuon tutuiks.
Last edited by doof on Sat 11 Jun 2011, 19:06, edited 2 times in total.
jNas wrote:Kerran tuli koitettuu ~26mg kielen alle ja se oli ihan mukava ensikosketus deeleihi!
Pakko tarttuu, täähän ei ole deeli. Dissosiatiivit niinku DXM, tämä, ketamiini, eri pcp:t sun muut ja esim. salvia on aika totaalisen erilaisia kuin psykedeelit. JOITAIN samoja piirteitä psykedeelien kanssa joillain näillä aineilla voi olla, mut kokonaisuudessaan kokemus on kyllä HYVIN erilainen dissosiatiiveilla kuin psykedeleillä ja mun mielestä egoboostit sun muut joita joillain dissosiatiiveilla voi saada on jopa aika "päinvastaisia" vaikutuksia kuin mitä deeleistä tulee.
Mitenkäs tämä nyt suhtautuu erilaisiin komboihin? Tai lähinnä että onko jotain terveysriskejä jos ottaa jotain seuraavista:
-Methylone
-2C-P
-2C-E
-DOC
-MDAI (Tästä taisi ainakin bluelightissa jotain juttua että ei olisi terveellistä?)
-AM-2201
-ilokaasu
-P. Cubensis
-5-MeO-MIPT
Methylenedioxypyrovalerone. Not for human consumption.
Juuan kokista ja nussitaan.
Itse MXE:llä koin rajatilakokemuksen tosin pohjalla oli metamfetamiinia ja bentsoja ja viellä jotain ja dosena oli mysteeri määrä ja combotettuna metan kanssa omaa hölmöyttä tosin tämäkin kokemus. Kerkes ottaa ruiskun pois ja siitä sitten suht samantien veti selälleen ja pari tuntia mentiin täysin muissa mailmoissa ja täysin dissosatio tilassa
I ain't happy but, I'm feeling glad. I got sunshine, in a bag
Velho wrote:Itse MXE:llä koin rajatilakokemuksen tosin pohjalla oli metamfetamiinia ja bentsoja ja viellä jotain ja dosena oli mysteeri määrä ja combotettuna metan kanssa omaa hölmöyttä tosin tämäkin kokemus. Kerkes ottaa ruiskun pois ja siitä sitten suht samantien veti selälleen ja pari tuntia mentiin täysin muissa mailmoissa ja täysin dissosatio tilassa
aaaaaaaarrgghhhh...vittu että pelotti kattella ku kaveri oli totally knocked out! outerspace jää kyl kakkoseks ja ei k-holekaan oo lähelläkään tota tapahtumaa. Be aware tän kanssa saa sellaseen dissosiaatioon ihmisen että oksat pois.
Oon ollu ja nähny dissosiaatioo jos jonkin näköstä mut toi oli kyl jotain pelottavan poikkeuksellista. Puol tuntii meni ennen kun tuli ees ensimmäinen sana suusta ("mitä?") mut aina ku tuli yksii sana se ei liittyny mitenkään mihinkään ja saman tien mätkähti ukko taas selälleen ja totaaliseen disssoooooooon. Kuuuumottavaa
"I hurt myself today to see if I still feel"
*Johnny Cash - hurt*
Voi vittu miehen meininkii ei helevata, en oo varmasti nauranu ikin nii paljon ku eilen
Siis kaveri tosiaan hämmenti ku ois pöhinää ottanu, mut jutut oli jotai ihan toisesta maailmasta, (jokilaival kuuhun,pizzan paistoa koiran ruumiilla ) periaatteessa pysty keskustelee mut ei kuitekaa... ite siinä darras/kännis/lirilaskuis/savuis ku kuunteli ja katteli meininkii (mikä näytti olevan aivan mahtava ) Sai tän kyl iha kärkipäähän päihteis mitä tulee testaa viel lähiaikoina.
Vaikutti kans vähä sellaselta tavaralta mitä otetaa vaa mökillä tai jossai ihan suljetus tilassa... En nimittäin uskaltanu päästää kaverii yksin ees parvekkeelle ku näytti oikeesti sille ettei hyppääminen ois väldee ollu kaukana... Se sekoilu oli kyl aivan omaa luokkaansa.
Ainakin itseni kohdalla olen tässä nyt päälle gramman tätä kokonaisuudessaan käytettyäni todennut, että nokkaan n. 60mg ja ylöspäin alkaa tuottaa eräänlaisia "m-hole" (tai miksikä sitä nyt haluaakaan kutsua) -kokemuksia. Esim. 55mg:llä taas ei ihan vielä pääse sinne asti. Mutta tässä lienee suurehkojakin yksilökohtaisia eroja. Painoni on siinä 75kg paikkeilla kai, jos se asiaan vaikuttaa.
