Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kokeiluni oli tuossa juhannuksen aikoihin. Silloin eroteltiin kaverini kanssa pullollinen Resilaria ja juotiin tuotos puoliksi. Otin siis noin 300mg ja painan noin 80 kiloa, eli taulukon mukaan käytiin siinä kakkos-plateaun alkupuolella.
Yhtenä shottina oman annokseni vedin, ja ei se mitenkään kauhean makuista ollut. Puolen tunnin jälkeen jo huomasi, että jotain on tulossa, ja tunnin jälkeen oli jo huomattavan sekava olo. Paikallaan istuessa tuntui jumittavalta ja oudolta, esim. musiikki kuulosti hyvältä ja oma ääni jotenkin etäiseltä, ja kun nousi ylös tuolilta ja lähti kävelemään, tasapaino heitteli aivan kuin olisi humalassa, vaikka ajatus olikin aivan kirkas. Olin myös huomaavani, että pupillini olisivat laajentuneet, mutta aivan varma tästä en ole.
Kahden kolmen tunnin jälkeen kun laskut selvästi alkoivat, poltimme jointin puoliksi. Jointti löi jumituksen vielä kovemmaksi. Musiikki kuulosti ihan taivaalliselta ja jonkinlaisia visuaalejakin näkyi seinillä. Tämä jatkui vielä todella pitkään. Istuin koneella kuunnellen musiikkia varmaan vielä neljä tuntia ja aamullakin herätessä oli vielä jonkinlaista sekavuutta havaittavissa. Aamusekavuuden hälvettyä tuli euforinen tunne: Auringon lämpö tuntui ihanalta, suihku tuntui uudelleensyntymiseltä ja lasillinen vettä oli niin hyvää, että muuta ei voinut toivoa. Darrasta ei ollut tietoakaan.
Pitää kyllä myöntää, että DXM vaikuttaa ihan pätevältä aineelta. Jo noinkin pienellä annoksella oli ihan mukavaa. Ensi kertaa ja isompaa annosta odotellessa