Kokonaisuudessaan mielestäni erittäin nautittava dissosiatiivi. Jos yhtään dissoista tykkää, kannattaa tätä kokeilla ehdottomasti.
you see them on the freeway, it don't look like a lot of fun
but don't you try to fight it; "an idea who's time has come"
Seuraavaks ku lähen pitemmäl matkal ja joutuu istuu kauan ni otan tätä pienen dosen. Vaikka istuis oman niskan pääl ni asento tuntuu hyvält, eikä mikää asento muutenkaa tunnu huonolt
Mmm, MXE. 25mg ja 33mg nokkaan ei oikein toiminut kunnolla (liekö SNRI:llä ollut vaikutusta?), mutta 66mg alkoi olla jo jotain. Ihanan huoleton, stimuloiva ja dissosiatiivinen. Olisi hienoa nähdä mitä 100mg saa aikaan.
25mg ekalla kerralla toimi yllättävän hyvin ja oli just sopiva annos ensimmäiselle kerralle. Kun nousut alkoivat niin tuli outo trippimäinen sekoileminen muiden kanssa jotka olivat sitä ottaneet. Alussa oli trippimäinen olotila joka kesti sen tunnin pari ja sen jälkeen tuli salviamainen dissosiatiivinen olo joka jatkui. Käveltiin 3km ja tuntui roboottimaiselta kävellä, talot näyttivät pieniltä ja isoilta samaan aikaan. Ainut miinus puoli oli että näkökenttä oli ihan blurrina että en nähnyt hirveesti eteenpäin.
Päästiin tunneliin missä oli hienoja graffitteja ja todella hieno kaiku ja se tuntui erittäin surrealistiselta tossa tilassa. Kun oli ollut 4 tuntia siinä disso tilassa niin alko kyllästyttämään ja kaikki trippimäiset ajatukset olivat häipyneet. Kun vihdoinkin sain unta niin näin todella villejä unia mitä en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Seuraavana päivänä oli paljon parempi olo kuin ennen ja olin päässyt pois joistakin ajatusloopeista ja tuntui että olen enemmän oma itseni. Sama olo on jatkunut jo melkein viikon, voi olla että kestää pidempääkin. Jotenkin tuntu että kokemus paransi mun hajonnutta päätä ja maadoitti takas itseeni.
Toisella kerralla (2 pvää ekan kokemuksen jälkeen) otin 46mg nokkiin ja se toimi vähän lievemmin kuin 25mg ekalla kerralla, eli tolea oli aika paljon vielä tossa vaiheessa. Eli varmaan kannattaa odottaa vähän pidempään jos haluaa että toimii kunnolla. Oli kyllä silti hieno kokemus ja todella tripahtavaa ja flipahtavaa mutta ei niinku deelit vaan härömmässä ulottovuudessa. Radiostakin tuli sopivaa sekopää musiikkia ihan randomilla ja se tuntui mahtavalta synkronisiteetiltä. Oli todella ufomainen härö olotila joka tuntui kodilta.
Pitää kyllä tilata lisää tätä matskua ja kokeilla vähän isommalla dosella että mitä tulee. Tuli myös olo että tämä voisi toimia todella hyvin sillain että ekaks ottaa MXE:tä sit kun on peakki päällä niin polttais blosset tai DMT:tä. Veikkaisin että tulis aika mielenkiintoisesti hyvä olo.
Amur wrote:25mg ekalla kerralla toimi yllättävän hyvin ja oli just sopiva annos ensimmäiselle kerralle. Kun nousut alkoivat niin tuli outo trippimäinen sekoileminen muiden kanssa jotka olivat sitä ottaneet. Alussa oli trippimäinen olotila joka kesti sen tunnin pari ja sen jälkeen tuli salviamainen dissosiatiivinen olo joka jatkui. Käveltiin 3km ja tuntui roboottimaiselta kävellä, talot näyttivät pieniltä ja isoilta samaan aikaan. Ainut miinus puoli oli että näkökenttä oli ihan blurrina että en nähnyt hirveesti eteenpäin.
Päästiin tunneliin missä oli hienoja graffitteja ja todella hieno kaiku ja se tuntui erittäin surrealistiselta tossa tilassa. Kun oli ollut 4 tuntia siinä disso tilassa niin alko kyllästyttämään ja kaikki trippimäiset ajatukset olivat häipyneet. Kun vihdoinkin sain unta niin näin todella villejä unia mitä en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Seuraavana päivänä oli paljon parempi olo kuin ennen ja olin päässyt pois joistakin ajatusloopeista ja tuntui että olen enemmän oma itseni. Sama olo on jatkunut jo melkein viikon, voi olla että kestää pidempääkin. Jotenkin tuntu että kokemus paransi mun hajonnutta päätä ja maadoitti takas itseeni.
Toisella kerralla (2 pvää ekan kokemuksen jälkeen) otin 46mg nokkiin ja se toimi vähän lievemmin kuin 25mg ekalla kerralla, eli tolea oli aika paljon vielä tossa vaiheessa. Eli varmaan kannattaa odottaa vähän pidempään jos haluaa että toimii kunnolla. Oli kyllä silti hieno kokemus ja todella tripahtavaa ja flipahtavaa mutta ei niinku deelit vaan härömmässä ulottovuudessa. Radiostakin tuli sopivaa sekopää musiikkia ihan randomilla ja se tuntui mahtavalta synkronisiteetiltä. Oli todella ufomainen härö olotila joka tuntui kodilta.
Pitää kyllä tilata lisää tätä matskua ja kokeilla vähän isommalla dosella että mitä tulee. Tuli myös olo että tämä voisi toimia todella hyvin sillain että ekaks ottaa MXE:tä sit kun on peakki päällä niin polttais blosset tai DMT:tä. Veikkaisin että tulis aika mielenkiintoisesti hyvä olo.
joo siis tällä kannattaa alotella varovasti. 40mg ilman toleja iskee ku miljoona volttia. feat: dexma. ku tähä tottuu nii täähän on ihan jumalallinen olotila ja tosi kiva itsetutkiskeluun sun muuhun. lempeä stimuopparidissodeelinen vaikutus ja jättää kivan afterglown. mut tosiaan ilman toleja iskee päälle ku 2000 gramman halko lyötynä suoraan aivojen ohjauskeskukseen.
Men must be free to do what they believe. It is not our right to punish one for thinking what they do, no matter how much we disagree.
Se hiipii takaraivoon ihan huomaamatta; luulet olevasi täysin kontrollissa ja sitten muutat vähän asentoa ja bam, minne meni todellisuus? Tasapaino heittää, etäisyyksien arviointi heittää, ajantaju heittää. Kaveri puhuu ja puhuu muttet ymmärrä sanaakaan.
Musiikki ei ole enää yksittäinen ärsyke, vaan täydellinen osa ympäristöä. Vessassa käynti ja kanankoipien syöminen saa ihan uusia ulottuvuuksia.
Ja kaiken sen dissosiaation keskellä Mexe kiusaa sinua sillä tunteella, että siinä kaaottisuudessa on jotain selvää järkeä.
Toimisko yhtä hyvin jos ottais pommina/shottina ku minen oikein tost nokittamisest sillee diggaile. Tai siis diggaan mut se tunne ku jotain kirvelee nenäs ei oo kivaa.
Toimisko yhtä hyvin jos ottais pommina/shottina ku minen oikein tost nokittamisest sillee diggaile. Tai siis diggaan mut se tunne ku jotain kirvelee nenäs ei oo kivaa.
Tätä ois vajaa 100mg tuolla odottelemassa.. mut luulen että otan sen vasta sitten ku on kaveri paikalla. Mulla tuppaa tripit menemään aina vähän övereiks niinku todellisuuden hahmottamisen kans ym ym niin paras on että ekalla kerralla on joku messissä.
(...Tai jos mä saan nyt siivottuu loppuun ja sit ei edelleenkään väsytä ja on tylsää niin perkule kai se pitäs eyeballoilla joku parikybänen laini... hitto ku ei oo vielä fiktii...)
Ei tunnu oikein missään. Nokkaan vain!
Trippivahti ei ole koskaan huono idea, mutta pienillä annoksilla (20-30mg) MXE on enemmän stimuloivaa kuin dissosiatiivista.
onkos tää kauheen addiktoivaa? ketamiiniin verrattavissa? vaiko onko lähempänä dxm:ää, jota en koe lainkaan koukuttavaksi. (no dxm menee mulla silleen, että kuukauden sisään saattaa ottaa 4-5 matkaa, ja sit puoli vuotta ilman.)
pelottaa noi koukut vähäsen... päihteiden päivittäiskäytöstä irti päässeenä en haluis enää takasin, ja tää kuulostaa vähän liiankin hyvältä
onko mahdollista pitää esim 2-3 viikon taukoja matkojen välillä, vai meneeks tää silleen, että kaikki nyt heti, kunnes pussi tyhjenee?
EDIT: jooh, tässä vastausta odotellessa tuli vähän lueskeltua sinistä valoa, ja tosiaan kyseessä näyttäisi olevan aine, jota lienee parasta käyttää aika varovaisesti o___o